Suomimamut ulkomailla ja mamut Suomessa

Miksiköhän siitä ei puhuta kun suomalaisista tuli mamuja muissa maissa? Olisi mielenkiintoista tietää, onko Suomesta lähtenyt suomalaisia mamuja enemmän muihin maihin kuin Suomeen tullut mamuja.

Vai onko niin, että kansalaiset Suomesta voivat mennä ja olemaan suomimamua joka maailman kolkkaan, mutta muut eivät pääse suomikotoon? Suomalainenkin kun on mamu muussa maassa.

3

153

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lanttuloorti horisee omiaan. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Kehitysmaamuslimit ei sovi Suomeen. Voivat mennä kulttuuria rikastuttamaan muihin maihin, mutta eivät Suomeen.

      • Suomikin oli kehitysmaa kun täältä suomimamut lähtivät maailmalle. Niinhän se ei voi mennä, ettei tänne saisi muuttaa ulkomaalaiset, mutta täältä saavat muuttaa suomalaiset ulkomaille.

        Tätä siis ei pidä tulkita siten, että tänne voisi lappaa holtittomasti porukkaa ulkomailta, kuten persuhallituksen aikana niin on tehnyt. Se ei ole mitenkään uutta ja ihmeellistä, että suomimamut muuttavat ulkomaille ja ulkomaalaiset muuttavat Suomeen.

        Kun vastustaa esimerkiksi sveitsiläisen insinöörin tai pankkitoimihenkilön muuttamista Suomeen, niin samalla tulee torpanneeksi meikäläisten työ -ja opiskelumahdollisuuksia ulkomailla. Erikoista suomalaisten etujen ajamamista tämä tällainen toiminta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe