Yhteinen maamme, rakennetaan veronmaksajien rahoilla syrjäseuduille siltarumpuja

Anonyymi-ap

ja kaikkea muuta tarpeetonta. Siellä varmistetaan, että Suomea ei saada koskaan enää nousuun. Kepulikonsteilla konkkaan sanoin jo Virolainen aikoinaan.

44

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhteinen maamme, mutta ei koske syrjäseutuja.
      Miksi kaupunkeihin teitä rakennetaan, kun kaikki on kävely matkan päässä.
      Sinä olet omannavan tuijottaja.

      • Anonyymi

        Kannattaa äänestä perussuomalaisia.

        Sen tavoitteena on pitää koko Suomi asuttuna siltarumpuineen kaikkineen.


    • Anonyymi

      Toista se oli kepuvassari hallitus. Rahaa heitettiin pois 4vuotta. Siltarumpu jää kotimaahan. Heitetty raha on jossain siellä missä Sanna luuhaa.

    • Anonyymi

      Sinänsä tärkeään yhtenäisyyteen vedotaan monasti kun on kyse veronmaksajien rahan hassaamisesta maakuntien kannattamattomiin kohteiin. Etelä maksaa ja muu maa saa ilmaista rahaa mitä kummallisempiin projekteihin.

      Miten tälläistä "yhtenäisyyttä" voisi harjoittaaa toisinpäin?
      Priorisoimalla.
      Maakunnat luopuvat matalan käyttöasteen julkisista palveluista, infrasta jne... Eihän joka kylässä todellakaan tarvitse olla synnytyssairaalaa tai katuvaloja.

      • Anonyymi

        Sieltä tuppukylästä saa vapaasti muuttaa pois.
        Oma valinta tosin jos asuu laatikossa pankin velkaorjana.
        Voi voi.


    • Anonyymi

      On se vaan vaikea autolla kulkea, jos siltarumpu puuttuu.

      • Anonyymi

        Maakunnat elättävät Suomen ja suomalaisten verorahoilla rakennetaan Helsinkiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maakunnat elättävät Suomen ja suomalaisten verorahoilla rakennetaan Helsinkiä.

        Vesi tulee Helsinkiin Päijänteestä, 120 kilometrin päästä.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Maakunnat elättävät Suomen ja suomalaisten verorahoilla rakennetaan Helsinkiä.

        Maakunnat eivät elätä Suomea, kun ne eivät pysty elättämään edes itseään. Tämän selvittämiseksi riittää se, kun katsoo valtionosuuksien tasausjärjestelmän tulovirtoja pitkältä ajalta. Maksajia ovat olleet ennen muuta pääkaupunkiseudun neljä kuntaa ja saajia syrjäseutujen kunnat. Aika monessa syrjäseutukunnassa valtionapujen määrä on ollut yli 50 % ja suurempi kuin kunnan omien verotulojen. Se kertoo, etteivät nämä kunnat kykene elättämään edes itseään.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vesi tulee Helsinkiin Päijänteestä, 120 kilometrin päästä.

        Ja lämmin puhaltaa yleensä aina sinne pohjan perukoille etelästä päin, ei Jäämeren suunnasta.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Ja lämmin puhaltaa yleensä aina sinne pohjan perukoille etelästä päin, ei Jäämeren suunnasta.

        Niin puhaltaa ja puhaltaa eteläsuomalaisten ansiosta.


    • Anonyymi

      Kepun siltarumpupolitiikka näyttää hyvältä verrattuna kokoomuksen ja vihreiden mahtihintaisiin raidehankkeisiin. Ovat näiltä osin ajaneet Suomen upoksiin

      • Viittaat ehkä näillä mahtipontisilla ratahankkeilla kuitenkin taannoiseen "Vehviläiseen Savon rataan", jonka parannukseen paloi kymmeniä miljoonia euroa. Ja miten kävi? Ratahanke toteutui suurella rahalla, mutta yhtään junaan ei radalla ole kulkenut. Mutta onhan se rata olemassa, jos sille vaikka tulisi sadan vuoden päästä käyttöä. Anu Vehviläinen oli muuten tätä ratahanketta ajanut kepulainen liikenneministeri Vanhasen hallituksessa.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Viittaat ehkä näillä mahtipontisilla ratahankkeilla kuitenkin taannoiseen "Vehviläiseen Savon rataan", jonka parannukseen paloi kymmeniä miljoonia euroa. Ja miten kävi? Ratahanke toteutui suurella rahalla, mutta yhtään junaan ei radalla ole kulkenut. Mutta onhan se rata olemassa, jos sille vaikka tulisi sadan vuoden päästä käyttöä. Anu Vehviläinen oli muuten tätä ratahanketta ajanut kepulainen liikenneministeri Vanhasen hallituksessa.

        Ja luultavasti viittasi maailman tärkeimpään kepun ratahankkeeseen Nurmes-Joensuu-Kontiomäki, sillä osuudella liikkuu päivittäin valtavia ihmis-ja tavaramääriä. Ilman tuota ratkaisevaa rataa jopa Kontoomäen varuskunta olisi saatettu lakkauttaa. Myös lannoite-ja puukuljetukset tuolla radalla on huikeassa kasvussa.

        Näin Yle aikoinaan uutisoi aiheesta:

        Kontiomäen ja Joensuun välistä rautatietä pitäisi kehittää, vaativat Kainuun ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitot.


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Viittaat ehkä näillä mahtipontisilla ratahankkeilla kuitenkin taannoiseen "Vehviläiseen Savon rataan", jonka parannukseen paloi kymmeniä miljoonia euroa. Ja miten kävi? Ratahanke toteutui suurella rahalla, mutta yhtään junaan ei radalla ole kulkenut. Mutta onhan se rata olemassa, jos sille vaikka tulisi sadan vuoden päästä käyttöä. Anu Vehviläinen oli muuten tätä ratahanketta ajanut kepulainen liikenneministeri Vanhasen hallituksessa.

        Eikö ole tosi kummallista, kun Lulu Ranteen (ps) johtama liikenne- ja viestintä ministeriö esittää Savon radalle 40 miljoonan euron kehittämisrahaa, vaikka radalla ei kulje junan junaa?


      • Anonyymi
        mielipidepankki kirjoitti:

        Viittaat ehkä näillä mahtipontisilla ratahankkeilla kuitenkin taannoiseen "Vehviläiseen Savon rataan", jonka parannukseen paloi kymmeniä miljoonia euroa. Ja miten kävi? Ratahanke toteutui suurella rahalla, mutta yhtään junaan ei radalla ole kulkenut. Mutta onhan se rata olemassa, jos sille vaikka tulisi sadan vuoden päästä käyttöä. Anu Vehviläinen oli muuten tätä ratahanketta ajanut kepulainen liikenneministeri Vanhasen hallituksessa.

        Surkea esitys oli kepulta, mutta kalpenee kokoomuksen ja vihreiden raidehankkeista jotka tulevat maksamaan useita miljadeja euroja veronmaksajille. Hyödyt jäävät vähäisiksi koska varsinkin ratikkalinjat olisi voitu hoitaa sähköbusseilla


      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole tosi kummallista, kun Lulu Ranteen (ps) johtama liikenne- ja viestintä ministeriö esittää Savon radalle 40 miljoonan euron kehittämisrahaa, vaikka radalla ei kulje junan junaa?

        Eihän siinä sinällään mitään kummallista ole, jos rahalla saadaan junia kulkemaan siellä. Ensin pitäisi vaan selvittää se kulkutarve eikä niin kuin Kepu teki, että tehdään rata ja katsotaan sen jälkeen arpapelillä löytyykö kulkijoita.


    • Anonyymi

      Kansallinen maataloustuki on hyvä esimerkki mielettömästä tuhlaamisesta ja veden kantamisesta tyhjään kaivoon. Tyhjäkäynnillä olevat terveyskeskukset puolityhjissä syrjäkylissä. Ainoa mikä noilla syrjäkylillä liikkuu on rollaattori tai kepulainen vähämielinen salametsästäjä.

    • Anonyymi

      Ketjun avaaja kuuluu siihen joukkoon, jonka kiinnostusta alueisiin säätelee Putinin kiinnostus. Jos siis Putin kiinnostuu jostakin Suomen alueesta, avaajakin saattaa siitä kiinnostua. Rohkenen kuitenkin epäillä, että kiinnostus lopahtaa silloinkin ennen heräämistään.

      • Anonyymi

        VKK puolue vaati puheenjohtajansa suulla venäjää miehittämään Suomen vuonna 2024. Toiseksi venäjämielisin poliitikko Suomessa on Paavo Väyrynen, olisikohan Väyrynen toivonut isompia panoksia aluepolitiikkaan Kremlistä. Venäjällä maaseutu kukoistaa oikein kunnolla... Myös palstan pösilö Sotilas ja HO HOO, HO HOO on vankasti venäjäkiimainen, taitaa peräti edelleen ajaa Ladalla ihan periaatteesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        VKK puolue vaati puheenjohtajansa suulla venäjää miehittämään Suomen vuonna 2024. Toiseksi venäjämielisin poliitikko Suomessa on Paavo Väyrynen, olisikohan Väyrynen toivonut isompia panoksia aluepolitiikkaan Kremlistä. Venäjällä maaseutu kukoistaa oikein kunnolla... Myös palstan pösilö Sotilas ja HO HOO, HO HOO on vankasti venäjäkiimainen, taitaa peräti edelleen ajaa Ladalla ihan periaatteesta.

        Helpottiko Munakarva? HO HOO, HO HOO!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helpottiko Munakarva? HO HOO, HO HOO!

        Ei helpottanut, niin kyrsii Kapin yleneminen urallaan jo kapteeniksi ja sitten vielä muhkea tupla-eläke Valiolta. Ei omassa vaalimenestyksessäkään ollut hurraamista. HO HOO, HO HOO!

        Ossi, kyrsivä SOTILAS


    • Anonyymi

      Suomalaisten verorahoilla rakennetaan nyt muureja Suomen ympärille. Rahaa palaa ja kansa köyhtyy.

      • Anonyymi

        Se johtuu puhtaasti venäjästä, vain ja ainoastaan venäjästä. venäjä uhosi palauttavansa keisarin aikaiset rajansa. Koko Eurooppaa vahvistaa puolustustaan ryssää vastaan ja syystä.


      • Anonyymi

        Ossin VKK puolueen puheenjohtaja esitti ja toivoi tuon kaltaista jakoa ja VKK puolue johtoon itäpuolella. Myös Väyrynen olisi lähetetty itäpuolella kehitysapuna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se johtuu puhtaasti venäjästä, vain ja ainoastaan venäjästä. venäjä uhosi palauttavansa keisarin aikaiset rajansa. Koko Eurooppaa vahvistaa puolustustaan ryssää vastaan ja syystä.

        Milloin ja missä Venäjä on noin uhonnut Kapi. Tuleeko sinulla paskat housuun pelosta? HO HOO, HO HOO!


      • Anonyymi

        Onneksi hallitus sai Puuilosta halvalla puutarha-aitaa pitämän viholliset pois Suomesta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Milloin ja missä Venäjä on noin uhonnut Kapi. Tuleeko sinulla paskat housuun pelosta? HO HOO, HO HOO!

        Ei tule, Natoon voimme luottaa ja voimme naureskella sinun, ryssien ja Väyrysen vouhotukselle makeasti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi hallitus sai Puuilosta halvalla puutarha-aitaa pitämän viholliset pois Suomesta

        Ja Usasta 64 F-35 hävittäjää, jotka tuhosi venäläisten rakentaman ilmapuolustusjärjestelmän täydellisesti Iranissa. Yhtään konetta ei venäläisten S-300/400 tai 500 järjestelmä havainnut;-))) Suomi sai myös ostaa 2500 ohjusta HIMARS järjestelmään, siihen mitä venäläiset pelkää vauhkona. Koeta vaan pitää se ladasi kunnossa, vaikka varaosta on venäjältäkin jo loppu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tule, Natoon voimme luottaa ja voimme naureskella sinun, ryssien ja Väyrysen vouhotukselle makeasti.

        Ei kukaan vouhota vaan ymmärtää todellisuutta, josta sinulla ei hajuakaan. HO HOO, HO HOO Kapi.


    • Anonyymi

      Kepun takia olemme tuhlanneet pääomia kannattamattomiin kepu hankkeisiin ja syrjäseudun elättämiseen vuosikymmeniä, nyt alkaa jäämään pää vetävän käteen.

    • Anonyymi

      Lopetetaan nyt aluksi asumistuki pääkaupunkiseudulle. Miljardi aluetuesta säästyy heti.

      • Miksi se pitäisi lopettaa vain pääkaupunkiseudulla? Yleistä asumistukea on maksettu asukasta kohden laskettuna eniten Turussa, Joensuussa, Tampereella, Jyväksylässä ja Vaasassa. Eläkkeensaajien asumitukea on puolestaan maksettu eniten itäisen ja pohjoisen Suomen pikkukunnissa (Kaavi, Tervo, Rautavaara, Suonenjoki jne.). Tiedot perustuvat Kelan tilastoihin.

        Asumistukien kokonaismäärä on nykyisin noin 2 miljardia. Tuskimpa niistä puolet ohjautuu vain pk-seudulle. Pk-seudulla asuvien tukea saavien ruokakuntien osuus on noin neljännes koko maan potista. Eläkkeensaajien asumistuesta pk-seudun vastaava osuus on noin 16,5 %. Pk-seudulla asuu noin 21 % maamme väestöstä.

        Asumitukea on taloudellisista syistä järkevä maksaa työssä käyvälle väestölle siellä, missä on eniten työpaikkoja. Eli ole mitään järkeä karkottaa ihmisiä kauemmas työpaikoista. Eläkeläisten osalta tilanne on tietysti toisenlainen. He saavatkin enemmän asumistukea muualla kuin pk-seudulla. Tämä kielii siitä, että pk-seudun eläkeläisten tulotaso on työssäoloaikana ollut suurempi kuin muiden eli he eivät tarvitse näitä tukia yhtä paljon kuin muun Suomen ihmiset.


    • Anonyymi

      Kepu=Isänmaan lypsäjät

      • Anonyymi

        "Niin puhaltaa ja puhaltaa eteläsuomalaisten ansiosta."

        En ole pitkään aikaan lukenut noin järjetöntä lausetta. Persu kirjoittanut?


    • Anonyymi

      Asfalttiteitä ei tarvita kuin yli 10000 asukkaan keskusten välillä.
      Katuvalot vain yli 25000 asukkaan keskuksiin.
      Kunta, terveyspalvelut ja sosiaalitoimi 40000
      Sairaalat 100000
      Hyvinvointialue yli 500000 asukasta

      • Anonyymi

        Juuri näin, tuo olisi sen kokoinen systeemi, että meillä saattaisi juuri ja juuri olla varaa sen ylläpitoon. Nyt tämän kepumärännöksen ylläpitoon ja kepuhimmeleiden elättämiseen otetaan vuodessa miljarditolkulla lisää lainaa... Hullua puuhaa ja maksetaan vielä elättirahaa kansallisina maataloustukina.


    • Anonyymi

      Halpaa huvia verrattuna kokoomuksen jättimäisiin korruptiohankkeisiin

      • Anonyymi

        Mitenkäs se Orpon oma siltarumpuhanke etenee, 3-4 miljardia vaatimattomasti tulee maksamaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitenkäs se Orpon oma siltarumpuhanke etenee, 3-4 miljardia vaatimattomasti tulee maksamaan.

        "Eihän siinä sinällään mitään kummallista ole, jos rahalla saadaan junia kulkemaan siellä. Ensin pitäisi vaan selvittää se kulkutarve eikä niin kuin Kepu teki, että tehdään rata ja katsotaan sen jälkeen arpapelillä löytyykö kulkijoita."

        Kulkijoita olisi kyllä mutta rataosuudet on päästetty heikkokuntoisiksi ja niitä on lopetettu, joten junalla kulkeminen on mahdotonta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eihän siinä sinällään mitään kummallista ole, jos rahalla saadaan junia kulkemaan siellä. Ensin pitäisi vaan selvittää se kulkutarve eikä niin kuin Kepu teki, että tehdään rata ja katsotaan sen jälkeen arpapelillä löytyykö kulkijoita."

        Kulkijoita olisi kyllä mutta rataosuudet on päästetty heikkokuntoisiksi ja niitä on lopetettu, joten junalla kulkeminen on mahdotonta.

        Lisäys edelliseen: Junavuoroja on lopetettu eikä rataosuuksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisäys edelliseen: Junavuoroja on lopetettu eikä rataosuuksia.

        Keskustaa äänestää n 15 %:ia kansasta. Maakunnissa asuvista valtaosa on muiden puolueiden äänestäjiä.

        Persu Ari Koponenn esim kulkee sähköautollaan töihin, matkakorvaukset 5 kuukaudessa 12 000 euroa. Samoin Minna Reijonen (persu) lensi tammi-kesäkuussa Kuopion-Oulu väliä ja lasku veronmaksajille 13 852 euroa.

        Kaisa Juuso (persu) korjasi kotitietään käyttäen 900 000 euroa veronmaksajien rahaa.

        Joka puolueessa on kansanedustajia maakunnista ja heidät valitaan siksi että he puolustaisivat kotiseutuaan. Kansanedustajia Suomessa valitaan koko maasta eikä pelkästään pääkaupunkiseudulta ja sitä kutsutaan demokratiaksi.


    • Anonyymi

      Maaseudulla tehdään siltarumpuja, ne ei paljoa maksa.

      Helsingissä sen sijaan osataan tehdä siltoja... ja ne maksaa.

      Pormestari Vapaavuori teettu selvityksen jo vuosia sitten Kruunusiltojen hinnasta liittyvine (pakollisine) järjestelyineen. Siinä vaiheessa kulut ylittivät jo 800 miljoonaa euroa.

      Sen jälkeen tilanne on tietenkin pahentunut kun kustannustaso on noussut rakentamisessa. Miljardi siis menee, että heilahtaa.

      Selvityksen laatineen KPMG:n mukaan todellisia kuluja peiteltiin suunnitteluvaiheessa, eikä päätöksentekijöillä ollut todenmukaista kuvaa hankkeen kokonaiskuluista.

      Eikä tätäkään sltaa tehdä yksin Helsingin kaupungin rahoilla, vaan valtio osallistuu MAL sopimuksen mukaan kustannuksiin. Aivan kuten valtio maksaa ratikkalinjoista, Jokeri radasta esimerkkinä.

      Kun huippukalliit sillat ja radat maksatetaan HSL:n kautta käyttökorvauksina, siinäkin verovaroja palaa. Jo 60% HSL:n joukkoliikenteen kuluista katetaan veronmaksajien pussista, valtion avustukset ovat kymmeniä miljoonia.

      Lipputulot hiipuvat, ja Helsingissä onkin jo alkanut poliitikkojen vinkuna siitä, että lippujen hintaa pitää valtion rahoittaa vieläkin enemmän.

    • Anonyymi

      Nyt kepu suunnittelee maailman suurinta yhden puolueen tekemään kusetusta veronmaksajille! Saimaan kanava pitäisi rakentaa uudestaan, onhan se kepun puujumalan eli Kekkosen rähmällään olon aikana edellisen kerran rakennettua ja nyt uudestaan. Keput uskovat siitä tulevan köyhille matkailukohde ja uuden kanavan nimeksi keskusta ehdottaa Kankkulan kaivoa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      293
      46082
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      54
      11528
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      259
      11144
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      55
      9925
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      94
      8739
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      307
      6837
    7. Pakoputkipörisijä syttyi tuleen kesken ajon

      Kyydissä oli 7 henkilöä, mutta hyvä onni matkassa epäonnistuneesta käyttövoimavalinnasta huolimatta, eikä kukaan loukka
      Maailman menoa
      13
      3877
    8. Borat ärhäkkänä, syyttelee kokoomusta vilpin suojelusta

      Hänen mukaansa kokoomus seuraa ”toimettomana vierestä, kun vilpilliset firmat vievät urakat rehellisten nenän edestä”, j
      Maailman menoa
      5
      3594
    9. Kalja-Kristus Kutsuu Luokseen

      Nyt on Oikea Hetki Ottaa Ryppyys Vastaan! Lue Pelastusryyppy ja tee Promillista elämäsi Herra! Pelastusryyppy on teksti
      Maailman menoa
      3
      3470
    10. Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA

      , ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle
      Perussuomalaiset
      12
      3402
    Aihe