Legaatinsaaja & pesänselvitys- ja -jakokulut?

Anonyymi-ap

Perinnönjättäjällä neljä rintaperillistä, joista yksi luopunut tehokkaasti perinnöstä, sijaantulijoina hänen lapsensa. Yksi perittävän lapsista saanut oman osuutensa ennakkoperintönä jo 30 vuotta sitten, eli ei enää ole pesästä mitään saamassa. Perinnöstä luopuneelle tyttärelle -> hänen kolmelle sijaantuloperilliselleen testamentattu legaattina metsäkiinteistöjä (yht. 20 ha). Pesä on velaton, eikä legaatin toimeenpanolle ole muitakaan esteitä (lesken etua ei loukata, ei lakiosavattimuksia tms.) Nyt kaksi rintaperillistä vaatii pesän jakoa, ovat jo hakeneet käräjäoikeudesta pesänselvittäjän ja -jakajan.
Vaativat pesänjaossa vaikka mitä, itse jakoasiaan kuulumatontakin, ja oletettavasti pesänmjakokulut kasvavat viisinumeroiseksi summaksi.
Legaatinsaajana olevat kolme veljestä vaativat legaatin toimeenpanoa heti, ennen kuin pesänjakokulut kasvavat ihan mahdolltomiski näiden kahden osakkaan vaatimusten tiimoilta.

Kysymys kuuluu: Onko pesänjakajalla oikeus/velvollisuus toimeenpanna legaatti kolmen veljeksen vaatimuksesta ennen pesänjakoa, vaikka nuo kaksi riitaisaa osakasta sitä vastustaisivat? Koska nämä legaatinsaajat ilmeisesti säilyvät pesän osakkaina vielä legaatin toimeenpanon jälkeenkin (vainajan rintaperillisiä kun ovat, tyttärenpoikia), niin joutuvatko hekin osallistumaan pesänjakokustannuksiin, vaikka eivät ole muuta pesästä saamassa kuin nuo metsäpalstat (= legaatin)? Vai suoritetaanko pesänselvitys- ja jakokulut "pesän muusta omaisuudesta", joka kokonaisuudessaan on jäämässä noille kahdelle ppesänjakoa vaatineelle osakkaalle? (Perinnönjättäjän kuolemasta on kulunut jo reilusti yli vuosikymmen, mutta pesä on pidetty jakamattomana, koska testamentissa sitä on vaadittu, ja leskellä on testamentilla saatu elinikäinen hallintaoikeus pesän omaisuuteen. Lesli elää edelleen, mutta on luopunut noiden metsäkiinteistöjen hallintaoikeudesta vuosi sitten, kun ei enää jaksa metsien hoidosta vastata, eikä myyntipuuta ole lähivuosina hakattavaksi).

Kuka siis maksaa pesänjakokulut? Kaikki osakkaat, missä jakosuhteessa? Vai mansetaanko ne "pesän varoista" eli yleistestamentinsaajille osoitetusta varallisuudesta? Vai pitääkö legaatinsaajien osallistua kustannuksiin, vaikka eivät ole saamassa pesästä muuta kuin nuo metsäpalstat?

13

507

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      1. Onko pesänjakajalla oikeus tai velvollisuus toimeenpanna metsää koskeva legaatti kolmen legatinsaajan vaatimuksesta ennen kuolinpesän jakoa, vaikka kaksi muuta osakasta vastustavat?

      2. Joutuvatko legatinsaajat osallistumaan pesänselvitys- ja jakokuluihin, jos heidän ainoa saamisoikeutensa on metsälaitokset legaattina?

      3. Mistä kuolinpesän varoista pesänselvitys- ja jakokulut maksetaan ja miten ne jaetaan osakkaiden kesken?

      --

      Pesänjakajalla on asianosaisaloitteinen velvollisuus toimeenpanna erillinen legaatti heti, kun kohteet löytyvät ja ne voidaan erottaa muusta pesästä, vastustuksesta riippumatta (PK 22 luku, erityisesti 4 § ja 8 §).

      Pesänselvitys- ja jakokulut maksetaan kuolinpesän varoista. Lopullisessa perinnönjaossa ne jaetaan kaikille osakkaille suhteessa heidän jako-osuuksiinsa, myös legatinsaajille, koska nämä pysyvät pesän osakkaina legaatin luovutuksen jälkeenkin (PK 23 luku, 4 §).

      Mikäli legatissa oleva metsä on ainoa omaisuus, kustannukset vähennetään ensin muista yleisvaroista ennen metsäkiinteistöjen luovutusta legatinsaajille.

      • Anonyymi

        Hei, eipä löydy perintökaaren 22 luvusta 8. pykälää ..
        Ja mikä on legaatinsaajien pesäosuus, jolla joutuvat osallistumaan kustannuksiin, jos legaatin toimeenpanon jälkeen heidän osuutensa pesästä on nolla? Pesällä on muuta omaisuutta huomattavasti enemmän kuin tuon legaatin arvon verran. Pitääkö metsäkiinteistöt myydä, jotta legaatinsaajat saavat osuutensa maksetuksi, kun taas yleistestamentin saajat saavat heihin nähden kolminkertaisen määrän arvopapereita?

      • Anonyymi

        Legaatinsaaja ei edes ole pesän osakas.

    • Anonyymi

      Erityisjälkisäädös on täytettävä, kun se voidaan toteuttaa vaarantamatta pesän selvitystä tai velkojien oikeuksia (PK 22:1). Pesänjakaja voi panna legaatin täytäntöön vastustuksesta huolimatta, jos edellytykset täyttyvät.

      Pesänselvitys- ja jakokustannukset ovat pesän velkoja (PK 23:1–2), jotka katetaan pesän varoista ennen jakoa. Erityislegaatinsaaja, joka ei ole perillisasemassa osakas, ei vastaa kuluista henkilökohtaisesti; hänen saamastaan omaisuudesta voidaan kuitenkin kattaa kulut vain, jos muuta omaisuutta ei ole. Jos hän on myös perillinen, kulut vähennetään hänen perintöosuudestaan. Jos legaatin jälkeen hänen osuutensa on nolla ja pesässä on muuta omaisuutta, kulut katetaan siitä.

      Metsäkiinteistöjä ei tarvitse myydä, jos pesän muut varat riittävät kattamaan kulut ja muut saannot. Myynti tulee kyseeseen vain, jos muuta omaisuutta ei ole tai jos osakkaat sopivat myynnistä. Yleistestamentin saajat osallistuvat kuluihin omaisuusosuutensa mukaisesti.

      • Anonyymi

        Pesänjakaja voi panna metsällegaattiin perustuvan luovutuksen täytäntöön heti, kun edellytykset täyttyvät, riippumatta osakkaiden vastustuksesta (PK 22:1).

        Pesänselvitys- ja jakokustannukset ovat pesän velkoja (PK 23:1–2), jotka katetaan pesän varoista ennen jakoa. Erityislegaatinsaaja, joka ei ole osakas, ei vastaa kuluista henkilökohtaisesti; jos hän on myös perillinen, kulut vähennetään hänen netto-osuudestaan. Jos legaatin jälkeen osuus on nolla ja pesässä on muuta omaisuutta, kulut katetaan siitä.

        Metsäkiinteistöjä ei tarvitse myydä, jos muut varat riittävät kattamaan kulut ja muut saannot; myynti on viimesijainen keino pattitilanteessa (PK 23:8).

        Kulut jaetaan lopulta osakkaiden kesken heidän jako-osuuksiensa suhteessa; yleistestamentinsaajat vastaavat suhteessa saantoonsa.

        --

        PK 23:8, pääperiaatteet tapauksessa.

        Lajiperiaate: pesänjakajan on annettava kullekin osakkaalle osa kaikenlaatuisesta omaisuudesta, jos jakoa ei voida toimittaa sopimuksen mukaan.

        Jakokelvoton omaisuus: kokonaisena yhteen osaan, jos mahdollista.

        Myyntimääräys: tuomioistuin voi pesänjakajan esityksestä määrätä omaisuuden (tai koko pesän) myytäväksi, jos jakoa ei muuten saada toimitetuksi. Myynti on viimesijainen keino lukittuneiden tilanteiden purkamiseksi.

    • Anonyymi

      Montako aloitusta samasta aiheesta aiotte perintö- ja testamenttiketjuun tunkea?

      Olette aiemmassa saaneet vastauksen jo.

      Pesänjakokustannukset lankeaa niille kahdelle vanhapiikatyttärelle jotka kateutta mukeltaen hakevat pesänjakoa.

      A. Testamentilla saanut luopujasisar joiden rintaperillisiä on nuo kolme poikaa tulevat testamentinsaajan sijaan koska ovat samalla rintaperillisiä ja ovat saaneet ja legaattisaannon omistukseensa EIVÄT ENÄÄN KUULU kuolinpesään.

      B. Sukupolvenvaihdoksella ennakkoperinnön saanut ainoa poika ei myöskään enään kuulu kuolinpesään.

      C. Leski ei enään kuulu kuolinpesään jos ositus on jo tehty ja mitä ilmeisimmin on tehty jo.
      Jos ei ole tehty, on leski kuolinpesänosakas.
      Legaattisaanto on oma erillinen saanto eikä vaikuta osakkuuteen lesken kohdalla.

      Eli ainoat pesänjakokustannukset koituvat kahden hakija sisaren kohdalle.
      Jos taas leski on kuolinpesänosakas, niin jakaantuu kolmen kohdalle, mutta jos ositus tehty, niin on vain kaksi maksajaa.

      Legaatista luopumisensa vuoksi ei ole ollutkaan osakas ja hänen lapset, kolme veljeä vain siihen asti kun ovat saaneet omistuksen kyseisiin metsäpalstoihin eli legaatius on toteutunut EIVÄT ENÄÄN OLE KUOLINPESÄNOSAKKAITA.

      PISTE.

      T. Professional of the word's and law, Lawetorder Z via. V

      • Anonyymi

        Tässä chatgpt ja Lawetorder jälleen kisailee 😁

        "Tässä chatgpt vastaus: " Aivan oikein, se pitää sanoa täsmällisesti, ettei jää tulkinnanvaraa. Tässä korjattu, kansankielinen vastaus:
        Pesänselvitys- ja jakokulut otetaan aina pesän varoista ennen lopullista jakoa. Jos pesässä on rahaa tai sijoituksia, ne vähennetään niistä ensin.

        Tärkeää huomata:
        Leski ei ole pesän osakas, jos ositus on aikanaan jo tehty. Pelkkä hallintaoikeus ei tee omistajaa eikä jaon osapuolta.

        Poika, joka sai maatilan 30 vuotta sitten sukupolvenvaihdoksella, on saanut ennakkoperintönsä. Hän ei ole enää osakas eikä osallistu kustannuksiin.

        Metsäpalstat, jotka on testamentilla määrätty tyttären pojille ja joihin leski luopui hallintaoikeudesta, ovat jo siirtyneet legaatin saajille.

        Ne eivät enää kuulu jaettavaan pesään, joten niihin ei voi kohdistaa pesänjakokuluja.

        Käytännössä siis kaikki pesänjakajan palkkiot ja muut kustannukset vähentävät vain niiden kahden tyttären osuuksia, joille jää loput omaisuudesta (rahavarat, sijoitukset, talo).

        Ne otetaan ensin pesän rahavaroista, ja jos ne eivät riitä, vähennys kohdistuu heidän jaettavaan omaisuuteensa".

        Tässä oikaisuni "Loppuun tuli virhe. "Kahden tyttären osalta vähenee heidän osuuksiensa määrä jakokustannuksen vuoksi ja jollei riitä, hakijoina he kustantaa loput omilla varoillaan jollei kuolinpesän varat riitä".

        Tässä oikaistu: "Aivan oikein – jos pesän rahavarat eivät riitä, kulut eivät voi jäädä ilmaan, vaan jakajan palkkiot ja muut maksut maksetaan loppuun saakka niiden osakkaiden toimesta, joille omaisuus muutenkin menee. Tässä korjattu kansankielinen versio:

        Jakokulut maksetaan aina kuolinpesän varoista ennen kuin mitään jaetaan osakkaille. Leski ei ole osakas, jos ositus on aikanaan jo tehty, ja pelkkä hallintaoikeus ei tee omistajaa.

        Se poika, joka sai maatilan jo 30 vuotta sitten sukupolvenvaihdoksella, on saanut ennakkoperintönsä eikä enää kuulu pesään.

        Metsäpalstat oli määrätty testamentilla yhdelle tyttärelle, mutta kun hän luopui, hänen kolme poikaansa tulivat hänen tilalleen legaatin saajiksi.

        He saavat siis metsät legaattina, mutta eivät ole pesän osakkaita yleisjaossa. Sen takia pesänjakokulut eivät kohdistu heidän saantoonsa ollenkaan.

        Käytännössä kaikki kulut otetaan pesän rahavaroista ja sijoituksista. Jos ne eivät riitä, vähenee kahden tyttären saama omaisuus jakokulujen verran. Ja jos pesän varat loppuvat kesken, nämä kaksi tytärtä vastaavat lopusta kulusta omilla varoillaan, koska heille pesän loppuomaisuus on joka tapauksessa tulossa".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitokset tästä erittäin selkeästä ja asiallisesta vastauksesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitokset tästä erittäin selkeästä ja asiallisesta vastauksesta!

        Miten tuo liittyy avaukseen? Ei sitä kysytty.

      • Anonyymi

        Kaikki ovat ilmeisesti kuolinpesän osakkaita. Mitä ilmeisemmin leski myös, kun mitään ositusta ei edes kerrota tehdyn.
        Ainoa asia joka pitää paikkaansa on, että sama asia virheellisiä toimintoja ja olettamia sisältäen on ollut täällä aiemmin. Tämä kaikki pitää pesänjakajan selvittää.
        Tarvittaessa legaattia menee kuluihin myös.

    • Anonyymi

      Tässäkin vain pari oikeaa kommenttia, että legaatti tietenkin takautettaisiin pesään, jos olisi jo jaettu virheellisesti.
      "Testamentin saaja ei siis ole vedonnut testamenttiin, perintö jaetaan kuin testamenttia ei olisikaan. Perintö jaetaan silloin normaalin perimysjärjestyksen mukaan."
      Kieltäytyjän lapset ovat sitten tavallisesti perillisiä pesässä.

    • Anonyymi

      Voiko metsä tms. Omaisuutta jakaa legaattina? Olen ymmärtänyt että legaatti on jotain pienimuotoista muistamista varten.
      Muussa tapauksessa eikö silloin koko perintö kannata jakaa pilkottuina legaatteina halutuille kohteille? Saisi kätevästi ohitettua epätoivotut perilliset, verottajat ja muut välistävetäjät.

      • Anonyymi

        Ei kuitenkaan mitään tuon tapaista.
        Jos kuolinpesän varallisuus on pieni ja siinä on useita testamentteja (legaatteja), jotka yhteensä ylittävät jäämistön, on tärkeää tarkistaa, että lakiosat täytetään ensin.
        Legaatin saaja voi lunastaa legaatin maksamalla lakiosaperillisille heidän lakiosansa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 109
      3596
    2. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      76
      3148
    3. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      83
      2598
    4. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      6
      2394
    5. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      217
      2252
    6. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      30
      2141
    7. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      42
      919
    8. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      95
      918
    9. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      52
      806
    10. Haapaveille jotain uutta!

      Huoltoasema Haapavein keskustaan tulossa. Semmoista Jeppasissa jaappasevat.
      Haapavesi
      16
      760
    Aihe