Todellinen ymmärrys

Anonyymi-ap

Hän vaikuttaa pinnalliselta ihmiseltä. Sellaiselta, joka ilkkuu toisia. Se oli varmaan se juttu, jonka hänestä vaistosin. Mietin, miksi en löytänyt oikein mitään yhteistä hänen kanssaan. Menin aina jotenkin hiljaiseksi. Tajusin, miten merkittävä asia se on, että toisella on sellainen syvä ymmärrys joihinkin asioihin. Itse olen kuitenkin joutunut kokemaan elämässä kaikenlaista. Ei hän ikinä voisi tajuta asioistani yhtään mitään.

Jos nyt muutenkaan mitään koskaan olisi tullut mistään ;) naiselta.

5

199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei todellakaan olisi tullut mitään! En ymmärrä miksi tietylle henkilölle edes annettiin lupa aloittaa projekti!

    • Anonyymi

      Minullakin oli mies joka oli ymmärtävinään ja myötäili aina kaikkea mitä sanoin. Lopulta tuli ilmi että oli ihan kaikkea muuta
      Aivan päinvastanen. Ja monessa asiassa. Mietin kyllä että onkohan jotenkin mieleltään muuttunut tai vaikka sairastumassa. Oli välillä aika toisaikainenkin. Vihainen ja mieli muuttui kun käänsi selän. Alkoi yhtäkkiä vaan raivota kaikesta. Pelkäsin. Ikääkin jo alkaa olla.

    • Anonyymi

      Varmaan kannattaa luottaa ensi reaktioon ja omaan ituitioon. Jos energia ei välillänne kohtaa voi tulla rumaa jälkeä.

      • Anonyymi

        Joo joo älä selitä, tässä mitään voi luottaa. Uskotko itsekään tuota puppua.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo joo älä selitä, tässä mitään voi luottaa. Uskotko itsekään tuota puppua.

        Minä en kokenut hyviä energioita koskaan häirikköä kohtaan! Kuka nyt pitäisi kyttääjistä!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      120
      9995
    2. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      34
      9701
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      21
      7901
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6284
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      30
      4842
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      46
      4583
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      113
      3968
    8. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      123
      3371
    9. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      62
      3087
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      217
      3016
    Aihe