Suomen mies UKK esti maansa lännettymisen
Suomesta olisi voinut tulla vapaa länsimaa jo 1970-luvulla, jos presidentti Urho Kekkonen olisi malttanut luopua vallasta. Samalla olisi loppunut ahdistava suomettuminen, esittää toimittaja Pekka Hyvärinen tiistaina julkaistussa Kekkos-elämäkerrassa Suomen mies.
Hyvärisen kirjassa annetaan kuva Kekkosesta älykkäänä ja huumorintajuisena, mutta samalla pitkävihaisena juonittelijana, joka käytti vuosikymmeniä Neuvostoliittoa lyömäaseena valtapelissään ja vastustajien lyömisessä.
Kirjassa kerrotaan omapäisestä Kekkosesta kansalaissodan vapaaehtoisena teloittajana Haminassa ja kommunistien vihaajana, joka sitten muuttui Neuvostoliiton nootin järjestäjäksi ja Kremlin vaalirahoituksen vastaanottajaksi.
Kekkosen saama 10 miljoonan lisätuki vuoden 1962 noottivaaleihin, joka nykyrahassa vastaa ehkä miljoonaa markkaa, on Hyväriselle tieto vaiennetusta väärinkäytöksestä, joka hakee vertaistaan.
- Eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö hänen kaikkia vaalikampanjoitaan rahoitettu Moskovasta.
Samalla kun Hyvärinen pui sitä, miten pahasti Kekkonen oli Neuvostoliiton talutusnuorassa, hän toisaalta antaa tunnustusta tämän taitavuudelle ulkopolitiikan ja diplomatian alalla.
Punainen lanka onkin se, että Kekkosessa taistelivat vastakkaiset luonteenpiirteet, kuten jalous ja julmuus. Ja voitolle pääsivät useimmiten kielteiset kuin myönteiset piirteet. Näihin kuuluivat myös vieraissa naisissa käynti ja ryyppääminen.
Mitä toimittajat tekivät
Käsittelyn kohteeksi tulee Kekkosen ajan itsesensuuri, jossa tiedotusvälineet olivat mukana. Vanhenevan presidentin haparointia peiteltiin viimeiseen saakka kuin sanattomasta sopimuksesta.
Esimerkiksi kun Kekkonen vuonna 1977 kaatui Islannin kalastusmatkalla jokeen vahvassa humalassa, päättivät kuvaajat, ettei tällaista julkaista.
Kirjoittaja lukee myös itsensä tähän joukkoon. Hän oma-aloitteisesti leikkasi pois vuonna 1979 tekemästään haastattelusta kohdan, jossa presidentti kadotti täysin tilanteen hallinnan.
- Järkytyin silloin, kuinka huonossa kunnossa hän oli.
Hyvärinen on käyttänyt kirjassaan asiantuntijana dosentti Hannu Rautkalliota ja haastatellut muitakin presidentin elämää ja politiikkaa seuranneita henkilöitä.
- Olen sitä paitsi varastanut surutta aineistoa muilta elämäkertakirjoittajilta.
Kerättyjä tarinoita ja lähteitä netissä
Eniten tekijä sanoo oppineensa kirjoittamisen aikana niistä ihmisistä, jotka olivat karismaattisen Kekkosen valtapiirissä; miten tämä nosti ihmisiä ylös tai tuhosi. Surullisin esimerkki lienee Ahti Karjalainen.
Hyvärisen kirjan kustantaja WSOY ja tekijä ovat laatineet sähköiset kotisivut, joista voi käydä katsomassa tarkemmin kirjassa hyödynnettyjä dokumentteja.
Hyvärinen itse painottaa käyttäneensä toisin kuin muut niitten ihmisten päiväkirjoja, jotka ovat tavanneet Kekkosta.
Yksi tärkeistä päiväkirjoista ovat entisen puolustusvoimain komentajan kenraali Lauri Sutelan muistiinpanot yhteistyöstä presidentin kanssa.
Kirjaa värittävät lukuisat kekkostarinat. Mm. se, että tuleva valtionpäämies olisi ollut mukana heimosotureitten Aunuksen retkellä 1920-luvun alussa, ei kuitenkaan tule pitävästi todistetuksi.
Tekijä puolustaa tarinoiden limittämistä faktojen joukkoon sillä, että se houkuttaisi muitakin kuin tutkijoita lukemaan kirjaa.
Suhteita satumaahan
Motiivina kirjan kirjoittamiseen Hyvärisellä on ollut selvittää, miksi Suomessa ylläpidettiin suhdetta fiktiiviseen Neuvostoliittoon, jota ei ollut olemassa.
- Toisaalta olen koko elämäni lukenut länsimaisia elämäkertoja, joita ei ole tehty kohteen ehdoilla, kuten Suomessa on paljon ollut tapana. Ratkaiseva tekijä oli silti tapaaminen Hannu Rautkallion kanssa.
Dosentti Rautkallio on monia vuosia tutkinut Moskovassa Kekkosen yhteyksiä Kremlin johtoon ja hänen sieltä saamaansa tukea. Hänen omissa teoksissaan Kekkosta on käsitelty melkoisen kriittisessä sävyssä.
Miehet siis löysivät yhteisen sävelen. Hyvärinen itse kehuu karsineensa kirjasta lukuisia henkilökohtaisia kauhisteluitaan Kekkosen moraalittomasta toiminnasta.
Yksi on kuitenkin esillä eli kauna armeijaa kohtaan. Se johtui tekijän mukaan alun perin siitä, ettei Kekkosen päässyt aikanaan upseerikoulutukseen puukkotappelun vuoksi. Tätä kostettiin koko virkauran ajan armeijalle. Kekkonen antoi lisäksi venäläisten häpäistä ylipäällikkö Mannerheimia, todistelee Hyvärinen pitkin matkaa.
Kekkonen nähdään myös suomalaisena päätekijänä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä sekä IKL:n ja Lotta Svärd -järjestön vainoajana.
Miksi Suomi sitten suomettui, ja olisiko meillä ollut muita vaihtoehtoja? Hyvärinen ei halua jälkiviisastella, mutta hänen mielestään ennen länsimaisuuteen vapautumista eläminen Suomessa nähtiin suhteessa yhteiskuntaan ja vaalittiin ns. kansallista etua.
- Yksilöllisyyttä ei hyväksytty, vaan nyt on toisin.
STT-IKK
1.9.2000
https://web.archive.org/web/20030518084553/https://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/1.syyskuu/ukk33500.htm
Suomesta olisi voinut tulla vapaa länsimaa jo 1970-luvulla, jos presidentti Urho Kekkonen olisi malttanut luopua vallasta. Samalla olisi loppunut ahdistava suomettuminen, esittää toimittaja Pekka Hyvärinen tiistaina julkaistussa Kekkos-elämäkerrassa Suomen mies.
Hyvärisen kirjassa annetaan kuva Kekkosesta älykkäänä ja huumorintajuisena, mutta samalla pitkävihaisena juonittelijana, joka käytti vuosikymmeniä Neuvostoliittoa lyömäaseena valtapelissään ja vastustajien lyömisessä.
Kirjassa kerrotaan omapäisestä Kekkosesta kansalaissodan vapaaehtoisena teloittajana Haminassa ja kommunistien vihaajana, joka sitten muuttui Neuvostoliiton nootin järjestäjäksi ja Kremlin vaalirahoituksen vastaanottajaksi.
Kekkosen saama 10 miljoonan lisätuki vuoden 1962 noottivaaleihin, joka nykyrahassa vastaa ehkä miljoonaa markkaa, on Hyväriselle tieto vaiennetusta väärinkäytöksestä, joka hakee vertaistaan.
- Eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö hänen kaikkia vaalikampanjoitaan rahoitettu Moskovasta.
Samalla kun Hyvärinen pui sitä, miten pahasti Kekkonen oli Neuvostoliiton talutusnuorassa, hän toisaalta antaa tunnustusta tämän taitavuudelle ulkopolitiikan ja diplomatian alalla.
Punainen lanka onkin se, että Kekkosessa taistelivat vastakkaiset luonteenpiirteet, kuten jalous ja julmuus. Ja voitolle pääsivät useimmiten kielteiset kuin myönteiset piirteet. Näihin kuuluivat myös vieraissa naisissa käynti ja ryyppääminen.
Mitä toimittajat tekivät
Käsittelyn kohteeksi tulee Kekkosen ajan itsesensuuri, jossa tiedotusvälineet olivat mukana. Vanhenevan presidentin haparointia peiteltiin viimeiseen saakka kuin sanattomasta sopimuksesta.
Esimerkiksi kun Kekkonen vuonna 1977 kaatui Islannin kalastusmatkalla jokeen vahvassa humalassa, päättivät kuvaajat, ettei tällaista julkaista.
Kirjoittaja lukee myös itsensä tähän joukkoon. Hän oma-aloitteisesti leikkasi pois vuonna 1979 tekemästään haastattelusta kohdan, jossa presidentti kadotti täysin tilanteen hallinnan.
- Järkytyin silloin, kuinka huonossa kunnossa hän oli.
Hyvärinen on käyttänyt kirjassaan asiantuntijana dosentti Hannu Rautkalliota ja haastatellut muitakin presidentin elämää ja politiikkaa seuranneita henkilöitä.
- Olen sitä paitsi varastanut surutta aineistoa muilta elämäkertakirjoittajilta.
Kerättyjä tarinoita ja lähteitä netissä
Eniten tekijä sanoo oppineensa kirjoittamisen aikana niistä ihmisistä, jotka olivat karismaattisen Kekkosen valtapiirissä; miten tämä nosti ihmisiä ylös tai tuhosi. Surullisin esimerkki lienee Ahti Karjalainen.
Hyvärisen kirjan kustantaja WSOY ja tekijä ovat laatineet sähköiset kotisivut, joista voi käydä katsomassa tarkemmin kirjassa hyödynnettyjä dokumentteja.
Hyvärinen itse painottaa käyttäneensä toisin kuin muut niitten ihmisten päiväkirjoja, jotka ovat tavanneet Kekkosta.
Yksi tärkeistä päiväkirjoista ovat entisen puolustusvoimain komentajan kenraali Lauri Sutelan muistiinpanot yhteistyöstä presidentin kanssa.
Kirjaa värittävät lukuisat kekkostarinat. Mm. se, että tuleva valtionpäämies olisi ollut mukana heimosotureitten Aunuksen retkellä 1920-luvun alussa, ei kuitenkaan tule pitävästi todistetuksi.
Tekijä puolustaa tarinoiden limittämistä faktojen joukkoon sillä, että se houkuttaisi muitakin kuin tutkijoita lukemaan kirjaa.
Suhteita satumaahan
Motiivina kirjan kirjoittamiseen Hyvärisellä on ollut selvittää, miksi Suomessa ylläpidettiin suhdetta fiktiiviseen Neuvostoliittoon, jota ei ollut olemassa.
- Toisaalta olen koko elämäni lukenut länsimaisia elämäkertoja, joita ei ole tehty kohteen ehdoilla, kuten Suomessa on paljon ollut tapana. Ratkaiseva tekijä oli silti tapaaminen Hannu Rautkallion kanssa.
Dosentti Rautkallio on monia vuosia tutkinut Moskovassa Kekkosen yhteyksiä Kremlin johtoon ja hänen sieltä saamaansa tukea. Hänen omissa teoksissaan Kekkosta on käsitelty melkoisen kriittisessä sävyssä.
Miehet siis löysivät yhteisen sävelen. Hyvärinen itse kehuu karsineensa kirjasta lukuisia henkilökohtaisia kauhisteluitaan Kekkosen moraalittomasta toiminnasta.
Yksi on kuitenkin esillä eli kauna armeijaa kohtaan. Se johtui tekijän mukaan alun perin siitä, ettei Kekkosen päässyt aikanaan upseerikoulutukseen puukkotappelun vuoksi. Tätä kostettiin koko virkauran ajan armeijalle. Kekkonen antoi lisäksi venäläisten häpäistä ylipäällikkö Mannerheimia, todistelee Hyvärinen pitkin matkaa.
Kekkonen nähdään myös suomalaisena päätekijänä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä sekä IKL:n ja Lotta Svärd -järjestön vainoajana.
Miksi Suomi sitten suomettui, ja olisiko meillä ollut muita vaihtoehtoja? Hyvärinen ei halua jälkiviisastella, mutta hänen mielestään ennen länsimaisuuteen vapautumista eläminen Suomessa nähtiin suhteessa yhteiskuntaan ja vaalittiin ns. kansallista etua.
- Yksilöllisyyttä ei hyväksytty, vaan nyt on toisin.
STT-IKK
1.9.2000
https://web.archive.org/web/20030518084553/https://www.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_2000/1.syyskuu/ukk33500.htm
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kekkosen seniorihetkistä ei kansalle kerrottu, vaikka hänen viimeisen kautensa aikana niitä oli usein. Varmaankin muistikatkoja ja taantumisia lapsuusmuistoihin oli viiden viimeisen virkavuoden ajan.
Pekka Hyvärinen haastatteli Kekkosta telkkariin ja Urkki sekoili puhuen ihan höpöjään. Hyvärin tarjoutui heti sanomaan, ettei näitä esitetä. Silleen se Pekka Hyvärinen yleni peräti JSN:n johtoon.
Siis Julkisen sanan neuvoston johtoon nuhtelemaan muita medioita.
Sitten tuli katumus ja hän kirjoitti Kekkosesta kirjan Suomen mies. Siinä kerrotaan tuokin juttu.
Pekka Hyvärinen kirjassaan ”Suomen mies” sanoo näin:
”Suomesta olisi voinut tulla vapaa länsimaa jo 1970-luvulla, jos presidentti Urho Kekkonen olisi malttanut luopua vallasta. Samalla olisi loppunut ahdistava suomettuminen”
Kekkuli oli pelkkä NL:n lautasennuolija.
Pääministeri Paasikivi ehdotti alkuvuodesta 1946 Nobelin rauhanpalkintoa NL:n Ruotsin suurlähettiläälle Alexandra Kollontaille. Sitä hänelle ei tietenkään annettu.
Tanner kommentoi asiaa kirjeessään vaimolleen Lindalle, 15.11.1946, kuinka täällä vankilassakin oli ilonaihetta, sillä ne LAUTASENNUOLIJAT, jotka keväällä sitä kiirehtivät esittämään, saivat tarpeellisen läksyn: Siinä oli mukana koko hallitus Paasikiveä myöten.
Kekkonenkin oli siis yksi lautasennuolija. Hän oli näet "oikeusministerinä" tuolloin Paasikiven hallituksessa.
Paasikiven III hallitus
17.4.1945–26.3.1946
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Paasikiven_III_hallitus
Paasikiven III hallitus oli Suomen tasavallan 30. hallitus, jonka muodostivat SDP, SKDL, Maalaisliitto, Edistyspuolue ja RKP. Hallituskoalitio muodosti enemmistöhallituksen, ja toimi 17. huhtikuuta 1945 – 26. maaliskuuta 1946 eli 344 päivän ajan.
Arkkikommunisti Kollontai
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Aleksandra_Kollontai
>>Suomesta olisi voinut tulla vapaa länsimaa jo 1970-luvulla, jos presidentti Urho Kekkonen olisi malttanut luopua vallasta. <<
Presidentiksi olisi 1974 noussut luultavasti Ahti Karjalainen. Olisiko Suomi ollut hänen myötään vapaampi? Tuskin.
Mitä se länsimainen vapaus sitten tarkoitti? Ruotsin tapaan ystävällisiä suhteita PLO:hon ja Israelia vastaan? Länsi-Saksassa riehui Baader–Meinhof-ryhmä ja Ranskassakin mellakoitiin. Eurokommunistit olivat vahvassa asemassa lähes koko Länsi-Euroopassa.
Ahti Antabus oli jäänyt "liitingistään nalkkiin" ns. hunaja-ansaan heti 1. vierailullaan neukkulassa. Sutelan muistelmissa kerrotaan kuinka Ahti oli kertonut tälle, ettei hänellä enää ollut valinnanvaraa. Kaikki " makea" oli nähtävästi filmattu...
Kekkonen oli Suomen turva. Pystyi pitämään Neuvostoliiton riittävän etäällä. Toki siihen myös myönnytyksiä tarvittiin.
Lehtinen, Rautkallio yms eivät hahmottaneet kokonaisuutta.
Ossi, oikea SOTILAS
Muistahan Osipovitsi, että KUKA on hiku ja Primus Inter Pares!
https://i.postimg.cc/JGbvrvDx/Kapteeni.jpg
Kyllä kelpaisi "kirnutakin"...
https://i.postimg.cc/ncKWsbCK/Valkeat.jpg
Sinulla ossi ei ole kompetenssia arvioida tätä asiaa koska sinulla ei ole siihen riittävää älyllistä kapasiteettia eikä asiantuntemusta 1950-1980 välisen ajan suomalaisesta politiikasta.
Kouluksesikin on täysin riittämätön. Sama asia olisi mikäli sekatyömies neuvoisi rakennusinsinööriä kuin talo rakennetaan.
Mainitsemasi lisäksi hän piti kokoomuksen oppositiossa, niin Kekkoslovakia oli hyvinvointiyhteiskunta. Oi niitä aikoja, kun maan talous oli kunnossa koko kansan Tasavallan Presidentin ansiosta!
Suomesta tuli vapaa länsimaa vasta kun Neuvostoliitto romahti.
Kekkosen seuraaja Koivisto oli Kremlin ohjauksessa, vaikka ei käyttänyt ulkopolitiikkaa ja itäsuhteita lyömäaseenaan Kekkosen tavoin.
Erityisen selvästi Koiviston tarve tukeutua Kremlin antamiin ohjeisiin kävi ilmi suhteessa Puolan demokratialiikkeeseen. Muut pohjoismaat (myös sosialidemokraattisine johtajineen) tukivat näkyvästi Puolan kansan irtautumispyrkimyksiä sosialistihallinnosta heti sen alusta, vain Suomi ja Koivisto jahkailivat.
Toinen esimerkki Koiviston Kremlin ohjeiden odottelusta oli Baltian maiden itsenäisyyden tunnustamisen kanssa jahkailu. Lopulta ratkaisuksi löydettiin aiemman itsenäisyyden tunnustuksen voimassa oloon vetoaminen.
Nykyään puhutaan usien Suomen maakuvan vaarantumisesta heikkolaatuisen politiikan vuoksi. Koivisto todentotta vaaransi Suomen maakuvaa toimimattomuudellaan.
Neovostoliiton romahdettua ja Venäjän sosialistihallinnon kaaduttua Koivisto sitten toimi kyllä ihan asiallisesti, mutta aiempi historia ei mairittele
Hör hör hör.
Ei juma ett täält saa lukea miten pihalla jotkut on oikeasta historiasta.
Nootit, vuosina 1955 - 1982 välisenä aikana Neuvostoliitto lähetti suomelke kokonaista 1 kpl nootteja ja sekin koski saksan tilannetta vuonna 1961 koskien yya-sopimusta eli yhteistyö ja avunanto sopimusta ja siitä kehitettiin niin kova juttu, että vielä tänä päivänäkin siitä pulistaan kuin kunnon yhdysvaltain sopulit.
Tässä lainaus mistä oikein on ollut kyse: "Noottikriisi
Oliko Suomi itsenäinen poliittinen toimija vai Kremlin ohjailtavissa? Syksyn 1961 noottikriisi ajoittui Kekkosen Yhdysvaltain vierailulle. Presidentti sai tiedon Neuvostoliiton nootista Havaijilla. Nootti käsitteli suurimmaksi osaksi uhkakuvaa sotilaallisten toimien vahvistumisesta Länsi-Saksassa ja Itämeren alueella sekä vaati Suomelta YYA-sopimuksen mukaisia sotilaallisia konsultaatioita, kun Varsovan liiton maat olivat joutuneet nostamaan puolustusvalmiuttaan. Kekkonen vastasi noottiin klassisella kyllä, mutta – kaavalla. Hän myönsi nootissa esitetyt näkökohdat painaviksi, mutta epäili Suomen konsultoinnin vain lisäävän alttiutta sodalle.
Novosibirskissä pidettyjen neuvottelujen jälkeen Neuvostoliitto ilmoitti julkilausumassaan luottavansa Kekkosen arviointikykyyn asiassa. Kriisi oli ohi".
Todellisuudessa Hrutževin kanssa käydyissä neuvotteluissa Novorsbiriskissä Kekkonen sai Kekkonen asian täysin pois päiväjärjestyksestä.
Tosi asiassa, Neuvostoliiton aikana Suomesta rakentui todellinen kansalais- ja hyvinvointivaltio, mitä se ei ole ollut enään kun Konklaavikovisto tuli vt. Presidentiksi ja aiheutti jo 90-luvulla noin 3000 entisen yrittäjän itsemurhan, 35 000 yrityksen kaatumisen markan kellutuksella jolloinka jokaisen "halpaa" ulkomaanlainaa ottaneiden yritysten talous sakkasi.
Jo yuolloin Suomea ajettiin eurostoliitto kuntton ja siölä tiellä ollaan.
Kekkosen aikaan Suomen ulkomaanvelka pyöri 4 - 8% luokkaa bkt:sta, kun se nykään on n. 30%.
Että repikää siitä.
Tässä lainaus mistä oikein on ollut kyse: Noottikriisi oli Kekkulin itsensä NL:sta tilaama vaalivarmistus. Samaan vaaliin Kekkuli sai vaalitukea NL:sta 10 miljoonaa silloista markkaa, siis n. 240 000€ nykyrahassa. Kekkuli oli Suomen syöpä ja juopa. Ikuinen häpeä!
Onko sairautenne laatu tarttuvaa vaiko sisäistä itsekehitettyä, että tietää varoa?