Kun henkilöt saavat yhteiskunnan tukia ja avustuksia, niin kuluttavat verovaroja, eli suomalaisten maksamia veroeuroja. Noin toki on ihonväristä ja vartalon mallista riippumatta.
Useilla järkevillä ihmisillä ei myöskään riitä ymmärrystä sellaisia poliitikkoja kohtaan, jotka eivät varoituksista huolimatta kyenneet hahmottamaan ja näkemään sitä, miten Suomen turvapaikkajärjestelmää käytetään hyväksi.
Mikäli vasemmisto ryhdistäytyy maahanmuuton suhteen, niin sitten mennään oikeaan suuntaan. Kaikki maahanmuutto ei toki samanlaista ole, mutta maan kannalta haitalliseen sellaiseen pitää puuttua.
Verovaroja kuluu myös Tamperelaisilta maahanmuutosta syntyviin kustannuksiin
16
252
Vastaukset
- Anonyymi
Minun mielestäni siellä on jopa vihapuhetta
Pekonen vastasi ohjelmassa, että hallituksen politiikka on järkyttävää, mutta hän ihmetteli väitettä vihapuheesta. Hän viittasi hallituksen leikkauksiin.
– On pyritty rakentamaan viholliskuvaa, että oikeistopuolueet kurittavat pienituloisia, ja me jotenkin nauttisimme siitä kun teemme leikkauksia, Kauma jatkoi.
Koskela ihmetteli Kauman lausuntoa Instagramissa. Hänen mukaansa hallituksen leikkaukset ovat kohtuuttomia. Koskela listasi videossaan leikkauksia, jotka osuvat pienituloisiin.
– Pia Kauma, tämä ei ole vihapuhetta, vaan tämä on teidän politiikkaanne. Jos sen kuuleminen sattuu, voit käydä katsomassa, kuinka paljon sattuu ihmisiin, joihin teidän politiikkanne kohdistuu, Koskela kritisoi.- Anonyymi
Missä "siellä" on vihapuhetta? Missä se "siellä" on?
- Anonyymi
Verovarojen käytöstä ja niiden kulumisesta on kuitenkin kyse. Tukien varassa notkujia ei kannata tänne haalia eikä päästää. Työ pitää olla tiedossa, jos tänne meinaa tulla töihin. Veronmaksajien piikkiin eläviä ei yhtään kaivata.
Lisäksi on syytä muistaa, että rasismi ja syrjintä eivät ole synonyymejä. Rasismi on toki syrjintää, mutta kaikki syrjintä ei kuitenkaan ole rasismia. Syrjintä ei tietenkään ole oikein sekään, mutta ei pidä sekoittaa syrjintää ja rasismia surutta keskenään.
- Anonyymi
kun sanottiin että euro tulee kahtena , niin mitä näille pitäisi tehdä ?
- Anonyymi
Ampua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ampua.
Ammu vaan omat eurosi.
- Anonyymi
SUOMALAISTEN tulevaisuutta ja olisi pitänyt ajatella vuosisatoja eteenpäin !!!
Nyt on elämämme on HIRVEESTI PILAANTUNUT !!!
Ja ongelmien poistaminen maastamme on ihan mahdotonta ne vaan lisääntyy kokoajan !
Täällä tehtiin täysin tyhmiä päätöksiä ja MIKSI ???- Anonyymi
Niin, kuule miksi suomalaiset eivät näe tulevaisuudessaan toivoa esimerkiksi siten, että uskaltaisivat perustaa perheitä, lisääntyä ja täyttää maan?
Syy on oikeistopolitiikka, joka rahan kiilto silmissään haluaa lisää miljonäärejä Suomeen. Miljonäärit ovat siinä mielessä huonllaatuinen porukka, etteivät lisäänny biologisedti kovinkaan paljon, joten on tuotava matalan tason populaa muualta tekemään hanttityöt, koska oma työläisjoukko ei lisäänny. Milonäärijoukko ehkä lisää rahaa omassa kuplassaan mutta siirtää senkin ulkomaille kuten lapsensakin yleensä opiskelemaan ja asumaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, kuule miksi suomalaiset eivät näe tulevaisuudessaan toivoa esimerkiksi siten, että uskaltaisivat perustaa perheitä, lisääntyä ja täyttää maan?
Syy on oikeistopolitiikka, joka rahan kiilto silmissään haluaa lisää miljonäärejä Suomeen. Miljonäärit ovat siinä mielessä huonllaatuinen porukka, etteivät lisäänny biologisedti kovinkaan paljon, joten on tuotava matalan tason populaa muualta tekemään hanttityöt, koska oma työläisjoukko ei lisäänny. Milonäärijoukko ehkä lisää rahaa omassa kuplassaan mutta siirtää senkin ulkomaille kuten lapsensakin yleensä opiskelemaan ja asumaan.Oletko huomannut miten ruotsissa ja englannissa on käynyt
mitä töitä mm muslimit tekee hyvin-missä kehitys. Pommeissa ja raiskauksissako? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletko huomannut miten ruotsissa ja englannissa on käynyt
mitä töitä mm muslimit tekee hyvin-missä kehitys. Pommeissa ja raiskauksissako?Vasta eilen poliisi ratsasi kaksi turvallisuusaloilla työskennellyttä pappaa, jotka olivat keränneet aseita, ammuksia ja räjähteitä nurkkiinsa. Suomessa äärioikeistoon kuuluvat yleensä harrastavat sellaista.
Ruotsi on harrastanut omaa politiikkaansa vuosikymmeniä ja on heidän asiansa siivota nurkkansa kuntoon.
Silloin tällöin otat Saksan vertailukohteeksi ja siellä Syyriasta ja Afganistanista muuttaneiden miesten työllisyys on jopa korkeampi kuin saksalaisten.
- Anonyymi
Tulija pitää olla hyödyksi Suomalaiselle yhteiskunnalle, eikä taakaksi sille. Veronmaksajien siivellä notkuvia tukielättejä ei tänne kaivata.
- Anonyymi
Jaffa
- Anonyymi
Turvapaikka-asioista päättää EU. Persuilla on eväät vähissä. Kansalaisissa on myös humaanisuutta, mikä persuille on outoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turvapaikka-asioista päättää EU. Persuilla on eväät vähissä. Kansalaisissa on myös humaanisuutta, mikä persuille on outoa.
Oman maan ja oman kansan etu tulee aina mennä kaiken humaanisuuden edelle. Valtion tehtävä on huolehtia oman kansan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, ei muiden.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oman maan ja oman kansan etu tulee aina mennä kaiken humaanisuuden edelle. Valtion tehtävä on huolehtia oman kansan hyvinvoinnista ja turvallisuudesta, ei muiden.
Niinpä. Nyt on kuitenkin sellainen kansan kurjistaja ja kyykyttäjähallitus, ettei ole muistiin nähty. Luottoluokituskin on mennyt rapakuntoon eivätkä rasismikohut ainakaan luottamusta kasvata.
Muistijäljet oikeistohallituksesta jäävät elämään pitkään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä. Nyt on kuitenkin sellainen kansan kurjistaja ja kyykyttäjähallitus, ettei ole muistiin nähty. Luottoluokituskin on mennyt rapakuntoon eivätkä rasismikohut ainakaan luottamusta kasvata.
Muistijäljet oikeistohallituksesta jäävät elämään pitkään.Lähes joka oikeistohallitus on ajanut rikkaan kansanosan etuja. Ei ne muistijäljet kovinkaan kummoiset ole, kun porvarihallituksia tulee tasaiseen tahtiin. Tuli ennenkin ja tulee varmasti jossain kohtaa jatkossakin.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 453713
Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai723235Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist303015Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1632781En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä
Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛142557- 252309
Onnettomuus
Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?41830Kirjotan ikävää ulos
Haluaisin kuulla mitä ajattelet minusta. ihan mitä vaan mitä mietit. Voisit kertoa minulle, tai sitten kirjoittaisit run141728Sinä se vaan jaksat
Suosittelen lopettamaan hyvissä ajoin, tuo toimintas ei auta unohtamiseen. Jossain vaiheessa asia julkistuu enkä usko et231647- 151376