Alasti luonnoss

Anonyymi-ap

Kyllä oli tänä kesänä sitten kuitenkin hienoja ilmoja olla alasti luonnossa, ja mökillä. Ei ollut tarvetta kuin kauppaan lähtiessä laittaa vähän vaatetta päälle. M55

6

857

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mekin emännän kanssa ollaan alasti aina, kun mahdollista. Kotonakin usein ollaan alasti ja kyllähän mökilläkin oleminen tuntuu jotenkin mahtavammalta, kun siellä voi kirmata Aatamin asussa ja vähän Eevankin🙂
      Mökkimme on vielä syrjäisessä paikassa ilman naapureita, niin ei tarvitse cälittää muista.
      Ja seksikun on mahtavempaa jotenkin noin, kun voi kiihottua toisesta eri tavalla vapaasti ja aktin voi aloittaa vauhdikkaammin ja yllättävämmin.
      Välillä voi mennä pitkäkin aika niin, että touhutaan ulkonakin niin, että mulla on erektio koko ajan ja emäntä katselee sitä aikansa, välillä vähän kiusoittelee ja sitten, kun on tarpeeksi innostunut itse tai omat himot käy täysillä, niin hän asettuu johonkin sopivaan paikkaan sopivaan asentoon ja voin astua hänet. Javoin sitten laskea spermat hänen sisäänsä tai roiskia ne hänen päällensä. Jotenkin niin luonnollista ja alkukantaista.

      • Anonyymi

        Heh. Odotan sitä päivää, kun pääsee vain rekisteröityneenä kirjoittelemaan, ehkä vähentää näitä buahaa spede mää sää- hemmoja vähän joka palstalla. Tuskin niitä etettyä saa. On aika ooutoa, että eikö ihmisillä ole muuta tekemistä, kun häiriköidä muiden juttelua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh. Odotan sitä päivää, kun pääsee vain rekisteröityneenä kirjoittelemaan, ehkä vähentää näitä buahaa spede mää sää- hemmoja vähän joka palstalla. Tuskin niitä etettyä saa. On aika ooutoa, että eikö ihmisillä ole muuta tekemistä, kun häiriköidä muiden juttelua.

        Rekisteröityvät itsekin ja jatkaisivat samaa, omaa spedeilyään.


    • Anonyymi

      Ah tulee se ESTÄ nappi tännekin. Jää buahaa mölähdys yhteen kertaan.

      • Anonyymi

        Toivotaan


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2321
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1024
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      589
      861
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      646
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      69
      644
    Aihe