Vanhemmat, jotka ovat ajatelleet saattaa lapsensa kärppien organisaation alle pelaamaan jääkiekkoa niin kannattaa miettiä kaksi kertaa. Mikäli et ole seuran toiminnassa mukana oleva henkilö niin suurella todennäköisyydellä tulet toimimaan vain maksajana lapsille joiden vanhemmat ovat jossain asemassa kärppäorganisaatiossa. Huomattavasti huonommat pelaajat pyyhkivät jäätä pelaajilla joiden vanhemmilla ei ole tuttuja organisaatiossa tai eivät itse ole mukana siinä. Kohtelu ulkopuolisten lapsia kohtaan on hävytöntä.
Toiseksi vaikka luulisi valmennuksen olevan huippuluokkaa niin näin ei todellakaan ole. Mukana on sellaisia kavereita jotka tulevat tuhoamaan lapsen henkisen hyvinvoinnin täysin . Valmennusportaassa on unohtunut se vanha hyvä oppi, että lapsia ja nuoria vietäisiin eteenpäin. Osalla valmentajista tarkoitusperät ovat vain olan egon pönkittämisessä. Toiminta on välillä todella rajua ja kohtuutonta . Pistää miettimään mistä kärpät valmentajia organisaatioonsa hankkivat. En ihmettele lainkaan että kärppätaustaisia nuoria poistuu yhä enenevissä määrin muiden joukkueiden pariin. Kärpät on sairas yhteisö joka kaipaisi isoa tuuletusta. Oikeus ja kohtuullisuus ovat kaukana heidän periaatteistaan. Jäähalleilla näkyvät taulut joista puhutaan kärppien periaatteista ovat täyttä valetta. Tuskin minun elinaikanani oikeus voittaa ja pelaajia kohdeltaisiin yhdenvertaisesti heidän taustastaan huolimatta . Taidot ja osaaminen eivät merkitse mitään kun kaveriporukka päättää ketkä pelaavat ja keitä viedään eteenpäin. Valmentajien ja toimihenkilöiden pojat ovat erityisasemassa. Muistakaa vanhemmat tämä jos meinaatte omaa lastanne viedä kärppähelvettiin.
Vanhemmille tiedoksi
Anonyymi-ap
1
606
Vastaukset 1
- Anonyymi
Se on just näin! Ihan sama kuinka heikko esimerkiksi maalivahti on, ja vaikka joukkueessa olisi parempia. Pelaa päävalmentajan poika aina rosterissa kuin rosterissa jos se pelataan AAA. Ja se heikentää koko joukkueen mahdollisuuksia voittaa turnauksia yms kun on väkisin saatava päävalmentajan poika mieluisan tiimiin.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 71579
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671078Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.261926- 69799
- 63778
- 75741
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22676Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138647Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69641- 42609
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32588- 54563
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?104535- 55528
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.42524- 48509
- 38509
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40493- 30483
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20478