Kyllä sillä on.
Kaikki kauniit puheet muusta on pienimunaisten keksimiä, tai sitten ymmärtäjien lohdutusta.
Kun kerran on saanut isoa on aika vaikea pienemmästä saada samaa tunnetta.
Iso muna ei tietenkään peitä puuttuvaa järkeä, eikä huonoa käytöstä, mutta antaa kyllä paljon anteeksi.
Iso vai joku muu
9
598
Vastaukset 9
- Anonyymi
Eikö silloin kannattaisi aloitella pienellä, niin voisi siirtyä aina isompaan? Jos aluksi saa isoa, niin mitä sitten?
- Anonyymi
Kyllä. Itsellä on iso ja ison koon puolesta ei ole tullut kuin hyvää palautetta. Olen saanut paljon seksi kontaktejakin juurikin ison koon ansiosta. Suurin osa seksiä hakevista naisista valitsevat ison, keskikokoisen sijaan.
- Anonyymi
Ja jättävät pienen ison vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja jättävät pienen ison vuoksi.
Saattaa se niinkin käydä mutta jotain muitakin syitä täytyy silloin olla.
- Anonyymi
Vanhan naisen tavara on väljä, löysä, roikkuu ja tyhjenee samaan tapaan kuin kärpäslätkänsäkin.
- Anonyymi
Olen homo mies ja samaa mieltä aloittajan kanssa. Kun kerran saanut isoa. Olen siitä onnellisessa asemassa että nykyisellä miehelläni on todella iso ja hän osaa sitä myös käyttää. Ainoa miinus on että en kykene ottamaan häneltä suihin niin paljoa kuin haluaisin, leuat eivät vaan venyt riittävästi. Muutoin hän on upea rakastaja.
- Anonyymi
Kerro lisää millainen mies on, jos sinä jo aika isoaukkoinen tytteli vai miten se on?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kerro lisää millainen mies on, jos sinä jo aika isoaukkoinen tytteli vai miten se on?
❤️ kyllä kyse on ennemmin siitä, että ihanissa käsissä olen oppinut olemaan rentona. Mieheni suutelee, imee minua ihanasti, hellii ja pitää muutenkin hyvänä. Useimmiten istun hänen syliinsä ja saan tuon 20/5 sisääni. Täyttää minut kokonaan. Koskaan ei ole liian kiire, loppukiri yleensä takaapäin tiukasti, saa minut uikuttamaan. Mieheni on minua pienikokoisempi, mutta meidän suhteen ehdoton Top.
Koskaan hän ei ole sanonut että olisin venynyt, vaan ollut tyytyväinen. Niinkuin minäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471482Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1841232Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1051147Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59850- 69845
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51781Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.49780Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28751Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee681704- 51689
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32632- 87627
- 10627
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20603kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14585Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 43563
- 31561
- 227550