Vaihteeksi on hyvä listata mitä kaikkea positiivista vanhoillislestadolaisuudessa on:
Lisätkää listaa: (Pinnasänkykin Saalemin pastoriko kanssa mukaan)
- Vahva evankeliumin ja syntien anteeksiantamisen julistus liki loka saarnassa
- Aina luetaan Raamatusta puhujan sopivaksi katsoma kohta ja se selitetään...Ei omia liirum laarumi höpötyksiö vaan pysytään sanassa ja keskitytään Jumalan valtaisan lahjan Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kirkastamiseen...Varoitetaan synnistä ja syntielämästä.
- Halu pysyä kirkossa ja olla suolana siellä
- Suuri perhekoko ja perhekeskeisyys (suurinpia ongelmia Suomen kansalla on alhainen syntyvyys ja siitä aiheutuva paheneva ikävääristymä kun hoidettavien vanhusten määrä lisääntyy eikä omasta kansasta löydy tekijöitä). Jos muutkin perheet hankkisivat lapsia yli 3 niin olisi tulevaisuudessa työntekijöitä
- Abortin vastaisuus - liittyy edelliseen. Ei hyväksytä karmeaa syntiä eli ihmisalun tappamista.
- Ahkeruuteen, vastuunkantoon opetetut nuoret
- Lapset saavat kristillisen kasvatuksen
- Ei alkoholin ja huumeiden ongelmia, lapsilla turvallinen kasvu ympäristö
- Säännöllinen seuratoiminta ja lähetystyö
- Yhteiskunnassa aktiivisesti vaikuttavia vastuunkantajia
- Hyvin isänmaallisia
...
Positiivista vanhoillislestadiolaisuudessa
164
1455
Vastaukset
- Anonyymi
Merkittävimpänä tulee mieleen, että vl-saarnoissa saarnataan Jeesuksen nimessä ja veressä synnit anteeksi ja niin uskomalla pääsee taivaaseen ja tämä armoetu on tarjolla kaikille.
Eihän ne vl:tkaan aina niin mukavia ole, mutta tätä taivastarjousta ei voi moittia.- Anonyymi
Millä oikudella VL;t saarnaavat syntejä Jeesuksen nimessä anteeksi, eiväthän heitä ole edes kastettu Upottamalla Jeesukseen, pakanoita ovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä oikudella VL;t saarnaavat syntejä Jeesuksen nimessä anteeksi, eiväthän heitä ole edes kastettu Upottamalla Jeesukseen, pakanoita ovat.
Kasteen suoritustapa ei ole oleellinen, paljonko on vettä, vaan se, liittyykö siihen Jumalan sana. Puhdas ja oikea Jumalan sana ja vesi tekevät kasteen.
Joka uskoo veden määrän aikaansaavan "oikean kasteen", ei ole Kristukseen kastettu laisinkaan, vaan ainoastaan veteen kastettu, sillä hän tunnustaa vettä, ei Jumalan sanaa.
Kaste ja usko, mihin kasteemme kohdalla uskomme, aikaansaa kyseisen kasteen.
- Anonyymi
Aloituksessa on jokseenkin kaikki se, mitä "ulkopuolisena" lutherilaisena kunnioitan teissä.
Lisäksi tämän foorumin hengellinen ilmapiiri on pääosin rauhoittava, joihinkin muihin uskonnollisiin, mutta hengeltään suorastaan vihamielisiin foorumeihin verrattuna. Muutamat todella rivot kirjoitukset täällä kyllä inhottavat.- Anonyymi
joo yritin poistattaa yhden viesti ketjun
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
joo yritin poistattaa yhden viesti ketjun
Onhan tuolla itsenikin kirjoittamaa täyttä paskaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tuolla itsenikin kirjoittamaa täyttä paskaa
skeidaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tuolla itsenikin kirjoittamaa täyttä paskaa
ja siellä
- Anonyymi
"tämän foorumin hengellinen ilmapiiri on pääosin rauhoittava"
Viime aikoina on tosiaan ollut yllättävänkin tasokas, siihen nähden, mihin on totuttu. - Anonyymi
Se pitää aina muistaa, että luther usko on nimensäkin mukaan "ihmisen kehittämä pakanallinen usko", taas Jeesus eläisään sanoi; Joh. 6:29Jeesus vastasi: "Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.
Jumala ei kuule muita, kun omaan kansaansa.
- Anonyymi
Raiskaajat on saatu kalterien taakse pyhänhengen voimalla. Toki vankilapaikat on tästä syystä tupaten täynnä. Hyvä juttu on kun saatu hiukan siivottua seuraväkeä.
- Anonyymi
Siitä skandaalista on toistakymmentä vuotta, eivätköhän ole jo tuomionsa istuneet ja palanneet seurapenkkiin, jotka vielä tunnustavat vl-uskoa ja kykenevät ihmisten ilmoilla kulkemaan.
- Anonyymi
Raiskaaja on murhaajaakin pahempi.
Murhaaja tappaa toisen ihmisen ruumiin, raiskaaja toisen ihmisen, jo ehkä pienen lapsenkin koko sielun, repii sen silpuksi ja nauttii siitä.
Eikä voi koskaan tehdä tehtyä tekemättömäksi, vaan usein, päästyään pahan makuun, jopa jatkaakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Raiskaaja on murhaajaakin pahempi.
Murhaaja tappaa toisen ihmisen ruumiin, raiskaaja toisen ihmisen, jo ehkä pienen lapsenkin koko sielun, repii sen silpuksi ja nauttii siitä.
Eikä voi koskaan tehdä tehtyä tekemättömäksi, vaan usein, päästyään pahan makuun, jopa jatkaakin.Tavallaan olet oikeassa tuosta pahemmuudesta, eihän seksuaalisen väkivallan motiiveihin voi normaali-ihminen mitenkään samastua, mutta uhrin osa tuntuu karmealta. Mutta jospa ne hyväksikäyttäjät ottivat onkeensa tuomioista, ei ole ainakaan aikoihin kuulunut uusista tapauksista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavallaan olet oikeassa tuosta pahemmuudesta, eihän seksuaalisen väkivallan motiiveihin voi normaali-ihminen mitenkään samastua, mutta uhrin osa tuntuu karmealta. Mutta jospa ne hyväksikäyttäjät ottivat onkeensa tuomioista, ei ole ainakaan aikoihin kuulunut uusista tapauksista.
En tiedä. Kirjoitin yleisesti.
- Anonyymi
Ei kai niillä sentään ole sotakiima.
- Anonyymi
Ei varmasti, mutta sivareina ei nuoria vl-miehiä näe.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei varmasti, mutta sivareina ei nuoria vl-miehiä näe.
Kyllä esivaltaa tulee totella, niin ei asetu Jumalaa vastaan
Mutta ei Jumala luo sotakiimaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä esivaltaa tulee totella, niin ei asetu Jumalaa vastaan
Mutta ei Jumala luo sotakiimaa.Ja omaa maataan puolustaa sotakiimaista hyökkääjää vastaan! Vl:t ovat aina olleet sitoutuneita itsenäisen Suomen puolustamiseen.
- Anonyymi
Tosihan se on, että syntyvyys on liian pientä ja sen takia haalitaan näitä mamuja ikään kuin se korvaisi väestökatoa. Katselkaapa Helsingissä näitä kauppa keskuksia, niin siellähän nämä maahan muuttajat hengailee ajan kuluksi, kun eivät saa töitä. Tosi on, mistä perussuomalaiset puhuu, että afrikasta tulleista on vaan ongelmia ja kuluja suomen yhteskunnalle. Facebookin juhlaportti keskusteluista ilmenee selvästi se, miten vaikeaa uskovaisille on tämän suuren lapsiluvun rajoittamaton vastaan otto. Siellä eräskin äiti kipuilee kovasti sen kanssa, kun lääkäri on kieltänyt hengenvaaraan vedoten uusien raskauksien tulon ja äiti parka ei tiedä, mitä tekisi. Aina muka sanotaan, ettei lestadiolaisuudessa ole mitään sääntöjä, mutta sehän ei pidä paikkaansa ensinkään, eli niitä on ja yksi tärkeimmistä säännöistä on juuri tämä ettei ehkäisyä voi hyväksyä tai muutoin taivaaseen pääsyä ei ole. Suomen väestö pysyisi vakiona kun jokainen pariskunta tekisi 2 lasta ja jos halutaan väestön lisääntyvän, niin silloin kolme lasta. On epäinhimillistä rasittaa pientä lestadiolaisryhmää yksinään huolehtimaan suomen väestömäärän kasvattamisesta, koska silloinhan näiden uskovaisten tätyy tehdä 10 lasta ja se on liikaa. Kuitenkin sanotaan, ettei teoilla ansaita autuutta, mutta juurihan tässä ehkäisemis kiellossa on kyse juurikin teoilla autuuden ansaitsemisesta.
- Anonyymi
Noin 10 v sitten arvostettu Ruukin puhuja itkuisella äänellä saarnasi:
" Me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen" eli teoilla muka sinne mennään.
Perhekoot kai pienenee.
Suomen väkiluvun ja lapsiluvun nostamiseksi pitäisi:
- antaa perheelle (äidille) veron alennuksia jokaisesta lapsesta koko loppuelämän tienesteihin
- äideille eläkehyvitys jokaisesta lapsesta
- vaipoille ja lasten ruoille alv 0%
Jos saataisiin keskimäärin 3-4 lasta joka perheeseen niin se riittäsi siihen että omasta takaa
on tulevia työntekijöitä ja vanhuksista huolehtijoita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin 10 v sitten arvostettu Ruukin puhuja itkuisella äänellä saarnasi:
" Me teemme lapsia kun haluamme taivaaseen" eli teoilla muka sinne mennään.
Perhekoot kai pienenee.
Suomen väkiluvun ja lapsiluvun nostamiseksi pitäisi:
- antaa perheelle (äidille) veron alennuksia jokaisesta lapsesta koko loppuelämän tienesteihin
- äideille eläkehyvitys jokaisesta lapsesta
- vaipoille ja lasten ruoille alv 0%
Jos saataisiin keskimäärin 3-4 lasta joka perheeseen niin se riittäsi siihen että omasta takaa
on tulevia työntekijöitä ja vanhuksista huolehtijoita.Muistat luultavasti väärin, vl:t harvemmin puhuvat lasten tekemisestä, vaan lasten saamisesta tai vastaanottamisesta. Suomessa syntyy tällä hetkellä 40000-45000 lasta (sis. maahanmuuttajien lapset), joista 2000-3000 vl-lapsia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistat luultavasti väärin, vl:t harvemmin puhuvat lasten tekemisestä, vaan lasten saamisesta tai vastaanottamisesta. Suomessa syntyy tällä hetkellä 40000-45000 lasta (sis. maahanmuuttajien lapset), joista 2000-3000 vl-lapsia.
Kyllä juuri noin puhuja sanoi...nousi aikamoinen kohu tälläkin palstalla.
Liekö ollut harkittua vai lipsahdus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistat luultavasti väärin, vl:t harvemmin puhuvat lasten tekemisestä, vaan lasten saamisesta tai vastaanottamisesta. Suomessa syntyy tällä hetkellä 40000-45000 lasta (sis. maahanmuuttajien lapset), joista 2000-3000 vl-lapsia.
Kuinka paljon Suomessa on vl:ia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä juuri noin puhuja sanoi...nousi aikamoinen kohu tälläkin palstalla.
Liekö ollut harkittua vai lipsahdus.En tiedä ko. saarnaa, mutta veikkaisin, että sanamuoto olisi ollut "haluamme ottaa kaikki lapset vastaan", se esiintyy saarnoissa välillä. Lasten "tekemisestä" puhumista vierastetaan vl-piireissä, koska lapsia pidetään Jumalan lahjoina, joita ei niin vain tehdä. Tämän ovat joutuneet monet lapsettomat pariskunnat huomaamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka paljon Suomessa on vl:ia?
100000-120000.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
100000-120000.
Kiitos. Kävinkin juuri myös itse etsimässä tietoa ja noin kerrotaan googlella. Ehdit ensin. 🙂
- Anonyymi
Annoit virheellisen kuvan facebookin juhlaporttikeskustelusta. Minäkin olen sitä lukenut, ja siellä kehotetaan noudattamaan lääkärin ohjetta.
- Anonyymi
"eräskin äiti kipuilee kovasti sen kanssa, kun lääkäri on kieltänyt hengenvaaraan vedoten uusien raskauksien tulon ja äiti parka ei tiedä, mitä tekisi"
Joskus joutuu koettelemaan, mikä Jumalan hyvä ja vanhurskas tahto omalla kohdalla on, ja se korostuu tunnontarkoilla ihmisillä. Ymmärrän oikein hyvin tuota äitiä, on vahva ihanne antaa lapsiluku elämän ja kuoleman Herran päätettäväksi ja sitten tullaan tilanteeseen, jossa raskaus onkin riski olemassaolevalle elämälle; voi paitsi mennä oma henki, niin jäädä orpoja ja leski. Säännön noudattamisesta tuossa ei ole kyse, vaan oikean ja väärän koettelemisesta. Joka on ko. ryhmässä, voisi rohkaista ko. äitiä muistuttamalla, ettei tuossa tapauksessa ole tarkoitus estää uuden elämän syntymistä, vaan suojella äidin henkeä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
100000-120000.
Aitoja niistä varmaan n puolet.Loput elämän tapa vl:iä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aitoja niistä varmaan n puolet.Loput elämän tapa vl:iä
Ehkä on, ehkä ei. Kymmenen neitseen vertauksessa oli juurikin viisi tyhmää ja viisi taitavaa. Annetaan ohdakkeiden kasvaa nisujen seassa, kyllä ne sitten aikanaan erotellaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä on, ehkä ei. Kymmenen neitseen vertauksessa oli juurikin viisi tyhmää ja viisi taitavaa. Annetaan ohdakkeiden kasvaa nisujen seassa, kyllä ne sitten aikanaan erotellaan.
Hoitokokous vuosina varmaan sitä nisua nyhettiin ihan urakalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hoitokokous vuosina varmaan sitä nisua nyhettiin ihan urakalla.
Totta, hoitomiehet alkoivat nyhtään nisua.
Mitä raamattu sanoo tästä. hoitomiehet ovat vääriä profeettoja, joiden tarkoitus on ollut tuhota oikea usko vl-liikkeestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, hoitomiehet alkoivat nyhtään nisua.
Mitä raamattu sanoo tästä. hoitomiehet ovat vääriä profeettoja, joiden tarkoitus on ollut tuhota oikea usko vl-liikkeestä.Ehkäpä ne pois nypityt kuitenkin olivat ohdakkeita? Nisuja on istutettu uudelleen peltoon ja joutunut eloon asti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä ne pois nypityt kuitenkin olivat ohdakkeita? Nisuja on istutettu uudelleen peltoon ja joutunut eloon asti.
Ei niitä ohdakkeitakaan saanut nyppiä Jeesuksen opetuksen mukaan.Koska siinä samalla voi nyppiä sitä vehnää.
Hoitokokouksissa sitä vehnääki lähti samalla aika paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei niitä ohdakkeitakaan saanut nyppiä Jeesuksen opetuksen mukaan.Koska siinä samalla voi nyppiä sitä vehnää.
Hoitokokouksissa sitä vehnääki lähti samalla aika paljon.Niin ainakin sidotut sanovat. Uskon, että jos nisuja lähti mukana,niin kaikki sellaiset on istutettu tai istutetaan uudelleen, koska kyllä Jumala valittunsa kokoaa. Tulkitsen nyppimiskiellon koskevan salaa synnissä eläviä, joilla on kulissit kunnossa, mutta sydämen usko puuttuu (ohdakkeet), ettei mukana lähtisi nisuja. Kristuksen kirkkolaki soveltuu julkiseen syntiin tai julkiseen seurakunnan opetuksesta poikkeamiseen. Nyppimiskielto ja kehotus ja valtuutus sitomiseen eivät ole ristiriidassa, kuten äkkiseltään voisi tuntua, vaan niitä sovelletaan eri asioihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta, hoitomiehet alkoivat nyhtään nisua.
Mitä raamattu sanoo tästä. hoitomiehet ovat vääriä profeettoja, joiden tarkoitus on ollut tuhota oikea usko vl-liikkeestä.Hoitomiehet ja -naiset, jotka eivät ole tunnustaneet, katuneet ja korjanneet tekojaan, ovat mätiä kaloja. Ja seurakunnalle jäävästä todistuksesta puheen ollen - mitään todistusta ei jää.
Jumalan voimaa on paljon.
- Anonyymi
Pillunkoittelu ja sormien haistattelu toisilla oli ilkeitä temppuja ennenvanhaa seuroissa. Vieläkö pojankoltiaiset tätä seuroissa tekevät?
- Anonyymi
Älä viitsi.
- Anonyymi
että mikä positiivista? Itse olen ex-vl ja voisiko sano että kotona ei tarvi pelätä alkoholin vaikutuksen alaisia vanhempia. turvallinen koti.
- Anonyymi
Muutamia vuosia sitten jykevä saarnaaja oli laskenut että jos abortteja ei sallittaisi niin mitään lapsivaje ongelmaa ja työntekijä ongelmaa ei olisi.
Kumulatiivisesti liki miljoona ihmistä menetetty kun huomioidaan että jos abortoidut olisi saaneet elää niin he olisivat osaltaan lisänneet lapsien saannin kautta väkilukua.
Kirous on kansalle seurannut ja seuraa jatkuvasta murhaamisesta....tietoisesti hedelmäittymisessä alkanut elämä lopetetaan.
Onneksi Pekka Aittakumpu on kansanedustajista sitäkin välillä paheksunut.
Erikoista on että abortin murhista ei enää puhuta....Vihervasemmiston ryöpyn siitä tietysti saa päällensä....ja on keskutassakin niiden puolustajia.
Herätysliikkeistä vanhoillisuus taitaa selvimmin olla sitä vastaan ?- Anonyymi
Joo kun lapselle tehdään abortti kaapimalla se tuottaa sille suunnatonta tuskaa kun se on elävä ja tunteva ihminen eräs lääkäri lopetti kaavinta hommat lasten ruumiin osien repiminen hohtimilla on aikaa raakaa väki valtaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo kun lapselle tehdään abortti kaapimalla se tuottaa sille suunnatonta tuskaa kun se on elävä ja tunteva ihminen eräs lääkäri lopetti kaavinta hommat lasten ruumiin osien repiminen hohtimilla on aikaa raakaa väki valtaa
Ei sitten tiedä millon se on siinä vaiheessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sitten tiedä millon se on siinä vaiheessa
Biologinen Fakta on ,että ihmiselämä alkaa hedelmöityksestä. Tietoisuutta sikiöllä ei varsinaisesti ole, mutta kipua ja tuskaa hän tuntee, kun abortti tehdään. Abortti sallitaan seksihurjastelun mahdollistamisen vuoksi, mitään kriittistä eettistä tarkastelua kestäviä perusteita toisen ihmiselämän lopettamiselle ei ole, tekaistuja vain.
Otan haasteen vastaan!!
Mitä hyvää lestadiolaisuudessa?
Yhtä hyvin voisi kysyä: Mitä hyvää paholaisessa?
Molemmat oat ahkeria eksytystyössään!- Anonyymi
Tuo väite ahkeruudesta vaihtelee tilanteen mukaan. Usein saa lukea, että ei voi olla oikea usko, kun ei olla riittävän rohkeita uskonritareita. Sitten kuitenkin kommentin tuntuessa tilanteeseen sopivalta ollaan yhtä ahkeria kuin sielunvihollinen. Liian vähän kutsua tulee välitettyä, mutta vastaavasti helluntailaiset tuntuvat usein liian tungettelevilta. Oma ihanne olisi olla aktiivinen kutsuja, jota kuitenkaan ei pääsääntöisesti koettaisi tungettelevaksi. Sitä ihannetta en täytä, luultavasti en koskaan kykene ihanteeseeni tässä asiassa.

Korostan vieläkin sitä, että helluntailaisuus ei pelasta ketään!
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Korostan vieläkin sitä, että helluntailaisuus ei pelasta ketään!
Kierrätte kaduilla kiljuvan jalopeuran tavoin etsimässä käännytettäviä, onko sekään sitä "hiljaisuudella ja pelvolla" (Biblia) lähestymistä?
Anonyymi kirjoitti:
Kierrätte kaduilla kiljuvan jalopeuran tavoin etsimässä käännytettäviä, onko sekään sitä "hiljaisuudella ja pelvolla" (Biblia) lähestymistä?
Mihin helluntailaiset käännyttävät?
Anonyymi kirjoitti:
Kierrätte kaduilla kiljuvan jalopeuran tavoin etsimässä käännytettäviä, onko sekään sitä "hiljaisuudella ja pelvolla" (Biblia) lähestymistä?
Ketä lähestytään?
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Mihin helluntailaiset käännyttävät?
Helluntailaisiksi.
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Ketä lähestytään?
Kaikkia, jotka eivät ole uponneet eivätkä siunaa Israelin toimia Gazassa.
Anonyymi kirjoitti:
Helluntailaisiksi.
Väärin!
Sitä paitsi ketään ei voi käännyttää ihminen.- Anonyymi
Katsopa SaaleminPatoriko peiliin ja mitä Herramme Jeesus sanoi lähimmäisiin suhtautumisesta.
Oletko jotenkin traumatisoitunut vanhoillisten suhteen.
Jeesus vapauttaa sellaisistakin paholaisen siteistä.
Rukoilen puolestasi. - Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Väärin!
Sitä paitsi ketään ei voi käännyttää ihminen.Ainakaan vl:iksi en ole havainnut helluntailaisten evankelioineen ketään.
Anonyymi kirjoitti:
Katsopa SaaleminPatoriko peiliin ja mitä Herramme Jeesus sanoi lähimmäisiin suhtautumisesta.
Oletko jotenkin traumatisoitunut vanhoillisten suhteen.
Jeesus vapauttaa sellaisistakin paholaisen siteistä.
Rukoilen puolestasi.1Tim. 4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Jeesus kehotti rakastamaan lähimmäistä. Rakkauden takia varoitan teitä vaarallisesta vl-valheesta, jossa olette luopuneet uskosta Jeesukseen ja alkaneet julistaa synninpäästövalhettanne.
Olette vaihtaneet uskon Jeesukseen, uskoon ihmiseen ja valhelupauksiin. Olette epäuskossa!
Epäusko on kadottava synti!
En halua että joutuisitte kadotukseen, siksi rukoilen alati Jeesusta että Hän ottaisi kirouksen peitteen pois silmiltänne. Kirouksen, jonka olette saaneet epäuskonne tähden!Anonyymi kirjoitti:
Ainakaan vl:iksi en ole havainnut helluntailaisten evankelioineen ketään.
Onko huumori lajisi?
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
1Tim. 4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Jeesus kehotti rakastamaan lähimmäistä. Rakkauden takia varoitan teitä vaarallisesta vl-valheesta, jossa olette luopuneet uskosta Jeesukseen ja alkaneet julistaa synninpäästövalhettanne.
Olette vaihtaneet uskon Jeesukseen, uskoon ihmiseen ja valhelupauksiin. Olette epäuskossa!
Epäusko on kadottava synti!
En halua että joutuisitte kadotukseen, siksi rukoilen alati Jeesusta että Hän ottaisi kirouksen peitteen pois silmiltänne. Kirouksen, jonka olette saaneet epäuskonne tähden!Sepä mukava, että kannat huolta, mutta vuoroin toisinkin päin. Valehtisin, jos väittäisin alati rukoilevani puolestasi parannuksen armon käsittämiseksi, mutta joskus olen teitä pois poikenneita palstalaisiakin muistanut rukouksin. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Tuo on muuten kiinnostava piirre helluntalaisissa, että vaikutatte useammin rukoilevan Jeesusta luin Jumalaa. Itse rukoilen enemmän Jumalaa kuin Jeesusta, heillä lienee itse asiassa jonkinlainen työnjako rukousten kohteena, nyt kun rupesin asiaa miettimään.
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
1Tim. 4:1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
Jeesus kehotti rakastamaan lähimmäistä. Rakkauden takia varoitan teitä vaarallisesta vl-valheesta, jossa olette luopuneet uskosta Jeesukseen ja alkaneet julistaa synninpäästövalhettanne.
Olette vaihtaneet uskon Jeesukseen, uskoon ihmiseen ja valhelupauksiin. Olette epäuskossa!
Epäusko on kadottava synti!
En halua että joutuisitte kadotukseen, siksi rukoilen alati Jeesusta että Hän ottaisi kirouksen peitteen pois silmiltänne. Kirouksen, jonka olette saaneet epäuskonne tähden!Ettepä saaneet tuota poistatettua!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sepä mukava, että kannat huolta, mutta vuoroin toisinkin päin. Valehtisin, jos väittäisin alati rukoilevani puolestasi parannuksen armon käsittämiseksi, mutta joskus olen teitä pois poikenneita palstalaisiakin muistanut rukouksin. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Tuo on muuten kiinnostava piirre helluntalaisissa, että vaikutatte useammin rukoilevan Jeesusta luin Jumalaa. Itse rukoilen enemmän Jumalaa kuin Jeesusta, heillä lienee itse asiassa jonkinlainen työnjako rukousten kohteena, nyt kun rupesin asiaa miettimään.
Jeesus opetti Isä Meidän rukouksessa rukoilemaan Isä Jumalaa.
Jeesus on Tie Isän luo. Kenellä ei ole Jeesus Herrana niin ei Isä Jumalana.
Kun ihminen hädissään rukoilee Jumalaa tai Jeesusta niin tulee kuulluksi.
He ovat yhtä kuitenkin Pyhän Hengen kanssa.
Isää kehotetaan lähestymään Jeesus Herran nimen kautta? Anonyymi kirjoitti:
Sepä mukava, että kannat huolta, mutta vuoroin toisinkin päin. Valehtisin, jos väittäisin alati rukoilevani puolestasi parannuksen armon käsittämiseksi, mutta joskus olen teitä pois poikenneita palstalaisiakin muistanut rukouksin. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta. Tuo on muuten kiinnostava piirre helluntalaisissa, että vaikutatte useammin rukoilevan Jeesusta luin Jumalaa. Itse rukoilen enemmän Jumalaa kuin Jeesusta, heillä lienee itse asiassa jonkinlainen työnjako rukousten kohteena, nyt kun rupesin asiaa miettimään.
Ensinnäkin kiitos asiallisesta tyylistäsi keskustella!
#####Tuo on muuten kiinnostava piirre helluntalaisissa, että vaikutatte useammin rukoilevan Jeesusta luin Jumalaa####
No kun olemme Uudessa Liitossa, jonka Jeesus on sinetöinyt verellään! Uuden Liiton Herra on Jeesus!
Uudessa Liitossa uskotaan Jeesukseen ja Hänen antamaansa Lahjavanhurskauteen!
Meitä Jeesukseen uskovia kutsutaan kristityiksi ja kristittyjen rukoukset menevät ja kohdistuvat Jeesukselle. Jumala ei pakanoita kuuntele.
Uuden Liiton Herra on Jeesus -ei Jumala!
KR 1933/-38
Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.Anonyymi kirjoitti:
Jeesus opetti Isä Meidän rukouksessa rukoilemaan Isä Jumalaa.
Jeesus on Tie Isän luo. Kenellä ei ole Jeesus Herrana niin ei Isä Jumalana.
Kun ihminen hädissään rukoilee Jumalaa tai Jeesusta niin tulee kuulluksi.
He ovat yhtä kuitenkin Pyhän Hengen kanssa.
Isää kehotetaan lähestymään Jeesus Herran nimen kautta?Sinulta on jäänyt sukupolven vaihdos huomaamatta!
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Ensinnäkin kiitos asiallisesta tyylistäsi keskustella!
#####Tuo on muuten kiinnostava piirre helluntalaisissa, että vaikutatte useammin rukoilevan Jeesusta luin Jumalaa####
No kun olemme Uudessa Liitossa, jonka Jeesus on sinetöinyt verellään! Uuden Liiton Herra on Jeesus!
Uudessa Liitossa uskotaan Jeesukseen ja Hänen antamaansa Lahjavanhurskauteen!
Meitä Jeesukseen uskovia kutsutaan kristityiksi ja kristittyjen rukoukset menevät ja kohdistuvat Jeesukselle. Jumala ei pakanoita kuuntele.
Uuden Liiton Herra on Jeesus -ei Jumala!
KR 1933/-38
Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.Noin arvelinkin enkä sinällään pidä Jeesuksen rukoilemista vääränä, teen niin itsekin, mutta Raamatun mukaan Jumala on ensisijainen rukoilun kohde, esim. "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi" (Fil. 4:6).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus opetti Isä Meidän rukouksessa rukoilemaan Isä Jumalaa.
Jeesus on Tie Isän luo. Kenellä ei ole Jeesus Herrana niin ei Isä Jumalana.
Kun ihminen hädissään rukoilee Jumalaa tai Jeesusta niin tulee kuulluksi.
He ovat yhtä kuitenkin Pyhän Hengen kanssa.
Isää kehotetaan lähestymään Jeesus Herran nimen kautta?Tämä vastannee käsitystäni rukoilemisesta.
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Ensinnäkin kiitos asiallisesta tyylistäsi keskustella!
#####Tuo on muuten kiinnostava piirre helluntalaisissa, että vaikutatte useammin rukoilevan Jeesusta luin Jumalaa####
No kun olemme Uudessa Liitossa, jonka Jeesus on sinetöinyt verellään! Uuden Liiton Herra on Jeesus!
Uudessa Liitossa uskotaan Jeesukseen ja Hänen antamaansa Lahjavanhurskauteen!
Meitä Jeesukseen uskovia kutsutaan kristityiksi ja kristittyjen rukoukset menevät ja kohdistuvat Jeesukselle. Jumala ei pakanoita kuuntele.
Uuden Liiton Herra on Jeesus -ei Jumala!
KR 1933/-38
Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.Kertoisitko missä kohden raamattua noin sanotaan:
"Jumala ei pakanoita kuuntele."
Tarkistaisin mielelläni . Anonyymi kirjoitti:
Kertoisitko missä kohden raamattua noin sanotaan:
"Jumala ei pakanoita kuuntele."
Tarkistaisin mielelläni .1.Mooseksen kirja:
17:9 Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Mutta sinä pidä minun liittoni, sinä ja sinun jälkeläisesi, sukupolvesta sukupolveen.
17:15 Ja Jumala sanoi Aabrahamille: "Älä kutsu vaimoasi Saaraita enää Saaraiksi, vaan Saara olkoon hänen nimensä.
21:12 Mutta Jumala sanoi Aabrahamille: "Älä pahastu siitä poikasi ja orjattaresi tähden. Kuule Saaraa kaikessa, mitä hän sinulle sanoo, sillä ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset.
24:12 Ja hän sanoi: "Herra, minun herrani Aabrahamin Jumala, suo minulle tänään menestystä ja tee laupeus herralleni Aabrahamille.
Löydätkö muita kohtia Raamatusta, jossa Jumala on Aabrahamin jälkeen puhunut suoraan NS tavan ihmiselle?Anonyymi kirjoitti:
Noin arvelinkin enkä sinällään pidä Jeesuksen rukoilemista vääränä, teen niin itsekin, mutta Raamatun mukaan Jumala on ensisijainen rukoilun kohde, esim. "Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi" (Fil. 4:6).
Sinunkin kohdalla näkee sen, että Jeesus on kompastuskivi.
Jos ohitat Jeesuksen vähempiarvoisena, Hänet -Herran, -jolla on valta tuomita, - tahi vapauttaa sinut tuomiosta. Osoitat teolla epäuskoa Jeesusta kohtaan.!
Epäusko on kadottava synti!- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Sinunkin kohdalla näkee sen, että Jeesus on kompastuskivi.
Jos ohitat Jeesuksen vähempiarvoisena, Hänet -Herran, -jolla on valta tuomita, - tahi vapauttaa sinut tuomiosta. Osoitat teolla epäuskoa Jeesusta kohtaan.!
Epäusko on kadottava synti!Entäpä Paavali - ohittiko hän Jeesuksen "vähempiarvoisena" kehottaessaan saattamaan "pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi"? Jos olisit oikeassa väitteessäsi, niin Paavalille ei hyvä heiluisi.
Entäpä Kornelius? "Hän oli hurskas ja Jumalaa pelkääväinen, niinkuin koko hänen perhekuntansakin, ja antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa." (Apt. 10:2.) - Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Sinulta on jäänyt sukupolven vaihdos huomaamatta!
Jeesus opetti:
Matt. 6:6
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
Isällä tarkoitetaan Isää Jumalaa. Siis Jeesus kehottaa tuossa rukoilemaan Jumalaa. Anonyymi kirjoitti:
Kaikkia, jotka eivät ole uponneet eivätkä siunaa Israelin toimia Gazassa.
Kaikkein vähiten kristittyjä voi syyttää Gazan sodan kärsimyksistä. Siellähän on juutalaiset ja islamistit vastakkain.
- Anonyymi
santtunen2 kirjoitti:
Kaikkein vähiten kristittyjä voi syyttää Gazan sodan kärsimyksistä. Siellähän on juutalaiset ja islamistit vastakkain.
On kuitenkin kristittyjä ryhmiä, etupäässä Amerikan helluntailaiset ja evankelikaaliset, jotka eivät koskaan arvostele Israelin toimia silloinkaan, kun ne täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On kuitenkin kristittyjä ryhmiä, etupäässä Amerikan helluntailaiset ja evankelikaaliset, jotka eivät koskaan arvostele Israelin toimia silloinkaan, kun ne täyttävät kansanmurhan tunnusmerkit.
Kuuluvat nk. anabaptisteihin, jotka jo 500 vuoden ajan, Lutherista alkaen ovat hyökänneet uskonpuhdistusta ja luterilaisia vastaan. Luther sanoi niille: "Meissä on eri henki."
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuluvat nk. anabaptisteihin, jotka jo 500 vuoden ajan, Lutherista alkaen ovat hyökänneet uskonpuhdistusta ja luterilaisia vastaan. Luther sanoi niille: "Meissä on eri henki."
Niinpä. Luther ja Zwingli yrittivät aikoinaan päästä yhteiseen protestanttiseen rintamaan, mutta ei tullut mitään. Oli liian erilaiset käsitykset esim. sakramenteista.
Anonyymi kirjoitti:
Jeesus opetti:
Matt. 6:6
Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle.
Isällä tarkoitetaan Isää Jumalaa. Siis Jeesus kehottaa tuossa rukoilemaan Jumalaa.Jeesus sanoi; Isä-ja Minä olemme yhtä!
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Jeesus sanoi; Isä-ja Minä olemme yhtä!
Isä ja Poika ovat tosiaan yhtä kolminaisuusopin mukaan, mutta tässä oli kyse siitä, että a) tuleeko rukoilla Isä Jumalaa vai Poika Jeesusta ja b) kuuleeko Jumala pakanoita. Minun ja jonkun muun toimesta on osoitettu useita raamatunkohtia, joissa kehotetaan rukoilemaan Jumalaa. Huomaa, että Paavalin kehotus on sen "sukupolvenvaihdoksen" jälkeen. Huomaa niin ikään, että Kornelius oli pakana, joka Jeesuksen taivaaseenmenon jälkeen rukoili Jumalaa (Apt. 10:2) ja Jumala kuuli pakanan rukoukset: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut" (Apt. 10:4). Jumala ei suinkaan rukouksen kautta antanut Korneliukselle Pyhää Henkeään, vaan Jumalan valtakunta lähestyi Pietarin kautta, joka saarnasi evankeliumia Pyhän Hengen virassa: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa." (Apt. 10:43-44.) Näin seurakunta (edustajanaan Pietari) oli äiti, joka Jumalan sanalla Pyhän Hengen voimasta synnytti Korneliuksen ja hänen perhekuntansa kristityiksi. Se Jerusalem ylhäältä on kaikkien meidän elävässä uskossa elävien kristittyjen äiti, joka paitsi synnyttää kristityn, myös kantaa ja hoitaa kristittyä. Sellainen rukous minullakin on Jumalan puoleen, että jaksaisitte(/mme) kaikki psalmin sanoin muistaa nöyrästi rukoilla: jos tieni on vaivaan vievä, johdata minut oikealle tielle. Jumala haluaa antaa kaikille, jotka sanan ottavat vastaan, synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Tarkkaanottaen: "Isä ja minä olemme Yksi". Yksi Jumala.
"Yhtä" viittaisi vain yksimielisyyteen, mutta Yksi on Jumalan Pyhä Nimi:
"Kuule Israel, Jumala meidän Herramme, Jumala On Yksi".
"Shmaa Israel, Adonai Elocheinu, Adonai Echad".
Nimitys "Herra" on itseasiassa maskuliinin monikko "Elochim", joka yksikkönimenä kuvaa monikollista Herraa: Herrat (Valtiaat) jotka ovat Yksi Herra.
Jeesus käytti iteestään muitakin tällaisia, kiellettyjä sanoja (kuten "Minä Olen"), jotka viittasivat Hänen jumaluuteensa ja siksi fariseukset Hänet tappoivat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkkaanottaen: "Isä ja minä olemme Yksi". Yksi Jumala.
"Yhtä" viittaisi vain yksimielisyyteen, mutta Yksi on Jumalan Pyhä Nimi:
"Kuule Israel, Jumala meidän Herramme, Jumala On Yksi".
"Shmaa Israel, Adonai Elocheinu, Adonai Echad".
Nimitys "Herra" on itseasiassa maskuliinin monikko "Elochim", joka yksikkönimenä kuvaa monikollista Herraa: Herrat (Valtiaat) jotka ovat Yksi Herra.
Jeesus käytti iteestään muitakin tällaisia, kiellettyjä sanoja (kuten "Minä Olen"), jotka viittasivat Hänen jumaluuteensa ja siksi fariseukset Hänet tappoivat.Lausutaan suomeksi täsmällisemmin: "Kuule Israel, Herra meidän Jumalamme, Herra On Yksi". Tässä siis korostuu nimi Herra / Herrat / Elochim.
Anonyymi kirjoitti:
Lausutaan suomeksi täsmällisemmin: "Kuule Israel, Herra meidän Jumalamme, Herra On Yksi". Tässä siis korostuu nimi Herra / Herrat / Elochim.
Kirjoitat Israelin Jumalasta.
Kristittyjen Herra on Jeesus, lupauksen täyttymys!Anonyymi kirjoitti:
Isä ja Poika ovat tosiaan yhtä kolminaisuusopin mukaan, mutta tässä oli kyse siitä, että a) tuleeko rukoilla Isä Jumalaa vai Poika Jeesusta ja b) kuuleeko Jumala pakanoita. Minun ja jonkun muun toimesta on osoitettu useita raamatunkohtia, joissa kehotetaan rukoilemaan Jumalaa. Huomaa, että Paavalin kehotus on sen "sukupolvenvaihdoksen" jälkeen. Huomaa niin ikään, että Kornelius oli pakana, joka Jeesuksen taivaaseenmenon jälkeen rukoili Jumalaa (Apt. 10:2) ja Jumala kuuli pakanan rukoukset: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut" (Apt. 10:4). Jumala ei suinkaan rukouksen kautta antanut Korneliukselle Pyhää Henkeään, vaan Jumalan valtakunta lähestyi Pietarin kautta, joka saarnasi evankeliumia Pyhän Hengen virassa: "Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." Pietarin vielä puhuessa laskeutui Pyhä Henki kaikkiin, jotka olivat hänen sanojaan kuulemassa." (Apt. 10:43-44.) Näin seurakunta (edustajanaan Pietari) oli äiti, joka Jumalan sanalla Pyhän Hengen voimasta synnytti Korneliuksen ja hänen perhekuntansa kristityiksi. Se Jerusalem ylhäältä on kaikkien meidän elävässä uskossa elävien kristittyjen äiti, joka paitsi synnyttää kristityn, myös kantaa ja hoitaa kristittyä. Sellainen rukous minullakin on Jumalan puoleen, että jaksaisitte(/mme) kaikki psalmin sanoin muistaa nöyrästi rukoilla: jos tieni on vaivaan vievä, johdata minut oikealle tielle. Jumala haluaa antaa kaikille, jotka sanan ottavat vastaan, synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Olet ilmeisesti puhuja, koska niin taitavasti osaat lasketella lööperiä, että oksat pois.
Lakkaa kutsumasta itseäsi kristityksi, kun et Jeesusta Herraksesi tunnusta,-etkä uskoasi Häneen!- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Olet ilmeisesti puhuja, koska niin taitavasti osaat lasketella lööperiä, että oksat pois.
Lakkaa kutsumasta itseäsi kristityksi, kun et Jeesusta Herraksesi tunnusta,-etkä uskoasi Häneen!Ilman muuta tunnustan Jeesuksen Kristuksen Herrakseni ja Vapahtajakseni. Väitit: "Jumala ei pakanoita kuuntele." Ja kuitenkin pakana Korneliukselle sanottiin: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut" (Apt. 10:4). Sellainen rukous on Jumalan puoleen, että tästä keskustelusta jäisi sinulle ja mahdollisesti muillekin vastaavassa käsityksessä oleville lukijoille edes pienenpieni tunne, että onkohan se helluntailainen opetus kuitenkaan oikeaa, kun tuokaan käsitys ei Raamatun mukaan pidä paikkaansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman muuta tunnustan Jeesuksen Kristuksen Herrakseni ja Vapahtajakseni. Väitit: "Jumala ei pakanoita kuuntele." Ja kuitenkin pakana Korneliukselle sanottiin: "Rukouksesi ja almusi ovat uhrina nousseet Jumalan eteen, ja hän on muistanut sinut" (Apt. 10:4). Sellainen rukous on Jumalan puoleen, että tästä keskustelusta jäisi sinulle ja mahdollisesti muillekin vastaavassa käsityksessä oleville lukijoille edes pienenpieni tunne, että onkohan se helluntailainen opetus kuitenkaan oikeaa, kun tuokaan käsitys ei Raamatun mukaan pidä paikkaansa.
Ei ole oikeaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lausutaan suomeksi täsmällisemmin: "Kuule Israel, Herra meidän Jumalamme, Herra On Yksi". Tässä siis korostuu nimi Herra / Herrat / Elochim.
OIkeastaan hepreaksi tuossa on Herran paikalla Jhvh(Jahve). Sana Jumala elikkä elohim on ns.monikollinen mutta se vastaisi enemmänkin Hänen arvoaan ja pyhyyttänsä (ns."Teidän korkeutenne") kuin että siinä olisi monia Herroja/Jahveja.
- Anonyymi
SaaleminPastori-ko kirjoitti:
Ensinnäkin kiitos asiallisesta tyylistäsi keskustella!
#####Tuo on muuten kiinnostava piirre helluntalaisissa, että vaikutatte useammin rukoilevan Jeesusta luin Jumalaa####
No kun olemme Uudessa Liitossa, jonka Jeesus on sinetöinyt verellään! Uuden Liiton Herra on Jeesus!
Uudessa Liitossa uskotaan Jeesukseen ja Hänen antamaansa Lahjavanhurskauteen!
Meitä Jeesukseen uskovia kutsutaan kristityiksi ja kristittyjen rukoukset menevät ja kohdistuvat Jeesukselle. Jumala ei pakanoita kuuntele.
Uuden Liiton Herra on Jeesus -ei Jumala!
KR 1933/-38
Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.Unohdit mainita että hellarithan eivät edes usko Jumalaan Taivaan Isänä, vaan jonakin Jeesuksen sivupersoonana joka on samanarvoinen hänen kanssaan. Mutta mitä sanot siitä että Jeesus itsekin rukoilee tälläkin hetkellä Isää taivaassa? Ei kai hän itseään rukoile?
Anonyymi kirjoitti:
Unohdit mainita että hellarithan eivät edes usko Jumalaan Taivaan Isänä, vaan jonakin Jeesuksen sivupersoonana joka on samanarvoinen hänen kanssaan. Mutta mitä sanot siitä että Jeesus itsekin rukoilee tälläkin hetkellä Isää taivaassa? Ei kai hän itseään rukoile?
Päättele tuosta vastausta kysymykseesi!
Matt. 28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Ps. 8:7 panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja, asetit kaikki hänen jalkainsa alle:
Dan. 7:14 Ja hänelle annettiin valta, kunnia ja valtakunta, ja kaikki kansat, kansakunnat ja kielet palvelivat häntä. Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa, ja hänen valtakuntansa on valtakunta, joka ei häviä.
Matt. 11:27 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
Luuk. 10:22 Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne, kuka Poika on, kuin Isä; eikä kukaan muu tunne, kuka Isä on, kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
Joh. 3:35 Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä.
Joh. 13:3 niin Jeesus, tietäen, että Isä oli antanut kaikki hänen käsiinsä ja että hän oli lähtenyt Jumalan tyköä ja oli menevä Jumalan tykö,
Joh. 17:2 koska sinä olet antanut hänen valtaansa kaiken lihan, että hän antaisi iankaikkisen elämän kaikille, jotka sinä olet hänelle antanut.
Ef. 1:20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
Ef. 1:21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
Ef. 1:22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
Hebr. 1:2 on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut
Hebr. 2:8 asetit kaikki hänen jalkojensa alle." Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi.
1Piet. 3:22 hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut.
Ilm. 17:14 He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat- Anonyymi
Mutta kaikki hyvä on lähtöisin Jumalasta.
Siis paholaisenkin ahkeruus on Jumalasta lähtöisin.
- Anonyymi
Lest.miehet( naiset usein on kotona) menestyvät työelämässä.
- Anonyymi
Jos on monta lasta niin siinä on äidillä puuhaa ja vastuuta. Isällä on vastuu ison perheen elatuksesta.
Selkeä työnjako.
Täytyy muuten nostaa hattua Vl-äitien organisointikyvylle kun esim. 6 lasta pientä, hoitaa heitä ja kotia... Monesti yöunetkin vähissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos on monta lasta niin siinä on äidillä puuhaa ja vastuuta. Isällä on vastuu ison perheen elatuksesta.
Selkeä työnjako.
Täytyy muuten nostaa hattua Vl-äitien organisointikyvylle kun esim. 6 lasta pientä, hoitaa heitä ja kotia... Monesti yöunetkin vähissä.Nykyään monet vl-äidit käyvät lasten välissä töissä, kotiäitejäkin on toki paljon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyään monet vl-äidit käyvät lasten välissä töissä, kotiäitejäkin on toki paljon.
Tilanteita on monenlaisia. Pitäisi yhteiskunnan hyvittää kuten aloittaja ehdotti jotta kannustetaan äitejä ja uskaltavat ottaa lapsia vastaan kun niitä annetaan..kestokyvyn rajoissa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tilanteita on monenlaisia. Pitäisi yhteiskunnan hyvittää kuten aloittaja ehdotti jotta kannustetaan äitejä ja uskaltavat ottaa lapsia vastaan kun niitä annetaan..kestokyvyn rajoissa.
Lasten hankintaa pidetään itsestäänselvyytenä. On ihmisiä, joilla on krooninen endometrioosi ja ,jotka eivöt saa lapsia.. sekin onnsemmoinen hyväksyttävä asia. Kestokyvyn rajoissa niitä pitäisi tehdä, ihmiset on kun ei ole orjan osa. Moni väsyy ja jopa tekee itsemurhan kun ei jaksa olla suurperheen äiti. Laosettomuuskaan ei ole helpoin vaihtoehto , endometrioosikiouinern, mutta, kuten naapuri heitti, jokaisella on risti kannettavana. Jos minulla olisi pari lasta , niin olisin ehkä onnellisempi, mutta tilanteelle ei voi mitään, näillä mennään, seuraavaksi selkäleikkaukseen.
- Anonyymi
niin ja pystyy uskon nojalla ilman ehkäisyä olemaan, se on nimittäin monelle miehelle iso asia kyllä.
- Anonyymi
Itselläni on nyt ihan henkilökohtaista näyttöä, että esim. eri foorumeilla, eli eri kirkkokuntien jäsenten seurassa, on todella vahvsti erilaiset ilmapiirit.
Tämän foorumin rauhallinen, hengellinen ilmapiiri kertoo minulle vl:sta. Tämä on todistusta itselleni. - Anonyymi
Kyllä kiitollisuus Jumalalle korostuu myös vl-liikkeessä.
Onhan tietysti selvää että kun syntiin lankeemuksen jälkeen Pyha Jumala antoi oman rakkaan Poikansa korjaamaan synnin seuraukset ja maksamaan syntien lunnaat niin kyllä on oikealla kristityllä suunnaton kiitollisuus ja ilo pelastajiaan kohtaan.
Iankaikkinen helvetin vaiva vaihtuukin Taivaan Ilojuhliin !
Olisi kaiuheaa kin viimeisellä tuomiolla tajuaisi tehneensä iankaikkisen mokan.
Ei kelvannut täällä ajassa armoevankeliumi...ilmainen.
Onneksi vielä tänään on armon ja pelastuksen päivä ja armonlähteet pulppuaa...#########Olisi kaiuheaa kin viimeisellä tuomiolla tajuaisi tehneensä iankaikkisen mokan.
Ei kelvannut täällä ajassa armoevankeliumi...ilmainen.####
Sonäkin tulet sen omalla kohdallasi vielä näkemään, kun tahallasi levität valhetta.- Anonyymi
Minä uskon ja tunnustan todeksi Jeesuksen sovitustyön, minunkin, syntisen puolesta, aamen.
- Anonyymi
Mikä se suola on Heissä?
Laita tarkemmin, sillä heidän olemus on omat isien perinnesäännöt, josta Jeesus sanoo,
- Jotka elätte Isienne "perinne säännöillä", Teillä ei ole pelastusta minussa. - Anonyymi
Pillun koittelu suviseuroissa oli silloin pojanvekarana parasta. Haistateltiin sormia toisillemme ja jopa yhdelle puhemiehelle. Puhemiehellä oli näyttää isompaa sormee ja se jos mikä oikein lemusi
- Anonyymi
Johan tuli pervo idiootti paikalle. Hänellä on todennäköisesti piparit jäänyt näkemättä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Johan tuli pervo idiootti paikalle. Hänellä on todennäköisesti piparit jäänyt näkemättä.
Luultavasti, siitä puhe, mistä puute.
- Anonyymi
Joo, muistan hävyttömän toimintanne, myöhemminhän te taisitte sitten koko porukka lusia seksuaalirikoksista. Nuoresta se on näköjään alan miesten aloitettava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, muistan hävyttömän toimintanne, myöhemminhän te taisitte sitten koko porukka lusia seksuaalirikoksista. Nuoresta se on näköjään alan miesten aloitettava.
Noin tuo pervojengi paljasti ed. jatkavansa, nyt netissä. Varmaan muuallakin kuin tällä foorumilla. Eivät osanneet odottaa todistajaa, jolla varmasti nimetkin muistissa. Myös niiden tyttöjen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Noin tuo pervojengi paljasti ed. jatkavansa, nyt netissä. Varmaan muuallakin kuin tällä foorumilla. Eivät osanneet odottaa todistajaa, jolla varmasti nimetkin muistissa. Myös niiden tyttöjen.
Entä Pietarsaaren pervojengi, onko tietoa niistä vääryydentekijöidtä, poikien hyväksikäytön jengi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä Pietarsaaren pervojengi, onko tietoa niistä vääryydentekijöidtä, poikien hyväksikäytön jengi.
Ei sellaiset ole aidosti uskovaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entä Pietarsaaren pervojengi, onko tietoa niistä vääryydentekijöidtä, poikien hyväksikäytön jengi.
Jeppiksessä asuu paljon lff:n porukkaa. He ovat eri lestadiolaisia kuin vl:t. Siellä oli takavuosina jotakin pedofiliaa, en muista tarkemmin. Surullistahan se on, oli missä yhteisössä hyvänsä käyttää ihmisten luottamusta hyväkseen.
- Anonyymi
-evankeliumin ydin selkeänä eli syntien anteeksi saaminen
-luottamus Jumalaan joka asiassa
-taivastoivo
-ihmisten kunnioittaminen
-leppoinen ja positiivinen elämänasenne
-yhteisöllisyys
-kaikki uskovat samalla lailla ja opettavat samalla lailla(etpä löydä toista tälläistä liikettä Suomesta)
-kunnian antaminen Jumalalalle( ei ole omavanhurskautta) (liittyy edelliseen, ei siis puhuta ihmisistä itsestään kuten monissa muissa liikkeissä eikä seurata ihmisiä, kaikki ovat samalla tasolla vauvasta vaariin-puhujia ei kunnioiteta sen enempää kuin muitakaan) - Anonyymi
Saarnat perustuu raamattuun.
- Anonyymi
Seuroissa aikoinaan alkoi nuorten poikien sormet haista sillalle. Mistähän tämä johtui? Voisiko joku näkyvässä asemassa oleva kertoa asiasta
- Anonyymi
Silli vai suutarinlohi?
- Anonyymi
Sormipillunhaistelu syviseuroissa oli parasta.
- Anonyymi
Kiintoisaa, että tuo alapääviesti tuli samoihin aikoihin, kun eräs kirjautunut nikki on kirjoittanut viestejä. Onkohan sama tyyppi kirjannut rekatun nikkinsä ulos ja jatkanut kirjautumattomana sielunmaisemansa pimeämmällä puolella? Ehkä sattumaa, mutta ko. nikki on kyllä vuosien aikana osoittanut osaavansa kirjoittaa myös räävittömyyksiä, mahdollisesti unohdettuaan kirjautua ulos.

On ja siinä on kans kirjoitus virheä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ja siinä on kans kirjoitus virheä
virhe
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
virhe
Onko kenties humalainen tai siittiö humala
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kenties humalainen tai siittiö humala
tai joku vertais henkilö
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiintoisaa, että tuo alapääviesti tuli samoihin aikoihin, kun eräs kirjautunut nikki on kirjoittanut viestejä. Onkohan sama tyyppi kirjannut rekatun nikkinsä ulos ja jatkanut kirjautumattomana sielunmaisemansa pimeämmällä puolella? Ehkä sattumaa, mutta ko. nikki on kyllä vuosien aikana osoittanut osaavansa kirjoittaa myös räävittömyyksiä, mahdollisesti unohdettuaan kirjautua ulos.
Hänessä puhuu riivaajahenki. Raamatun mukaan hänet pitää vain jättää S:nan haltuun. Emme voi auttaa, jos hän omana etsikkoaikanaan ei vastannut Jumalan kutsuun vaan ainoastaan pilkkasi ja nyt kutsua ei enää ole.
Jos Jumala Itse on sulkenut armonportin, väärillä "anteeksiannoilla" ei ole merkitystä vaan ainoastaan ovat mahdollistaneet tuon pilkkatoiminnan. Armo edellyttää parannuksen ja sitä hän ei enää kykene tekemään. Hokee rivouksiaan hautaansa asti, jolloin ääni vaikenee.
Elämä on. Kaikki eivät pelastu. - Anonyymi

Elämä on. Kaikki eivät pelastu.Saatat olla oikeassa.
- Anonyymi
- positiviista on että naiset ovat luonnollisen kauniita ilman silmiä pilaavia meikkeja ja huulipuniakin ja joutavia kynsien koristeluja ja korva koruja ja turhia kampaamohmöpötyksiä.
Joskus tuntuu että noita keinojuttuja käyttävät kauppaavatko itseään maailmalle ?
Rahaakin ja aikaa menee niihin.. - Anonyymi
Positiivista on tietenkin se että enemmistö velluista ei pane lapsiaan ja sisaret toisiaan
- Anonyymi
Vääristelevää väittää että enemmistö olisi syyllistynyt....Yksikin on tietysti liikaa.
Monissa uskonnollisessa ryhmissä sitä on ollut...Katolisuuden kauheudet ja mitta luokka on järkyttänyt.
Jospa loppuisivat..rukousaihe sekin. - Anonyymi
Luultavasti enemmistö uskonnottomistakaan ei sitä tee..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vääristelevää väittää että enemmistö olisi syyllistynyt....Yksikin on tietysti liikaa.
Monissa uskonnollisessa ryhmissä sitä on ollut...Katolisuuden kauheudet ja mitta luokka on järkyttänyt.
Jospa loppuisivat..rukousaihe sekin.Itse syyllistyt tässä vääristelyyn. Kommentissahan juuri niin sanotaan että positiivista on että enemmistö ei pane lapsiaan.
Onko luetun ymmärryksessä ongelma, vai oletko niitä Velluja jotka tekevät omia harhaisia päätelmiä.
Niin vai oletko siitä tietoinen että enemmistä panee?
- Anonyymi
Ovat kyllä säikähtäneet joukkokäryistä sen verran pahasti etteivät taida enää raiskata lapsiaan.
- Anonyymi
Ei ole kuulunut uusista tapauksista aikoihin - voi siis olla, että kohusta oli se hyöty, että pedofiliataipumuksen toteuttamisen kynnys on noussut. Eikä tarvitse enää joka paikassa olla vaivautunut, että olen muuten vl, just sitä porukkaa, josta on ilmennyt niitä hyväksikäyttötapauksia... Taipumus ei tee ihmisestä vielä langennutta, mutta sen toteuttaminen tekee. Biblian rekisterin mukaan on olemassa syntejä, jotka ovat niin raskaita, että ne tehtyään kohtaa heti hengellinen kuolema. Siinä mainitaan erikseen murha ja huoruus. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on paljon aikuisten välistä huoruutta rankempi synti, se on iljettävää ja vahingoittaa lasta pahemmin kuin fyysinen väkivalta. Siksi minusta tuntuu, että jos ihminen on vuosia käyttänyt lasta seksuaalisesti hyväkseen, mahdollisesti omaa lastaan tai sisartaan, hän ei ole voinut olla silloin oikein uskomassa. Toinen kysymys on, voiko seksuaalisen hyväksikäytön saada anteeksi. Minkä tahansa synnin voi saada anteeksi, jos siitä tulee tunto. Kysymys kuuluukin, tuleeko pedofiilille aitoa synnintuntoa tekemisistään? Olen lukenut tapauksista, joissa lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu on oikeudessa kiistänyt tekonsa - jos siis teko on tapahtunut ja se edelleen näytöstä huolimatta kiistetään, niin eikö tämä kerro täydellisestä tunnottomuudesta? Kun ei ole mitään anteeksi pyydettävää, ei ole mitään anteeksi annettavaakaan. Jos joku uskoa tunnustaa, en häntä tuomitse, en hyväksikäyttöön syyllistynyttä pedofiiliäkään, mutta Jumala tuomitsee salaisimmatkin synnit. Voi olla, että osaa pedofiileistä on kohdannut sellainen tunnottomuus teoistaan, ettei ole mitään sovitusuhria heidän synneistään.

Vain pilkka Pyhää Henkeä vastaan on synti, jota ei saa anteeksi. Tiedän erään pedofiili-vl:n, joka on kärsinyt tuomionsa ja tehnyt parannuksen synnistään, ja on nyt uskovaisten rakkaudessa. Jeesuksen sovintotyö on niin arvokas asia, että sen kautta saa katuva pahatkin teot anteeksi.

Onhan niitä parannuksen tekiöitä ollut.Mutta toki on myös niitäkin jotka ennemmin tai myöhemmin on palannut oksennukselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain pilkka Pyhää Henkeä vastaan on synti, jota ei saa anteeksi. Tiedän erään pedofiili-vl:n, joka on kärsinyt tuomionsa ja tehnyt parannuksen synnistään, ja on nyt uskovaisten rakkaudessa. Jeesuksen sovintotyö on niin arvokas asia, että sen kautta saa katuva pahatkin teot anteeksi.
Tuo on hieno asia, niin hänen oman sielunsa kuin mahd. tulevien uhriensakin vuoksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on hieno asia, niin hänen oman sielunsa kuin mahd. tulevien uhriensakin vuoksi.
Niin, tarkoitit varmaan potentiaalisia uhreja eli jos pysyy kaidalla tiellä, uusia uhreja ei enää tule ja omakin sielu pelastuu Herran päivänä. Kyllähän ihmiselle täytyy uusi mahdollisuus antaa ja hyvä, että löytyy niitä, jotka aidosti korjaavat asiansa ja vaeltavat sen jälkeen uudessa kuuliaisuudessa moitteettomasti. Yleisesti ottaen pedofiiliellä hyväksikäyttöjen uusimisriski on kuitenkin valitettavan korkea.

Juu, tarkoitin potentiaalisia, muutoin uusia, mahdollisia uhreja.
Seksuaalinen väkivalta rikkoo uhrinsa, yleensä pysyvästi. Eikä uhreilta saa sitten itkien ja muka katuvaa teeskennellen mennä parkuen "pyytämään anteeksi", sekin vielä! Näin vielä lisäsyyllistäen uhrejaan! Tekijä pysyköön uhristaan jatkuvan välimatkan päässä.
Jeesus ei luvannut tuollaisille kuin myllynkiven kaulaan. Olkoon onnellinen jos ei noin hullusti käy.
Uhrista ei saa tehdä rikollisen sielunhoitajaa!
Tekijä pahoitelkoon, mutta muutoin pitäköön suunsa kiinni.
- Anonyymi
Kelpaako kotieläimet esim. Kanat, lampaat jne...
- Anonyymi
Ei mitään muuta positiivista että niitä on niin vähän.
- Anonyymi
Siis onko vanhoillislestadiolaisia niin vähän ?
Toivon että olisikin paljon enempi heitä kuin vihervasemmistolaisia Jumalan kieltäjia ja paholaisen asioiden edistääjiä.
Olisipa paljon siunatumpi Suomi silloin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis onko vanhoillislestadiolaisia niin vähän ?
Toivon että olisikin paljon enempi heitä kuin vihervasemmistolaisia Jumalan kieltäjia ja paholaisen asioiden edistääjiä.
Olisipa paljon siunatumpi Suomi silloin."Toivon että olisikin paljon enempi heitä"
Hyvä toive sinällään mutta turha.Uskovaisia on aina vähän ja loppuakohen vaan vähenee.
- Anonyymi
Positiivista on, että tällä vl-foorumilla, toisin kuin useilla muilla S24-"kristillisillä" foorumeilla, täällä voi keskustella itse Jumalan sanasta.
- Anonyymi
Niinpä, Jumalan sana on tärkeä vl:lle. Kaiken perusta.
- Anonyymi
Olen syntynyt vl-suurperheeseen. Siinä mielessä hyvä, että muodostui näitä erilaisia herätysliikkeitä aikoinaan. Olen sittemmin luopunut uskosta.
- Anonyymi
Vaikket enää olisi vl, älä kuitenkaan luovu Jumalasta ja Jeesuksesta. 🫠
- Anonyymi
Positiivista on kun ihmiset alkaa olla tietoisia lestatiolaisista rosvokaupustelijoista.
- Anonyymi
Onpa ollut aika asiallinen ketju.
Muutama sotkija yrittänyt pilata.
Sen verran voisi vielä tuosta positiivisuudesta mainita, että kun rahaa ei mene turhuuksiin,alkoholiin eikä enemmistöllä tupakkiin ja maallisiin kotkotuksiin (kaikenmaailman festarilippuihin, meikkeihin jne.) niin jää perheen käyttöön ja turvallisiin ja hyviin kulkuneuvoihin ja yleensä elämiseen.- Anonyymi
Ja muotivaatteisiin.
- Anonyymi
No kyllä niitä turhuuksiakin on.Ainakin osalla.
Mm moottoripyöriä.Mönkiöitä.Moottoriveneitä.Moottorikelkkoja.Vesiskoottereita/jettejä.Joillakin jopa ralliautojakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä niitä turhuuksiakin on.Ainakin osalla.
Mm moottoripyöriä.Mönkiöitä.Moottoriveneitä.Moottorikelkkoja.Vesiskoottereita/jettejä.Joillakin jopa ralliautojakin.Joillain on, useilla ei. Jos jollain on ylimääräistä fyffee, niin omapa kai tuo on asiansa, mihin ne käyttää, vaikka turhakkeita ovatkin. Kyllähän nyt moottoripyörällä ajaessa ihmisen sielu lepää, mutta ei niin kallista ja aikaa vievää harrastusta normaalituloinen tavan tallaaja raaski harrastaa, jos ei ei ihan henki ja elämä ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillain on, useilla ei. Jos jollain on ylimääräistä fyffee, niin omapa kai tuo on asiansa, mihin ne käyttää, vaikka turhakkeita ovatkin. Kyllähän nyt moottoripyörällä ajaessa ihmisen sielu lepää, mutta ei niin kallista ja aikaa vievää harrastusta normaalituloinen tavan tallaaja raaski harrastaa, jos ei ei ihan henki ja elämä ole.
Omapa on toki asiansa.
Mutta miksi pitää nuilla typerillä harrastuksilla vaarantaa jopa oma henkensä.Eihän sitä tietentahtoen saa henkeä vaarantaa Raamatun mukaan.
Tiedän uskovaisiakin kuolleen näissä moottoripyörä onnettomuuksissa ja mönkiä onnettomuuksissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joillain on, useilla ei. Jos jollain on ylimääräistä fyffee, niin omapa kai tuo on asiansa, mihin ne käyttää, vaikka turhakkeita ovatkin. Kyllähän nyt moottoripyörällä ajaessa ihmisen sielu lepää, mutta ei niin kallista ja aikaa vievää harrastusta normaalituloinen tavan tallaaja raaski harrastaa, jos ei ei ihan henki ja elämä ole.
"moottoripyörällä ajaessa ihmisen sielu lepää,"
Paskat lepää.Kokoaika pitä keskittya seuraamaan likkennettä.
Istut nuotion ääreen luonnossa.Siinä sielu lepää.
- Anonyymi
Lepart Jortikka aikoi ottaa seurapuheeksi kadonneen rehellisyyden. Myönsi kylläkin että koko lestatiolainen liike menettänyt oikeustajun mitä normaaliväestö vielä pitää hyveenä.
- Anonyymi
Panettelua "koko lestatiolaisen liikkeen" osalta. Ehkä viittaat joidenkin vl-omisteisten firmojen kyseenalaisiin markkinointitapauksiin, jotka sitten yrität yleistää koko vl-liikkeeseen ja todistella muille olevasi normi-vl:ta moraalisempi. Tiedän yhden tällaisen vl-omisteisen firman, jonka myyjät käyttivät hyvin kyseenalaisia keinoja ylihintaisten kauppojen saamiseksi. Luotettavalta taholta kuitenkin tiedän, että ainakin ko. firmassa kyseenalaisia menetelmiä käyttäneet myyjät eivät olleet vl:ia ja heitä myös yritettiin johdon taholta suitsia. Mainehaitta tuli kuitenkin firmalle ja sen vl-johdolle, onhan firmalla vastuu työntekijöidensä toiminnasta. En tällä väitä, että kaikki vl-myyjätkään välttämättä olisivat puhtaita, kova kauppamies on oma ihmislajinsa, ei olisi itsestäni siihen.

Hyvä kun kirjoitat asiaa, saa edes vähän vääriä yleistyksiä poistettua niiden mielistä, jotka haluavat uskoa totuutta.
- Anonyymi
Vl- omisteiset yritykset eivät hevillä palkkaa vääräuskoisia. Voisikin sanoa että "rosvo rosvon" tuntee eikä siihen sakkiin tavaksi huolita.
- Anonyymi
Mistähän tuokin käsitys tulee..? Vl-omisteisissa yrityksissä työskentelee vaikka kuinka paljon epäuskoisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistähän tuokin käsitys tulee..? Vl-omisteisissa yrityksissä työskentelee vaikka kuinka paljon epäuskoisia.
Vaikka kuinka paljon?
Murto-osa yrityksistä on vl-omistuksessa.Miten sielä nyt voi työskenellä vaikka kuinka paljon epäuskoisia?
- Anonyymi
Onkohan täälläkin ollut vain yhden seurakunnan työntekijöitä, eläinlääkäriä myöten:
Törkeistä rikoksista syytetyn Karhu-Sulon, 83, pannuhuoneesta tehtiin järkyttävä löytö :
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011481636.html
Syyte: Sulo Karjalainen kohdellut karhuja erityisen raa’alla ja julmalla tavalla
Syyttäjä vaatii kolmelle miehelle tuomiota liittyen väitettyihin epäkohtiin Kuusamon Suurpetokeskuksessa. Syytetyt kiistävät syyttäjän väitteet liki kokonaan:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/56c6288d-40ee-41a7-b706-8772dd08e775
Löi ilvestä kirveellä, mutta joka ei kuollut vaan kitui loppuelämänsä, kunnes kuoli!
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000011479059.html
Toivon, ettei Sulolle & kump. ole seurakuntalaisten taholta luettu vain Jeesuksen nimiä ja veriä ja päästetty jatkamaan omia veritöitään.
Suokaa anteeksi, mutta eläinrääkkäyksiä en siedä yhtään, enkä suinkaan siunaa Suloa kavereineen ja jotka eivät ole tarinan uhreja.
Tykkäsin Sulossa alusti kovastikin ja minulla on jopa hänen kirjansakin (Karhumies), kuvineen. Mutta nyt kun totuus on paljastunut...
Taitavat kuitenkin päästä käytännössä ilman tuomioita, sillä "ehdollinen tuomio nk. koetusajalla" ei ole mikään tuomio. Vankilaan nuo kuuluisivat, vähintään vuodeksi joka ikinen joka tiesi, muttei auttanut kärsiviä eläimiä. Sulon ikä ei saa olla este.
Siunausta kaikille kärsiville eläimille, Jumala on nähnyt tuskanne, eivätkä ne jää rankaisematta, joko täällä maan päällä, ja jos ei täällä, niin taivaissa!
Jeesus enkeleinen olkoon kanssanne! ✨🐻 🧚♀️
Psalmi 36: 1-13
1 Veisuunjohtajalle; Herran palvelijan Daavidin virsi.
2 Synti sanoo jumalattomalle: minun sydämessäni ei ole Jumalan pelkoa hänen silmäinsä edessä.
3 Sillä se tekee kaiken sileäksi hänen silmissään, että hänen pahuutensa havaittaisiin ja häntä vihattaisiin.
4 Hänen suunsa sanat ovat vääryyttä ja petosta; hän on lakannut tekemästä sitä, mikä taidollista ja hyvää on.
5 Hän miettii turmiota vuoteessansa, hän pysyy tiellä, joka ei ole hyvä, hän ei kammo pahaa.
6 Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun totuutesi pilviin asti.
7 Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, sinun tuomiosi niinkuin suuri syvyys, ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra. 🐻 🐺 😿
8 Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala! Ihmislapset etsivät sinun siipiesi suojaa.
9 Heidät ravitaan sinun huoneesi lihavuudella, sinä annat heidän juoda suloisuutesi virrasta.
10 Sillä sinun tykönäsi on elämän lähde; sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.
11 Säilytä armosi niille, jotka sinut tuntevat, ja vanhurskautesi oikeamielisille.
12 Älköön ylpeyden jalka minua tallatko, älköönkä jumalattomain käsi minua karkoittako.
13 Katso, pahantekijät kaatuvat, he suistuvat maahan, eivätkä voi nousta.
* - Anonyymi
Korkeasuhdanteen aikana 20% työntekijöistä vääräuskoisia ja taantumassa tämä 20% työttömänä.
- Anonyymi
Lerva ei ota tavista töihin jos yksikään lerva on vailla työtä.
- Anonyymi
Tuskinpa ihan noinkaan, jos työttömän vl:n osaaminen on jotain ihan muuta kuin yrityksen toimiala. Vl on usein työntekijänä ahkera ja aikaansaava. Se on syy, miksi vl-työntekijöihin päädytään. Oletko kuullut, että raitis vl olisi pitänyt rokulipäivää töistä?

On toki ollut ahkeria.Ja mitä minä kävin viisi eri työpaikkaa ennen eläkettä.Ainakin niissä tehtaissa epäuskoisetkin suurimmalta osalta oli ahkeria ja tunnollisia työntekiöitä.

Työpaikoilla on oltava ahkera, tai joutuu ulos, oli mikä työpaikka tahansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työpaikoilla on oltava ahkera, tai joutuu ulos, oli mikä työpaikka tahansa.
Mutta täälä lestadiolaiset liiaksi yleistää epäuskoisten epäluotettavuuden työpaikoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta täälä lestadiolaiset liiaksi yleistää epäuskoisten epäluotettavuuden työpaikoilla.
Sitä täällä tehdään, annetaan ymmärtää, että vl-ihmiset olisivat rehellisempiä kuin muut.
Jää kyllä paskanmaku suuhun näistä vl-ihmisistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitä täällä tehdään, annetaan ymmärtää, että vl-ihmiset olisivat rehellisempiä kuin muut.
Jää kyllä paskanmaku suuhun näistä vl-ihmisistä.Oma tuntumani on, että keskimäärin vl:t olisivat taviksia rehellisempiä, mutta yhtä lailla epäuskoinen voi olla rehellinen eikä sitäkään voi taata, että vl olisi aina rehellinen. Ap väite oli, että vl-firmat eivät palkkaisi epäuskoisia työntekijöitä, jos vl:ia on työttöminä. Tuskinpa pitää paikkaansa, on ajateltava ensisijaisesti työntekijän osaavuutta ja aikaansaavuutta, jotta yritys menestyy. Uskonveljen palkkaaminen diakoniana rupeaa pitkällä aikavälillä rasittamaan yrityksen kuin yrityksen taloutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oma tuntumani on, että keskimäärin vl:t olisivat taviksia rehellisempiä, mutta yhtä lailla epäuskoinen voi olla rehellinen eikä sitäkään voi taata, että vl olisi aina rehellinen. Ap väite oli, että vl-firmat eivät palkkaisi epäuskoisia työntekijöitä, jos vl:ia on työttöminä. Tuskinpa pitää paikkaansa, on ajateltava ensisijaisesti työntekijän osaavuutta ja aikaansaavuutta, jotta yritys menestyy. Uskonveljen palkkaaminen diakoniana rupeaa pitkällä aikavälillä rasittamaan yrityksen kuin yrityksen taloutta.
Vl-yrittäjien ahneudesta ei saisi puhua.Jos puhutaan niin heti leimataan kateelliseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vl-yrittäjien ahneudesta ei saisi puhua.Jos puhutaan niin heti leimataan kateelliseksi.
Mitä haluaisit keskustella asiasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä haluaisit keskustella asiasta?
Kuka on tämmöistä kysynyt?
- Anonyymi
Kasteen armo ja sitten kaikki on mahdollista.
- Anonyymi
Eikös tarkempi nimitys ole "Kasteen armoliitto"?
"Kasteen armo taas"...?
Kasteessa ja uskossa meidät on kastettu / upotettu, sisällytetty Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, Hänen haavoihinsa. Hänen kanssaan ja Hänessä naulittu ristille kuollaksemme kaikelle maalliselle, lihalliselle, jumalattomuudelle, Jumalan ulkopuoliselle ja vastaiselle ja uudestisyntyäksemme uutena, hengellisenä, taivaallisena luomuksena, uskon kautta lahjavanhurskautettuina.
Koska tämä ei lihallisuutemme vuoksi täysin täyty tässä elämässämme, sisältää kaste aina säilyvän armo. Kasteessa on Jumalan sinetti, armon lahja. Siksi, muistessamme ja tunnustautuessamme kasteeseemme, voimme myös siinä eläen vahvasti kokea tuon armon. Meillä on tämä liitto Jumalan kanssa.
Näin tämän (lutherilaisittain) ymmärrän.
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k20411511SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude9810287Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t628538Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t1348415Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h718060Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht67478Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa915862Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k65806Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk225770Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus595323