Elektra - arvostelu

Elektra (valmistumisvuosi 2005) on yksi tuoreimmista Marvel-sarjakuviin perustuvista elokuvista; se julkaistiin hiljattain suoraan videolle/dvd:lle, eikä edes nähnyt teatterilevitystä Suomen kamaralla.

Tosiaan sen verran taas mainittakoon että omakohtaisesti Marvel-sarjikset ovat aina olleet lähellä sydäntäni, varsinkin nuoruudessa kun kyseisiä lehtiä tuli oikein keräiltyäkin.

Nykyään näin 'vanhemmilla päivilläni' olen tyytynyt pääosin vain filmattuihin versioihin Marvelin tuotoksista, paikoin kokien valtaviakin pettymyksiä. Elektra on yksi näistä.

Elokuva kertoo tarinan tietysti nimensä mukaisesta sankarittaresta, jota näyttelee hehkeä Jennifer Garner (Aliaksesta tuttu, ja ainoa hyvä asia koko leffassa). Tämä yliluonnollisiakin voimia omaava salamurhaajatar joutuu kuitenkin keskelle juonitteluja, kun eräs jonkinlaiseksi 'Valituksi' määritelty tyttö joutuu Elektran tappolistalle.

Ja koska Elektralta löytyy vielä ns. hyvä sydän, hän ei suostukaan tappamaan tyttöä vaan ottaa tämän suojelukseensa. Loppu osa elokuvasta on puhdasta räimettä, paikoin huonojen ja paikoin hyvien erikoistehosteiden siivettämänä. Lisäksi elokuvaan on jostain sairaasta syystä tungettu väkisin yksi rakkaustarinakin, joka on ehkä huonoin sellainen miesmuistiin.

Juonesta ei sen enempää, sillä sitä ei elokuvasta juuri löydykään.

Harmi että Garner lähti edes tällaiseen hölmöilyyn mukaan. Hänhän oli Daredevilissä sivuosissa samaisena roolihahmona, ja tuokin Marvel-leffa meni pahasti metsään. Olisi luullut että yhdestä virheestä olisi oppinut, mutta ei. Joskus se vaatii sen toisenkin kerran...

Kaikin puolin heikko leffa. Ehkä vain ja ainostaan puhtaille hc-faneille, pääosin nuoremmille sellaisille. En suosittelisi kenellekkään joka ei ole sarjakuvaelokuvista kiinnostunut.

*/*****
(faneille **/*****)
4882
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen samaa mieltä the_expertin kanssa. Elektra olisi saanut näillä eväillä jäädä tekemättä.

Elektra-dvd siis levylautaselle ja odottelemaan elokuvan alkamista. Odottelua kestikin lopputeksteihin asti. Omituisella tavalla Elektra ei koskaan nouse siivilleen, tunnelma on koko ajan odottava - kohta tarina, toiminta jne. alkaa. Poikkeuksellisen mielenkiintoisen rikolliskatraan hukkaaminen antaa armoniskun koko rainalle. Garner on hyvä, mutta niinhän hän aina.

Eri mieltä olen DD:stä. Daredevil on yksi Marvel-leffojen parhaista. Erinomaisen tiivis elokuva joka vie mukanaan ahdistavalla ja toivottomalla tunnelmallaan. Director´s Cut on saanut kehuja teatteriversiota vihanneilta. Täytyypä tsekata.

Äänestä
  • Ben Affleck ja Jennifer Garner pilaavat elokuvan kuin elokuvan, vaihtaisivat ammattia.

    Äänestä

En ole tätä Elektra - elokuvaa nähnyt mutta kun ne Daredevilinkin jo menivät valkokankaa lla pilaamaan. Se oli kuitenkin niin loistava hahmo silloin supersarjakuvan 80-luvun kulta-aikana. On se vaan niin väärin. Elektra - palkkatappaja kostaa sen niillä paskiaisille; hei vanhat DD & Elektra - fanit, nyt kerätään pennoset kasaan ja tehdään se minkä ne paskiaiset ansaitsevatkin ...

Äänestä

se oli hyvä leffa, luulin että olisi olut surkea mutta olen katsonut sen toistamiseen ja tykkäsin siitä paljon! odotin että se olisi ollut semmoinen mätkintä missä ei ole päätä eikä häntää mutta juoni oli ihan hyvä! antaisin 8,5 pistettä kymmenestä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


the_expert kirjoitti:

Elektra (valmistumisvuosi 2005) on yksi tuoreimmista Marvel-sarjakuviin perustuvista elokuvista; se julkaistiin hiljattain suoraan videolle/dvd:lle, eikä edes nähnyt teatterilevitystä Suomen kamaralla.

Tosiaan sen verran taas mainittakoon että omakohtaisesti Marvel-sarjikset ovat aina olleet lähellä sydäntäni, varsinkin nuoruudessa kun kyseisiä lehtiä tuli oikein keräiltyäkin.

Nykyään näin 'vanhemmilla päivilläni' olen tyytynyt pääosin vain filmattuihin versioihin Marvelin tuotoksista, paikoin kokien valtaviakin pettymyksiä. Elektra on yksi näistä.

Elokuva kertoo tarinan tietysti nimensä mukaisesta sankarittaresta, jota näyttelee hehkeä Jennifer Garner (Aliaksesta tuttu, ja ainoa hyvä asia koko leffassa). Tämä yliluonnollisiakin voimia omaava salamurhaajatar joutuu kuitenkin keskelle juonitteluja, kun eräs jonkinlaiseksi 'Valituksi' määritelty tyttö joutuu Elektran tappolistalle.

Ja koska Elektralta löytyy vielä ns. hyvä sydän, hän ei suostukaan tappamaan tyttöä vaan ottaa tämän suojelukseensa. Loppu osa elokuvasta on puhdasta räimettä, paikoin huonojen ja paikoin hyvien erikoistehosteiden siivettämänä. Lisäksi elokuvaan on jostain sairaasta syystä tungettu väkisin yksi rakkaustarinakin, joka on ehkä huonoin sellainen miesmuistiin.

Juonesta ei sen enempää, sillä sitä ei elokuvasta juuri löydykään.

Harmi että Garner lähti edes tällaiseen hölmöilyyn mukaan. Hänhän oli Daredevilissä sivuosissa samaisena roolihahmona, ja tuokin Marvel-leffa meni pahasti metsään. Olisi luullut että yhdestä virheestä olisi oppinut, mutta ei. Joskus se vaatii sen toisenkin kerran...

Kaikin puolin heikko leffa. Ehkä vain ja ainostaan puhtaille hc-faneille, pääosin nuoremmille sellaisille. En suosittelisi kenellekkään joka ei ole sarjakuvaelokuvista kiinnostunut.

*/*****
(faneille **/*****)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu