Kysymys

Hei!

Kuinka monesti olette käynneet katsomassa Epidodi 3 leffassa? Itse olen käynyt katsomassa sen kahdesti ja halu olisi vielä nähdä se kerran isolta skriiniltä. Jokaisen katselukerran jälkeen huomaa uusia yksityiskohtia ja ajattelee hahmoistakin hieman eri tavalla. Kokemuksia?
141038
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

odotan DVD julkaisua

Äänestä
  • (otsikko)

    Äänestä

on katsomisen arvoinen mutta vielä parempi kein päästää leffan sisältöön on hankia Episode III kirjan. Itse sain kirjan perjaintaina ja sen lukemisen meni tuskin 10 tuntia koko viikonlopusta (nautiskelin) ja täytyy myöntää että lukemalla sen läpi mulla on nyt ihan toinen näkökulma tapahtumiin ja hahmoihin. Oikestaan voisin sanoa, että leffa täydentää kirjan sisältöä, eikä päinvastoin. Löysin monia vastauksia kysymyksiin joita leffa jätti auki. Tietysti kaikkea kirjoitettua ei voidaan siirtä elokuvaksi jo pelkästään leffan keston takia, mutta jotkut kohtaukset olisivat oiva täydennys tarinan kannalta. Esimerkiksi Padmen rooli on jätetty paljon pienemmäksi kuin mitä se todellisuudessa oli vastarintaliikkeen toiminnassa. Vai mitä mieltä te olette?

Äänestä
  • Minäkin luin kirjan heti elokuvan katsomisen jälkeen, ja kyllä katsontakantani muuttui tyystin. Tosin käsitykseni Anista ei lainkaan, vaan pikemminkin vahvistui -sympatiani ovat täysin Vaderin puolella! =))

    Äänestä

  • AnelmaUnelma kirjoitti:

    Minäkin luin kirjan heti elokuvan katsomisen jälkeen, ja kyllä katsontakantani muuttui tyystin. Tosin käsitykseni Anista ei lainkaan, vaan pikemminkin vahvistui -sympatiani ovat täysin Vaderin puolella! =))

    Itselläni on juuri kesken Episodi 2 kirjana ja hyllyssä odottaa Episodi 3.

    Äänestä

  • AnelmaUnelma kirjoitti:

    Minäkin luin kirjan heti elokuvan katsomisen jälkeen, ja kyllä katsontakantani muuttui tyystin. Tosin käsitykseni Anista ei lainkaan, vaan pikemminkin vahvistui -sympatiani ovat täysin Vaderin puolella! =))

    Kerrankin joku on asiasta samaa mieltä. Itse en ole vielä lukenut kyseistä kirjaa, mutta jo leffan aikana sympatiat oli Anakinin puolella. Ja kun miettii, mitä kaikkea Ani joutui kokemaan..niin, niin...onkos jokin ihme, että vitutus kasvaa ja valosapeli alkaa heilua?? Melkein toivoin siinä, kun Obi-Wan ja Anakin tappeli, että... Noh, jääköön sanomati, kun ei sitä kaikki ymmärtäis.

    Äänestä

  • from darkness kirjoitti:

    Hei
    Olen kyllä aika samaa mieltä. Anakin jätettiin yksin ja hän ei saanut Obi- Wanilta sellaista ohjausta kun olisi tarvinut. Neuvoston olisi pitänyt ymmärtää, että Anakiniin ei voinut päteä samat säännöt koulutuksen ja etenemisen suhteen kuin muilla padawaneilla. Anakinin turhautuminen ja jedien sokeus tilanteelle sysäsi Anakinin "luotettavan" kanslerin isälliseen huomaaan. Palpatine sai otteen Anakinista ja tämä oli otettu, arvostuksesta ja luottamuksesta jota hän Palpatinelta sai. Jedeillä oli kuitenkin koko ajan tieto ennustuksesta ja Anakin oli heille erityisen tärkeä.

    Mietin, että olisiko Qui- Gon Jinn onnistunut paremmin ohjaamaan Anakinia koska heissä molemmissa oli samanlaista kiihkeyttä?

    Äänestä

  • pätee myös muihin elokuviin joihin elokuvat perustuvat. Eli aina kannattaa lukea kirjallisena sen mitä on joskus nähnyt elokuvissa.

    Äänestä

  • morgaine1 kirjoitti:

    Hei
    Olen kyllä aika samaa mieltä. Anakin jätettiin yksin ja hän ei saanut Obi- Wanilta sellaista ohjausta kun olisi tarvinut. Neuvoston olisi pitänyt ymmärtää, että Anakiniin ei voinut päteä samat säännöt koulutuksen ja etenemisen suhteen kuin muilla padawaneilla. Anakinin turhautuminen ja jedien sokeus tilanteelle sysäsi Anakinin "luotettavan" kanslerin isälliseen huomaaan. Palpatine sai otteen Anakinista ja tämä oli otettu, arvostuksesta ja luottamuksesta jota hän Palpatinelta sai. Jedeillä oli kuitenkin koko ajan tieto ennustuksesta ja Anakin oli heille erityisen tärkeä.

    Mietin, että olisiko Qui- Gon Jinn onnistunut paremmin ohjaamaan Anakinia koska heissä molemmissa oli samanlaista kiihkeyttä?

    Ken tietää.. Tosin ois aika paha enää tässä vaiheessa muuttaa tapahtumien kulkua. Elokuvathan on nääs tehty ja tarina kerrottu. Ja toisaalta pidän Anakinin hahmosta juuri sellaisena kuin se on. Se tuo tarinaan enemmän syvyyttä..ja herättää tunteita. Ja onneksi rooliin oli valittu juuri oikea näyttelijä. Luin jostain, että ehdolla olisi ollut mm lapsikasvo DiCaprio...TSIIIISUS! Mitä siitäkin ois tullu... Lucasille suuri kiitos siitä, ettei sitä virhettä tehnyt.

    Äänestä

  • En ole vielä ehtinyt lukemaan kirjaversiota, mutta harmikseni huomasin, että kapinaliiton perustaminen, jonka olin kuullut kuuluvan Episode III:n kuvattuihin kohtauksiin oli jätetty kokonaan pois teatteriversiosta. Onneksi DVD:lle tulee yleensä osa poistetuista kohtauksista, joten odottelen näkeväni Padmen puhumassa Mon Mothmalle televisioruudustani...

    Äänestä

kaksi kertaa

Äänestä

Alkuperäisille *oikeille* sw-elokuville antaisin arvosanat 8-7-6, jos niitä arvostelee ihan oikeina elokuvina asteikolla 1-10. Aivottomana leffaviihteenä jopa 9-9-8. Olen *valitettavasti* nähnyt episodi 1:n, ja se saa vastaavissa kategorioissa minulta arvosanat 3 ja 4, joten eipä houkuttele katsomaan loppuja.

Sitä paitsi nythän Yrjö Luukas on jo pyrkinyt tuhoamaan alkuperäisetkin tekeleensä: Han Solo ei muka ammu ensin ja joku outo uusio-Anakin kekkuloi ROTJ:n loppukohtauksessa...

Äänestä
  • mie en oo nähny kertaakaa, mut eri syystä. En viiti mennä yksin ja kaverit ei pidä kyseisistä (SW) leffoista, eikä (mitä olen ymmärtänyt) muutenkaan.. Täytyy odotelle DVD:tä.. Nyyh..

    Äänestä

Olen nähnyt elokuvan 9 kertaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

morgaine1 kirjoitti:

Hei!

Kuinka monesti olette käynneet katsomassa Epidodi 3 leffassa? Itse olen käynyt katsomassa sen kahdesti ja halu olisi vielä nähdä se kerran isolta skriiniltä. Jokaisen katselukerran jälkeen huomaa uusia yksityiskohtia ja ajattelee hahmoistakin hieman eri tavalla. Kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu