"Karjalainen toteaa, että hallituksen budjettiriihen ensimmäinen päivä kului perussuomalaisten viime päivien kärjekkäiden maahanmuuttokannanottojen puimiseen.
”Puoluejohtajat esiintyivät pääministeri Petteri Orpon (kok) johdolla maanantai-illan tiedotustilaisuudessa vakavina. – – Orpo ja muiden hallituspuolueiden puheenjohtajat tekivät selvästikin tilaa myös Purralle säilyttää kasvonsa omiensa joukossa.”
”Se tehtiin kuitenkin selväksi, että tästä edespäin sitoutuminen rasismitiedonannon kirjauksiin ei koske yksinomaan ministereitä vaan myös hallituspuolueiden kansanedustajia.”
”Käytännössä katseet kohdistuvat ensisijaisesti paitsi varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjaan myös perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaan Jani Mäkelään. – – Jos perussuomalaisten johtohahmot vielä jatkossakin suhtautuvat pääministeriin ja tähän aiheeseen yhtä epäkunnioittavasti ja kevyesti, tämän hallituksen eväät on syöty.”
Hämeen Sanomien mukaan tämä selkkaus ei voinut tulla kokoomukselle yllätyksenä.
”Vastaavaa koettiin kesällä 2023, kun keskustelu kävi vanhoista perussuomalaisten nettikirjoituksista.”
”Kysymys ei ole vain kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Teemu Keskisarjan Ylen A-studiossa esittämästä, vaan paljon isommista asioista. Keskisarja ei puhunut suinkaan läpiä päähänsä omia aikojaan, vaan noudattaen puolueensa puheenjohtajan linjauksia.”
”Suojelupoliisin mukaan salaliittoteorioilla on suoraan oikeutettu äärioikeistolaista väkivaltaa: raakalaismaisia terroritekoja. Olisiko tämä kuolemanvakava asia jo aika ymmärtää myös perussuomalaisten johdossa?”
”Kokoomus on pitänyt pintansa jatkoa saavista ikävistä päätöksistä huolimatta. Nyt myös kokoomuksen uskottavuus – ja samalla kannatus – kärsivät, jos kokoomus jatkaa koetulla tavalla perussuomalaisten vankina.”
Lapin Kansa arvioi, että jatkuva luottamuksen kadottaminen ja etsiminen on heikentänyt Orpon johtajuutta ja uskottavuutta.
”Sitä ei voi palauttaa uusilla julistuksilla tilanteessa, jossa häirikköpuolue jatkaa myyräntyötään irvailemalla avoimesti kaikelle, mitä Orpo yrittää tilanteen korjaamiseksi tehdä.”
Hufvudstadsbladet kirjoittaa, että Orpo osti maanantain keskusteluilla korkeintaan lisäaikaa hallitukselle.
”Jos maanantai-illan performanssi tuntui tutulta, se johtui siitä, että olemme nähneet sen aiemmin. Ja sama déjà vu -tunne tulee seuraavan kerran, kun hallituspuolueet yrittävät vakuuttaa yleisön siitä, että niillä on sama näkemys rasismista ja että rasismi on huono asia.”
Iltalehti pitää kutakuinkin varmana, ettei nykyinen hallituspohja jatka seuraavien eduskuntavaalien jälkeen.
”Vaikka vaalitulos antaisi siihen mahdollisuuden, henkilösuhteet ovat tulehtuneet sen verran pahoin, että kokoomuksen ja perussuomalaisten välinen yhteistyö jää yhteen kauteen.”
”Vaalikautta on jäljellä puolitoista vuotta. Mitä lähemmäs loppua kuljetaan, sitä suuremmaksi kasvaa todennäköisyys, että perussuomalaiset yrittävät saada Orpon sietokyvyn loppumaan. Jos vaaleihin käytäisiin aidon hallituskriisin kautta, se saattaisi antaa perussuomalaisille uutta nostetta.”"
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000011467348.html
Kuten IS:n politiikan erikoistoimittaja Timo Haapala totesi omassa kommenttikirjoituksessaan, että "kun hallitukselle aletaan nauraa, se on menoa". Orpon tähti on lähestymässä sammumispistettä. Kokoomus antaa Perussuomalaisten vetää itsensä lokaan ja se likatahra ei ihan heti Kokoomuksesta irtoakaan. Tämä on jo todella häpeällistä seurattavaa suomalaisena:
"Berliinissä ilmestyvä Der Tagesspiegel raportoi Petteri Orpon (kok) hallituksen viimeaikaisista käänteistä otsikolla: Natsiskandaali ja salaliittoideologeja hallituksessa – Koska Suomen pääministeri menettää kärsivällisyytensä?"
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011469573.html
Eihän Orpo mitään kärsivällisyyttään voi menettää, koska Orpo on takertunut kiinni valtaan ja hillotolppaansa myytyään ne periaatteet, millä vielä joitakin vuosia sitten perusteli, miksi Perussuomalaisten kanssa Kokoomus ei voinut edes kuvitella tekevän yhteistyötä. Ovatko perussuomalaiset muka muuttuneet? No eivät taatusti ainakaan parempaan suuntaan. Eli mikä muuttui? Orpo vai Kokoomus vaiko peräti molemmat yhdessä?
"Viideltä suomalaiselta suorat sanat hallitukselle – kokoomuslainen yrittäjäkin menetti toivonsa"
https://yle.fi/a/74-20180568
"Cheekiä pidettiin aikoinaan kokoomuslaisena räppärinä, mutta artistiuransa aikana Tiihonen ei juurikaan ottanut kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.
Nyt mieli on muuttunut.
– En mä tiedä, haluanko mä nytkään ottaa kantaa. Otan kuitenkin. Mulla oli nyt tällainen hetki kertoa omista arvoista ja ajatuksista kirjan kautta, Tiihonen kertoo.
– Mulla oli niin paljon sisälle kasautunutta maailmantuskaa. Musta tuntui, että mun on pakko sanoa ja yrittää käyttää omaa ääntäni."
https://www.is.fi/viihde/art-2000011456864.html
Tarvitseeko ihmetellä, miksi SDP:n kannatus raketoi? Tai miksi Keskusta porhalsi Kaikkosen hypättyä puikkoihin Perussuomalaisista ohi ja väijyy Kokoomusta?
Kotimaiset mediat uutisoivat: Kokoomus jatkaa perussuomalaisten vankina
12
128
Vastaukset
- Anonyymi
Pääministeri Lapanen.
https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSuWDeMgphn0xQ0OYuiCMTeP1_yoFsm9AS8rA&s Mahtaa olla demokratian ymmärtäminen vasurille mahdotonta, kuten se oli Stalinille ja vielä Putinillekin. Vasemmisto on samaa roskajoukkoa, millä aatepohjalla hyvänsä näköjään!
- Anonyymi
Orpo on sentään johtaa. No miten EK, Purra ja Keskisarja käskevät.
Osaatko kertoa mitään positiivista Suomen historiasta Kokoomuksesta oikein faktoin?
"Mahtaa olla demokratian ymmärtäminen vasurille mahdotonta, kuten se oli Stalinille ja vielä Putinillekin"
Eikös Orpokin todennut että tämä hallitus ei neuvottele kuten oli aikanaan Suomessa demokratiassa tapana. - Anonyymi
No miksi oikeisto lähinnä Kokoomus aina toiminut kun rosvojoukko ja kaiken tuhoaja? Vai onko sinulla muuta tietoa kuin muilla?
Anonyymi kirjoitti:
Orpo on sentään johtaa. No miten EK, Purra ja Keskisarja käskevät.
Osaatko kertoa mitään positiivista Suomen historiasta Kokoomuksesta oikein faktoin?
"Mahtaa olla demokratian ymmärtäminen vasurille mahdotonta, kuten se oli Stalinille ja vielä Putinillekin"
Eikös Orpokin todennut että tämä hallitus ei neuvottele kuten oli aikanaan Suomessa demokratiassa tapana.Kyllä hallitus neuvottelee asioista, joita on sen agendalla mutta asioiden pitää olla johtamassa parempaan eli pienempään velkaan ja parempaan työllisyyteen. Nuohan ovat ne pääasiat tämän päivän taloudessa. Koska kansaa on valittu edustamaan eduskunta, niin demokraattisesti ajatellen sen enemmistön kannattamat asiat ovat demokratian kannalta oleellisia! Vähemmistö voi pyrkiä myymään ideoitaan enemmistölle, kunhan ideat ovat enemmistön mielestä tilanteeseen sopivia!
- Anonyymi
Vallan viisasta, mutta vailla hyvää perustelua.
Anonyymi kirjoitti:
Vallan viisasta, mutta vailla hyvää perustelua.
Demokratiahan on enemmistön valtaa ja juuri siihen viittasin. Koska eduskunta on kansan valitsema niin sen enemmistö on myös kansanenemmistö eli se voi halutessaan sanoa miten meidän tulee toimia, eikä ole vastaan sanomista! Se on demokratiaa jos mikä!
- Anonyymi
Extyökkäri kirjoitti:
Kyllä hallitus neuvottelee asioista, joita on sen agendalla mutta asioiden pitää olla johtamassa parempaan eli pienempään velkaan ja parempaan työllisyyteen. Nuohan ovat ne pääasiat tämän päivän taloudessa. Koska kansaa on valittu edustamaan eduskunta, niin demokraattisesti ajatellen sen enemmistön kannattamat asiat ovat demokratian kannalta oleellisia! Vähemmistö voi pyrkiä myymään ideoitaan enemmistölle, kunhan ideat ovat enemmistön mielestä tilanteeseen sopivia!
Enemmistön tyrannia ei kuulu demokratiaan.
- Anonyymi
Paremminkin media on punavihreiden talutusnuorassa.
- Anonyymi
Persun trumpistinen/orbanistinen väite.
- Anonyymi
Tänään oli Lapasen haastatelu HS:ssa. Kysyttiin mitä ajattelee siitä,
että häntä kutsutaan Lapaseksi.
Ei hän ole moinaskaan. Ei ilmeisesti tajua minkälaisena häntä pidetään. - Anonyymi
Orpon hallitus ei ole hallitus vaan jallitus.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi rikollista
"Molemmat vangitut ovat osoitetietojen perusteella kotoisin reilun sadan kilometrin päästä Suomussalmelta. Molemmilla on463777Mitä tekee Rebelwerks?
Rebelwerks myy melkein kaiken tavaransa. Onko Rebelwerks menettänyt järkensä? Vai onko hän lopultakin tullut järkiinsä313330Vesa Ahola rehellisin valtuutettu?
Tuli seurattua valtuuston kokous netin kautta. Taitaa valtuutettu Vesa Ahola olla selkeästi rehellisin valtuutettu. Hän161837Oho! Pippa Laukka saa kurimusta tanssiope Marko Keräseltä: "Oli vastaanotto kesken tai ei..."
Toivotaan, ettei Pippa ja Marko tipu jo heti kättelyssä… Tsemppiä Tanssii Tähtien Kanssa -kisaan! Lue lisää: https://w451474Tere Sammallahti: Sosiaaliturva pois vieraskielisiltä
Hän viittaa Iltalehden juttuun. IL kertoi maanantaina Kelalta saatuun tilastotietoon perustuen, että vieraskieliset muod2431400Nainen, tuskin muistan koska ollaan nähty
niin pitkä aika siitä on. Suurin ilonaihe elämässäni olit, ja tulevan onnen aamuaurinko. Tunnut niin minun omalta, tutul181351Jatkoksi ikäero keskusteluun
Mikä oli ensireaktiosi, kun sait tietää teillä olevan vähän enemmän ikäeroa? Tiesitkö alunperin ikäerosta vai missä vaih791189Dmitri Medvedev: Suomi tuhotaan - kukaan ei enää lue heille muumisatuja
Helsinki valmistautuu sotaan ja todennäköisesti valmistelee ponnahduslautaa hyökkäykselle Venäjää vastaan, valittaa Venä1891135- 981113
- 48964