Joko nyt vihdoin

Anonyymi-ap

ymmärrätte miksi projektia ei olisi koskaan saanut aloittaa? Olen viihtynyt todella hyvin yksin, enkä halua yhtäkään uutta ihmistä elämääni, se pilaisi elämäni kokonaan! Ymmärrän sen, että jos joku ei ole koskaan seurustellut tai ollut parisuhteessa, hän varmasti sitä haluaisi, mutta minä en jaksa enää jakaa elämääni kenenkään kanssa. Olen yrittänyt ajatella niin että voisin olla parisuhteessa ja siitä kirjoittanutkin, mutta aina olen tullut siihen lopputulokseen ettei se ole enää minun juttunu ollenkaan! Noin kolmenkymmenen vuoden parisuhde on riittävän pitkä aika sitä lajia!Koska olen erityispiirteinen en koe tarvetta jakaa aikaani muiden kuin lähisukulaisteni kanssa! Siis silläkään ei ollut mitään merkitystä, kun tummatukkainen ei sanonut minulle mitään. Ihan sama vaikka olisi sanonut jotain, olisin kuitenkin tullut siihen lopputulokseen etten enää jaksa tutustua uusiin ihmisiin, koska minulla ei ole mitään tarvetta sille. Mikään kohtaaminen ei siis voinut vaikuttaa mielipiteeseeni, vaikka hän olisi sanonut jotain minulle. Kyllästyn nopeasti siihen ajatukseen, että pitäisi opetella minulle tuntemattoman ihmisen tapoja ja tottumuksia ja olen pärjännyt hyvin ilman seksiä. Väsyn jo pelkästä ajatuksesta, että pitäisi huomioida toista ihmistä!

0

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        58
        3693
      2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        72
        3065
      3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        52
        2263
      4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
        Tuusniemi
        13
        1433
      5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

        Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
        Ikävä
        64
        1229
      6. Mikä tekee naisesta

        Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
        Ikävä
        85
        1119
      7. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        1
        961
      8. Varusmiehen kuolema

        Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
        Kajaani
        23
        941
      9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

        Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
        Ähtäri
        55
        925
      10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

        Itse haluaisin jo hänen viereen..
        Ikävä
        47
        912
      Aihe