"Salaliittoteoria Brigitte Macronin sukupuolesta sai uuden kierteen, nyt presidenttiparille riitti
Ranska|Macronit aikovat käydä oikeutta ”loppuun asti”. Kunnianloukkauskanne kohdistuu miljoonien seuraamaan somevaikuttajaan Candace Owensiin."
https://www.hs.fi/kirjeenvaihtajat/art-2000011444549.html
"Valtiojohtajan työn luontaishaittoihin kuuluu loukatuksi tuleminen, mutta Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja presidenttipuoliso Brigitte Macron ovat nyt saaneet tarpeekseen.
Rouva Macronista on jo kahdeksan vuoden ajan levitetty salaliittoteoriaa, jonka mukaan hän olisi oikeasti syntynyt miehenä nimeltä Jean-Michel Trogneux. Brigitte Macronilla on sen niminen isoveli, joka elää Pohjois-Ranskassa.
Johtavat poliitikot jättävät valeuutiset yleensä omaan arvoonsa. Niin Macronitkin ovat enimmäkseen pyrkineet tekemään.
Tänä vuonna Macronien sietokynnys on kuitenkin ylittynyt. Heinäkuussa he nostivat Yhdysvaltain Delawaressa kunnianloukkauskanteen äärikonservatiivista somevaikuttajaa Candace Owensia vastaan, ja myös Ranskassa on vireillä oikeusprosessi.
Macronien ratkaisua voi pitää poikkeuksellisena. Mikä on muuttunut?
Presidentti avasi ajatteluaan kuluneella viikolla aikakauslehti Paris Matchin haastattelussa.
”Käytäntö oli johdonmukainen, että antaa näiden vain olla”, Macron sanoi. ”Niin me aluksi teimmekin. Aluksi se [valeuutinen] oli Ranskassa. Meitä neuvottiin olemaan nostamatta kannetta.”
Macronien alkuperäinen arvio oli, että oikeustoimet toisivat valeuutisille vain entistä enemmän huomiota. Niin saattaa toki käydä nytkin.
”Mutta se [salaliittoteoria] saavutti Yhdysvalloissa sellaisen laajuuden, että meidän oli pakko reagoida”, Macron jatkoi Paris Matchille.
Macronin mukaan oikeutta on tarkoitus käydä ”loppuun asti”.
OikeustoimiEN hyötyä – tai hyödyttömyyttä – tullaan arvioimaan huolellisesti muuallakin kuin Pariisin Élysée-palatsissa.
Harvoin ollaan näin selväpiirteisesti tilanteessa, jossa suuren maan valtiojohtaja ja hänen puolisonsa ryhtyvät avoimeen kamppailuun sosiaalisen median supervaikuttajaa vastaan.
Yhdysvaltalainen räyhäkonservatiivi-salaliittoteoreetikko Candace Owens käynnisti tammikuussa videopodcast-sarjan nimeltä Becoming Brigitte (”Brigitteksi tuleminen”), jonka keskeisenä lähteenä oli ranskalainen salaliittoteoreetikko Xavier Poussier.
Äärioikeistolainen Poussier julkaisi talvella samannimisen ranskankielisen kirjan, Devenir Brigitte, jonka kannessa komeilee myös Owensin nimi. Kirja on käännetty englanniksi.
Candace Owensin videopodcast on saavuttanut valtavan yleisön, ja kirja on ollut suuri myyntimenestys.
36-vuotiaalla Owensilla on videopalvelu YouTubessa yli 4,5 miljoonaa seuraajaa. Hän on aiemmin ratsastanut muun muassa jyrkällä rokotevastaisuudella ja loukkaavilla väitteillä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä.
Owens on myös antanut ymmärtää, että Macronin pariskunnan suhde olisi sukurutsainen ja että Emmanuel Macron olisi Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu ”CIA:n kokeen tai samankaltaisen mielenhallintaohjelman tuote”.
Ranskalaislehti Le Monden haastatteleman asiantuntijan mukaan valeuutinen Brigitte Macronin sukupuolesta on levinnyt tavalla, joka hakee vertaistaan.
”Maaliskuusta toukokuulle 2025 tapaus oli [maailman] kolmen yleisimmän salaliittoteorian joukossa, ja se oli nähty miljardi kertaa pelkästään ranskankielisissä maissa”, sanoi Thomas Huchon Le Mondessa torstaina.
”Tämä on aivan kolossaalista”, sanoi Huchon, joka on salaliittoteorioihin ja valeuutisiin erikoistunut tutkija.
”Ei ole mitään tähän verrattavaa aihetta, joka olisi levinnyt yhtä voimalla ja yhtä nopeasti.”
Brigitte ja Emmanuel Macron ovat jo kauan olleet pahansuoville panettelijoille otollisia kohteita, koska heidän rakkaustarinansa on poikkeuksellinen.
Brigitte ja Emmanuel Macron rakastuivat 1990-luvulla, kun Brigitte oli Emmanuelin opettaja pohjoisranskalaisessa Amiensin kaupungissa. Heidän kohdatessaan Emmanuel oli 15-vuotias ja Brigitte 39-vuotias kolmen lapsen äiti.
Nyt presidentti Macron on 47-vuotias ja hänen puolisonsa 72-vuotias.
”Kyse on siitä, että totuutta on kunnioitettava”, Macron sanoi Paris Matchin haastattelussa. ”Tässä puhutaan Ranskan ensimmäisestä naisesta, puolisosta, perheenäidistä, isoäidistä.”
”On kyse kunniani puolustamisesta! Koska se [valeuutinen] on hölynpölyä”, Macron sanoi.
Valeuutisen keksimisen ja levittämisen perimmäistä syytä on vaikea tietää, mutta poliittisen kentän oikealla äärilaidalla on ilmeinen motiivi Macronien vahingoittamiseen.
Emmanuel Macron on keskustaliberaali poliitikko, joka on kahdesti kukistanut presidentinvaalien toisella kierroksella laitaoikeiston Kansallisen liittouman ehdokkaan Marine Le Penin.
”Hän [Candace Owens] tiesi varsin hyvin, että hänen tietonsa olivat virheellisiä, ja silti hän teki sen”, Macron sanoi Paris Matchissä.
Macron syytti Owensia asettumisesta äärioikeistolaisen ideologian palvelukseen ja tiiviistä kytköksistä äärioikeistolaisiin johtohahmoihin."
Jatkuu.....
Äärioikeistolainen salaliittoteoreetikko mustamaalaa Macronin vaimoa Trumpin selän takaa
28
141
Vastaukset
- AnonyymiUUSI
...........jatkuu.
"Candace Owensia kunnianloukkauskanne ei ole vaientanut.
Hän reagoi Paris Matchin haastatteluun pilkkaamalla Macronia videopodcastinsa tuoreessa jaksossa."
No mitäs persut tästä? Kyllä Le Penin vastustajan vaimoa saa mustamaalatakin? Ja valehdella saa, kunhan ei vaan ole liberaali woke? - AnonyymiUUSI
Miten tämä liittyy persuihin???
- AnonyymiUUSI
Persut ovat äärioikeistolaisia salaliittoteoreetikkoja.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat äärioikeistolaisia salaliittoteoreetikkoja.
Että sellaiset psykoosit päällä siellä
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Että sellaiset psykoosit päällä siellä
Väestönvaihto?!?!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Väestönvaihto?!?!
Äärioikeistolaiset ovat kaikkialla samanlaisia hörhöjä riiviöitä. Suomen eduskunnassa äärioikeistolaisia edustavat Perussuomalaiset. Juuri siksi heidät siirrettiin aikanaan istumaan eduskuntasalin äärioikeaan laitaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat äärioikeistolaisia salaliittoteoreetikkoja.
Ne on potkittu aikoja sitten persuista pihalle tai ne on lähteneet itse. Keskittyen maalittamaan anonyyminä puskista s24 palstoilla persuja kun ei miestä muuhun ole eikä muuta sisältöä elämässä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Että sellaiset psykoosit päällä siellä
"Jokaisella palstalla tulee keskustella palstan aihealueeseen liittyvistä asioista" https://www.suomi24.fi/opastus/saannot
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ne on potkittu aikoja sitten persuista pihalle tai ne on lähteneet itse. Keskittyen maalittamaan anonyyminä puskista s24 palstoilla persuja kun ei miestä muuhun ole eikä muuta sisältöä elämässä.
Hallapurralainen äärioikeistolaisuus istuu PS-puolueesa kiinni kuin paska Junttilan tuvan seinässä!
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hallapurralainen äärioikeistolaisuus istuu PS-puolueesa kiinni kuin paska Junttilan tuvan seinässä!
Jos persut ovat natseja kuten väität, miksi sinä persuista pihalle potkittu ääliöoikeistolainen niitä sitten vainoat ja maalitat suoli24:lla 24/7?? Kysymys mihin sinulta äärivasemmistolaiselta rotuoppia julistavalta mamuhalaajalta ei saa koskaan vastausta. 😏
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Persut ovat äärioikeistolaisia salaliittoteoreetikkoja.
Siis että "persut ovat äärioikeistolsisia salaliittoteoreetikkoja".
Mitäs jos tällaisen möläytyksen päästänyt vihervassari menis nyt ottaan suihin joltain mamulta, niin olo varmasti paranis! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Siis että "persut ovat äärioikeistolsisia salaliittoteoreetikkoja".
Mitäs jos tällaisen möläytyksen päästänyt vihervassari menis nyt ottaan suihin joltain mamulta, niin olo varmasti paranis!Tynkkyismi.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Siis että "persut ovat äärioikeistolsisia salaliittoteoreetikkoja".
Mitäs jos tällaisen möläytyksen päästänyt vihervassari menis nyt ottaan suihin joltain mamulta, niin olo varmasti paranis!Sinähän sen persuna tiedät!
- AnonyymiUUSI
Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. Kovin on kopioitua materiaali liikenteessä, toistavaa kopioitua materiaalia, Kopiot, siis ovat palstan sääntöjen vastaisia, palstan käytännön vastaisia. Siis kopioilla keskustelu, kopioiden toistot keskustelussa, kopiot kopioihin, toistoina. kopiota pukkaa, kaikki keskustelu kuolee noihin kopioihin kopioiden toistojen vuoksi joka kommenttiin kopion toisto. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu. kommentoit omiin kommentteihisi jotka ovat kopioita, omalla kopiollasi. näitä antipersun kopsujasi, niiden toistoja..kopiokopiokopiokopioita. Hullunhullut toistelut vaan jatkuvat. Saman asian toistoa, kopioina tietysti. Kun kaikki menee pienen mielen yli. Tuollaista siitä sitten syntyy. Kopioita kopioista ja niiden toistojen toistoja. Kopsu, kopsu ja kopsun kopsu.
- AnonyymiUUSI
Kopiopersun kamiina alkoi taas savuttamaan,
- AnonyymiUUSI
Hallapurralaisuus on maan syöpä.
- AnonyymiUUSI
Totta. Ja kopiopersu syytää ikivanhoja kopioitaan palstalle natsilakki Siitoin-mallisesti kupolissaan?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Totta. Ja kopiopersu syytää ikivanhoja kopioitaan palstalle natsilakki Siitoin-mallisesti kupolissaan?
Kopiopersu yrittää hämätä oikeistoradikaalin taktiikalla. Mestarinsa öyhötys on Siitoin-tason kamaa:
" Minä ainakin haluaisin piiskata ja komennella neekereitä. (Tämä ei ole huumorivastaus. Neekeri ei ole naurun asia. Minä olen arjalainen ja ylpeä siitä.)"
https://fi.wikiquote.org/wiki/Jussi_Halla-aho
"Puhetta natseista – Zoo 1991"
https://www.youtube.com/watch?v=Xj5RPJSCFQg
"Hämäys
Argumentointia asian vierestä. Hämäykset (ja harhautukset ja ”savusillit”) pyrkivät ohjaamaan keskustelun ja huomion käsiteltävästä asiasta toisaalle (ks. myös whataboutismi)."
https://netn.fi/artikkelit/oikeistoradikaalien-vaikuttamisstrategioiden-abc/ - AnonyymiUUSI
Islam on maailman syöpä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Islam on maailman syöpä.
Persuilun ja muhamettilaisuuden raja on kuin veteen piirretty viiva.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17500943/perussuomalaisuudessa-ja-islamissa-paljon-yhteista - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Islam on maailman syöpä.
Äärioikeistolaiset ovat ihmiskunnan syöpä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Äärioikeistolaiset ovat ihmiskunnan syöpä.
Ne on yksiä s**tanoita, äärioikeistolaisista on päästävä eroon.
Sen kannattajat eivät tunnu olevan täysis järis.
- AnonyymiUUSI
Tuosta eduskunnan istumajärjestyksestä voi tarkistaa pöytäkirjoista, että persut katsoivat kuuluvansa poliittisesti keskelle. Mutta muut puolueet halusivat maalata heidät äärioikeistoon kuuluviksi. Samalla logiikalla kaikki punaisella maalilla valtion rakennuksia sotkevat, voidaan katsoa olevan kommunisteja tai sossujen äärivasemmistolaisia.
Tässä on kuitenkin Venäjän viesti Ranskan Macronille:
https://rumble.com/v6xzci6-french-officers-were-killed-instantly-russia-has-blown-to-bits-sumy-univers.html?e9s=src_v1_sa,src_v1_sa_o,src_v1_ucp_a- AnonyymiUUSI
Vasemmistoliittohan on toisessa laidassa. Kommunistit istuisivat siellä, jos SKP olisi eduskunnassa. Hallapurralaiset eivät ole mitään keskustalaisia vaan äärioikeistolaisia.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vasemmistoliittohan on toisessa laidassa. Kommunistit istuisivat siellä, jos SKP olisi eduskunnassa. Hallapurralaiset eivät ole mitään keskustalaisia vaan äärioikeistolaisia.
PS on sinisenmusta kuten Sinimusta Liike, PS:n veljespuolue.
- AnonyymiUUSI
Persut on foliohattuja.
- AnonyymiUUSI
Normaali järki ja äärioikeistolaisuus eivät sovi yhteen. Äärimmäisyyksiin ja siitä yli kaikissa asioissa, on heidän juttunsa.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5011887Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3791576Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641378Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H181367- 113972
- 51929
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran19916Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti15771Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11764Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66763