Eräässä paikassa toimi pitkään ihminen, joka aliarvioi ja kiusasi joitakin, nolasi ja haukkui muille selän takana jonkin toimintaa, väärensi asioita ja sai monet lähtemään pois. Yhtenä ajanjaksona se toiminta ei enää häneltä onnistunutkaan. Hän oli saanut vahvoja vastustajia,jotka uskalsivat korottaa hänelle ääntänsä, uskalsivat sanoa vastaan ja jotka alkoivat arvostelemaan häntä selän takana hyvinkin kovin sanoin. Jotkut olivat pettyneet häneen siksi, että niin moni hyvä tyyppi oli lähtenyt hänen vuokseen pois.
Tämä kiusantekijä sai tavallaan kokea itse sen, mitä oli muille tehnyt. Hän lähti, koska tajusi, että hänet halutaan pois. Hän syytti muita siitä, että häntä haukutaan ja arvostellaan. Syy miksi häntä monet haukkuivat oli se, että he eivät uskaltaneet kertoa hänelle suoraan tunteitaan peläten, että joutuvat pahemmin kiusatuiksi. Hän itse kiusasi monia ja nolasi, heitti sellaisia piikikkäitä kommentteja muiden kuullen.
Kenen syy? Oliko oikein saada hänet näin pois, koska muuten hän ei olisi lähtenyt eikä olisi ikinä tajunnut, että hänen tavastaan toimia ei tykätty? Hän luuli, että hän saa sanoa ja tehdä miten vain, mutta kukaan ei saa sanoa hänelle itselleen mitään vastaan. Hänellä on vihamiehiä, jotka ovat sanoneet, että eivät ikinä anna hänelle joitakin juttuja anteeksi.
Hänelle ei olisi voinut kauniisti ehdottaa, että muuta tyyliäsi..hän olisi vain ottanut kiusankohteekseen sellaisen ehdottelijan..niin oli käynyt muutaman kerran.
Hän kiusasi itse monta vuotta, mutta sitten kävikin niin, että häntä alettiin ns.kiusaamaan ja niin hän lähti. Ja kuinka hän pahastuikaan siitä, että häntä kiusataan, ikään kuin hän ei itse olisi tehnyt mitään koskaan kenellekkään ikävästi. Tietysti siitä tulee huono omatunto, että oli yksi niistä, jotka savustivat hänet pois, mutta ei ollut vaihtoehtoja, hänen toiminnastaan ei tykätty ja hän pilasi monen päivän ilkeydellään. Tämä ei ehkä ole kristillisesti oikein, mutta niin monen elämään hän vaikutti ikävästi, kun kiusasi pois ja vei itsetunnon, häntä pidettiin jonkinlaisena psykopaattina. Hänet haluttiin pois, jotta paikkaan tulsi pitkästä aikaa rauha ja parempi paikka olla ja toimia.
Tämä kiusantekijä sai tavallaan kokea itse sen, mitä oli muille tehnyt. Hän lähti, koska tajusi, että hänet halutaan pois. Hän syytti muita siitä, että häntä haukutaan ja arvostellaan. Syy miksi häntä monet haukkuivat oli se, että he eivät uskaltaneet kertoa hänelle suoraan tunteitaan peläten, että joutuvat pahemmin kiusatuiksi. Hän itse kiusasi monia ja nolasi, heitti sellaisia piikikkäitä kommentteja muiden kuullen.
Kenen syy? Oliko oikein saada hänet näin pois, koska muuten hän ei olisi lähtenyt eikä olisi ikinä tajunnut, että hänen tavastaan toimia ei tykätty? Hän luuli, että hän saa sanoa ja tehdä miten vain, mutta kukaan ei saa sanoa hänelle itselleen mitään vastaan. Hänellä on vihamiehiä, jotka ovat sanoneet, että eivät ikinä anna hänelle joitakin juttuja anteeksi.
Hänelle ei olisi voinut kauniisti ehdottaa, että muuta tyyliäsi..hän olisi vain ottanut kiusankohteekseen sellaisen ehdottelijan..niin oli käynyt muutaman kerran.
Hän kiusasi itse monta vuotta, mutta sitten kävikin niin, että häntä alettiin ns.kiusaamaan ja niin hän lähti. Ja kuinka hän pahastuikaan siitä, että häntä kiusataan, ikään kuin hän ei itse olisi tehnyt mitään koskaan kenellekkään ikävästi. Tietysti siitä tulee huono omatunto, että oli yksi niistä, jotka savustivat hänet pois, mutta ei ollut vaihtoehtoja, hänen toiminnastaan ei tykätty ja hän pilasi monen päivän ilkeydellään. Tämä ei ehkä ole kristillisesti oikein, mutta niin monen elämään hän vaikutti ikävästi, kun kiusasi pois ja vei itsetunnon, häntä pidettiin jonkinlaisena psykopaattina. Hänet haluttiin pois, jotta paikkaan tulsi pitkästä aikaa rauha ja parempi paikka olla ja toimia.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyseessä oli lestadiolainen henkilö, herran karitsa, muka. Ystäviensä tuki takanaan hän terrorisoi meitä rehellisiä ihmisiä vuosia. Onneksi joutui kuoltuaan helvettiin, kuten kaikki lestadiolaiset fariseukset.
olen tuo alkuperäinen kirjoittaja ja kyseessä ei ollut vanhoillislestadiolainen henkilö, tietenkään en tiedä hänen suhdettaan uskontoon missään mielessä, että mikä se on, mutta vanhoillislestadiolainen ei ollut.
Toinen kirjoittaja viittasikin jo narsistiseen persoonallisuushäiriöön, joka voi olla syynä häikäilemättömään työpaikkakiusaamiseen. Narsismiin ja psykopatiaan on herätty vasta viime vuosikymmenten aikana, vaikka itse ilmiö on ollut olemassa aina. Nykyajan egokeskeinen ja materian päälle rakentuva elämänmeno epäilemättä vahvistaa ihmisten narsistisia piirteitä ja toimii kasvualustana uusille luonnehäiriöisille. Asia on erittäin vakava, sillä narsistinen persoonallisuushäiriö kehittyy jo lapsuudessa ainakin osittain mallioppimisen kautta. Täten jos esimerkiksi toinen vanhempi on narsisti, ovat lapset suuressa vaarassa päätyä samanlaisiksi varsinkin, jos narsistisen vanhemman käytöstä ja toimia ei osoiteta selkeästi vääriksi. Koska narsismi on persoonallisuushäiriö - ei mielen sairaus - sitä ei voida hoitaa lääkkeillä, eikä terapiallakaan olla saavutettu tuloksia. Syynä tähän on se, että toisin kuin esim. masennuksesta kärsiville, narsisteilta puuttuu sairauden tunto. He eivät näe omassa käytöksessään mitään väärää, joten heiltä puuttuu eväät parantua.
Kenenkään -uskovaisen tai epäuskoisen- ei tarvitse alistua narsistin alistettavaksi. Uskovaisen narsistin/muun luonnehäiriöisen kanssa voi olla hyvin vaikea toimia, sillä tämä saattaa joko vaatia muiden anteeksipyyntöjä jatkuvasti pahennuttuaan jostain käsittämättömästä asiasta tai sitten hän voi olla pistämässä omia pahoja tekojaan innokkaasti evankeliumin alle ja loukkaantua verisesti, jos hänen käytökseensä joku uskaltaa puuttua (ja tällä tavoin "asettaa ehtoja anteeksiantamiselle"). Luonnehäiriöiselle evankeliumi on vain synnin peite ja vallankäytön väline.
Suosittelen kaikille työpaikkakiusatuille ja muille narsistien uhreiksi joutuneille Raimo Mäkelän kirjaa "Naamiona terve mieli: kuinka kohtaan luonnehäiriöisen".