Kertokaa hyvät ihmiset miten Vantaalla pääsee psykoterapiaan, tarve on todellinen.
Vantaalla psykoterapiaa
3
255
Vastaukset
- Anonyymi
Vantaasta en ole ihan varma, mutta yleensä homma menee niin, että ensimmäisenä täytetään terapianavigaattori.
https://www.terapianavigaattori.fi/
Jos kustannat terapian itse, voit jo sen avulla lähteä etsimään itsellesi sopivaa terapeuttia.
Jos haluat kelan tukemaan psykoterapiaa, niin tämän terapinavigaattorin tuloksen kanssa voit varata itsellesi aikaa terveydenhuollosta. (yksityiseltä tai työterveydenhuollosta pääset nopeiten eteenpäin, tai viime kädessä julkiselta.)
Kelan tukea varten hoidontarvetta arvioidaan yleensä muistaakseni noin kolmen kuukauden ajan ja siihen sisältyy ainakin pari lääkärikäyntiä. Aika voi tuntua pitkältä, mutta lääkärikäynneistä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Miettiä että minkälainen terapiasuuntaus voisi olla se hyödyllinen, tai esim. minkälaiset henkilökemiat terapian onnistumiseen vaaditaan. Onko esimerkiksi omassa historiassa, jotain sellaista mikä on ehdoton ei.
*Itselleni oli tärkeämpää, että löytyi oikea terapiasuuntaus ja toimintamenetelmät, kuin henkilökemia.
*Terapia vaatii vaikeiden tunteiden ja tilanteiden työstämistä. Oletko itse halukas tai valmis siihen. Eli kriisissä kannattaa ensin hakea kriisiapua, ja terapiaan lähteä vasta harkiten, kun voimavarat siihen riittää.
*Kela maksaa vain osan terapiasta, siitä tulee kustannuksia itselle. (erittäin harvoissa tapauksissa terapiaa saa myös ns. ilmaiseksi, mutta se vaatii jo vuosikymmenten asiakkuutta mt. Palveluissa.)
*Jos on päihdeongelmaa, niin se kannattaa olla jo hyvässä hallinnassa ennen, kuin harkitsee terapiaa.
Toivottavasti näistä vinkeistä on jotain apua. - Anonyymi
Jos Kelan terapiaa etit niin eipä Helsingissä parempi tilanne.. Ite jonotin 2v et pääsin
- Anonyymi
Odotat ja toivot parasta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672435- 661407
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww801263EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje111182- 79885
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19880- 44723
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta92712Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe27699- 30676