Olisiko liikenneympyrä ollut parempi tähän lidlin ja prisman liikennevalojen tilalle. olisi varmasti liikenne virrannut paremmin. Iisalmi on punaisten valojen kaupunki.
Prisma/ Lidl liikennevalot
13
487
Vastaukset
- Anonyymi
Teknisessä lautakunnassa ja elinkeinojohtajan työhuoneessa ei tuollaisia asioita nähtävästi mietitty, kunhan vaan saatiin bisnestä kaupungin omistamalle tyhjälle tontille. Kylkiäisenä saatiin ylimääräinen stoppi kaikille pohjoisesta päin kaupunkiin saapuville ja pohjoiseen meneville. Riippuen ajankohdasta stoppi voi olla viisikin minuuttia kun parkatintien valot näyttää punaista.
- Anonyymi
Itse huomasin, ettei kovin jouhevasti liikenne kulje kyseisessä risteysalueella, Mutta Iisalmessa varmaan halutaan, että ihmiset pysähtelevät ja viettävät aikaa liikennevaloissa. toinen missä saa odotella pitkiä aikoja kangaalta tulet alas pohjolankadulle. ( nykyisen kirjaston vieressä olevat valot) Vielä kun näihin saisi muutamat hidastetöyssyt, niin alkaisi olla kaikki kohdillaan.
- Anonyymi
Faktaa on: Iisalmelaiset eivät osaa ajaa likenneympyrässä. Piittaamattomuus ja itsekkyys on ominaista näille sontatunkion kiertäjilla. Vrt. Pihalle oli emäntä vienyt matot siivouksen ajaksi. Mattokääröön oli piiloutunut pieni lapsi ja traktorikuski ajoi mattokäärön yli. Lopun näki kuolinilmoituksessa.
- Anonyymi
Julkaistaanko kuolinilmoituksissa myös kuolinsyy? Oliko minkä merkkinen traktori?
Valmetin alla
Oli lapsosen
Hyvä vaipua
Ikiuneen - Anonyymi
Kyllä ympyrät ovat toimineet hyvin Iisalmessa, ei ruuhkia niissä missään. Tuo mattoturma oli niin traakinen juttu ja huonoa tuuria, ettei siitä pidä repiä huumoria. Tosihan se on, että liian tiheässä olevat liikennevalot eivät toimi, sillä ne aiheuttaa johonkin kohtaan väkisin ruuhkan ja odottamista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ympyrät ovat toimineet hyvin Iisalmessa, ei ruuhkia niissä missään. Tuo mattoturma oli niin traakinen juttu ja huonoa tuuria, ettei siitä pidä repiä huumoria. Tosihan se on, että liian tiheässä olevat liikennevalot eivät toimi, sillä ne aiheuttaa johonkin kohtaan väkisin ruuhkan ja odottamista.
Prisman parkkihallin kautta jos olis kaivettu tunneli jota kautta liikennöinti liiteriin niin…..
- Anonyymi
Iisalmessa ei ole kellään niin kiire, että ei minuuttia ehdi liikennevaloissa odottaa
- Anonyymi
Joo, myö ollaan kaikki kiireneutraaleja 🏎️🚗🚓🚌🚙🏍️🚨!
- Anonyymi
kai sitä voisi ajatella, että liikenne olisi jouhevaa, eikä joka paikkaan pysähtymistä ja odottelua. joskus voi ajatella järjellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kai sitä voisi ajatella, että liikenne olisi jouhevaa, eikä joka paikkaan pysähtymistä ja odottelua. joskus voi ajatella järjellä.
Lähtee aikanaan, niin joutaa odottamaankin pikkuaikoja. Kiire on tyhjäpäisten ihmisten itse tekemä asia. Ovat olevinaan niin kiireisiä ja tärkeitä henkilöitä.
- Anonyymi
Onneksi on ohiajotie? Koko kylän ympyrä olisi parasta. Jos ja kun valot useinkin Punaisella. Kyllähän se tietysti "Ketuttaa". Mutta suuret Herrathan haluaa että Töllistellään mahdollisuuksia rahan jättöön kuolevassa Kylässä??? "Turha Kuolleelle Jurista" pitää paikkansa🤭. Rahakkaat vaan porskuttaa ja paskat mistään muusta Välittää. Kauniita sanoja kyllä Riittää.
- Anonyymi
Ei olis ympyrä parempi, minua alkaa huippaamaan aina ympyröissä.
- Anonyymi
Ei ollenkaan haittaa eläkeläisenä punaiset valot vaan se hetki kun ne punaiset valot sammuu.
Kyrsii kun ei millään meinaa päästä liikkeelle ennen kuin uudet punaiset valot syttyvät ja takana odottajia vi#uttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,1284639Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu293377- 203305
Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt472979Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka512935Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222819Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod182580Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132315- 92169
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142135