Kepun vuosikymmeniä vaalima tukimuoto on puhdasta sosiaalitukea äänestäjäkunnalleen.
Voi väittää, että maataloustuki on pohjimmiltaan sosiaalituki – vaikka sitä ei muodollisesti/juridisesti sellaiseksi luokitellakaan.
Kantaa voi perustella kolmella näkökulmalla: tulonsiirron luonne, toimeentulon turvaaminen ja alueellinen tasa-arvo.
Ensinnäkin, maataloustuki on julkinen tulonsiirto, jonka rahoittaa veronmaksaja. Tuki ei perustu liiketoiminnan tehokkuuteen tai kilpailukykyyn, vaan siihen, että tuottaja ylipäänsä harjoittaa maataloutta. Samalla logiikalla toimivat myös muut sosiaalituet – kuten perustulo, työttömyysturva tai asumistuki – jotka eivät vaadi vastiketta, vaan ovat ehdollisia elämäntilanteelle tai ammatille.
Toiseksi, tuen tärkein tehtävä on taata viljelijälle toimeentulo tilanteessa, jossa markkinat eivät siihen kykene. Maatalouden kannattavuus on ollut pitkään heikkoa, ja ilman tukia moni tila menisi konkurssiin. Näin ollen valtio ikään kuin maksaa "perustoimeentuloa" viljelijöille, aivan kuten se maksaa toimeentulotukea pienituloisille muissa ammateissa.
Kolmanneksi, maataloustuella tuetaan harvaan asuttujen alueiden elinvoimaa, aivan kuten sosiaalituilla ehkäistään syrjäytymistä ja eriarvoisuutta. Tuet mahdollistavat, että ihmiset voivat yhä asua ja työskennellä maaseudulla – vaikka olosuhteet eivät olisi markkinataloudellisesti suotuisat.
Yhteenvetona voidaan sanoa, että vaikka maataloustuki ei ole nimellisesti sosiaalituki, se toimii käytännössä juuri niin: se turvaa yksilön ja alueiden toimeentuloa ilman markkinaehtoista vastinetta. Siksi maataloustuki on – haluttiin tai ei – muotoiltu sosiaalipoliittinen väline.
Onko Kepun hellimä maataloustuki sosiaalituki vai ei?
20
137
Vastaukset
- Anonyymi
- Onko Aloittaja valmis maksamaan Elintarvikkeista -TUPLA-Hinnan - ?
- sillä sitä se Sinun SosiaaliTuki tarkoittaa - !
- Taidat olla Vain -SDP:n - Tyhjäke-PERSEILIJÄ- etkä Tiedä asioista mitään - !- Anonyymi
Kansaneläkkeellä oleva porvari, näkee kaikkialla SDP läisiä, ellei juuri ole mamu näkökentässä.
Jos nyt mietitään, eilen oli A studio, Kurvinen taisi moittia hallituksen toimia, miksi nyt toisen opposiittio puolueen edustaja moittisi.
Jos sulla oli pää joskus pelannut, et nyt olisi kansaneläkkeellä.
- Anonyymi
Josko vain kumoaisit esitety väittämät.
- Anonyymi
Ei se Persu olut, eihä he koskaan.
Fiksua sakkia, aina asiallista kielen käyttöä, muutenkin ovat pirun täydellisiä.
- Anonyymi
Suomessa pientilat ovat hävinneet. Niinkuin monessa muussakin maassa.
Suomen on pidettävä huolta omavaraisuusasteesta, huoltovarmuudesta.
Sen takia demarina kannatan maataloustukia.
Oman maan tuotanto on jollain mallilla pidettävä elinvoimaisena.
Toki olis hienoa, jos kyettäis tukemaan myös pienviljelyä, luonnon monimuotoisuutta,
uusia innovaatioitas, tutkimusta ja kehitystä.
Mutta ei , rikkaille on saatava verohelpotuksia. Ne sitten ostaa, kuluttaa, roskaa ja mässää Suomen nousuun!- Anonyymi
Itsekin tuon tukia, vaikka olen Demari.
Persut kuvittelevat, että muut eivät tiedä heidän tuosta asiasta öyköttäneet jo vuosia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itsekin tuon tukia, vaikka olen Demari.
Persut kuvittelevat, että muut eivät tiedä heidän tuosta asiasta öyköttäneet jo vuosia.Tuen.
- Anonyymi
Pienimmät 50 prosenttia tiloista tuottivat vain noin 19 prosenttia maataloustuotannosta. Kaikille kuitenkin maksetaan tukia samoin ehdoin.
Luke n selvityksen mukaan Suomessa on noin 10 000 tilaa, jotka eivät tuottaneet raaka-ainetta, saivat maataloustukia. Eli neljäsosa maatiloistamme ei tuota raaka-ainetta, mutta nostaa tuet.
Eli jos leikata pitäisi niin kohteet on aika loogisia.. - Anonyymi
Sosiaalituet perustuvat toimettomuuden tukemiseen.
Maataloustuki perustuu toimeliaisuuden (maanviljelyn) tukemiseen.
Ero on merkittävä.
Tuet, myös kansalliset, perustuvat EU säännöstöön ja on laadittu Etelä- ja Keski-Euroopan käytäntöjen mukaan. Suomenkin pohjoisten alueiden tuki on ns. "vuoristotukea", eli laadittu Alppien ja muiden vuoristoisten alueiden viljelijöiden näkökulmasta, ja soveltuu varsin kehnosti Suomeen, kuten EU maataloustuet ylipäätään.
Suomen tulisi välittömästi erota EU:sta (Fixit) ja muuttaa maatalouden tuet täkäläisiin olosuhteisiin muokatuiksi ja järkeviksi. Samalla tukien tasoa voidaan pudottaa reippaasti, eli säästöä syntyy muustakin kuin EU jäsenmaksuista, joissa niissäkin Suomi on nettomaksaja- Anonyymi
Soveltuu huonosti?
Mutta kun kansallisten tukien myötä viljelijämme nauttivat EUn korkeimpia elinkeinotukia.
Ja neljäsosa heistä tuottamatta edes raaka-ainetta! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Soveltuu huonosti?
Mutta kun kansallisten tukien myötä viljelijämme nauttivat EUn korkeimpia elinkeinotukia.
Ja neljäsosa heistä tuottamatta edes raaka-ainetta!Kansalliset tuet, siis mitä ja miten tuetaan, on myös määrätty (liittymisneuvotteluissa sovittu) EU asiakirjoissa. Eroaminen EU:sta on ainoa tapa korjata asia ja saada tuet järkeviksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansalliset tuet, siis mitä ja miten tuetaan, on myös määrätty (liittymisneuvotteluissa sovittu) EU asiakirjoissa. Eroaminen EU:sta on ainoa tapa korjata asia ja saada tuet järkeviksi.
Ja silti EUn korkeimmat...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja silti EUn korkeimmat...
Juuri sen vuoksi eroon EU:sta.
Suomi on nettomaksaja. Omien lisäksi maksamme muidenkin maataloustukia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansalliset tuet, siis mitä ja miten tuetaan, on myös määrätty (liittymisneuvotteluissa sovittu) EU asiakirjoissa. Eroaminen EU:sta on ainoa tapa korjata asia ja saada tuet järkeviksi.
Kansallisen maataloustuen lopettamiseen riittää pelkästään hallituksen päätös, sillä ei ole mitään tekemistä EU jäsenyyden kanssa, vaan puhtaasti kansallista typeryyttä.
- Anonyymi
Veronmaksajat / valtio ikään kuin maksaa "perustoimeentuloa" viljelijöille, aivan kuten se maksaa toimeentulotukea pienituloisille.
- Anonyymi
Kyllä maataloustuki on lähempänä yritystukea kuin toimeentulotukea. Ovathan maajussit mm. alv-velvollisia toisin kuin työttömät maahanmuuttajat ym. pienituloiset.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä maataloustuki on lähempänä yritystukea kuin toimeentulotukea. Ovathan maajussit mm. alv-velvollisia toisin kuin työttömät maahanmuuttajat ym. pienituloiset.
Juuri näin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin
Se on toimeentulotuki ilman suoraa markkinavastinetta:
Maataloustuki ei perustu tuottavuuteen tai liiketaloudelliseen kannattavuuteen, vaan se maksetaan pelkästään esimerkiksi maatalousmaan omistamisen, viljelemisen tai laiduntamisen perusteella.
Ihan samalla tavalla kuin sosiaalituet maksetaan riippumatta suorituksesta (esim. asumistuki, perustulo).
- Anonyymi
Kansallinen maataloustuki on puhtaasti sosiaalinen tuki ja turha tulonsiirto veronmaksajilta kepuloisille.
- Anonyymi
Ja neljännes tukitiloista ei edes tuota raaka-ainetta, Luken mukaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti24745329Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!3011223Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy19710860Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump369701Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla858518Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2236501Pirjo sanoi Esalle
Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok03200Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys282212- 361602
Koulu-uhkaus.
Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.261500