kirjassaan Pelon Vyöhyke! https://www.hs.fi/taide/art-2000011350998.html
---------------
OTE artkkelista:
- Mutta taustoina Tuominen esittelee auliisti sodan ”syitä”, siis Kremlin argumentteinaan pitkään lanseeraamia verukkeita Naton ”petoksesta”. Karkeistaen, että ”liittoutumatonta” etupiiriään vaalinut Venäjä vastusti ja jarrutti Naton itälaajentumista, ja silti Nato vyöryi keskiseen Itä-Eurooppaan ja Baltiaan. Että tosiasiassa Nato provosoi Ukrainan sodan.
Kirjassa raflaavasti mainitaan, että ”Venäjä tuntee olonsa turvalliseksi vasta, kun sen rajojen molemmin puolin sijaitsevat ystävällismieliset armeijat”. Lyhyesti tekijä toteaa Kremlin pohjaongelmaksi, että sen ”liittolaiseksi joudutaan, mutta lännen liittolaisiksi pyritään”.
Kuitenkaan hän ei samalla painavuudella korosta, että kukin 1990- ja 2000-luvun uusi Nato-maa on itse hakenut jäsenyyttä perustelluista turvallisuussyistä, kuten tekivät Suomi ja Ruotsi vuonna 2022.
Tuominen on ikään kuin vain havainnoivinaan, vaikka hän peesaa ja hiljakseen ymmärtää Kremlin kantoja. Hän puhuu Venäjälle ”vihamielisistä” naapureista – ja samalla nimeää Venäjän vain jonkinlaiseksi ”riidan haastajaksi”, kun kelvollinen kuvaus olisi imperialistinen moraaliton murhaajavaltio.
Vuoroin ylilyöntejä, vuoroin eufemismeja, kaikki tyynni hämärrystä.
Joulukuun 2021 neuvotteluihin Tuominen antaa lännelle ohjeita, joita seuraten Venäjän hyökkäys Ukrainaan olisi hänen mielestään vältetty. Hän spekuloi myös sillä, olikohan Biden tuolloin ”enää henkisesti kykenevä”. Putinin tai Trumpin henkistä tilaa hän ei kyseenalaista.
Ukrainaa Tuominen sättii olan takaa. Hänen mukaansa Ukraina – vastoin omaa etuaan, USA:n yllyttämänä – lähti sotaan eli ”valitsi taistelun tien”. Vähintään pitäisi todeta, että maa valitsi itsepuolustuksen tien – sillä hetkellä kun panssarikolonnat jyrisivät Kiovan porteilla.
Toisessa kohdin: ”Ukrainalaiset lähtivät sotaan tavoitteenaan EU-jäsenyys ja kaatuvat sen puolesta.”
Ukrainan tulevan tappion Tuominen näkee passaavan lännelle hyvin, onhan Venäjää heikennetty ilman omia miestappioita. Näinkin kolkosti saattaa ajatus tietysti sinkoilla. Olettaisin silti kokeneen toimittajan huomioivan, miten suunnaton eksistentiaalinen vaara on laskeutunut Euroopan ylle. Todennäköistä on, että jos Ukraina häviää sodan, Kremlin sotakone ei siihen pysähdy.
---------------
OTE artkkelista:
- Mutta taustoina Tuominen esittelee auliisti sodan ”syitä”, siis Kremlin argumentteinaan pitkään lanseeraamia verukkeita Naton ”petoksesta”. Karkeistaen, että ”liittoutumatonta” etupiiriään vaalinut Venäjä vastusti ja jarrutti Naton itälaajentumista, ja silti Nato vyöryi keskiseen Itä-Eurooppaan ja Baltiaan. Että tosiasiassa Nato provosoi Ukrainan sodan.
Kirjassa raflaavasti mainitaan, että ”Venäjä tuntee olonsa turvalliseksi vasta, kun sen rajojen molemmin puolin sijaitsevat ystävällismieliset armeijat”. Lyhyesti tekijä toteaa Kremlin pohjaongelmaksi, että sen ”liittolaiseksi joudutaan, mutta lännen liittolaisiksi pyritään”.
Kuitenkaan hän ei samalla painavuudella korosta, että kukin 1990- ja 2000-luvun uusi Nato-maa on itse hakenut jäsenyyttä perustelluista turvallisuussyistä, kuten tekivät Suomi ja Ruotsi vuonna 2022.
Tuominen on ikään kuin vain havainnoivinaan, vaikka hän peesaa ja hiljakseen ymmärtää Kremlin kantoja. Hän puhuu Venäjälle ”vihamielisistä” naapureista – ja samalla nimeää Venäjän vain jonkinlaiseksi ”riidan haastajaksi”, kun kelvollinen kuvaus olisi imperialistinen moraaliton murhaajavaltio.
Vuoroin ylilyöntejä, vuoroin eufemismeja, kaikki tyynni hämärrystä.
Joulukuun 2021 neuvotteluihin Tuominen antaa lännelle ohjeita, joita seuraten Venäjän hyökkäys Ukrainaan olisi hänen mielestään vältetty. Hän spekuloi myös sillä, olikohan Biden tuolloin ”enää henkisesti kykenevä”. Putinin tai Trumpin henkistä tilaa hän ei kyseenalaista.
Ukrainaa Tuominen sättii olan takaa. Hänen mukaansa Ukraina – vastoin omaa etuaan, USA:n yllyttämänä – lähti sotaan eli ”valitsi taistelun tien”. Vähintään pitäisi todeta, että maa valitsi itsepuolustuksen tien – sillä hetkellä kun panssarikolonnat jyrisivät Kiovan porteilla.
Toisessa kohdin: ”Ukrainalaiset lähtivät sotaan tavoitteenaan EU-jäsenyys ja kaatuvat sen puolesta.”
Ukrainan tulevan tappion Tuominen näkee passaavan lännelle hyvin, onhan Venäjää heikennetty ilman omia miestappioita. Näinkin kolkosti saattaa ajatus tietysti sinkoilla. Olettaisin silti kokeneen toimittajan huomioivan, miten suunnaton eksistentiaalinen vaara on laskeutunut Euroopan ylle. Todennäköistä on, että jos Ukraina häviää sodan, Kremlin sotakone ei siihen pysähdy.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuominen pöljä turjake kuvittelee saavansa palkkion Kremlistä.
Samoin teki Kiljunen ja Tavja sekä Erkki.
Heinähatusta puhumattakaan.
Nämä tietävät liikaa
he saavat jotain aivan muutakuin mitä odottavat !
ai että on yksinkertaisia hönöjä !
Sdp
Kremlin propagandasta omittu näkemys historiasta on tosin varsin ymmärrettävä, kun ottaa huomioon hänen henkilökohtaisen historiansa ja työuransa.
Tuomisen aika muuttaa venäjälle, emme tarvitse punalipun heiluttajaa suomessa.
"Kuitenkaan hän ei samalla painavuudella korosta, että kukin 1990- ja 2000-luvun uusi Nato-maa on itse hakenut jäsenyyttä perustelluista turvallisuussyistä, kuten tekivät Suomi ja Ruotsi vuonna 2022."
Miten niin ei. Juuri sitähän Tuominen tarkoittaa, kun sanoo (hyvin tuomismaiseen tyyliinsä): "Kremlin pohjaongelmaksi, että sen ”liittolaiseksi joudutaan, mutta lännen liittolaisiksi pyritään”.
Tuominenkin näyttäisi lankeavan hieman siihen ansaan, että painottaa liikaa sotilaallista puolta;
”Venäjä tuntee olonsa turvalliseksi vasta, kun sen rajojen molemmin puolin sijaitsevat ystävällismieliset armeijat”
Ukrainassakin oli kyse paljon enemmästä kuin vain armeijoista. Siitä, että hallinto ottaa huomioon Venäjälle tärkeät intressit, eikä toimi niitä vastaan. Toisin sanoen, jos tarvitaan rakentaa vaikka kaasuputki, niin luvat järjestyy ja jne.
"Tuominen on ikään kuin vain havainnoivinaan, vaikka hän peesaa ja hiljakseen ymmärtää Kremlin kantoja. Hän puhuu Venäjälle ”vihamielisistä” naapureista – ja samalla nimeää Venäjän vain jonkinlaiseksi ”riidan haastajaksi”, kun kelvollinen kuvaus olisi imperialistinen moraaliton murhaajavaltio."
Alkaa mennä aika naurettavaksi ja lapselliseksi tuo retorinen pelleily. Jos sota olisi voitettavissa keksimällä riittävän riipiviä haukkumanimiä, niin Venäjä olisi jo lyöty ties miten monta kertaa Ukrainassa. Sillä tavalla Venäjää ei tulla lyömään, siihen tarvitaan ihan oikeita toimia ja keinojen keksimistä.
"Vuoroin ylilyöntejä, vuoroin eufemismeja, kaikki tyynni hämärrystä."
Taitaa kritisoijan päässä olla hämärää.
"Ukrainaa Tuominen sättii olan takaa. Hänen mukaansa Ukraina – vastoin omaa etuaan, USA:n yllyttämänä – lähti sotaan eli ”valitsi taistelun tien”. Vähintään pitäisi todeta, että maa valitsi itsepuolustuksen tien – sillä hetkellä kun panssarikolonnat jyrisivät Kiovan porteilla."
Tuominen taitaa tuossa tarkoittaa vuotta 2013, jolloin Ukraina valitsi taistella Itä-Ukrainasta. Tai hieman myöhemmin, kun Ukraina Yhdysvaltojen tuella valmistautui valtaamaan alueensa takaisin sotilasvoimin. Silloin Kreml lähti suunnittelemaan omaa hyökkäyssotaansa.
"Toisessa kohdin: ”Ukrainalaiset lähtivät sotaan tavoitteenaan EU-jäsenyys ja kaatuvat sen puolesta.”"
Tottahan tuo on. Se oli Maidanin vallankumouksen idea ja se johti kaikkeen muuhun. Halu päästä eroon Venäjän vaikutuksesta, jolla Venäjä halusi varmistaa omat intressinsä.
"Ukrainan tulevan tappion Tuominen näkee passaavan lännelle hyvin, onhan Venäjää heikennetty ilman omia miestappioita. Näinkin kolkosti saattaa ajatus tietysti sinkoilla. Olettaisin silti kokeneen toimittajan huomioivan, miten suunnaton eksistentiaalinen vaara on laskeutunut Euroopan ylle. Todennäköistä on, että jos Ukraina häviää sodan, Kremlin sotakone ei siihen pysähdy."
Tuossa tosiaan Tuominen jättää ottamatta huomioon sen vaihtoehdon, että Kreml pyrkisi ratkomaan muitakin ongelmiaan sotilaallisesti, kunhan Ukraina on hoidettu. On mahdollista, että Venäjän tavoitteet ovat pidemmällä, ja strategisesti se on jopa todennäköistä. Itämeren merkitys on kasvamassa nimenomaan siksi, että Koillisväylä on ehkä avautumassa ilmaston lämpenemisen myötä. Venäjä saattaa yrittää vahvistaa otettaan alueella joillain toimilla. Ihanne sille olisi toki edetä Norjan rannikolle, mutta se on mahdottomuus. Sen sijaan Tanskan salmien aukipysymisen varmistaminen tavalla tai toiselle on varmasti tavoitteena. Ruotsi ei turhaan ole varuillaan jo nyt. On tietenkin todennäköisempää, että Venäjä pyrkii tuohon ensisijaisesti poliittisesti ja sisältäpäin vaikuttamisen keinoin, mutta voi myöhemmin se voi tuoda mukaan myös sotilaallista uhkaa.
Jos maailma kehittyisi toiseen suuntaan kuin nyt, tuollaiset kysymykset ratkaistaisiin ETYK:n puitteissa rauhanomaisin sopimuksin ja sotilaallista voimaa pyrittäisiin ajamaan alas, tietenkin valvotusti niin, ettei Venäjäkään voisi piilottaa sitä odottamaan sopivaa hetkeä.
Nyt on vaikea lähteä siihen suuntaan, koska jopa sodan päättyminen Ukrainassa voidaan kokea uhkana siksi, että sen jälkeen Venäjällä olisi taas vapaata voimaa suunnata ties ketä vastaan.