SINÄ JA MINÄ, SEKÄ MEIDÄN KOKEMUKSET.

Anonyymi-ap

Sen verran mielenkiintoinen omaminäkuva, että minä otan kantaa aiheeseen omalta osaltani.

1. Onko Possokka onnistunut välttämään esimerkiksi halonhakkuun kotona tai mökillä?
1. Minä olen hakannut halkoja sekä mökillä että kotona takkapuiksi ja saunaan. Paljon.
§. Olen hakannut halkoja ja ylipäätään tehnyt polttopuita niin metsän kuin rakennustyömaan antimista eri kohteissa.
Asuin hetken aikaa myös Seutulan Tapolassa jossa omakotitalo oli puulämmitteinen.

2. Entä onko Possolainen kokenut verkkoja, vetouistellut, mato-onkinut tai veneillyt?
Entä perhostaminen?
2. Onkiminen oli lapsena parasta. Vetouisteluun ostin veneenkin Lahdessa ja mökille toisen.
Miltei jokaisean mökkipäivänä kalassa ja myöhemmin lasten kanssa.
§. Olen viettänyt lapsesta asti runsaasti aikaa saaristossa, johon on olennaisena osana kuulunut kalastus ja veneilyt.
Perhostanut en ole, mutta tuosta listasta laajemmin olen verkkokalsatanut niin kesällä kuin talvellakin ja käynyt pilkillä. On ollut myös katiskoja ja iskukoukkuja. (Koukkujen ns. virallista nimeä en nyt muista )
Kalojen erilaiset valmistustavat kalastuksen ohessa olen jo oppinut lapsena.

3. Onko Posso tehnyt puusta tai metallista itse koskaan mitään peruskoulun jälkeen?
3. Puusta rakennellut lähinnä koirankoppeja, linnunpönttöjä, saunanlauteita, kaiteita jne.
§. Puusta olen rakennellut elämäni aikana niin paljon että en ryhdy listaamaan, mutta ehkä eniten nautin terassien / laitureiden rakentamisesta.
Metallitöitä lähinnä autoharrastuksen puitteissa.

4. Entä onko tullut opeteltua käyttämään ompelukonetta ja oliko possolassa vanhanmallista mekaanista kirjoituskonetta?
4. Ompelin lapsena paljon. Korjasin itse omat vaattee, lyhensin farkut jne. Kirjoituskone oli meillä, jolla lähinnä leikittiin.
§. Ompelukoneella jotain kokeiltu lähinnä leikkimielellä ja mekaaninen, sekä sittemmin sähköinen kirjoituskone liittyi jo työasioihinkin.

5. Sen tiedänkin että mopoja ja moottoripyöriä Posso ei ole koskaan rassannut. Näyttää nuo polkupyörätkin olevan aivan hepreaa. Autoremonttejakaan tuskin on koskaan tehnyt.
5. Rassasin kaksi ja nelipyöräisiä 11-30 vuotiaana paljon. Sen jälkeen ei muuta kuin viriosia laittanut prätkään jne.
§. Aloitin jokapäiväisen mopoajelun liikenteessä jo 11 vuotiaana.
Sitä ennen leikittiin romumopoilla ja ruuvailtiin niitä.
Liikenteessä käytettyjä mopoja viriteltiin onnistuen ja epäonnistuen.
Autoremontit ym. on harrastukseni edelleenkin.

6. Mites nuo lennokit? Onko tullut tehtyä? Moottoroituja tai ilman?
6. Kuuluin lennokkikerhoon ja URSAan. Peruslennokkeja ja vain yksi moottoroitu.
§. Paperilennokkeja ja palsalennokkeja on tullut lennäteltyä, ei moottoroituja.
Isän yksi lempiharrastuksista oli leijojen tekeminen ja niitä oli myös erittäin kookkaita, niissä puuhissa olin mukana lapsena sen minkä osasin.
Isoimmat oli sitä luokkaa, että mikäli olisin yksin pitänyt narusta kiinni, niin olisin lentänyt mukana.

7. Entäpäs onko tullut opeteltua soittamaan mitään soitinta ja oletko koskaan esiintynyt missään? Onko ollut koskaan bändiä tai vastaavaa?
7. Soitin bassoa kahdessa eri koulubändissä, sittemmin soitellut kitaraa ja soitan edelleenkin.
§. Olen ollut aiheesta erittäin kiinnostunut mutta koskaan ei syntynyt tilannetta että minua olisi opetettu tai olisin muuten opetellut.
Olen silti silloin tehnyt sähkökitaran ja bassonkin, mutta niitä tuli vain rämpyteltyä.

8. Senkin tiedän ettei Posso ole kuulunut mihinkään urheiluseuraan eikä seuratoimintaan edes isänä tai valmentajana tai avustajana.
8. Kuuluin lapsena futisseuraan, koriskerhoon ja sittemmin karateseuraan ja kahteen thainyrkkeilyseuraan, joista toinen Thaimaassa. Muutamia vuosia junnuvalmennusta.
§. Olen kuulunut Vaasan uimaseuraan, Vaasan mailaan ja ifk:n jääkiekkoon, sekä Shotokan karateen.

9. Rakentamisen puolella Posso ei ole tehnyt mitään koskaan, eikä osaa tehdä mitään. Ei ammattitaitoa mihinkään osa-alueeseen. Posso ei ole ajanut koskaan raskaskoneita eikä bussia, kuten ei myöskään isolla moottoripyörällä.
9. Rakentamisen puolella osaan omin käsin tehdä lähes kaikki muut ammatit, paitsi sähkötyöt muurauta. Osaan ajaa kaivuria ja olen ajanut bussia kuorma-autoja usein aikoinaan.
§. Raskaskoneita olen ajanut oman kaivinkoneen ja useiden kuorma-autojen lisäksi en työkseni mutta ajanut, betoniautoa, rekan nuppia suomessa jossa ratti oikealla, maa- / asfalttijyrää, trukkeja, etukuormaajia, en päältä ajettavaa ruohonleikkuria.
Omia moottoripyöriä lienee elämän aikana olleen toistakymmentä, sekä ajanut myös lukuisia joita en ole omistanut.

2

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      10. Perisuomalainen perustaito on hiihto. On varmaa ettei Posso ole peruskoulun jälkeen edes omistanut suksia, eikä luistimia. Tuskin kuului koskaan mihinkään koulunkaan kerhoon.
      10. Hiihdin koulussa ja vapaa-ajalla, aikuisena viisi Finlandiaa. Jonkin verran pelailtiin jääpalloa kavereiden kanssa.
      §. Hiihtämisestä en ole koskaan pitänyt ja hiihtänyt ainoastaan aikoinaan koulun pakollisissa.
      Sen sijaan lumilautailu oli aikoinaan erittäin aktiivista omien lapsien kanssa.
      Lapsena luistelu oli talvisin lähes jokapäiväistä ja niihin kuuluvat pelit kavereiden kanssa.
      Pikaluistimilla olen jonkun verran luistellut kokeilumielessä, koska kaksi siskoa harrasti sitä.
      Taisi olla joku koulun kerho kansalaiskoulussa metallitöissä, en tarkkaan muista, mutta tuli sorvattua koulussa kuitenkin useita mortteleita messinkiaihioista.
      Myös sorvasin mielelläni erilaisia kulhoja puusta.

      11. Yrittäminenkin on jäänyt Possolta väliin ja ei ole koskaan toiminut kenenkään johtajana.
      Kovasti neuvoo kuitenkin asiasta.
      11. Yrittäjänä vuodesta 1995.
      §. Perustin ensimmäisen yhtiöni kun vielä istuin tekun koulun penkillä.

      12. Luonto- ja ulkoilutaidot ovat jääneet Possolla minimiin. Metsässä liikkuminen ja suunnistaminen, metsästystä ei ole Posso kokeillutkaan. Leiriytyminen ja retkeily ovat Possolle tuntemattomia.
      12. Luonto- ja ulkoilutaidot ovat kehittyneet. Aina tykännyt liikkua metsässä ja viidakossa, kanootillaki mentiin joskus ja sellainen löytyy kaksipaikkaisena mökiltä. Suunnistamisessa olen ollut aika kehno. Johtuu siitä että lisään seikkailumomenttia käyttämättä apuvälineitä.
      §. En ole metsästänyt ja suunnistusta ainoastaan koulussa ja armeijassa.
      Suomen metsät ja saaristot on tuttuja ja jonkin verran Thaimaan niin sanottuja viidakkoja.
      On ollut mökillä kanootti jolla jonkun verran olen melonut, mutta surffaaminen oli enemmän mieleen.
      Ostin aikoinaan ensimmäisen purjelaudan aikana kun niitä alkasi tulemaan suomeen ja sen jälkeen lukuisia laadukkaampia Mistral merkkisiä,purjeella varustettua en ole kokeillut.
      Jet Skiit on tuttuja laitteita.
      Tässä kohtaa muistuu mieleen että isän mielenkiinto oli rakentaa ja puuhailla sellaisen kolmion muotoisen jääpurren kanssa, jossa oli edessä 2 (luistinta) ja takana yksi jolla ohjattiin laitetta, sekä erikokoisia purjeita, tuli joskus kokeiltua myös yksi ulapalla kun ei ollut lunta jään päällä.

      13. Onko onnistunut välttämään lumitöiden tekemisenkin? Mitenkäs pulkkamäet lasten kanssa ja moottorikelkkailu? Onko lumilinnoja rakenneltu lasten kanssa tai oltu lumisotaa?
      13. Lumen kanssa peuhattiin aina kun kohdilleen hyvät kelit sattui ja moottorikelkka oli muutaman vuoden ajan, kuin myös lasten mönkijä ja sporttimönkijä.
      §. Toki lumileikkejä on tullut harrastettua monen moisia itse lapsena ja sitten omien lasten kanssa.
      Mönkijöitä ei ole ollut mutta oli moottorikelkka jolla talvisin ajeltiin Vaasan saaristossa erittäin paljon.
      Voimakkain taisi olla nimeltään Skidoo formula joka oli tuolloin toiseksi voimakkain Skidoo voimakkaimman ollen saman niminen lisämaininnalla X.
      Pelillä pystyi ajamaan myös vedessä jos oli uskallusta.

      14. Mitenkäs esimerkiksi värikuulasota, keilaus, mönkijällä ajelu? Sen tiedän ettei golf onnistu mutta mites minigolf?
      14. Värikuulasotaa oltiin lasten synttäreillä ja kavereiden polttareissa, keilannut ehkä 30 kertaa, golfia vuodesta 1999 ja minigolfia lasten kanssa leikkipuistojen laidoilla.
      §. Värikuulasotaa en ole kokeillut mutta keilausta jonkin verran isän seurassa ja edelleenkin on tuolla pöydällä yksi hänen Brunswick, jossa peukalon reiässä jököttää kynttilä.
      Minigolffia en ole pelannut leikkipuistojen laidoilla, mutta minigolf-radoilla jonkun verran.

      15. Kodin kunnossapito ja perusremontit eivät onnistu mitkään Possolta, kuten tuli mainittua.
      15. Kotityöt sujuu kyllä. Siivoan mielelläni ja remontit menee vaikka vasurilla sokkona. Osaan käyttää kaikkia koneita jotka liittyy rakentamiseen ja on kokemusta niistä.
      §. Lienee selvää että jokainen ammattilainen osaa käyttää omaan ammattiinsa kuuluvia työkaluja ja koneita, sekä mikäli on kone jota ei ole aiemmin käyttänyt mutta täytyy käyttää, niin opettelee käyttämään sitä.
      Minun kotitöihin on kuulunut jo lapsesta asti myös ruoanlaitto, joten en ole ollut uusavuton aiheessa minkään ikäisenä.

      16. Ruoanlaitosta Posso kertoi Hua Hinissa asuessaan ettei koskaan ole opetellut, koska se ei ole tarpeellista kun eka exä oli kokki ja Hua Hinissa syötiin vain ravintolassa.
      16. Ruoanlaitto on parhaita ja palkitsevimpia kotitöitä joita voi olla. Kehitysasteella olen kokkina, mutta joitakin bravuureja osaan tehdä ulkomuistista hyvin. Jokaisen kulttuurin keittiö on aivan oma lukunsa.
      §. Aiheesta on ollut paljon bablaa joten ei tässä muuta kuin, että 2010 kuitenkin mainitsemastaan parhaasta ja palkitsevammasta on lausunut että oli uusavuton yli kolmekymppiseksi keittiössä, koska exä hoiti kaiken 100 %.

      Senssu § original.

      • Anonyymi
        UUSI

        Muistui vielä mieleen, vesisukset kahdella ja yhdellä, sekä tuli roikuttua joskus parikymppisenä Magalufissa veneen perässä sellaisella laskuvarjovirityksellä.
        Väsättiin määly- ja kiviritsoja, jousia, piilikoita ja linkoja.
        Kun lingolla pisti menemään 4 tai 5 tuuman naulan, niin aikamoinen ujellus kuului.
        Ilmapistooleja ja kiväärejä oli monen sorttisia.
        Tennistä pelailtiin iltaisin urheilukentän sulkeutumisen jälkeen kiipeämällä aidan yli.
        Pingispöytä oli mökillä ja aikuisiässä myös eri kotiosoitteissa ja edelleenkin, kuin myös biljardipöytä.

        Kympiltä lienee unohtunut koralli- ja syvyyssukelluksensa, laskettelurinteet, hiekkakuoppamotoilut, sekä majojen rakentaminen puihin lapsena ja aikuisena ja paljon muuta.

        Laiffi latasi toisaalle seuraavan, jonka johdosta lausun että voisi kerrankin olla asiallinen ja vastata omalta osaltaan tähän aloitukseen jossa ei vielä ole rakkaiden oireiluja.

        “Siinähän sitä osaamista. Porraskytkentä hallussa. Aika monta Kympin mainitsemaa perustaitoa siis uupuu sinulta eikä ole siis tuo isyyskään onnistunut.”


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      385
      8468
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2820
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1162
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      998
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      896
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      873
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      50
      831
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      802
    Aihe