Sosten mukaan Suomessa on ensi vuonna jo noin 140.000 lasta köyhyysrajan alapuolella. Lapsiköyhyyden lennakoidaan kasvavan lisää ensi vuonna 17.000 lapselle.
https://yle.fi/a/74-20059509
Surulliset tiedot lapsiköyhyydesta voit lukea linkistä. Ei ole ollenkaan ihme, että lapsia syntyy entistä vähemmän, kun lapsiperheiden ahdinko näyttää lisääntyvän. Ei pitäisi leikata lapsiperheiden asumistuesta. Ei pitäisi leikata työttömyysturvasta. Nyt työntekijät pelkäävät työttömyyttä, joten perhesuunnittelussa huomioidaan mahdollinen tuleva "turvaton työttömyys".
Sosiaaliturvan isot leikkaukset (hallitus suunnittelee lisää leikkauksia) vaikuttavat yhteiskunnassa monella eri tasolla ja tavalla ja näyttävät jopa lisäävän valtion velkaantumista. Valitettavasti.
Lapsiköyhyys kasvaa
18
160
Vastaukset
- Anonyymi
Lapset ovat aina olleet köyhiä eikä lapset välitä köyhyydestä. Ehkä vasurit taas ovat eksyneet asiassa omaan loisimiseensa.
- Anonyymi
Monissa lapsiperheissä lapsilisät laitetaan lapsen pankkitilille kasvamaan korkoa, josta sitten 18V saavat hyvän pesämunan asuntoon jne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monissa lapsiperheissä lapsilisät laitetaan lapsen pankkitilille kasvamaan korkoa, josta sitten 18V saavat hyvän pesämunan asuntoon jne.
Vain rikkaiden perheissä, joille ei edes kuuluisi lapsilisiä.
- Anonyymi
Lapsia syntyy niin vähän,ett lapsiköyhyys poistuu automaattisesti.
- Anonyymi
"Lapsia syntyy niin vähän,että lapsiköyhyys poistuu..."
JEP. JEP. Kun lapsia syntyy niin vähän, niin miten käy väestön kasvun?
Luepas paikallislehdistä esim. keskisuurten kuntien ilmoituksia kuolleiden ja syntyneiden määristä. Yleensä ikäihmisiä ilmoitetaan kuolleiksi lähes kymmenkunta ja syntyneitä vauvoja on korkeintaan pari-kolme.
Maaseutu autioituu keskisuuria kuntia nopeammin. Sinne jäävät ikäihmiset syrjäkyliin rapistuviin mökkeihinsä, kun eivät saa palveluseteleitä kuntien palvelutaloihin eikä kotiavustajia ole riittävästi.
Kyllä, ehkä lapsiköyhyys vähenee, kun lapsia ei synny mutta myös enemmän tukea tarvitsevien iäkkäiden eläkeläisten määrä kasvaa. Kun eläkkeitä leikataan, niin alueiden tulot vähenevät ja ikäihmiset jäävät vaille tarvitsemiaan palveluja. Joten myös Suomessa tulisi ottaa eutanasia eli niin sanottu armomurha käyttöön.
Kun terveyserot kasvavat ja tulevaisuudessa ei näillä näkymin ole varaa hoitaa sairaita vanhuksia, eikä myös hoitohenkilöstöä ole, niin eutanasiaa tarvitaan.
Kuka hoitaa suuret ikäluokat, kun ne ovat 90-100-vuotiaita? - Anonyymi

Kuka hoitaa suuret ikäluokat, kun ne ovat 90-100-vuotiaita?Kun katselet niitä kuolinilmoituksia, huomaat, että suuri joukko ei ole edes päässyt eläkkeelle, jonka ikärajaa kokoajan nostetaan.
- Anonyymi
Lapsiköyhyys, on siinäkin sana.
Lapset eivät tiedä rikkaudesta eikä köyhyydestä mitään. Se on ihan jotain tietyn ihmisryhmän keksimää hömppää.
Skuutit, maastopyörät, mopoautot, älykännykät...näiden saaminen ilmeisesti on se mittari jolla ns. Lapsiköyhyys mitataan.
Suomessa Lapset eivät näe nälkää sen takaa ainakin yksi veronmaksajien kustantama ateria kouluissa ja päiväkodeissa . Jos ne vanhemmat katsoisivat sitä omaa taloudenhoitoaan ja laittaisivat vaakakuppiin ruuan tai ripsien huollon, vaatteet tai tupakan polton...- Anonyymi
Unohdit mm. tatuoinnit, kaljat.....
- Anonyymi
Mitä käsite LAPSIPERHEKÖYHYYS tarkoittaa?
Tässä
AI-yhteenveto:
"Lapsiperheköyhyys tarkoittaa tilannetta, jossa lapsiperheen käytettävissä olevat taloudelliset resurssit ovat niin vähäiset, että se rajoittaa perheen ja sen lasten hyvinvointia, osallistumismahdollisuuksia ja oikeuksien toteutumista. Sitä voidaan tarkastella moniulotteisena ilmiönä suhteellisen köyhyyden, aineellisten puutteiden ja yhteiskunnallisen osattomuuden näkökulmasta.
Keskeiset piirteet
Taloudellinen niukkuus:
Perheen tulot ovat selvästi pienemmät kuin muiden samankaltaisten kotitalouksien keskimääräiset tulot.
Vaikutus lasten hyvinvointiin:
Köyhyys estää tai haittaa lasten oikeuksien ja potentiaalin täyttymistä, ja se voi aiheuttaa osattomuuden kokemuksia ja lisätä syrjäytymisriskiä.
Moniulotteisuus:
Ilmiö ei ole pelkästään taloudellinen vaan sisältää myös sosiaalisen ja kulttuurisen ulottuvuuden, joissa perhe ei pysty osallistumaan yhteiskunnan toimintoihin normaalisti.
Seuraukset pitkällä aikavälillä:
Lapsuudessa koetulla taloudellisella niukkuudella voi olla pitkäkestoisia vaikutuksia lasten tulevaisuuden hyvinvointiin, koulutuspolkuihin ja työllistymiseen."
Mielestämme lapsiperheköyhyys kasvavana ilmiönä (erityisesti sosiaaliturvan leikkausten vuoksi) on hyvin huolestuttavaa. Liian moni lapsi ja nuori syrjäytyy (lue syrjäytetään) lapsiperheköyhyyden vuoksi yhteiskunnan ulkopuolelle. Nuorten syrjäytyminen tulee yhteiskunnalle kalliiksi monin eri tavoin: muun muassa nuorisotyöttömyytenä, rikollisuutena, "peukun" ja muiden huumausaineiden käyttönä, mistä seurauksena terveysmenojen kasvu. - Anonyymi
Samaa ihanuutta on politiikot jakaneet kansalle pitkin matkaa .Perseelle näille pitäisi antaa potku ja ruoriin ottaa kippari joka pitää huolta kansasta ,eikä potki sitä päähän kuten nämä tekevät. Tätä ihanuutta on jatkunut jo tarpeeksi pitkään...
https://www.youtube.com/watch?v=LlsR39QYgx4
https://www.youtube.com/watch?v=RgJvc9JnO5w - Anonyymi
Suhteellinen köyhyys vähenee, kun tapetaan rikkaat.
Silloin loppuu lapsiköyhyys.- Anonyymi
Köyhiä pitää olla että purran keltainen mekko loistaa kirkkaammin..Pukeutumisen räikeisiin väreihin on riikkuli ominut Englannin kuningatar Elisabethiltä, halusi erottua rahvaasta. Elisabeth oli hieno ihminen, fiksu, hyväkäytöksinen joka tilanteessa. Purra sensijaan on kuin rakkikoira joka voi purra..Luulee olevansa Ylhäisyys, mutta katajaan kapsahtaa tyhjänpäiväisillä fanaattisilla höpinöillään.

Miten ne yhden naisen räikeän punaiset huulet, jotka tuulessa lepattaa?
Riikinkukkokin koreilee.
- Anonyymi
Hienoa, että 2019-2023 rajusti kasvaneeseen lapsiköyhyyteen vihdoin herätään!!! Tuolloinhan suomalaisten ostovoima romahti 2009 tasolle, asunto ym. lainojen korot nousivat useidsn vuosien lähes 0%:sta yli 5%:iin, tuli konkurssi- ja irtisanomisaalto.... Tuhannet ja taas tuhannet menettivät asuntonsa ja luottotietonsa, kun eivät enää selvinneet lainoistaan. Samaan aikaan kun maamme työttömyys kasvoi rajusti, tuotiin maahamme noin 215000 uutta suomalaista!!!!!!! Valtionvelka kasvoi 106miljardista 156miljardiin!!!! KAIKKI TUO 2019-2023 hallituskaudella. Ei siis ihme, että äärivihervasudemut haluavat siirtää keskustelun pois tuosta ajasta aiheesta ja Orpon hallituksen piikkiin!!!
- Anonyymi
Osaako aloittaja kertoa, miksi syntyvyyden lasku koskee vain kantaväestöä!? Ei pääkaupunkiseudulla asuvia maahanmuuttajia, jotka eivät käy töissä?
- Anonyymi
Lapsiköyhyys ei kasva.
Kyseessä on vain poliittinen leikkiköyhyys.
Leikkiköyhyys eli suhteellinen köyhyys kasvaa aina, kun talous alkaa elpymään ja köyhyys pienenee, kun talous hidastuu.
Leikkiköyhyys on päinvastainen kuin oikea köyhyys
Leikkiköyhyys lisääntyy, kun kansa rikastuu ja leikkiköyhyys vähenee, kun kansa köyhtyy. - Anonyymi
Sehän on vanhempien velvollisuus elättää lapsensa eikä suinkaan hallituksen!
Jokainen päättää omilla ratkaisuillaan itse elämästään ja sen tasosta!- Anonyymi
Osa vanhemmista on täysin kykenemättömiä hoitamaan taloudellisia asioitaan.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1662981Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2922662Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.751758Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e471655Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?381530- 1221296
- 1031203
Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee141174Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.3691113Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041063