Ryhmäseksin kuvaaminen

Anonyymi-ap

Onko muilla tapana ottaa kuvia tai videoida ryhmäseksi sessioitaan? Meillä on tapana että usein jollekulle aina vuorostaan annetaan tehtäväksi ottaa kuvia tai videoita näitä sessioita. Toki niin, että anonymiteetti säilyy. Niitä on mukava sitten jälkeen päin katsella kiimaa nostattamaan. Niiden kautta saa myös uusia ideoita erilaisista komboista mikä voisi tuoda lisää lisä piristettä seuraaviin sessioihin. Ja toki mahtavia muistoja joihin voi sitten jälkeenpäin palata.

12

723

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olemme 50v pari harrastettu lähinnä kolmansii vaimolle, makkarissa kaksi kameraa nauhoittavaa. Kysymme aluksi heti uudelta pano kumppanilta, haluaako kuvataan yhdyntä kun vaimosta nauttii. Annamme myös videon miehelle itselleen, muutama mies vuosien saatossa kieltänyt kuvaamisen.

    • Anonyymi

      No ryhmäseksistä ei, mutta meitä on nykyisin viiden miehen porukka ja kuvaamme kukin omia vaimojamme ja pistämme kuvat esiin kaikille omasta porukassamme.

      Aika kiihottavaa ja koukuttavaa puuhaa. Vaimot eivät ole yhtä lukuunottamatta tietoisia asiasta.
      Hän pääsi asiasta vahingossa selville ja on alkusuuttumuksen jälkeen ihan inokkaasti mukana, eikä ole paljastanut asiaa toisille vaimoille.

      • Anonyymi

        Samoin miulla kolme hyvää kaveria, olemme jokainen aviossa. Homma lähti liikkeelle parisen vuotta sitten sauna illassa, alettiin vaihtaa kuvia ja videoita toistemme vaimoista. Jokaisen vaimot ihmeissään miten siipat yllättäen sänkyssä innokkaita, juteltu poikien kesken yhdymme toistemme vaimon kanssa kun kuvat ja videot saa kiiman huippuunsa.


      • Anonyymi

        Elikkä tää kuvaamisista selville päässy rouva suostuu edelleen itsekin kuvattavaksi? Onko nähnyt kuvia neljästä muusta rouvasta?
        Kyseessähän on siis alastonkuvien ottoa ja kuvien vaihtoa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin miulla kolme hyvää kaveria, olemme jokainen aviossa. Homma lähti liikkeelle parisen vuotta sitten sauna illassa, alettiin vaihtaa kuvia ja videoita toistemme vaimoista. Jokaisen vaimot ihmeissään miten siipat yllättäen sänkyssä innokkaita, juteltu poikien kesken yhdymme toistemme vaimon kanssa kun kuvat ja videot saa kiiman huippuunsa.

        Ootteko puhunu jos alkaisitte puhuu vaimoille vaitaisitte livenä vaimoja. M 66v


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Elikkä tää kuvaamisista selville päässy rouva suostuu edelleen itsekin kuvattavaksi? Onko nähnyt kuvia neljästä muusta rouvasta?
        Kyseessähän on siis alastonkuvien ottoa ja kuvien vaihtoa?

        Kyllä. Ei ole vaimoni, mutta on havaintojeni ja kuulemani mukaan innokkaasti mukana ja antaa kuvata itseään otoksiin, jotka ovat aina sieltä rohkeammasta päästä ja kyllä kyseessä nimenomaan alastonkuvista. Kuulemani mukaan hän myös haluaa aina nähdä millaisia kuvia toisista rouvista on.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ootteko puhunu jos alkaisitte puhuu vaimoille vaitaisitte livenä vaimoja. M 66v

        Olemme puhuneet mut yhden kaverin vaimo vähän tiukka pipoisempi, mun ja toisen kaverin vaimo varmasti lähtisi mukaan touhuun.


    • Anonyymi

      Meidän enimmäinen kolmenkimppa otettiin videolle.

    • Anonyymi

      Ajatus on kiihottava mutta en suostuisi kuvattavaksi ilman kasvojen ja hiusten peittämistä.

    • Anonyymi

      Huom.
      "Aisuri" on vanha suomalainen termi, joka tarkoittaa murhan, onnettomuuden tai muun järkyttävän tapahtuman uhria. Se on sukua sanalle "uhri", mutta sitä käytetään usein puhuttaessa erityisesti traagisten ja ennalta-arvaamattomien tapahtumien uhreista.
      ​Termi "aisuri" ei ole enää kovin yleinen nykykielessä, mutta se on säilynyt joissakin murteissa ja vanhemmassa kirjallisuudessa.".

    • Anonyymi

      Ollaan joskus kuvattu jotain, ylipäätäänkin. Olen kahden nsisen kanssa hyvissä väleissä, fwb-henkisesti ja joskus vedetään 3-kimppaskin. Niin tulee kuvattua niin pari- kuin kimppaseksiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1222
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      622
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe