Keskustan ja SDP:n yhteistyö eri hallituksissa on ollut hedelmällistä

Anonyymi-ap

Historia on osoittanut, että maltilliset puolueet, SDP ja Keskusta ovat hallituksissa toimiessaan tehneet työtä hyvinvointiyhteiskunnan takaamiseksi ja siihen, että se kohtelee tasavertaisesti kansalaisiaan.

Seuraava hallitus tulee näin tekemään Anttien johtaessa hallitusta.

Suomen kansa ei arvosta ääriliikkeitä, esimerkiksi PS:a joiden puheenjohtajatkin ovat avoimen rasistisia kun puhuvat väestönvaihtoteoriasta.

Väitteet Suomen väestönvaihdosta eivät tilastojen perusteella kuitenkaan pidä paikkaansa.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) esitti viime vuonna tviiteissään teorioitaan väestönvaihtoon. Väestönvaihto on äärioikeistolainen salaliittoteoria, jonka mukaan esimerkiksi juutalaiset pyrkivät korvaamaan valkoisen väestön ei-valkoisella maahanmuuton avulla.

Väestönvaihtoteoriaan ovat viitanneet Rantasen lisäksi myös muun muassa valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.), oikeusministeri Leena Meri (ps.) sekä eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps. ja nyt viimeisempänä varapuheenjohtaja Keskisarja (ps)

Tilastot kertovat, että noin 80 prosentissa Suomen kunnista maahanmuuttajia on alle viisi prosenttia väestöstä. Vain 13 kunnassa maahanmuuttajia on yli 15 prosenttia väestöstä. Suomessa on 309 kuntaa.

– Väite väestönvaihdosta vaikuttaa aika absurdilta, sanoi aluekehityksen asiantuntija, Turun kaupungin tutkimusjohtaja Timo Aro STT:lle.

Aro on myös sitoutumattomana kaupunginvaltuutettuna vihreiden valtuustoryhmässä Porissa.

Tilastokeskuksen mukaan suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä väheni viime vuonna reilulla 22 000:lla ja vieraskielisten määrä kasvoi lähes 38 000:lla. Tämä on eniten 40 vuoteen. Yhteensä vieraskielisiä on Suomessa vajaat puoli miljoonaa. Suurimmat maahanmuuttajien kieliryhmät ovat venäjä, viro ja arabia.

Aron mukaan ennätys selittyy sillä, että työ- ja koulutusperusteiselle maahanmuutolle asetetut tavoitteet toteutuivat ensimmäisen kerran viime vuonna.

Aro sanoo, että jos työ- ja koulutusperusteisen maahanmuuton määrä jatkuisi samanlaisena, huolet huoltosuhteesta ja työikäisen väestön määrän vähenemisestä poistuisivat ajan myötä.

Aron mukaan väestönvaihdosta puhuvat perustelevat teoriaansa sillä, että maahanmuuttajien määrän kasvu on ollut Suomessa nopeaa.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo sanoo STT:lle, että väestömuutokset eivät tapahdu nopeasti. Rapo antaa esimerkin: Suomessa asuvista 36-vuotiaista oli vuonna 2000 ulkomaalaistaustaisia 3,6 prosenttia ja viime vuoden lopussa noin 18 prosenttia.

– Väestöilmiöissä muutokset tapahtuvat yleensä hitaasti ja vievät vuosikymmeniä, Rapo sanoo.

Kuinka pitkään nykyhallituksen pääministeripuolueen puheenjohtaja pääministeri Orpo sietää PS:n avointa rasismia? Entä ruotsalaiset joiden kannatus on ollut vakaa n.5% vaaleista toiseen? Heidän kannattajilleen PS:n kanssa hallituksessa oleminen on varmasti vaikeaa.

17

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täälläkin nämä persutrollit esiintyvät keskustalaisina vaikka näiden rasistisista kirjoituksista selviää totuus.

      Keskustalaisilla ja Persuilla ei ole ideologioissaan mitään yhteistä.

      Keskustalainen ei kannata rasismia missään muodossa,

      • Anonyymi

        Misogynia mikä myös on rasismia kuten luontoviha ovat kyllä ihan ok?
        Samaa porukkaa olette


    • Anonyymi

      Kumpi Antti on pääministeri?

      • Anonyymi

        Molemmat käy.


    • Anonyymi

      Kunpa taas pian voisimme tehdä politiikkaa Vasemmistoliiton ja SDP:n alaisuudessa!!

      • Anonyymi

        Eipä tarvitse tehdä politiikkaa ainakaan perskokkareiden kanssa!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tarvitse tehdä politiikkaa ainakaan perskokkareiden kanssa!

        Kyllä Ps sopii meille parhaiten sossuja ja kommareitakin enemmän, koska sukulaisuussuhteemme Ps:ään on kaikkein luonnollisin yhdistävä tekijä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Ps sopii meille parhaiten sossuja ja kommareitakin enemmän, koska sukulaisuussuhteemme Ps:ään on kaikkein luonnollisin yhdistävä tekijä.

        Ei pidä paikkaansa, Ps on äärioikeistolainen rasistinen puolue eikä näillä ole mitään tekemisestä meidän keskustalaisten kanssa. Keskusta ja Sdp ovat tehneet aiemmin loistavaa työtä kansamme eteen. Näin tapahtuu jatkossakin. Ps joutaa oppositioon.


    • Anonyymi

      Punamullan Keynesiläinen jakopolitiikka tuhosi Suomen!
      Oikeistodemari.

      • Anonyymi

        Kommetti on skitsofreeninen nimeämällä itsensä samalla oikeistodemariksi. Valehteleva halla-aholainenhan sieltä takaa on paljastunut, joita nykyään kutsutaan petospersuiksi.


    • Anonyymi

      Tuskin Kepu ryhtyy toista kertaa demarien apupuolueeksi. Se nähtiin miten viimeksi kävi toivottavasti jotain on sentään opittu.

      • Anonyymi

        Viitannet Rinteen/Marinin hallitukseen. Mutta onhan kepu ollut demareiden "apupuolueena" lukuisia kertoja aiemminkin historiansa aikana. Kun lisäksi tulos on ollut niinä aiempina kertoina onnistunut myös kannatusta ajatellen, miksi tulos ei olisi onnistunut seuraavallakin kerralla.


      • Anonyymi

        Ei keskusta ole ollut mikään apupuolue. Se oli toinen pääpuolueista.


    • Anonyymi

      On vassareilla ihme luulot jos kuvittelee keskustan lähtevän putinisti punikkien kelkkaan.

      • Anonyymi

        Persulla on selvästikin paniikki päällä.


    • Anonyymi

      Aloittaja on täysin oikeassa. Demareiden ja keskustan yhteistyöllä Suomi on nostettu maailman parhaiden valtioiden joukkoon hyvinvointi- ja oikeusvaltioksi.
      Muistakaa Kalevi Sorsa ja Johannes Virolainen.
      Eivät haukkuneet ja nimitelleet ketään vaan tekivät päätöksiä!kansalaisten etu edellä.

      • Anonyymi

        Juuri näin


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      177
      14545
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      117
      10390
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      105
      9257
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      25
      8710
    5. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      50
      8360
    6. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      49
      6857
    7. 179
      6445
    8. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      143
      5288
    9. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      29
      5262
    10. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      422
      1444
    Aihe