menetin hoitsuni

menetin kuukausi sitten hoitsuni.Se teurastettiin.Kertokaa miten jaksan jatkaa eläämääni ilman sitä??????Se oli minulle kaikkeni!!!!!!!!
7264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin ikävältä kun se tässä vaiheessa kuulostaakin niin täytyy sanoa että elämä jatkuu. Minunkin rakas hoitsuni teurastettiin ja kaiken lisäksi vielä ilman kunnollista syytä. Omistaja vaan ei halunnut pitää sitä. Ei se heppa raukka edes vanha tai sairas ollut. En tiedä sinun hoitsustasi sen tarkemmin. Mutta jos se on ollut parantumattomasti sairas ja kärsinyt siitä niin hyvä että se pääsi vihreämmille laitumille. Kukapa sitä nyt itsekkään käsriä haluaisi? Mä luulin myös että mun maailmani romahtaa rakkaan hoitsuni kuoleman jälkeen. Niin kävinkin, mutta vain väliaikaisesti. Ensimmäinen päivä meni itkiessä niin etten kouluunkaan selvinnyt. Ja sitä seurasivat masennusviikot. Nyt näin vuotta jälkeen päin muistelen vieläkin entistä hoitsuani. En nyt niinkään enää surumielellä, vaan muistelen niitä kaikkia ihania hetkiä joita kerkesimme yhdessä kokea kolmen vuoden aikana. Kyllä sinäkin surustasi selviät ajan kanssa. Uusia hevosia tulee ja menee mutta rakkaalle jää ainiaaksi paikka sydämeen.

Äänestä

Olen koko ikäni ratsastanut ja monta hevosystävää menettänyt.
Nytkin vuokraan vanhaa ruunaa joka on aivan ihastuttava herra. Olen kuitenkin tietoinen että joskus menetän tämän ystäväni jonka kanssa olen tehnyt pitkiä maastolenkkejä.
Yritä nostaa pää pystyyn varmasti saat uuden hoitsun jonain päivänä!!
Onnea elämällesi

Äänestä

Kun olin 14v, passihevoseni lopetettiin huonojen jalkojen ja vatsavaivojen takia. Minulta loppu ravihommat vuodeksi, en menny lähellekään tallia tai rataa...Olin ihan maassa, koska hevonen oli myös hyvä ystäväni. Kävin vain ratsastamassa, mutta vähitellen ikävä alkoi hellittää. Nyt mulla on neljä omaa ravuria, mutta juuri viime yönä näin hoitohepastani unta...Olen vieläkin TOSI katkera...

Äänestä

mullekkin kävi viime vuoden lopulla melko samalla tavalla,mutta mun kaks hoitsua kuoli...tamma ja varsa. Ne jäi rekan alle,meidän pihatien risteyksessä. Olin ottamassa niitä kiinni,kun ne karkas tallilta. Oli jo pimeää ja yritin tarmokkaasti ottaa niitä kiinni...mutta sitten rekka tuli mutkan takaa ja tönäisi molemmat pollet ojiin,molemmin puolin tietä. Hyvä,etten jäänyt itekkin alle! Onneksi juoksin just ennen rekan tuloa tien toiselle puolelle. Varsa kuoli melkein heti,mutta kuulin sen viimeisen,tuskan ja pelon sekaisen,hiljaisen hirnahduksen...tamman jalka meni ihan sököks ja se piti lopettaa...mun kolmaskin hoitsu oli mukana karkureissulla,mutta kerkes väistää rekan ja juos tallille. Sillä vaan tuli kylkeen joku pikku juttu,kun rekka osu siihen
,mutta onneks se säästy. En voinut mennä kouluun seuraavana päivänä,olin ihan maassa...itkin pari päivää ja mulla oli kauheen syyllinen olo..tuntu siltä,kuin ois ollu mun syytä kun rakkaat pollet
kuoli...ajattelin,että en ikinä toivu siitä,mutta
parin kuukauden päästä olin taas ennallani,vaikka
tietysti niillä hepoilla on AINA paikka mun sydämessä!! Muistan ne aina...levätkää rauhassa ja
olkaa onnellisia vihreillä laitumilla!
Ja tsemppiä sulle!! Kokemuksesta tiedän,että aika parantaa haavat...

Äänestä

Moi!
Mun oma heppa Micke kuoli vanhuuteen. se oli 25 vuotias SH ruuna. Koko maailma lysähti. Ei enää ihania maastolenkkejä, ei enää uimaretkiä, ei enää mitään. Koulu putosi alasuuntaan ja meinasin lopettaa ratsastuksen. Syntymäpäivänäni vanhempani ostivat kuitenkin minulle ihanan SH tamman Elskan. Elska on tosi ihana. Mickellä on aina paikka sydämessäni vaikka Elska hirnuukin juuri nyt vaativasti tallissa...


Pää pystyyn vaan ja katse eteenpäin!

Äänestä

mun hoitsuni myytiin syksyllä.se sai viikko sen jälkeen lannenhalvauksen ja ei oo tietoo onko se edes elossa.tulin eräänä aamuna tallille ystäväni kanssa.huusin hepan nimeä ja odotin että se vastaisi.ei kuulunut silti mitään.ajattelin että se on laitumella.kiersin kaikki 6 laidunta.sitten menin katsomaan jospa traileri ei ole tallilla.se olisi silloin raveissa.paikalla sekin oli.silloin tuli mieleeni katsoa tallin hevoset.muut olivat samat paitsi 2 muuta.yksi luultavasti vuokralla ja toinen,ei hajuakaan.tarkastin että se oli eri hevonen.yhtäkkiä tuli mieleeni että....wallua ei ollut enää.juoksin tallin monta kertaa läpi enkä halunnut uskoa että se oli poissa.pian kaverini kysyi että mitä minä oikeen teen.vastausta hän ei saanut.pian menin kysymään tallin omistajan kotoa missä hoitsuni on.hän vastasi;
se vaihdettiin raveissa.ja kukapa tuollaasta pas*** kaipaa!

hän selitti vielä jotain kun minä juoksin talliin.en jaksasnut enää uskoa mihinkään.elämä meni pilalle täysin.huusin hetken aikaa vielä hoitsuni nimeä kunnes se oli totta.se oli poissa.viimeinen huutoni ei enää kuulostanut huudolta vaan kuiskaukselta.en kestänyt enää.itkin ja itkin.muistelin ihania hetkiä wallun kanssa.kaverini meni talliin kun ei jaksanut katsella.tulin pian talliin.aloin siivota karsinoita mutta en siivonnut wallun karsinaa.kuinka olisin voinut siivota wallun pois?

kun ratsastin en edes pystynyt ajattelemaaqn että hevonen jolla menin ei ollut wallu.

ajat kuluivat ja huomasin että nyt on jokin vialla.koulu ei sujunut.käytös laski 2 numerolla.kaikki muut numerolla.ei edes mikään auttanut.pian kuulin wallun saavan raveissa lannenhalvauksen.se itketti taas ja menin itkemään taas.

ei ole helppoa jos menettää hoitsunsa.

hevonen joka vaihdettiin walluun on ihana mutta wallulkla on aina paikka sydämmessäni!

Äänestä

Menetin rakkaa tunti vakkarini! Tulin tallille ja katsoin tuntilistaa siinä luki vakkarininimi Nuga. Sitten ratsastuksen opettajani sanoi että menet sillä viimeistä kertaa. hetken jo luulin että olen mennyt sillä liian monta kertaa tai sitten vain vitsiksi. sen jälkeen opejjata sanoi että koska se myydään jollekkin hevoselle seurakasi. Itkin mielessäni koska en halunnut opettajan tietävän että itkisin. Sitten riensn Nugan luokse ja halasi sitä ja sitten harjasin sen hyvin ja varustin sen sitten alkoi tunti joka on vieläkin mielessäni koska meillä on monia hyviä muistoja kuten se kun nugsu karkasi minulta ja se kun...ja tätä kirjoittaessa olen itkenyt. Ja tämä laulu on meille!
:

Joka päivä kaiken aikaa
mietin onko tämä totta ollenkaan
että kanssas tätä taikaa rakkauden me koetaan
että kantaa oikeasti
Tämä tunne aina päivään huomiseen
ja taas hetken ihanasti
tunnen sydämeni lentoon lähteneen

Tahdon oikeesti olla sinun
enkä vain leikisti rakastaa
Kanssas oikeesti kokea kaiken
mikä ollut on unelmaa
Tahdon syliisi painaa pääni
Tahdon lämpöösi nukahtaa
Olla kanssasi oikeesti onnellinen
Sua oikeesti rakastaa

Uskonut en silloin ennen
että todellisen onnen löytäisin
Kun mä aina tullen mennen sitä juuri pakenin
Mutta nyt on kaikki toisin,
luotas lähteä mä koskaan tahdo en
Find More lyrics at www.sweetslyrics.com
Olet nainen suurenmoisin
Mulle lahjoitit sä aidon rakkauden

Tahdon oikeesti olla sinun
enkä vain leikisti rakastaa
Kanssas oikeesti kokea kaiken
mikä ollut on unelmaa
Tahdon syliisi painaa pääni
Tahdon lämpöösi nukahtaa
Olla kanssasi oikeesti onnellinen
Sua oikeesti rakastaa

Tahdon oikeesti olla sinun
enkä vain leikisti rakastaa
Kanssas oikeesti kokea kaiken
mikä ollut on unelmaa
Tahdon syliisi painaa pääni
Tahdon lämpöösi nukahtaa
Olla kanssasi oikeesti onnellinen
Sua oikeesti rakastaa

Olla kanssasi oikeesti onnellinen
sua oikeesti rakastaa.

Ja jos haluat katsoa runon minkä kirjoitin nugaalle katso sivulta www.nightmioon.suntuubi.com ja klikkaa blogi siellä jossain sde lukeee!
Eli tällänen tää oli mutta onneksi olen löytänyt saman arvoisen lempi ponin josta sinäkin varmaan tykkäsit. Ja olen itkenyt aina kun olet tullut mieleen...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


orhini kirjoitti:

menetin kuukausi sitten hoitsuni.Se teurastettiin.Kertokaa miten jaksan jatkaa eläämääni ilman sitä??????Se oli minulle kaikkeni!!!!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu