Itälä lyttää Vanhasen

Ex-ministerit kritisoivat Vanhasen EU-rahoitusratkaisua
10.07.2005 04:02

Jäätteenmäki, Itälä ja Hassi pelkäävät Suomen joutuvan vielä ongelmiin pääministeri Matti Vanhasen liityttyä EU:n rahoitusratkaisun kaatajiin kesäkuussa.

EU:n parlamentissa ensimmäistä kauttaan istuvat kolme entistä ministeriä ja puoluejohtajaa kyseenalaistavat pääministeri Matti Vanhasen ratkaisun kesäkuun EU-huippukokouksessa, jossa Suomi astui EU:n rahoitusratkaisun kaatajien joukkoon.

Kokoomuksen Ville Itälän mukaan rahoituskysymys ei ollut oikea paikka ei-äänelle ja uhkapelin kustannukset voivat tulla maksuun Suomen EU-puheenjohtajakaudella.

Keskustan Anneli Jäätteenmäki arvioi, että päätöksen vaikutuksia joudutaan miettimään etenkin silloin, jos rahoituksen kaatuminen johtaa unionin yhteisen maatalouspaketin avaamiseen.

Vihreiden Satu Hassi luonnehtii ratkaisua nurkkakuntaiseksi ja hävettäväksi, koska uusien jäsenmaiden tarpeet sivuutettiin täysin.
3142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

yhteistyö.

Äänestä
  • ..ongelman nimi on maatalouden tukeminen ja siihen laitetut hirvittävät määrät rahaa.
    Oikeisto toimii oikeaan suuntaan, mutta punamullan aikaanhan ne maatalouden tuet luotiin....

    Äänestä

  • demarien vihollinen no1 kirjoitti:

    ..ongelman nimi on maatalouden tukeminen ja siihen laitetut hirvittävät määrät rahaa.
    Oikeisto toimii oikeaan suuntaan, mutta punamullan aikaanhan ne maatalouden tuet luotiin....

    EU- on maailman suurin maataloustukijärjestelmä. Nähdäkseni kokoomus oli innokkaana liittymässä tähän tukijaisjärjestöön.

    Nyt Suomi maksaa maataloustukea halusi se sitä tai ei. Muutos on siinä, että nyt Suomi maksaa maataloustukea myös Ranskan, Kreikan, Italian ym. maanviljelijöille.

    Suomen punamultahallitukset eivät millään voineet vaikuttaa EU:n asioihin ennen Suomen EU-jäsenyyttä, joten jätetään se punamultahallitusten syyttely näissä maataloustukiaisasioissa.

    EU:n budjetista suurin osa on maataloustukea. Sitä Suomalaisetkin veroillaan rahoittavat. Siihen suomalaiset eivät kuitenkaan pysty vaikuttamaan enää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


wsxedc kirjoitti:

Ex-ministerit kritisoivat Vanhasen EU-rahoitusratkaisua
10.07.2005 04:02

Jäätteenmäki, Itälä ja Hassi pelkäävät Suomen joutuvan vielä ongelmiin pääministeri Matti Vanhasen liityttyä EU:n rahoitusratkaisun kaatajiin kesäkuussa.

EU:n parlamentissa ensimmäistä kauttaan istuvat kolme entistä ministeriä ja puoluejohtajaa kyseenalaistavat pääministeri Matti Vanhasen ratkaisun kesäkuun EU-huippukokouksessa, jossa Suomi astui EU:n rahoitusratkaisun kaatajien joukkoon.

Kokoomuksen Ville Itälän mukaan rahoituskysymys ei ollut oikea paikka ei-äänelle ja uhkapelin kustannukset voivat tulla maksuun Suomen EU-puheenjohtajakaudella.

Keskustan Anneli Jäätteenmäki arvioi, että päätöksen vaikutuksia joudutaan miettimään etenkin silloin, jos rahoituksen kaatuminen johtaa unionin yhteisen maatalouspaketin avaamiseen.

Vihreiden Satu Hassi luonnehtii ratkaisua nurkkakuntaiseksi ja hävettäväksi, koska uusien jäsenmaiden tarpeet sivuutettiin täysin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu