Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
Ajatteletko koskaan
Anonyymi-ap
532243
3Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Usein mietin ja yhteisiä pieniä hetkiä.
Mikä siinä on kun vieläkin mietitään vaikka muuten on hiljaista ollut.
Mitä sitä ajankulukseen muutakaan tekis
Joo🫣
En oikestaan. En kaipaa hirveästi mitään menneestä. Ne on ihmisiä ja asioita mitä on tapahtunut mutta haluan ihan uuden ihmisen ja perhettä ja muuta. Jos joku asia ei toiminut silloin en usko että se toimisi nyttenkään. Sek.sin tai sen että on ihan hauskaa yhdessä ei kannata olla yhdessä ja miettiä esimerkiksi avioliittoa. Haluan syvän yhteyden toiseen ja sielujen sympatiaa haluan että mies tietää sanomattakin että minun kanssa voi kertoa kaiken ja olla juuri niin pieni kun on.
Oli naiselta
Hyvät asiat jätän päällimmäiseksi mieleen, en välitä huonompia muistella ja yleensä ne siirrän saman tien roskakoriin.
Kun tunteiden aalto laantuu, merkitystä on sillä, mitä jää jäljelle.
https://www.youtube.com/watch?v=ejkoomjUUM8&list=RDhoPxrRT5V5o&index=4
Ei oo ikävä. Ei todellakaan.
Hyvää aikaa on, kunhan saadaan tämä rakkausasia täytäntöön.
Niinköhän onnistuu😏
Useinkin. Haluaisin palata vain lähelle.
Oletko yrittänyt unohtaa?
Lukuisat kerrat. Ei onnistu.
Kerro tuo kaikki naiselle suoraan. Mitä hävittävää sulla on?
En ole lesbo, ehkä se on se suurin syy nyt tässä ketjussa 😁
Oletteko kaikki olleet työkavereiden n*ssijoita, työpaikalla. Mikä tällainen työpaikka on.
No tuskin kovin pahasti kaipaat kun olit pamahtanut paksuksi?
En todellakaan.
Uskon täysin 🫢
Olenn jättänyt taakseni särkyneitä sydämiä kyllä. Onnistun välillä katsomaan niin intensiivisesti että toiset tulkitsevat sen flirtiksi. Olen myös supliikki jos haluan. Olen miettinyt erityisesti viimeaikoina omaa käytöstäni ja nimenomaan sitä etten olisi liikaa tai liian vähän. Haluaisin tavoitella kultaista keskitietä elämässäni. Se on välillä kovin vaikeaa. En ainakaan halua olla liian intensiivinen muiden silmissä mutta en jaksaisi ikuisesti pienentää itseäni ja piilotella.
:/
Ihan kuin omista ajatuksistani. Huomaan usein olevani liian isosti esillä kun se pienempi minä olisi parempi.
Just näin. Raskasta. Tiedän olevani ihan vtun raskasta seuraa sillon kun alan luennoida ja liidaan. Siinä jää moni mies ihan telineisiin sit he pelkäävät mua
https://youtu.be/fbyOq-eHy3I?si=0AHZDqRSffsbzD-G
Hyvää yötä.
Ajattelin tänään koko päivän niitä ihania hetkiä.
Miehelle❤️
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19047173/olen-lahdossa-matkalle-ja-toivon-etta-en-enaa-palaisi
Lähdin silloin pienelle matkalle ja yritin unohtaa. Ei siitä mitään tullut. Koko aika oli mielessä ja koko ajan itkin valtoimenaan koko matkan.
Mieleen eräs kyllä jäi.
Usein mietin niitä pienempiä hetkiä. Tulevat kuin kuumina aaltoina mieleen. Että mitä jos.. Entä jos..
No kertokaa joku pieni kahden Keskinen hetki tai mikä jutu jäi mieleenne erityisesti? Ehkä oikeat tunnistavat ja löytävät täältä toisensa.🥰
Ajattelen usein ja kaipaan sitä aikaa, kun saimme tehdä yhdessä töitä ja keskustella. Kunpa vielä joskus..
Missä voi työn aikana keskustella, mikä ammatti?
Tietääkseni vaikka missä työssä voi keskustella 😆
Mielenkiinnosta kysyn, mikä sinun ammattisi on, jos siinä ei voi kenenkään kanssa keskustella?
Ikävöin sinua kyllä. Voi kun voisi tehdä töitä yhdessä niin kuin ennen, mutta valitettavasti se ei enää taida olla mahdollista monestakin syystä… En ole edes enää samalla alalla, en ole ollut vuosiin…Olen nykyisin töissä netissä ja teen töitä etänä. Haluaisin tutustua sinuun työn ulkopuolella..Sometilejäni tulee näkyviin ensi kuussa nettiin. Ottaisitpa yhteyttä jos tunnet yhtään samoin..Lähtisitpä vaikka kanssani treffeille..En ole unohtanut sinua ❤️
Tunnisteet: etunimesi kolmas kirjain r, minun n, sukunimesi viides kirjain l, minun a.
Yhteiset työvuodet pitivät sisällään tiivistä yhteistyötä ja yhdessäoloa, myös työajan ulkopuolellakin, siten, ettei yrityksen nimi maine tahraantunut vapaaajallakaan.
Enemmänkin niitä hetkiä kun aina jäätiin juttelemaan töiden jälkeen. Tai sitä, mikä jäi kokematta.
Me ei edes paljoa juteltu, vain virallisia.. kyllä hän muiden kanssa kyllä jutteli mutta ei minun. Ehkä hän ei edes välittänyt. -N
Ainakin minä välitin. En vain saanut tilaisuutta johtuen meidän virallisista työrooleista ja johtuen vähäisistä työvuoroista ja työpaikkakiusaamisesta/savustamisesta/syrjinnästä. En ole ollut kertaakaan kiinnostunut ollenkaan työkavereistani eivätkä he minusta. Sinua vain halusin ja haluan yhä…Yritin silloin jotenkin avata keskustelua puhelimitse, mutta minua jännitti, en oikein tiennyt mitä olisin sanonut ja sen jälkeen minulta vietiin kaikki työvuorot etten enää näkisi sinua. Ja seuraavassa paikassa et ollut samassa kohteessa, olisin kyllä halunnut soittaa, mutta se ei kuulunut suoraan minun työtehtäviini ja minut potkittiin sieltäkin ilman omaa syytä ulos..
Jatkan vielä.. Siellä toisessa työpaikassa, en edes mielestäni tehnyt yhtään mitään väärää.. Minulle alunperin luvattiin kokoaikatöitä ja sitten työvuorolistassa oli vain hyvin vähän osa-aikaisesti työvuoroja.. Kysyin, että missä ovat luvatut työvuorot ja että haluaisin lisää työvuoroja niin sain kutsun toimistolle tulla käymään ja siellä sanottiin, että lähde menemään, nyt heti, saat potkut ja tämä oli tässä. Ja niin, edellisenä iltana minua seurattiin kaupungilla vapaa-ajalla, joku ilmeisesti yksityisetsivä keksi päästään valheita ja väitti, että olen jollakin toisella töissä (ei pidä paikkaansa), olen laulaja (ei pidä paikkaansa, en edes osaa laulaa, tanssia osaan, mutta laulaa en osaa ollenkaan enkä pysy nuoteissa laisinkaan) ja että olen siellä töissä, jossain ravintolassa siviilivaatteet päällä vai ? (ei pidä paikkaansa, ukko puhui läpiä päähänsä ja keksi minusta valheita, oli kuulema töissä HYKSillä sairaanhoitajana omien sanojensa mukaan).
No, sitten sain koeajalla potkut ilman syytä ja TE-toimistolle eivät aikoinaan suostuneet kertomaan syytä niin ei minulle oikein karenssiakaan voi laittaa.. Asia roikkuu edelleen selvittämättömänä ja jokainen käsittelijä vuoron perään ihmettelee asiaa.. Lisäksi työtakkiini oli mystisesti ilmestynyt outo reikä, joku työkaveri sabotoinut (?)
En.
Ajattelen kyllä. näen unia vanhasta työpaikasta ja sinusta juuri silloinbkun vähiten odotan.
Olet minulle hyvin ❤️edelleen ja kaipaan meidän yhteisiä hetkiä hyvin paljon.
Mikä niistä jäi erityisesti mieleen?🤭😊
Työpaikan koulutuspäivä kesällä eräässä eteläisessä kaupungissa joskus 90-luvulla.
En, niissä ole mitään muisteltavaa, vaikka ap ole hän.
Toisinaan yleensä siksikin että mitä on oppinu keneltäkin työkaverilta työajoilta naisista ei sillai ole tullu mietittyä kun yhden työnanatajan sihteeriä ja yhdellä työmaalla oli joskus yksi naismaalari nää näi poikamiehenä kun ei ole pienintäkään merkitystä sillä ei ole parisuhteessa ni kuinka voisi olla mahdollista että edes ajatuksillaan voisi ketään loukata toimistolla olis ollu kiva käydä useimminkin ni olis sihteeriä voinu kahtel mu ku olis joutun samal näkeen työnantajiaan
Hyvää peppua ja vartaloa ja mukavaa naista muutenkin muistelee monesti. Voisi olla vieläkin yhteyksissä, jos hänellä halua.
Ei ole kohteliasta kommentoida naisen vartalon osia ja vedota siihen.
Sitten pitäisi laittaa kaapu päälle.
Työkaveri kelpasi Faceen kaveriksi, koska umpihetero, minä en kelvannut, koska olen lesbo. Nii-in.
Olisit varmaan toivonut, että olisin hirt tä nyt itseni.. Ai niin, mutta se olikin Jeffrey..
Ja se stanan työpaikan ukkokin tuli mun toisen työpaikan asiakkaaksi, ”Katsoa saa, mutta ei koskea”. Tän mä otan kyllä henkilökohtaisena piilovttuiluna!
Oli sitten sähköpostiinkin yritetty murtautua, Shanghaista käsin.
No se oli silloin nuorena toisenlaista, eihän se enää kymmenien vuosien jäkeen ,voi aivan samanlaista ollakaan ,ei tarviikkaan ,hyvä näin ,sama puoliso edelleen.