Liitto ja VaVa satsaa ja tukee nuoria urheilijoita omituisella tavalla

Anonyymi-ap

Kuulin outoja huhuja Urheasta, että U18 euroopanmestaria ei lähetetä kadettien MM-kisoihin.
Toinen juttu oli, ettei U21 ykköstykin annettu osallistua omaan painosarjaansa tulevissa EM kisoissa.
Nuoret ovat satsanneet koko elämänsä lajille ja tuossako on kiitos sekä palkinto?
Jos jutut ovat puuta heinää, niin korjatkaa.
Jos totta, niin mitä ihmettä tuolla liitossa tapahtuu ja kuka näistä asioista oikein päättää ja kenen hyväksi?

20

772

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kadettien MM-kisat eivät kuulu ohjelmaan, eivätkä ole kuuluneet aiemminkaan. Kyseinen euroopanmestari on aikuisten leirillä Japanissa. Yksityiskohtia tai henkilöitä tuntematta on helppo päätellä, että valmennusjohdolla on suunnitelmana leipoa hänestä ihan oikea mestari, eikä vain lasten mestaria. Olenko väärässä? U21-asiasta en ole kuullut. Totean vain, että nuo painonvedot on älyttömän raskaita.

      • Anonyymi

        Huomionarvoista, että ne muut tulevat mestarit ovat kuitenkin siellä kisoissa. Toimiiko meillä asiat Suomi-judossa jotenkin erilailla? Eikö meidän muidenkaan lajien aikuisten huiput ole osallistuneet junnukisoihin ennen menestymistään aikuisissa? Miten judo eroaa, kun haetaan kokemusta sekä kovia kisoja? Ei taida se U21 judoka olla edes omassa sarjassaan isosta päästä, kun mielestäni aika pienikokoinen tai keskikokoinen maksimissaan. Eikös tuo sarja ole urheilijan ja valmentajan valinta, kun näytöt on annettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä palstalla -kuten tavallista - on se paras osaaminen 🤣🤣🤣

      • Anonyymi

        Oikea mestari, itkunaurua!!!
        7-8 kg vedot väsyttää kovimmanakin kannon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täällä palstalla -kuten tavallista - on se paras osaaminen 🤣🤣🤣

        Hassua, että välillä ihan oikeasti parempi kuin siellä missä pitäisi sitä järkeä käyttää. Ja tämä foorumi on kaheleita täynnä. Kertoo jotakin :(

    • Anonyymi

      Voisin täällä kehottaa pohtimaan k.o urheilijoiden ikää ennen kuin kirjoittelette aikuiset ihmiset 15-vuotiaista tai edes vähän vanhemmista tuntematta asioiden taustoja.

      Kukaan teille ei niitä täällä tule avaamaan ja sen tiedätte itsekin. Ylipäätään vaan levitätte pahaa verta ympärillenne.

      • Anonyymi

        Varsinkaan kun yksittäisten urheilijoiden kanssa tehdyt ratkaisut ei teille kuulu pätkääkään, erityisesti nuorissa. Aikuisissa ehkä voi jonkunnäköistä selitystä vaatiakin. Antakaa nuorten urheilla.

        Tässä valitettavasti ei ole meneillään huoli urheilijoista, vaan jatkuva loanheitto liittoa, sen luottamushenkilöitä tai työntekijöitä kohtaan. Ja tässä on nostettu kadetti -ja juniori urheilija tämän teon välineiksi. Normaalit ihmiset häpeäisivät tätä mutta nämä ei osaa.

        Mikä loan heitto? Eikös tuossa puhuttu ainakin vanhemman kohdalla, ettei päästetty omaan sarjaan kisaamaan. Täältä painin puolelta tuollaiset vastaavat hommat valitettavan tuttua politiikkaa.

        Ole mikään tollanen homma kun koko vuoden otellut ja näytöt toisesta sarjassa...

        Tiedätkö miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässä valitettavasti ei ole meneillään huoli urheilijoista, vaan jatkuva loanheitto liittoa, sen luottamushenkilöitä tai työntekijöitä kohtaan. Ja tässä on nostettu kadetti -ja juniori urheilija tämän teon välineiksi. Normaalit ihmiset häpeäisivät tätä mutta nämä ei osaa.

        Nyt, kun sait itsellesi vastattua niin kysyittekö siellä urheilijoilta haluaako osallistua kisoihin ja mihin sarjaan haluaa osallistua? En usko, että urheilija itse jättää MM kisat väliin, jos on pelikunnossa. En usko myöskään, että urheilija itse lähtee arvokisoihin tappelemaan noin 10 kg isompia vastaan vapaaehtoisesti.

    • Anonyymi

      Valmennuspäälikkö Otto ja Vavan PJ on sekä koko valmennusvaliokunta on täysin ammattitaidotonta vakeä. Eikä se muuksi muutu, vaikka kuinka tänne kirjoittelette.

      • Anonyymi

        Itse työnnät samaa tuubaa kerran viikossa, väsymättä. Ja ilman mitään perusteluja. Jaksaa jaksaa. Mistä paha mieli?

    • Anonyymi

      Antakaahan olla!!! U18 en tiedä, mutta U21 näytöt annettu loukkaantumisesta johtuen ja lääkäreiden ohjeiden mukaan ilman pieniäkään painonpudotuksia normaalia ylemmässä painoluokassa. Kaikki tehtiin rankimman kautta ja valtava määrä yli vuosi töitä tehden tähtäimenä urheilijan toipuminen mahdollisimman hyvään iskuun ja omaan painoluokkaan ennen tämän kauden tärkeimpiä koitoksia. Tai urheilija ja valmennus ne työt tekivät lääkäreiden ja fyssarin jne. kanssa. Tämä oli kaikilla tiedossa ja olosuhteiden pakko.

      Kriteerit oli kerrottu ja annettu tammikuun leirillä, muttei niissä mielestäni mitään painoluokista mainittu. Voin olla väärässäkin. Löytyvät liiton sivuilta.
      Päätös oli yllätys kaikille. Päätös urheilijan painoluokasta oli valiokunnan ei urheilijan tai valmentajan. Urheilijaa ei kuultu ennen päätöstä. Urheilijan normipaino n. 60kg.

      Päätös on nyt tehty ja kisat ovella. Väärä tai ei niin sillä mennään ja siihen ei voi enää vaikuttaa, joten suut suppuun! Nyt lähdetään taisteluasenteella kohti koitosta.
      Kannustakaa mielummin urheilijoitamme, sillä sitä tarvitaan Goljattien kaadossa. Nyt tarvitaan tahtoa, periksiantamattomuutta ja hieman onneakin. Sellainen ”Heikkisen pölhö päivä”.
      Tsemppiä urheilijoille ja valmentajalle kisoihin! 💪🏻💪🏻💪🏻
      t. TM

      • Anonyymi

        Eikö ne näytöt ja sen perusteella valinnat tehdä tietyssä painoluokassa? Jos urheilija antaa näytön esim. -63 painoluokkaan, niin eihän hänellä ole mitään näyttöjä toiseen painoluokkaan! Tämän perusasian pitäisi urheilijan ja oman valmentajan myös tietävän. Mutta tämä palsta onkin tarkoitettu juuri kirjoittajaa varten eli voi haukkua muut ja vetää itse marttyyrin roolia. Tuolla kirjoitusinnolla olisi voinut tiedustella asiaa ikäluokan valmentajalta ja saada asiasta tiedon. Mutta kun ei siihen vaivaudu/ ei osaa, niin sitten jää rooliksi valitus tälle palstalle.

        Mitä sinä kirjoittelet? Luetko (vaivaudutko lukemaan) edes viestejä ennen kuin kommentoit niitä. Ei voi olla liikaa pyydetty.
        Vastaan nyt toisen ja viimeisen kerran.

        Urheilijalla oli poikkeustilanne ja nimenomaan oman ikäryhmän U21 vastuuvalmentaja halusi ilmoittaa urheilijan -57kg sarjaan. Siihen sarjaan, jossa oli arvokisoissa kilpaillut aikaisemminkin.
        Siihen sarjaan, johon oli tehty yli vuosi raakaa työtä, että ollaan iskussa. Siihen sarjaan, johon mentiin näytöt antamaan painoluokkaa ylempänä, koska oltiin toipumassa ikävästä vammasta, joka pahimmillaan olisi voinut lopettaa koko urheilu-uran. Näytöt mentiin antamaan ylempään painoluokkaan silläkin riskillä, että näytöt jäävät vajaaksi ja kisapaikka ei aukea. Omaan -57 painoluokkaan oltiin ilmoittautumassa, johon aiottiin iskeä mikäli kunto sen mahdollistaa. Ja niillä suunnitelmilla, jotka oli nimen omaan tehty oman ikäryhmän vastuuvalmentajan kanssa.

        Kriteerit annettiin, mainitut tavoitteet täytettiin ja niiden mukaan mentiin. Ja edelleen poikkeuksellisesta tilanteesta oli tieto kaikilla urheilijan valmennukseen ja kuntoon saamiseen osallistuvilla. Päätös, ettei -57kg sarjaan saa osallistua, tuli ihan puskista kaikille noin 3-4 viikkoa ennen kisoja. Leiripäivän päätteeksi Helsingissä, jolloin urheilijan paino oli 59kg ja rapiat. Urheilijan paino oli kaikilla tiedossa. Päätöksen syytä en tiedä, enkä sillä lähde spekuloimaan.
        Ja millä inolla? Miten haukkumalla? Ihan kommentoin ”omalla nimellä”, kuten on ollut tapana, jos kommentoin. Kerroin niinkuin asiat ovat, että loppuu turhat spekulaatiot. Alkoi sen verran harmittamaan tämä ainainen spekulointi anonyyminä, joka ei vie mihinkään. Näytän olevan ainoa, joka nytkin ”omalla nimellä” kommentoi.
        Ja kyllä olen kysynyt asiasta suoraan ja tulen kysymään lisää, mikä meni vikaan ja millä perustein. Mutta teen sen kasvotusten, en anonyyminä täällä.

        Ja kyllä olen sitä mieltä, että urheilijaa kohtaan tehtiin väärin. Aivan sama kuka ja mistä se urheilija olisi ollut. Voit olla eri mieltä ja sinulla on siihen oikeus, mutta lue ensin viesti johon vastaat ajatuksella ja mieti mihin siinä otetaan kantaa ja miksi. Vai otetaanko kantaa ylipäätänsä mihinkään.
        Jos vielä kommentoit, niin laitahan nimikirjaimet tai nimi alle. Tai tule juttelemaan, kun törmätään. Täällä ne asiat eivät etene tai saa aikaan mitään positiivista.
        Tsemppiä ja hyvää syksyä kaikille judokoille! TM

        Kuule TM: Tällä palstalla 98% kommentoijista on täysin pihalla kilpailijoiden tilanteista tai yleensäkin elämästä. Tyttäresi on todennäköisesti E.K:n jälkeen lahjakkain ottelija maassamme. Poliittisista päätöksistä en tiedä, mutta sen tiedän, että jos hänellä motivaatio riittää, ensi vuosi junioreissa on se menestyksen vuosi. Tsemppiä teille kovasti, ja unohtakaa tämän palstan lukeminen!!

        Tätä voi kompata. Ikävä on, että tänne pahaa mieltä purkavat eivät tajua, että joskus tänne voi eksyä myös nuori urheilija.

    • Anonyymi

      Hienoa, kun on taas mukana. Toivotan onnea ja menestystä nuorille judokoillemme kisoihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. MIksi suurin osa persuista on alkoholisteja?

      Tätä jäin pohdiskelemaan....
      Maailman menoa
      98
      4224
    2. 78
      3487
    3. Putin lähti takki auki sotaan....

      Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,
      Maailman menoa
      72
      3094
    4. SDP ylivoimainen ykkönen

      En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.
      Maailman menoa
      82
      2556
    5. Suomalainen lähti ilman takkia sotaan

      Malli oli "kajander", johon kuului pelkästään kokardi, ja sotilaan itse metsästä katkoma puukeppi ryssien huitomiseen.
      Maailman menoa
      5
      2366
    6. Polttomoottoriauto on köyhän merkki

      Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.
      Maailman menoa
      210
      2176
    7. Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!

      ”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a
      Maailman menoa
      30
      2091
    8. Mies älä

      Odota enää vaan toimi. Pieni vinkkivitonen 🫰💥
      Ikävä
      41
      880
    9. Harmittaa ettei paluuta entiseen enää ole

      Paluuta entiseen ei ole koska pilasit kaiken.
      Ikävä
      84
      839
    10. Mä tiedän

      Että sä tiedät, että mä tiedän, että sä tiedät. Me molemmat tiedetään. Onko näin?
      Ikävä
      52
      786
    Aihe