Perusturva on kunnossa ja myös peruspalvelut. Suomi on hyvinvointimaa edelleenkin, ei kannata porvarihallituksen alkaa "palveluseteleidensä" kanssa sotkea hyvinvointiyhteiskuntaa. Kokoomuksen malli ja joidenkin keskustalaisten on palveluseteli, joilla voi ostaa palveluita. En kannata sellaista järjestelmää. Nykyinen malli on parempi, jolla perusturvasta huolehditaan.
Onko Suomessa todella köyhiä?
4
164
Vastaukset
- on köyhiä.
Saan eläkettä 630 euroa as,tuki 170 euroa.Vuokra 680 euroa.Ja puhutaan hyvinvointi yhteiskunnasta,sallikaa mun nauraa.
Suomessa asuminen on kovin kallista. Erityisesti vuokralla asuminen tulee erittäin kalliiksi kuten esimerkkisi 680 euron vuokrasta kertoo. Eli ei välttämättä ne pienet tulot, vaan suuret menot.
Omistusasuminen tulee Suomessa ehdottomasti halvemmaksi, vaikka onhan se aika pitkään sitten velkavankeudessa kituuttamista. Omakohtaisen kokemuksen perusteella voin sanoa, että kannattavaa kuitenkin. Oikeastaan olemme aikoinaan vain ostaneet omalla työllä ansaitulla rahalla noin 75 neliöisen asunnon ensiasunnoksi pääkaupunkiseudulta silloiseen alta 200 000 mk hintaan. Seuraavat asunnot onkin sitten hankittu asunnon arvonnousulla eli muiden rahoilla niin, että lopulta asumme pääkaupunkiseudulla noin 150 neliön omakotitalossa. Tässäkin viiden viimeisen vuoden arvonnousu on ollut vanhassa rahassa puolen miljoonan mk luokkaa. Tietysti tässä kaikessa on ollut mukana pientä tuuria ja silmää oikea-aikaisille ostoille ja myynneille. Mutta se, mitä tällä esimerkillä tahdoin sanoa, että ainakin meidän tapauksessa omistusasuntoon pantu pääoma saadaan kyllä takaisin, vaikka siihen laskettaisiin mukaan pankille maksettu korko. Näin omistusasunnosta ei loppulaskelmassa tule mitään pääomamenetyksiä kuten vuokralla asumisessa tapahtuu, koska vuokrassa on suuri joukko pääomakuluja mukana.
Jos sitten tarkastellaan omistusasumisen hoitokuluja, ne ovat huomattavasti halvempia kuin vuokralaisen maksama vuokra. Nykyisen en pääse lähelläkään tuollaisia 680 euron kuukausimenoja hoitokuluissa. Olen laskenut, että kuukausittaiset hoitomenomme ovat enintään 200 euroa kuukaudessa. Summa koostuu lämmitysmenoista, vesi- ja jätevesimaksuista, jätemaksuista, kiinteistöverosta, kiinteistövakuutuksesta ja erilaisista pihanhoitokuluista eli estetiikasta. Talo on niin hyvässä kunnossa, ettei se vaadi edes maalauksia vähään aikaan. Meidän todellinen vuokraamme vastaava kuukausimaksu 150 neliön asunnosta on siis noin 200 euroa.
Tällaisessa asuinmuodossa on mahdollista myös päästä joihinkin säästöihin. Olen varma, että saisin kaikkein korkea-arvosanaisimman energiatodistuksen, sillä energian kulutus on painettu varsin alas, kun vuosittainen kokonaiskulutus on 16000 kW ja pienemään päin, kun vähän vielä viritän systeemejä. Kasteluvesistä en maksa kaupungille, vaan rakentamisvaiheessa rakennettiin vähäisin investoinnein sade- yms. vesien keräilykaivo, josta vesi nostetaan pumpulla. Jätemaksuista maksan vain puolen hinnan, kun asia hoidetaan naapurin kanssa kimpassa. Naapurikimpalla on hankittu myös ruohonleikkurit sun muita tarvittavia kiinteistönhoitovälineitä. Sähkön ja vakuutukset kilpailutan aika ajoin. Eli omistusasuminen tarjoaa myös paljon kustannussäästömahdollisuuksia. Aiemmin eräässä karrostalossa asuessani porukassa oli paljon talkoohenkeä ja kustannuksia säästettiin paljonkin esim. maalausprojekteissa.
Tarkoitukseni ei ole tässä mitenkään vähätellä köyhyyden ongelmaa. Tämä asumisesimerkki veti vaan pohtimaan eri asumismuotojen kalleutta ja halpuutta. Ei varmaan jäänyt epäselväksi, että pidän omistusasumista selvästi edullisimpana asumismuotona, joskin nuoruuden ajan rilluttelumahdollisuuksia se kyllä vähentää.- velkavankeuteen,ja
Mielipidepankki kirjoitti:
Suomessa asuminen on kovin kallista. Erityisesti vuokralla asuminen tulee erittäin kalliiksi kuten esimerkkisi 680 euron vuokrasta kertoo. Eli ei välttämättä ne pienet tulot, vaan suuret menot.
Omistusasuminen tulee Suomessa ehdottomasti halvemmaksi, vaikka onhan se aika pitkään sitten velkavankeudessa kituuttamista. Omakohtaisen kokemuksen perusteella voin sanoa, että kannattavaa kuitenkin. Oikeastaan olemme aikoinaan vain ostaneet omalla työllä ansaitulla rahalla noin 75 neliöisen asunnon ensiasunnoksi pääkaupunkiseudulta silloiseen alta 200 000 mk hintaan. Seuraavat asunnot onkin sitten hankittu asunnon arvonnousulla eli muiden rahoilla niin, että lopulta asumme pääkaupunkiseudulla noin 150 neliön omakotitalossa. Tässäkin viiden viimeisen vuoden arvonnousu on ollut vanhassa rahassa puolen miljoonan mk luokkaa. Tietysti tässä kaikessa on ollut mukana pientä tuuria ja silmää oikea-aikaisille ostoille ja myynneille. Mutta se, mitä tällä esimerkillä tahdoin sanoa, että ainakin meidän tapauksessa omistusasuntoon pantu pääoma saadaan kyllä takaisin, vaikka siihen laskettaisiin mukaan pankille maksettu korko. Näin omistusasunnosta ei loppulaskelmassa tule mitään pääomamenetyksiä kuten vuokralla asumisessa tapahtuu, koska vuokrassa on suuri joukko pääomakuluja mukana.
Jos sitten tarkastellaan omistusasumisen hoitokuluja, ne ovat huomattavasti halvempia kuin vuokralaisen maksama vuokra. Nykyisen en pääse lähelläkään tuollaisia 680 euron kuukausimenoja hoitokuluissa. Olen laskenut, että kuukausittaiset hoitomenomme ovat enintään 200 euroa kuukaudessa. Summa koostuu lämmitysmenoista, vesi- ja jätevesimaksuista, jätemaksuista, kiinteistöverosta, kiinteistövakuutuksesta ja erilaisista pihanhoitokuluista eli estetiikasta. Talo on niin hyvässä kunnossa, ettei se vaadi edes maalauksia vähään aikaan. Meidän todellinen vuokraamme vastaava kuukausimaksu 150 neliön asunnosta on siis noin 200 euroa.
Tällaisessa asuinmuodossa on mahdollista myös päästä joihinkin säästöihin. Olen varma, että saisin kaikkein korkea-arvosanaisimman energiatodistuksen, sillä energian kulutus on painettu varsin alas, kun vuosittainen kokonaiskulutus on 16000 kW ja pienemään päin, kun vähän vielä viritän systeemejä. Kasteluvesistä en maksa kaupungille, vaan rakentamisvaiheessa rakennettiin vähäisin investoinnein sade- yms. vesien keräilykaivo, josta vesi nostetaan pumpulla. Jätemaksuista maksan vain puolen hinnan, kun asia hoidetaan naapurin kanssa kimpassa. Naapurikimpalla on hankittu myös ruohonleikkurit sun muita tarvittavia kiinteistönhoitovälineitä. Sähkön ja vakuutukset kilpailutan aika ajoin. Eli omistusasuminen tarjoaa myös paljon kustannussäästömahdollisuuksia. Aiemmin eräässä karrostalossa asuessani porukassa oli paljon talkoohenkeä ja kustannuksia säästettiin paljonkin esim. maalausprojekteissa.
Tarkoitukseni ei ole tässä mitenkään vähätellä köyhyyden ongelmaa. Tämä asumisesimerkki veti vaan pohtimaan eri asumismuotojen kalleutta ja halpuutta. Ei varmaan jäänyt epäselväksi, että pidän omistusasumista selvästi edullisimpana asumismuotona, joskin nuoruuden ajan rilluttelumahdollisuuksia se kyllä vähentää.menetin asuntoni.Kasvatin 3 lasta yksin,ei voinut säästää omaa asuntoa.
- löytyy
Suomesta. 10% ökyjä,loput köyhiä ja keskituloisia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482