Olemme olleet yhdessä 30v, eli ihan teinistä asti. Jo alkuaikoina mies soitteli salaa pornolinjoille, myös niihin joissa live-nainen. Ollut kova kuluttamaan pornoa nuorena.
Jossain vaiheessa oli käynyt venäläisen escortin ovella, kylällämme kun sellainen oli.. se ei ollut kuulema kotona.
On myöntänyt käyneensä sihteeriopiston sivuilla, tietää outcall ja incall termit. Sanoi että naisen voi tilata vaikka työpaikalleen, joka iso halli jossa työskentelee usein yksin.
Pari vuotta sitten kyseli lupaa saisiko käydä maksullisissa..
On sanonut että hyvä keino käydä vieraissa on maksulliset, ei tule sotkuja.
Jäi kiinni TikTok misukoiden kehumisesta jolloin kaikki asiat käytiin läpi 30v ajalta. Kaikki on olevinaan kerrottu mutta ei myönnä käyneensä maksullisissa. Minulle tämä on kynnyskysymys josta en pääse yli ennen kuin kertoo.. väittää kiven kovasti ettei ole. Jokin minussa sanoo että ihan varmasti on käynyt. Tässä on liikaa infoa joka puoltaa käyntiä.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Hahaa kurppa olet ruma. Nuorempaakin on tarjolla
Helppoa! Vaadit käymään sukupuolitauti klinikalla!
Pienetkin viitteet antaa vihjettä...
Käynnistä todisus!
Pyydä hänen kännykkä ja etsi mahollidia numeroita tai viestejä. Kysy suoraan hänen seksisuhteensa heihin. Ja sano se että, jos sinä käyt vieraissa. Niin käyn sitten minäkin.
90-luvulla kävin yhden hepun luona, hän vielä maksoi kun suoritin yhdynnän hänen kanssaan. Useamman kerran yhden kerran. Se tuntui jotenkin epätodellista. Ja viel maksoi minulle yhdynnästä.
Sanot että maksullisissa käyminen kiihottaa. Toimii joka kerta :D t.N45
Kiitos vinkistä 😊
Olisi kyllä hitonmoinen turnoff kuulla tuollainen.
Katso tiliotteesta miten paljon/usein herra on nostanut käteistä. Antaa aika hyvän kuvan tilanteesta.
SOS ! KIIREESTI TESTEIHIN OLETKO SAANUT TARTUNNAN UKON SEKSISEIKKAILUJEN KAUTTA, MONTA MAHDOLLISUUTTA, ERI TAUTEIHIN!
?
Huom. Voi olla myös miesten kesken hankittua!?
Vittu mitä paskaa!
Sinähän sitä paskaa rakastat. Toistelet sitä täällä yhtenään. Mitäs olet paska ite.
Sää mää ja bää tykkää kakasta buaahaa
Tuo paskasta tykkäävä sää mää ja bää on todellakin ihan saatanan tyhmä ei voi kun nauraa 😅🤣
Miks et itse käy vieraan luona ?