Kristinusko on aivopesua

Anonyymi-ap

Kristinusko ei ole sen kummempaa kuin antiikin aikainen mytologia – mutta koska se sattui leviämään oikeaan aikaan, ihmiset kohtelevat sitä muka 'totuutena' eivätkä satuna.

70

606

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      tuo on ihan järkyttävää! Palat!

    • Anonyymi

      1. Johdanto

      Kristinusko on maailman suurin uskonto, jolla on yli kaksi miljardia seuraajaa. Se perustuu Jeesus Nasaretilaisen elämään, opetuksiin, kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kristinusko on monimuotoinen uskonto, jolla on useita suuntauksia, kuten katolilaisuus, protestanttisuus ja ortodoksisuus.

      2. Kristinuskon synty

      Kristinusko syntyi ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisuuden sisällä nykyisen Israelin alueella. Jeesuksen seuraajat alkoivat uskoa, että hän oli Jumalan Poika ja luvattu Messias. Jeesuksen kuoleman jälkeen hänen seuraajansa levittivät sanomaansa ensin juutalaisten keskuudessa ja pian myös ei-juutalaisille, eli pakanoille. Näin syntyi kristillinen kirkko.

      3. Pyhä kirja: Raamattu

      Kristinuskon pyhä kirja on Raamattu, joka koostuu kahdesta osasta:

      Vanha testamentti (yhteinen juutalaisten kanssa)

      Uusi testamentti, joka kertoo Jeesuksen elämästä ja varhaisten kristittyjen toiminnasta

      Raamattua pidetään Jumalan sanana ja keskeisenä oppaana kristityn elämässä.

      4. Kristinuskon keskeiset uskomukset

      Jumala on yksi, mutta hän ilmenee kolmessa persoonassa: Isä, Poika (Jeesus Kristus) ja Pyhä Henki (kolminaisuus).

      Jeesus on Jumalan Poika, joka kuoli ristillä ihmisten syntien tähden ja nousi kuolleista.

      Pelastus saavutetaan uskomalla Jeesukseen ja elämällä hänen opetustensa mukaan.

      Rakkauden kaksoiskäsky: Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

      5. Kristinuskon suuntaukset

      Kristinusko on jakautunut useisiin kirkkokuntiin:

      Katolinen kirkko: maailman suurin kristillinen kirkko, johon kuuluu paavin johtama Vatikaani.

      Ortodoksinen kirkko: erityisesti Itä-Euroopassa ja Venäjällä.

      Protestanttiset kirkot: syntyivät reformaation seurauksena 1500-luvulla (esim. luterilaisuus, anglikaanisuus).

      6. Kristillinen elämä ja juhlat

      Kristittyjen elämään kuuluu rukous, jumalanpalvelukset, rakkaus lähimmäiseen sekä eettinen elämä. Tärkeitä juhlia ovat:

      Joulu: Jeesuksen syntymän juhla

      Pääsiäinen: Jeesuksen ylösnousemuksen juhla

      Helatorstai ja helluntai liittyvät Jeesuksen taivaaseenastumiseen ja Pyhän Hengen tulemiseen.

      7. Kristinusko tänään

      Kristinuskoa harjoitetaan eri tavoin eri puolilla maailmaa. Se on vaikuttanut merkittävästi länsimaiseen kulttuuriin, taiteeseen, moraaliin ja lainsäädäntöön. Vaikka monissa maissa kristinuskon asema on muuttunut ja sekularisaatio on lisääntynyt, kristinusko on yhä monien ihmisten elämän perusta.

      8. Yhteenveto

      Kristinusko on uskonto, joka korostaa rakkautta, anteeksiantoa ja uskoa Jumalaan. Se on kehittynyt yli kahden vuosituhannen ajan ja on yhä merkittävä osa maailman kulttuuria ja historiaa. Sen ydinsanoma on toivo, rauha ja Jumalan rakkaus ihmisiä kohtaan.

      • Anonyymi

        Naurettavaa soopaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naurettavaa soopaa.

        Perustele, mikä kohta ei pidä paikkaansa. Jos kiellät yhdenkin kohdan, se on sinun uskontosi, ei faktaa. Sinulla ei ole tietoa, mutta uskot niin.
        Näkymättömyyttä on mahdotonta todistaa olemattomaksi, jos sitä ei vain ihminen itse näe.
        Pidät ihmistä täydellisenä, jos se muka näkee kaiken omilla keksinnöillään. Voi voi kaikki tietäväiset, mitä kaikkea voikaan olla, ja mikä kaikki voi olla mahdollista.
        Kannattaako muille kertoa sitä omaa "totuutta"
        Kristinusko on mustaa valkoisella, uskoo siihen tai ei. En kehtaisi alkaa muille määrittelemään maailmankaikkeutta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perustele, mikä kohta ei pidä paikkaansa. Jos kiellät yhdenkin kohdan, se on sinun uskontosi, ei faktaa. Sinulla ei ole tietoa, mutta uskot niin.
        Näkymättömyyttä on mahdotonta todistaa olemattomaksi, jos sitä ei vain ihminen itse näe.
        Pidät ihmistä täydellisenä, jos se muka näkee kaiken omilla keksinnöillään. Voi voi kaikki tietäväiset, mitä kaikkea voikaan olla, ja mikä kaikki voi olla mahdollista.
        Kannattaako muille kertoa sitä omaa "totuutta"
        Kristinusko on mustaa valkoisella, uskoo siihen tai ei. En kehtaisi alkaa muille määrittelemään maailmankaikkeutta.

        "Perustele, mikä kohta ei pidä paikkaansa. Jos kiellät yhdenkin kohdan, se on sinun uskontosi, ei faktaa."

        Raamatussa ei ole ainuttakaan alkuperäistä tekstiä!

        Ja tuo on ihan tutkittu ja yleisesti raamatuntutkijoitten hyväksynä asia.

        Raamattu on harsittu kokoon yli 5 000:sta fragmentista. Siinä kirjurit ovat tehneet paljon kirjoitusvirheitä, tehty omia 'parannuksia' lisäämällä itselleen sopivia kohtia ja muotoiluja - tai poistettu sellaisia, jotka ei sattunut itselleen sopimaan. Kunkin aikakauden 'kaapin päällä' olevat kirkon silmäätekevät, ovat jättäneet siihen oman 'puumerkkinsä'.

        Kannattaisi tutustua raamatuntutkimukseen, ettet kirjoittaisi noin löperöitä.


    • Jeesus ei pelasta ketään.

      • Anonyymi

        Jeesus on saatanasta!


    • Anonyymi

      Kristinuskon kannatus nykypäivänä

      Kristinusko on edelleen maailman suurin uskonto, ja sillä on yli kaksi miljardia seuraajaa eri puolilla maailmaa. Vaikka uskontojen asema on muuttunut monissa yhteiskunnissa, kristinusko on säilyttänyt vahvan vaikutusvaltansa. Sen kannatus ei kuitenkaan jakaudu tasaisesti, vaan tilanne vaihtelee suuresti alueittain. Esimerkiksi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kristinuskon harjoittaminen on vähentynyt viime vuosikymmeninä, kun taas Afrikassa ja Aasiassa sen kannatus kasvaa.

      Länsimaissa on nähtävissä selkeä trendi kohti maallistumista eli sekularisaatiota. Tämä tarkoittaa sitä, että uskonnon merkitys ihmisten arjessa ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa vähenee. Euroopassa erityisesti nuoremmat sukupolvet eivät koe uskontoa merkitykselliseksi, eivätkä he välttämättä kuulu enää mihinkään uskonnolliseen yhteisöön. Monet ilmoittavat kuuluvansa kristinuskoon kulttuurisista syistä, vaikka eivät aktiivisesti harjoittaisi uskontoa. Tästä huolimatta kristillinen arvopohja vaikuttaa yhä monien länsimaisten maiden lainsäädäntöön, koulutukseen ja moraalikäsityksiin.

      Toisaalta globaalissa etelässä kristinusko on vahvassa kasvussa. Erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa kristittyjen määrä kasvaa nopeasti. Tähän vaikuttavat muun muassa korkea syntyvyys, aktiivinen lähetystyö sekä kristinuskon kyky mukautua paikallisiin kulttuureihin. Esimerkiksi helluntailaisuus ja muut karismaattiset liikkeet ovat saavuttaneet suurta suosiota Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa, koska ne tarjoavat yhteisöllisyyttä ja toivoa vaikeissa elämäntilanteissa.

      Myös Aasiassa, esimerkiksi Etelä-Koreassa ja Kiinassa, kristinusko on laajentunut. Etelä-Korea on nykyään yksi maailman aktiivisimmista kristillisistä maista, ja siellä toimii monia suuria protestanttisia kirkkoja. Kiinassa kristinusko on virallisesti tarkasti säädeltyä, mutta silti siellä on kymmeniä miljoonia kristittyjä, joista monet kuuluvat kotiseurakuntiin tai maanalaiseen kirkkoon. Näillä alueilla uskonnon rooli on usein vahvasti sidoksissa yksilön identiteettiin, yhteisöön ja elämän merkityksellisyyteen.

      Suomessa kristinuskon kannatus on ollut pitkään vallitseva, mutta viime vuosikymmeninä on tapahtunut selvä muutos. Evankelis-luterilainen kirkko on menettänyt jäseniään tasaiseen tahtiin. Vielä 2000-luvun alussa yli 80 % suomalaisista kuului kirkkoon, mutta vuonna 2025 osuus on laskenut noin 65 prosenttiin. Nuorista aikuisista merkittävä osa ei enää liity kirkkoon, eivätkä he koe uskonnollisuutta merkittäväksi osaksi elämäänsä. Samaan aikaan uskonnollisuus ei ole täysin kadonnut: monet suomalaiset uskovat yhä johonkin korkeampaan voimaan tai kokevat henkisyyden tärkeäksi, mutta eivät välttämättä halua sitoutua tiettyyn uskontokuntaan.

      Kristinuskon roolia nykypäivänä voi siis tarkastella useasta näkökulmasta. Yhtäältä sen näkyvä kannatus vähenee länsimaissa, erityisesti perinteisten instituutioiden, kuten kirkon, sisällä. Toisaalta uskonnon muoto muuttuu: yksilöllinen ja vaihtoehtoinen hengellisyys lisääntyy. Kristinuskon sanoma muokkautuu ajankohtaisiin kysymyksiin, kuten ympäristönsuojeluun, ihmisoikeuksiin ja sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, mikä voi lisätä sen merkityksellisyyttä uusilla tavoilla.

      Lisäksi digitaalinen media ja sosiaalinen verkostoituminen ovat muuttaneet tapaa, jolla ihmiset kohtaavat uskontoa. Monissa maissa kirkkokäynnit ovat vähentyneet, mutta esimerkiksi kristilliset sisällöt YouTubessa, podcasteissa ja sosiaalisessa mediassa tavoittavat miljoonia ihmisiä. Kristinusko elää siis myös verkossa, ja sen perinteet ja opit voivat levitä uusille yleisöille digitaalisessa muodossa.

      On tärkeää ymmärtää, että kristinuskon kannatus ei tarkoita pelkästään muodollista jäsenyyttä kirkossa, vaan siihen liittyy monia tapoja uskoa, toimia ja kuulua yhteisöön. Moni saattaa samaistua kristillisiin arvoihin, vaikka ei olisikaan aktiivinen uskonnon harjoittaja. Toisaalta aktiivinen hengellisyys voi ilmetä uusissa yhteisöissä tai liikkeissä, jotka eivät ole osa perinteistä kirkkoa.

      Yhteenvetona voidaan todeta, että kristinuskon kannatus on edelleen laajaa, mutta se on monin tavoin murroksessa. Maailmanlaajuisesti kristittyjen määrä kasvaa erityisesti globaalissa etelässä, kun taas länsimaissa kannatus laskee ja uskonnon muoto muuttuu. Kristinusko kohtaa haasteita nykyaikaisessa, moniarvoisessa ja teknologisessa maailmassa, mutta samalla se etsii uusia tapoja olla läsnä ihmisten arjessa ja vastata heidän kysymyksiinsä elämän tarkoituksesta, yhteisöllisyydestä ja toivosta. Tulevaisuuden kristinusko ei ehkä näytä samalta kuin ennen, mutta sen vaikutus maailmassa ei ole katoamassa.

      Terveisin Anna-Liisa, vastuullinen eläkeläinen!

      • Anonyymi

        Hyvä tiivistelmä!

        Pieni oikaisu:
        "mutta vuonna 2025 osuus on laskenut noin 65 prosenttiin."

        2024 lopussa ev.lut. kirkkoon kuului 62,2% ja 2025 lopussa jäsenosuus lienee hyvin lähellä 61%.

        Ei mihinkään jumalaan uskovia, on jo noin 33% kun kristinuskon jumalaan uskovia on vain n. 17-18% suomalaisista.

        Kirkkokin myöntää, ettei mikään viittaa siihen, että olisi tulossa jokin käänne parempaan - kirkon kannalta.


    • Anonyymi

      Minä olen käynyt jo Nurmeksen kirkossa 20 vuotta sunnuntaisin jumalanpalveluksessa. Minulle ei vittuilla!
      T. Ritva

      • Ja minähän vittuilen kelle haluan.

        Ritva on nimi, joka huutaa "minulla on aina oikeassa olemisen tarve", vaikka tuskin ikinä et olekaan oikeassa ollut, todella pitkän elämäsi aikana.


      • Anonyymi
        MarkkuAhosaari kirjoitti:

        Ja minähän vittuilen kelle haluan.

        Ritva on nimi, joka huutaa "minulla on aina oikeassa olemisen tarve", vaikka tuskin ikinä et olekaan oikeassa ollut, todella pitkän elämäsi aikana.

        Kuuleppas Markku... Minulle on opetettu jo kansakoulussa tapoja. Varmasti tiedän enemmän uskonasioista kuin sinä, joka ei ole ikinä pappia nähnytkään. Minä jo menin melkein papin kanssa vihille asti. Olen erittäin viisas ja hieno vanha rouva. Vaikka voin joskus olla rauhassa tiedän milloin olen oikeassa. Sinä et ole selkeästi sivistynyt vaan ole keskittynyt käpyjen poimintaan.

        ystävällisin terveisin hieno leidi Ritva!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuuleppas Markku... Minulle on opetettu jo kansakoulussa tapoja. Varmasti tiedän enemmän uskonasioista kuin sinä, joka ei ole ikinä pappia nähnytkään. Minä jo menin melkein papin kanssa vihille asti. Olen erittäin viisas ja hieno vanha rouva. Vaikka voin joskus olla rauhassa tiedän milloin olen oikeassa. Sinä et ole selkeästi sivistynyt vaan ole keskittynyt käpyjen poimintaan.

        ystävällisin terveisin hieno leidi Ritva!

        Sinä ikinä ole missään oikeassa ollut, kaikki haluavat vain myötäillä sinun idioottimaisuuttasi. Senhän takia se pappikin sinut jätti. Ja rouva tuskin kuvaa suurta ikääsi tarpeeksi hyvin, sanoisin ennemmin vain vanhaksi kävyksi.


      • Anonyymi
        MarkkuAhosaari kirjoitti:

        Sinä ikinä ole missään oikeassa ollut, kaikki haluavat vain myötäillä sinun idioottimaisuuttasi. Senhän takia se pappikin sinut jätti. Ja rouva tuskin kuvaa suurta ikääsi tarpeeksi hyvin, sanoisin ennemmin vain vanhaksi kävyksi.

        Sinä senkin markku. Väännän sinun käpysi sukkapuikoilla rusetiksi
        t.Pirkko


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä senkin markku. Väännän sinun käpysi sukkapuikoilla rusetiksi
        t.Pirkko

        Oli Pirkko vai Ritva, minua yksikään nainen ole elämässäin käsketellyt, eikä tule tapahtumaan. Odota, pitää hakea kaljaa nyt kaapista.


      • Anonyymi
        MarkkuAhosaari kirjoitti:

        Oli Pirkko vai Ritva, minua yksikään nainen ole elämässäin käsketellyt, eikä tule tapahtumaan. Odota, pitää hakea kaljaa nyt kaapista.

        Pidetään keskustelu asiallisena. Ei enää uhkailuja.
        T. eläköitynyt poliisi markku-Pasi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pidetään keskustelu asiallisena. Ei enää uhkailuja.
        T. eläköitynyt poliisi markku-Pasi

        Näin on! Naurettavaa menoa!


      • Anonyymi
        MarkkuAhosaari kirjoitti:

        Ja minähän vittuilen kelle haluan.

        Ritva on nimi, joka huutaa "minulla on aina oikeassa olemisen tarve", vaikka tuskin ikinä et olekaan oikeassa ollut, todella pitkän elämäsi aikana.

        AIDSHOMO


      • Anonyymi
        MarkkuAhosaari kirjoitti:

        Sinä ikinä ole missään oikeassa ollut, kaikki haluavat vain myötäillä sinun idioottimaisuuttasi. Senhän takia se pappikin sinut jätti. Ja rouva tuskin kuvaa suurta ikääsi tarpeeksi hyvin, sanoisin ennemmin vain vanhaksi kävyksi.

        AIDSHOMO.


      • Anonyymi

        Tai 67 gooners club


      • Anonyymi kirjoitti:

        AIDSHOMO

        Ihan minä koiralta aidsin sain.... Ei sitä aina tarvitse ihmisen kanssa yhtyä....


      • Anonyymi

        Kuules Ritva onko siitä mitään iloa ollut siellä käydessäsi?
        Onko se tuonut sinulle iloa ja viisautta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules Ritva onko siitä mitään iloa ollut siellä käydessäsi?
        Onko se tuonut sinulle iloa ja viisautta?

        Kyllä. Ihanaa kun joku kysyy. Aina kaikki huolet ja murheet jäävät taa.
        terveisin ilahtunut Ritva.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuules Ritva onko siitä mitään iloa ollut siellä käydessäsi?
        Onko se tuonut sinulle iloa ja viisautta?

        Kirkko ei tuo kenellekkään iloa, saatana on sielussanne.


    • Anonyymi

      Nyt rauhoitutaan kaikki. Jumala rakastaa meitä kaikki yhtä paljon!

      t. Johannes, pirkon kummin kaima

      • Anonyymi

        Risti kantoi meidän, avasi tien vapauteen.
        Rakkaus ja armo, ne on hänen lahja,
        Kun sydän auki, elämä saa rahtia.

        Pyhä Henki kulkee rinnalla, ei koskaan katoa,
        Voimaa antaa, kun uskot, ei sua jätä koskaan.
        Usko, toivo, rakkaus – kolme vahvaa sanaa,
        Jumalan voima meissä ei koskaan lakkaa.

        Tää on meidän tie, ei aina helppo polku,
        Mut Jumalan kanssa jaksaa, hän kantaa taakan volku.
        Kun elämä lyö vasten, ja kaikki tuntuu tyhjältä,
        Käännä katse taivaaseen, sieltä löytyy sydänpylväitä.

        Yo, Jumala mun turva, mun valo ja tie,
        Kun meen eteenpäin, en kulje yksin, se tie on vie.
        Räppi tänään sulle, olkoon se siunauksena,
        Jumala on läsnä – se on meidän totuus ja vapaus, jeah!


      • Anonyymi

        Älkää te uskoo lorukirjaan,se on täyttä valhetta!


      • Anonyymi

        Erotkaa kirkosta!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älkää te uskoo lorukirjaan,se on täyttä valhetta!

        Viimeinkin joku puhuu järkeä. Herra siunatkoon sinua.
        terv. pirkko


    • Anonyymi

      Minä uskon Ritvaan. Olen monesti leiponut pullaa hänen kanssaan.
      t.pasi

      • Oli varmaan paskanmakusta pullaa..


      • Anonyymi
        MarkkuAhosaari kirjoitti:

        Oli varmaan paskanmakusta pullaa..

        Jumala on saatanasta!


    • Anonyymi

      Kääntykäämme kaikki Islamin uskoon, se on paljon parempi vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Hei ystävät! Älkää menkö kaidalle tielle. Jumala kyllä antaa kaikille anteeksi. Olen noudattanut Pirkon kanssa herran käskyjä kaikin mahdollisin tavoin. Olemme esimerkiksi käyneet jumalan palveluksessa aktiivisesti-
      T. Jukka

      • Anonyymi

        Varmaan ilman vaatteita olette palvoneet..


      • Anonyymi

        Älä esitä jeesusta!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Älä esitä jeesusta!

        Tuskinpa tuohon kukaan tässä on pyrkinytkään.


    • Anonyymi

      Jumalaa ei ole olemassakaan!

    • Anonyymi

      Älkää usko valheisiin!!!

      • Anonyymi

        Oliko valhe jumalan olemassaolo vai se, että jumalaa ei ole?
        t.keskustelusta kiinnostunut


      • Anonyymi

        olet erittäin viisas henkilö. Jumala sinua siunatkoon
        t.pirkko


    • Anonyymi

      JEESUS TULEE....
      OLETTEKO VALMIIT....
      HELMAT PAUKKAA...

      • Anonyymi

        Sieltä kukaan sinun luokse ylhäältä tule, alakerta odottaa. Kuuntele vaikka kappale Let The Devil In Sargeist bändiltä.


      • Anonyymi

        itellä ei ole paukkunut muut kuin peräpukamat.
        T.pasi


      • Anonyymi

        ei maha tulla ennee takkaisin ku kerran jo piäsi lähtemyöän.


    • Anonyymi

      outoa menoa!
      terveisin. cannibal corpse

    • Anonyymi

      Väärää tietoa, itse näin Jeesuksen eilen Tokmannilla.

      T: Petri.

      • Anonyymi

        Itse Jurttivaaralla viikonloppuna!


      • Anonyymi

        OO. Mielen kiintoista. Olisikohan ollut kenties sama henkilö kenet minä näin. Minun näkemä henkilö liikkui Toyota Yariksella.
        T. rakkaudella pasi. lovvee xoxo.


    • Anonyymi

      Kirkko rahastaa!
      Erotkaa kirkosta.fi

      • Anonyymi

        Kirkkoverot meneekin pappien viinanjuontiin, eikä mihinkään muuhun.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirkkoverot meneekin pappien viinanjuontiin, eikä mihinkään muuhun.

        No, kyllä melkoinen osa menee niitten tautiseen byrokratiaan!


    • Anonyymi

      Niinpä minunkin kirkkoveroni ovat menneet

    • Anonyymi

      Sinkosin siementä kuin Egyptin ori!

    • Anonyymi

      Minä itseasiassa kadehdin ihmisiä, jotka uskovat tuollaisiin satuihin. Itsekkin haluaisin uskoa, mutta onhan tuossa jo vuosien varrella tullut todisteita että kaikki tuollaiset tarinat on fiktiota ja ihmisten mielikuvituksen tuotetta. Samanlaisia tarinoita ja hahmoja vuosituhansien ajoilta ja silti jotkut päättävät uskoa johonkin ja toiset toiseen. Mutta uskoo, kuka haluaa.ei ole muilta pois.

      • Anonyymi

        Eikö löydy muuta sanottavaa


      • Anonyymi

        Miksi muutenkaan pitäsi olla joku henkilö tai pyhä henki, joka on ylitse muiden. Niinkuin osa uskovaisista väittää evoluutioteorian vääräksi vaikka sen pystyy tieteellisesti todistamaan ja evoluutio tapahtumana fakta, jota tapahtuu.

        Terveisin tieteeseen uskova markku-mika. Entinen päiväkodin opettaja.


    • Anonyymi

      Älkää perkele leikikö minun nimelläni. Minä olen ainut oikea Pasi. Työ vain keksit koko ajan jotain valenimiä. Muuten keskutelu on ollut mielenkiintoinen. Hyvä te!
      Ystävällisin terveisin Pasi
      ihminen kuka ei valehtele

    • Anonyymi

      67 sigma skipidi toilet rizz. spiinnaa mun bägit, taskussa stägit. en anna äijien koskee mun bägiin. Rexi sanoo sexiii

    • Anonyymi

      Jokainen yritys ajaa perinteistä kristinuskoa alas Suomessa on askel kohti islamilaista Suomea.

      • Anonyymi

        New age, joskus myös uushenkisyys, on länsimaisen kulttuurin piirissä vaikuttava laaja uskonnollishenkinen liike, jonka luonteenomaisena piirteenä on yksilöllinen ja monista eri lähteistä ammentava henkinen kehitys. Uudella aikakaudella” (engl. new age) tarkoitetaan astrologista Vesimiehen aikaa erotuksena vanhaan Kalojen aikaan. New age -henkisyydessä yliluonnollisen katsotaan tulevan osaksi arkielämää yksilön kokemusten ja harjoitteiden kautta. Henkilökohtaista hyvinvointia ja suvaitsevaisuutta korostava uushenkisyys on kiinnostanut etenkin naisia.
        New agella on tutkimuksessa tarkoitettu joukkoa erilaisia henkisyyteen liittyviä ilmiöitä, kuten astrologia, tarot, kanavointi, mediumismi, jooga sekä monet vaihtoehtoiset hoitomuodot.


      • Anonyymi

        Suomessa new age tai uushenkisyys on ollut 2010-luvulta alkaen yleistymässä ja perinteinen kristillisyys väistymässä. Näin on erityisesti 1980-luvulla syntyneestä y-sukupolvesta alkaen.


      • Anonyymi

        älä leiki perkele jeesusta


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        New age, joskus myös uushenkisyys, on länsimaisen kulttuurin piirissä vaikuttava laaja uskonnollishenkinen liike, jonka luonteenomaisena piirteenä on yksilöllinen ja monista eri lähteistä ammentava henkinen kehitys. Uudella aikakaudella” (engl. new age) tarkoitetaan astrologista Vesimiehen aikaa erotuksena vanhaan Kalojen aikaan. New age -henkisyydessä yliluonnollisen katsotaan tulevan osaksi arkielämää yksilön kokemusten ja harjoitteiden kautta. Henkilökohtaista hyvinvointia ja suvaitsevaisuutta korostava uushenkisyys on kiinnostanut etenkin naisia.
        New agella on tutkimuksessa tarkoitettu joukkoa erilaisia henkisyyteen liittyviä ilmiöitä, kuten astrologia, tarot, kanavointi, mediumismi, jooga sekä monet vaihtoehtoiset hoitomuodot.

        voihan kives. En olisi uskonut tämän päivän tulevan.


      • Anonyymi

        TIN!


      • Anonyymi

        "Jokainen yritys ajaa perinteistä kristinuskoa alas Suomessa on askel kohti islamilaista Suomea."

        Höpö höpö!

        Kun ihmiset vapautuvat kristinuskosta, he siirtyvät uskonnottomien joukkoihin. Ne eivät taatusti salli tänne mitään islamilaista lainsäädäntöä, vaan pyrkivät nimenomaan siihen, että valtio ja uskonnot pidetään tiukasti erillään.

        Ja sama tilanne on muissakin kehittyneissä maissa!


    • Anonyymi

      Markku-ahosaari on kadonnut keskustelusta...

    • Anonyymi

      Nykyään on erikoista, että saatanan palvojia kulkee kaduilla jakamassa omia lehtiään.
      terveisin oikean jumalan ihminen anna-liisa

    • Anonyymi

      Näin 2 kuukautta sitten jurttivaaralla erityisen henkilön. Hänellä oli pitkä parta ja hiukset. ei näyttänyt suomalaiselta. Yhtäkkiä hän tuli juttelemaan minulle ja kertoi olevan jeesus nasaretilainen. Olin hämmentynyt. En tiedä miten minun pitäisi reagoida asiaan. Olen vieläkin vähän hämmentynyt. Voisiko hän olla Jeesus? isän poika.

    • Anonyymi

      AIDSHOMO

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7066
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7033
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      106
      6143
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5218
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      60
      5163
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5088
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4575
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3417
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3360
    Aihe