Sofia ei ollut eilen Ultra Bran konsertissa

Anonyymi-ap

Voi olla ettei sinne päässyt vartin iloissa.

62

261

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      UUSI

      Miksi Seiska ei linkittänyt vanhoja juttujaa Bea Toivosesta kertoviin juttuihin? Sofia ja Bea asuivat yhdessä ja baareissa metsästivät miehiä ja heistä on kyllä vähäpukeisia kuvia. Sofialla oli kerran vain muoviset läpinäkyvät rintsikat baaraissa ja lisäksi vain hieman teippiä peittona ja tahraiset mustat farkut.

      • Anonyymi
        UUSI

        Seiska kertoikin kuinka Sofia muutti ulkomaille ja alkoi tykittämään pornahtavia kuvia instaansa. Siten Sofian löysi Ranta-ahon joka vei Sofian ensimmäisille treffeille Nizzaan ja matkaan kului Nikolta 50 tuhatta. Toiset treffit oli Nikon huvilassa Marbellassa ja Sofia jäi samantien sinne asumaan ja tavarat lähtettiin Lontoosta sinne. Vaikka eihän Sofialla ollutkaan kuin kaksi Ikea-kassillista kun Ranta-aho hänet sitten nosti kadulle.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikähän yleensäkin on totuus noista luksustavaroista, mitä Sofia esittelee. Kuitenkin salakuvissa on Ranta-ahon tai Stefun ostama laukku. Omassa instassa näyttää siltä että joka päivä saisi uuden laukun tai kengät.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Seiska kertoikin kuinka Sofia muutti ulkomaille ja alkoi tykittämään pornahtavia kuvia instaansa. Siten Sofian löysi Ranta-ahon joka vei Sofian ensimmäisille treffeille Nizzaan ja matkaan kului Nikolta 50 tuhatta. Toiset treffit oli Nikon huvilassa Marbellassa ja Sofia jäi samantien sinne asumaan ja tavarat lähtettiin Lontoosta sinne. Vaikka eihän Sofialla ollutkaan kuin kaksi Ikea-kassillista kun Ranta-aho hänet sitten nosti kadulle.

        Sofia asui Englannissa avoliitossa, kun tapasi Niko Ranta Ahon. Se äijä oli joku Kyle jonka piti ostaa Suomesta asunto Sofialle. Se olikin kansainvälisesti etsintä kuulutettu äijä kans. Asui Stefanin kanssa, ja petti tään samaisen äijän kans Stefania.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sofia asui Englannissa avoliitossa, kun tapasi Niko Ranta Ahon. Se äijä oli joku Kyle jonka piti ostaa Suomesta asunto Sofialle. Se olikin kansainvälisesti etsintä kuulutettu äijä kans. Asui Stefanin kanssa, ja petti tään samaisen äijän kans Stefania.

        Missäs vaiheessa Sofia sen perheellisen jalkapalloilijan salarakkaana sitten oli. Itse kertoi asiasta Sofiaan ihastuneen Komulaisen hänelle järjestämässä podcastissa. Miehen perhe asui toisessa maassa ja Sofian tapansa mukaan väitti että ei tiennyt että mies oli eronnut koska hänelle niin väitti. Sofia ei sellaisista asioista välitä kunhan vaan elättäjä löytyy. Kyllä tiesi ettei Stefu ollut eronnut ja kyllä tiesi ettei tämä nykyinenkään mies ollut eronnut. Stefun kanssa Sofia alkoi hengailemaan jo vuoden 2019 aikana. Elokuun 2019 alussa Stefu oli kosinut Martinaa rapujuhlissa ja vielä sitten mainostanut jossain julkisesti että me menemme Martinan kanssa vuoden tai kahden sisällä naimisiin. Ja sitten Sofia iski heti kiinni Stefuun jo syksyllä 2019.

        Vuodenvaihteessa 2019-2020 Ranta-ahon sisko oli kysynyt Stefulta että onko heillä jotain Sofian kanssa. Sofia asui siihen aikaan Ranta-ahon siskon kanssa koska Nikon asunto oli vielä remontissa. Eli tuosta tietää että heidän salasuhde alkoi jo vuoden 2019 puolella. Ja kuten tiedämme, niin Sofia on ollut aktiivinen Stefun jahdissa jo vuonna 2017 ja mihin se asia olisi parissa vuodessa muuttunut. Ei mihinkään.

        Tuo asia tuli esille jossain oikeudenkäynnin raportoinnissa koska Nikon avustaja oli toimittanut salaa lappua Nikolta tämän siskolle. Ja Nikokin oli saanut jo tammikuusta vihiä vankilaan tuosta Sofian ja Stefun suhteesta.

        Nikon sisko selitti esim. kirjeiden toimittamista Sofialle sillä että ei halunnut sekaantua heidän parisuhteen ongelmiin. Niko oli aivan rikki koska elätti Sofiaa ja oli epäilys että tapaili samaan aikaan toisen miehen kanssa ja halusi saada selvyyttä.

        Kuitenkin vielä maalikuussa 2020 Sofia sanoi että käy tukemassa Nikoa oikeudenkäynneissä ja että rakkaus Nikoon on vain vahvistunut. Eli elatuksen ja asunnon takia piti valehdella.

    • Anonyymi
      UUSI

      Menetkö sinä sinne konserttiin? Saisit muutakin ajattelemista kuin Sofia.

      • Anonyymi
        UUSI

        Jospa sinäkin menisit vaikka roskat viemään ulos, niin ei olisi tarvis kommentteja tehdä jatkuvasti Martina Aitolehdestä 🧐.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa sinäkin menisit vaikka roskat viemään ulos, niin ei olisi tarvis kommentteja tehdä jatkuvasti Martina Aitolehdestä 🧐.

        Kai osaat ihan itse sinne kävellä.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa sinäkin menisit vaikka roskat viemään ulos, niin ei olisi tarvis kommentteja tehdä jatkuvasti Martina Aitolehdestä 🧐.

        Kaikki kommentit täällä koskee Sofiaa ja saman mummon kirjoittamana.
        Tai voiko olla tekoäly, ei luulis kenenkään oikean ihmisen olevan noin tyhmä?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki kommentit täällä koskee Sofiaa ja saman mummon kirjoittamana.
        Tai voiko olla tekoäly, ei luulis kenenkään oikean ihmisen olevan noin tyhmä?

        Itsestäsi juuri kerroit ja kysyit. Olet siis todellakin, tyhmä kuin saapas 😫.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki kommentit täällä koskee Sofiaa ja saman mummon kirjoittamana.
        Tai voiko olla tekoäly, ei luulis kenenkään oikean ihmisen olevan noin tyhmä?

        Sofia Ruusila-Nousiainen-Belorf, melkein Therman niin hänestä saisi tehtyä elokuvan. Elokuvan tekijä ei saisi olla mikään entinen tai nykyinen toimittaja vaan joku puolueeton. Voisiko Maagus alkaa tuottajaksi, hänellä oli niin hyvä näkemys tästä Seiskan entisen päätoimittajan tuottamasta Sofian salaisuuksista. Sellaista puolueettomuutta ajattelen.

        Sinä olet kova ehdottelemaan elokuvan tekoa! Teepä ite.

        Katsos vain, tuo kommentoija kuvittelee että sama henkilö joka on ehdottanut Jasminista elokuvan tekoa. Ei tosiaankaan ole vaan siitä tuli mieleen että Sofiastakin saisi todella hyvän elokuvan aikaiseksi. Mutta nyt tuli selville että tämä Sofiaa palvova palvoo myös Jasmin ent. Mäntylää. Vaikka olihan se tiedossakin.

        Eikös nuo molemmat eli Sofia ja Jasmin ole Martihan vihamiehiä ja häntä julkisesti haukkuneita. Kyllä vaan.

        Nyt tuli taas yksi tieto että kenen puolella Martinan vainoaja on eli Jasminin Sofian lisäksi. Ja onko muita? Onko sama joka on myös Siepin ja Maisan puolella?

    • Anonyymi
      UUSI

      Plastiikkakirurgi kertoo että tuollainen BBL eli takapuolen täyttö, minkä Hörkön mukaan Sofiallekin osti hänen silloinen huumekauppias avomiehensä käteisellä, niin se voi alkaa haisemaan pahalta. Voi tulla hapan haju eli "happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista" tai hapan piimä vai olisiko se kuuluisa bättre folkkien hapansilakka se haju. Onhan Sofia melkein bättre folk itsekin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Voi eikä sinun kanssa 🤣👏.

      • Anonyymi
        UUSI

        Siinäpä sinulle oivallinen syy käydä tarkistamassa kohde ja vähän snuffuttaa pitääkö paikkansa. Rahvasta kun olet.

      • Anonyymi
        UUSI

        Onko Dubaissa kissoja, ei taida olla. Mutta Eurooppatourilla voi olla että kissat juoksee Sofian perässä, ainakin siellä Kreikassa ja Espanjassakin.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Dubaissa kissoja, ei taida olla. Mutta Eurooppatourilla voi olla että kissat juoksee Sofian perässä, ainakin siellä Kreikassa ja Espanjassakin.

        Juoksiko Espanjassa Martinan perässä?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko Dubaissa kissoja, ei taida olla. Mutta Eurooppatourilla voi olla että kissat juoksee Sofian perässä, ainakin siellä Kreikassa ja Espanjassakin.

        Samalla logiikalla koirat kusee sun kintuille, kun joskus viet roskia.

    • Anonyymi
      UUSI

      Konsertti odottaa aloittajaa! Ensin roskien vienti ja kämpän siivous Marinin malliin. Siistiin asuntoon on mukava palata.

    • Anonyymi
      UUSI

      ja lääkkeet kannattaa ottaa

    • Anonyymi
      UUSI

      Me muut: 🎼🖥

    • Anonyymi
      UUSI

      Sohvi kuuntelee marokkolaista tanssimusaa.

    • Anonyymi
      UUSI

      Sofia tykkää vanhoista rikkaista miehistä. Ei siis tykkää nellistä.

      • Anonyymi
        UUSI

        Jospa nellin pitää muuttua täysin toiseksi ihmiseksi mitä koskaan on ollut että saa jonkun naisen tai pidettyä tämä. Eli nellin pitää tehdä "thermannit".

      • Anonyymi
        UUSI

        Sofia sai neljät merkkikegät ja uuden laukun mieheltään koska oli hieman flunssaa. Sofia kertoo että ajatus on tärkeintä eikä materia. Jotkut eivät kuulemma usko tuota Sofian väittämää Sofian kohdalla. Miten ihmeessä? Sofia, huumerikollinen, kuvaa jatkuvasti instassa jotain pientä lasta koska haluaa esittää jotain lapsirakasta, mitä ei todellakaan ole.

        Gekkonen tekee hyviä juttuja Sofiasta ja jossain Jodelissa ilmeisesti kirjoittelee aivan fiksuja ihmisiä jotka näkee mikä Sofia on naisiaan. Seiskan toimittajat eivät millään näe asiaa kuten eivät myöskään Iltalehden toimittajat.

      • Anonyymi
        UUSI

        Sofia tykkää rikkaista miehistä mutta Sofia ei saa nuoria ja komeita ja rikkaita miehiä ja siksi täytyy tyytyä tuollaiseen pyylevään vanhukseen jolla on monta avioeroa takana ja monta lasta. Mutta Sofia on hyvä esittämään rakastunutta. Jopa medialle antoi lausunnon maaliskuussa että rakkaus Nikoon on vain vahvistunut, vaikka tapaili jo toista miestä ja jopa Seiskakin tiesi sen salasuhteen Stefun kanssa, mutta oli aivan hiljaa. Seurasi heitä salaa kun Stefu järjesti Sofialle synttäritkin huhtikuun alkupuolella ja kuljetti Sofiaa limusiinilla jonka kyydeistä Stefulla menikin sitten 17 tuhatta ulosottoon loppujen lopuksi.

        Sofian piti esittää rakastunutta Ranta-ahoon koska asui tämän asunnossa ja sai tältä viikkorahaa.

        Siis apua! "viikkorahaa" kuin lapset saavat. Kuukausirahaa Sofia sai Ranta-aholta mutta koko ajan oli kinuamassa lisää. Ranta-ahon avustaja valitti sitä asiaa Ranta-ahon siskolle että koko ajan kinuaa lisää rahaa.

        "Sofialle 1000 e käteen ja 1000 e tilille, luki Nikon lappusessa joka oli laitettu näkyviin iltapäivälehteen.

        "tähtitieteelliset käyttökustannukset"

    • Anonyymi
      UUSI

      Miksi Seiska ei laittanut Sofian ja Nousiaisen hääkuvaa tuohon kun esitteli hääpareja? Olisi voinut kertoa että Sofian häälook oli kopioitu suoraan Kim Kardashianilta. Seiska kuitenkin maksoi Sofian ja Nousiaisen häämatkankin.

      • Anonyymi
        UUSI

        Tuota sinun pitää kysyä Seiskalta! Luuletko tosiaan, että sitä tällä palstalla tiedetään, oletko vähän tyhmäkin kaiken lisäksi!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuota sinun pitää kysyä Seiskalta! Luuletko tosiaan, että sitä tällä palstalla tiedetään, oletko vähän tyhmäkin kaiken lisäksi!

        Oletko vähän tyhmä? Tuohan oli pohdintaa että miksi Seiska ei laittanut. Ei siis ollut kysymys.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko vähän tyhmä? Tuohan oli pohdintaa että miksi Seiska ei laittanut. Ei siis ollut kysymys.

        Inhoan Martinaa ja myös sinua.

      • Anonyymi
        UUSI

        Ei ketään kiinosta Sofian kaltaisen naisen häät, eikä millainen puku on ollut sen päällä omissa häissään.

        Kyllä se oli selkeä kysymys!
        Lause alkoi sanalla MIKSI ja lause loppui kysymysmerkkiin (?).

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Inhoan Martinaa ja myös sinua.

        Oliko liian fiksu ja nokkela vastaus sinulle?🤫

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ketään kiinosta Sofian kaltaisen naisen häät, eikä millainen puku on ollut sen päällä omissa häissään.

        No eikös ne ole omat häät, kun hääpuvusta puhutaan?

    • Anonyymi
      UUSI

      Eikö riitä, että se yx tyrkky on joka paikassa?

    • Anonyymi
      UUSI

      BEEAA ONNISTS , SOFIAA IE

      • Anonyymi
        UUSI

        Millainen ihminen antaa kuvata noin nuorta lasta Sofian instassa ? Tekeekö se sitä lapsen kuvaamista ilman lupaa ?

      • Anonyymi
        UUSI

        Luin jonkun jutun tästä Beasta. Hänhän oli ihan jalat maassa olevan ja asiallisen tuntuinen henkilö.
        Miten hän on tuon Sofian kanssa ollu joskus kämppiksenä, ovat täysin erilaisia.

        Ei voi tuntea ja tietää kukaan, millaiset elämän tavat ovat kelläkin olemassa.

        Kelavuori on kirjoittanut joulukuussa 2017 jutun otsikolla "Sofia pyllisteli itsensä piireihin" ja siinä kirjoittaa että Sofia on muuttanut kaverinsa Bea Toivosen kanssa Lontooseen ja siellä kaverukset juhlivat ja pyllistelevät ja pyllistelevät ja juhlivat. Samaan aikaan Seiska teki jutun että Sofia muutti ulkomaille ja alkoi tykittämään pornahtavia kuvia instaan. Molemmat lähtivät sinne miestä metsästämään. Mutta Bea sitten palasi yhteen exänsä kanssa. Jossain näkyi otsikko että Bea on sanonut yhdessäasumisesta että Sofia on aika voimakas persoona. Lienee tarkoittanut että Sofia oli se jonka mielen mukaan mentiin ja tehtiin.

        Olihan tämä niin kehuttu missi Anna-Liisa Tiluskin tämän Bean isän perheellisen veljen salarakkaana missiksi tultuaan. Samoin Anne Pohtamo oli missivuoden jälkeen heti ulkomailla ja eikös tämäkin tumma komistus osoittautunut loppujen lopuksi varatuksi mieheksi. Armi Kuusela jo aikanaan iski ulkomailta hieman vanhemman rikkaan miehen. Samoin Heini Wathen iski tämän miljonäärin josta piti tulla Dianankin appiukko. Kyllä misseys on antanut mahdollisuuden saada vanhempia varattuja miehiä ja esim. Sofiakin nyt vielä sitten jälkijunassa tekee samaa edelleen vaikka ei ole edes Miss Suomi.

        Myös Virpi Miettinen sai itselleen aivan aatelisen eli von.

        Koskas ne missit alkoivat niitä jääkiekkoilijoita iskemään? Se taisi tapahtua vasta myöhemmin ja nyt sitten jääkiekkoilijatkaan eivät enää ota missejä vaan nyt niitä kiinnostaa hierojat, kampaajat ja hiihtäjät, koska nämä nyt jahtaavat niitä jääkiekkoilijoita ja ex-sellaisia.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelavuori on kirjoittanut joulukuussa 2017 jutun otsikolla "Sofia pyllisteli itsensä piireihin" ja siinä kirjoittaa että Sofia on muuttanut kaverinsa Bea Toivosen kanssa Lontooseen ja siellä kaverukset juhlivat ja pyllistelevät ja pyllistelevät ja juhlivat. Samaan aikaan Seiska teki jutun että Sofia muutti ulkomaille ja alkoi tykittämään pornahtavia kuvia instaan. Molemmat lähtivät sinne miestä metsästämään. Mutta Bea sitten palasi yhteen exänsä kanssa. Jossain näkyi otsikko että Bea on sanonut yhdessäasumisesta että Sofia on aika voimakas persoona. Lienee tarkoittanut että Sofia oli se jonka mielen mukaan mentiin ja tehtiin.

        Onko se oikeasti täysin sairas päästään?
        Tavallaan säälittää vailla itsetuntoa oleva tyttö, kasvatettu ilmeisesti persettä myymään, ettei tytöstä ole muuhun. Ei ole päässyt kehittymään minkäänlaista omanarvontuntoa.
        Mutta kyllä tuo oma käytös taitaa olla se pahin ongelma edelleen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös Virpi Miettinen sai itselleen aivan aatelisen eli von.

        Kuka on Virpi Miettinen?

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on Virpi Miettinen?

        Veikkaan että Virpi ihailee juurikin Sofian tyyppisiä naisia.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelavuori on kirjoittanut joulukuussa 2017 jutun otsikolla "Sofia pyllisteli itsensä piireihin" ja siinä kirjoittaa että Sofia on muuttanut kaverinsa Bea Toivosen kanssa Lontooseen ja siellä kaverukset juhlivat ja pyllistelevät ja pyllistelevät ja juhlivat. Samaan aikaan Seiska teki jutun että Sofia muutti ulkomaille ja alkoi tykittämään pornahtavia kuvia instaan. Molemmat lähtivät sinne miestä metsästämään. Mutta Bea sitten palasi yhteen exänsä kanssa. Jossain näkyi otsikko että Bea on sanonut yhdessäasumisesta että Sofia on aika voimakas persoona. Lienee tarkoittanut että Sofia oli se jonka mielen mukaan mentiin ja tehtiin.

        Sofia instapyllisteli ja oli "työn touhussa ravintolan tiskillä ja vessassa", kuten Kelavuori kirjoittaa, myös Adeliina Kaasalaisen kanssa. Stefun nyxä kaveeraa tämän Adeliinan kanssa nykyään eli pienet on piirit.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkaan että Virpi ihailee juurikin Sofian tyyppisiä naisia.

        Ei tämä ole mikään Veikkaus!

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on Virpi Miettinen?

        Googlen mukaan kahdeksankymppinen vanhus, joka oli Miss Suomi kuusikymmentä vuotta sitten ja avioitui lähes kuusikymmentä vuotta sitten.
        Vanhukset muistaa ja muutama sukupolvi joutuu googlaamaan.
        Olen sitä mieltä, että noille metusalemeille pitäisi olla omat ketjut.
        Ei ketään kiinnosta vanhukset!

        Voisin tikata saumaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      543
      2061
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      385
      1672
    3. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1496
    4. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1388
    5. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      56
      1062
    6. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      118
      1057
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      1056
    8. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      16
      828
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      11
      814
    10. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      66
      813
    Aihe