YLE n uutiset diipa daapaa.
----------------------------------------------
Meksikossa ainakin kaksi kuollut rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa
STT-AFP
9:33
Jaa
Meksikossa ainakin kaksi ihmistä on kuollut rankkasateiden aiheuttamissa tulvissa. Paikallisviranomaiset kertoivat asiasta myöhään lauantaina paikallista aikaa.
Rankkasateet ovat moukaroineet erityisesti maan keskiosissa sijaitsevaa Queretaron kaupunkia aiheuttaen vaurioita esimerkiksi rakennuksiin. Queretaron keskusta kuuluu Unescon maailmanperintöluetteloon.
Pääkaupunki Mexico joutui lauantaina hetkeksi ajamaan alas kansainvälisen lentokentän toiminnan sateiden takia.
Monta ihmistä murhattiin?
Anonyymi-ap
2
120
Vastaukset
- Anonyymi
Sellaista. Kuinkahan moni vanhus täällä omassa maassa heitteillejättöön.
Uutisissakin kilpaillaan kaikessa. Mitä suurimpia lukuja saadaan ruutuun, sitä enemmän klikataan tai katsojat tölläävät. Nyt on sellainen kumma aika, ettei mikään tavallinen enää riitä. ihmiset on sairastuneet väkivalta-addiktioon, josta saavat päivät buustit. Jotkut saavat ihan vaan säätiedotuksista, joissa vähintään Se Myrsky uhkaa joka helvatin päivä. - Anonyymi
Yle uutisoinnin painopisteisiin kuuluvat myös niin sanotut sään ääri-ilmiöt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834443Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243208Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392874Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1162665Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172529Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432457- 132334
Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132275MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142045Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281717