Millä tavoin vl-usko

Oppilauseet ovat ihan samat. Uskovaisilla on kuitenkin eri käsitys pyhien yhteydestä, eli Jumalan valtakunnasta. Uskomme että puu tunnetaan hedelmistä. Jos tärkein hedelmä, rakkaus, puuttuu niin ei olla samassa hengessä, uskossa jne. Tällaisille saarnataan parannusta ja kutsua tähän rakkauteen.

Luonnollinen järki ei tällaista rajaa käsitä vaan ajattelee sen olevan rakkautta ettei kenellekään saarnata parannusta vaan hyväksytään kaikki. Ei Raamattu sellaista tunne.

Luterilaiset uskovat Jeesukseen ja heidän tunnuskirjoissa Jeesus tunnustetaan Herraksi!

Vellut uskovat uskoonsa ja ihmisiin, joilla he kuvittelevat heillä olevan jumalallisen taikavoiman, -hippakosketuksen lailla perityn taikavoiman, jolla antaa ihmisille synnit anteeksi.

Kysymyksessä on näennäiskristillinen taikauskoinen kultti!

Varmaan opinkäsitykset olivat aika lailla samat, mutta 1960-luvulla vanhoillislestadiolaisuudesta erosi ns pappisryhmä, joka uskoi, että vasta kasteen saatuaan lapsi on autuas. Eli nykyinen kirkon oppi on sellainen. Minne kirkon mukaan kastamaton lapsi joutuu jos kuolee, kun olen kuullut kastettaessa papin rukoilevan, että "vapauta hänet pahan vallasta"?

Lestadiolaisuus on perinne uskonto, ei se perustu Raamattuun, vaan höpötetään lapsen uskosta minkä varjolla syötetään kaikkea sääntöjä sääntöjen perään, ei saa kuunnella sitä ja tätä musiikkia, ei saa värjätä hiuksia, ei saa käyttää korvakoruja, ei saa pelata jääkiekkoa vapaasti ym. ym.

Itsenäinen ajattelu on kielletty eikä lueta Raamattua.

Rauhanyhdistystä uskotaan jumalan lailla.

Virallisesti ollaan sitouduttu opillisesti tunnustuskirjoihin, mutta käytännössä eroja jonkin verran.

Evl-opetuksessa lapsi syntyy vailla uskoa ja saa uskon kasteessa, jossa tapahtuu uudestisyntyminen. Kastamattomien lasten ajatellaan joko menevän kadotukseen tai heidän tilaansa pidetään epävarmana. Evl-oppi kasteesta on perusperiaatteeltaan vanhojen kirkkojen opetuksen mukainen.

Vl-opetus poikkeaa kasteen osalta sekä vanhojen kirkkojen että ns. uskovien kastetta opettavien liikkeiden opetuksesta ja itse asiassa siinä on elementtejä molemmista. Lapsi syntyy uskossa Kristukseen ja kastetaan uskovaisena hyvän omantunnon liittoon. Kastamatonkin lapsi pääsee taivaaseen, mutta kastetta ei pidä halveksua, vaan kastaa lapsi sen uskon merkiksi, jossa hän maailmaan syntyi. Lapsi syntyy perisynnin turmelemana, mutta uskon kautta vanhurskaana. Ihminen kuolee tästä lapsenuskosta ymmärryksen kasvaessa syntien ja ylitsekäymisten kautta, jos häntä ei hoideta evankeliumilla. Hengellisesti kuolleen ihmisen uudestisyntyminen tapahtuu parannuksessa.

Ehtoollinen on evl-opetuksessa myös syntien anteeksisaamisen ateria, vl-opetuksessa enemmän Jeesuksen muistoateria, toki myös muistutus syntien anteeksisaamisesta. Molemmissa uskotaan Kristuksen todelliseen läsnäoloon ehtoollisleivässä ja viinissä, ei kuitenkaan muuntumiseen, kuten katolisessa kirkossa, mutta ei myöskään pelkästään symboliseen ehtoollisleipään ja viiniin, kuten vapaissa suunnissa.

Parannus on molemmissa paluuta kasteen armoliittoon, joskin kasteen merkitys poikkeaa edellä selostetulla tavalla. Parannus tapahtuu katumuksen ja siitä vapauttavan synninpäästön kautta. Evl-opetuksessa synninpäästö on pätevä, kun pastori tai hätätapauksessa maallikko sen Kristuksen asetuksen mukaisesti lausuu. Vl-opetuksen merkittävin painotus on Pyhän Hengen pappeus, jonka mukaan pätevän, parannukseen johtavan synninpäästön voi lausua vain uskovainen, jolla on itsellään Pyhä Henki. Mikäli synninpäästön lausuu elävästä uskosta osaton pappi tai maallikko, se voi toimia vain armovakuutuksena eli uskoa vahvistavana synninpäästönä, mutta ei parannuksena eli uskon synnyttävänä ilosanomana.

Evl-opetuksessa synninpäästö on ensisijaisesti papin tehtävä, vl-opetuksessa kaikkien elävässä uskossa olevien kristittyjen tehtävä.

Salarippi ei liene evl-opetuksessa nykyään hirmu suuressa roolissa, mutta ensisijainen periaate olisi uskoutua salaripin asioissa papille. Vl-opetuksessa salarippi on tapahtunee tyypillisimmin läheisille uskonystäville. Rakkauden rippi on erityisesti käytössä uskovien kesken, esim. perheissä pyritään riidat sopimaan anteeksi pyytäen ja anteeksi antaen. En osaa sanoa, miten laajasti rakkauden rippiä käytetään evl-uskoisissa perheissä, mutta luulen sen olevan vähemmän käytetty kuin vl-perheissä. Välttämättä opillista eroa ei ole, mutta käytäntö voi poiketa paljonkin.

Evl-opetuksessa seurakunta on ensisijaisesti evl-kirkko, vl-opetuksessa vl-seurakunta. Evl-opetuksessa pelastuvia voi kuitenkin olla myös muissa kirkkokunnissa, kun taas vl-opetuksen mukaan nykyään vain elävässä uskossa olevat vl:t ja lapsenuskossa kuolleet lapset pelastuvat.

Evl-opetuksessa on lain kolmas käyttö eli laki toimii ojennusnuorana myös kristityille. Vl-opetuksessa lain tehtävä on vain paljastaa synti ja ajaa ihminen Kristuksen tykö (lain toinen käyttö). Kristittyä sen sijaan ei ohjaa pyhään elämään laki, vaan Jumalan armo ja Pyhä Henki omassatunnossa sekä seurakunnan neuvojen välityksellä.

Vl-opetuksessa torjutaan ehkäisy (poikkeuksena terveydelliset syyt), naispappeus, homosuhteet ja sukupuolenvaihdokset. Näissä vl-opetus on sama kuin evl-opetus oli kymmeniä vuosia sitten, mutta eri kuin evl-opetus nykyään. Evl-kirkossa ehkäisy on käytännössä täysin hyväksytty nykyään. Naispappeutta voi vastustaa mielessään ja sanallisesti, mutta miespappi ei saa kieltäytyä yhteistyöstä naispapin kanssa. Vl-papit eivät kieltäydy yhteistyöstä naispappien kanssa, mutta vl-nainen ei voi olla pappi. Evl-kirkossa homoavioliittoihin vihkiminen on piispojen tuoreen ohjeistuksen mukaan on sallittu, vl-opetuksessa homosuhteet torjutaan Raamatun vastaisina, joskin taipumuksen olemassaolo tunnustetaan sen omaavien ristinä.

Vl-opetuksessa opetetaan täysraittiutta, kun taas evl-opetuksessa alkoholin kohtuukäyttöä pidetään hyväksyttävänä.

Vl-seurakunta on saanut paljon huomiota siitä, että se teki ehkä ainoana seurakuntana maailmassa 1960-luvulla kollektiivisen päätöksen, ettei televisio kuulu kristittyihin koteihin. Linjausta ei ole edelleenkään virallisesti muutettu, mutta käytännössä vastaava ohjelmasisältö on nykyään vl:ten saatavilla, koska tietokoneista, internetistä ja älypuhelimista ei ole vastaavaa kollektiivista päätöstä tehty. Sen sijaan näissä on korostettu yksilön omantunnonvastuuta. Evl-kirkossa ohjelmatarjonnan lihallisuuden en ole havainnut puhuttaneen.

Vl:illa on monia valtaväestöstä poikkeavia tapoja, mm. ei korvakoruja, meikkiä, hiusvärejä, tatuointeja, nenärenkaita, lävistyksiä.

Vllät ei hyväksy lain kolmatta käyttöä eli yksimielisyyden ohjetta ainakaan kokonaisuudessaan ja sakramentit ei anna anteeksi syntejä kuten luterilaisuudessa perinteisesti on ajateltu. Synnit voi saada anteeksi ainoastaan vanhoillislestadiolaisen julistamassa synninpäästössä, eikä vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolella ole pelastusta.

siinä eroaa paljon.