Onko Porissa Prednisolon-käyttäjiä?

Anonyymi-ap

Eilen nousi otsikoihin kortisonilääke Prednisolon, jonka sivuvaikutusten takia nuoren kansanedustajan epäillään tehneen itsemurhan. Onko Porissa Prednisolonin käyttäjiä? Saatko sinä euforiaa aineesta?

Minä olen itse käyttäjä ja rakastan suuria annoksia. Annoksen pienentyessä mieliala tulee annoksen tahdissa alas. Prednisolon antaa ammuihin mielettömät kiksit, mutta iltapäivän mittaan vointi hiipuu ja illat menevät kituutellessa. Koko ajan odottaa vain, että olisipa aamu ja saisi vetää kourallisen tabletteja naamaan.

16

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      YLEn mukaan "Eemeli Peltosen käyttämä kortisonilääke voi aiheuttaa isoina annoksina psykoosia. Vaikeita haittavaikutuksia tulee viidelle prosentille käyttäjistä."

      Yksi toinen lääkettä käyttävä kertoo: "Janne sanoo 80 milligramman Prednisolonin syömisen olevan kuin ekstremeurheilua."

      Kyseessä on kieltämättä jännittävä lääke. Minä rakastan sen tuomaa euforista oloa suurilla annoksilla.

      • Anonyymi

        Terve.fi nettisivun mukaan "Kortisoni vaikuttaa myös keskus­hermostoon. Jos on pitkään stressaantunut, runsas kortisolin tuotanto voi muuttaa aivojen hermotoimintaa niin, että masentuu. Kortisonilääkkeillä on joskus sama seuraus.

        Usein lääke vaikuttaa kuitenkin päinvastoin. Jo melko pienet verenkiertoon annettavat kortisoniannokset voivat saada ihmisen tuntemaan itsensä yliaktiiviseksi ja onnelliseksi.
        – Euforia on jännä haittavaikutus. Jos se on lievä, loppu­tulos on usein hyvä. Potilaan mieliala nousee, ja samalla sairauden oireet lievittyvät tai jopa katoavat. Tältä kannalta kortisoni on ihmelääke."

        "Kortisonikuuria ei lopeteta kerralla, vaan annosta pienennetään pikkuhiljaa. Lääkkeen käytön lopettaminen voi aiheuttaa kovaa väsymystä, pahoinvointia ja päänsärkyä. Kortisonista luopuminen voi viedä ruokahalun, laskea mielialaa sekä aiheuttaa nivel- ja lihassärkyä.

        Kortisoniin ei synny riippuvuutta. Moni joutuu syömään kuurin toisensa perään, koska lääke lievittää oireita muttei paranna sairautta. Kuurin lopettamisen jälkeen oireet palaavat. Yleensä kuuri kestää parista viikosta kuukauteen. Jotkut potilaat saattavat syödä kortisonia vuosia."


    • Anonyymi

      Taitaa Porissa olla enemmän peukun kuin Prednisonin käyttäjiä.

    • Anonyymi

      Kortisoni haurastuttaa luita.Kohta meillä on euforiassa kulkevia ikihymyileviä lasista tehtyjä zombeja kadut täynnä ja kerran kun kaatuu hajoaa kaikki luut.

      • Anonyymi

        Pitääpä muistaa olla varovoinen, ettei riko omia paikkojaan.


    • Anonyymi

      Klotsa ei haurastuta luita.

      • Anonyymi

        Se onkin kunnon kamaa peukun ohella, kumpikin tekee fiksuksi ja sosiaalinen elämä sujuu.


    • Anonyymi

      Minä käytän kortisonia ja muuta roinaa...hehheee

      T. No

    • Anonyymi

      Terveystalon pääklotsapiini tietää kaikki myrkyt joilla saa ihmisen psykoosiin ja itsemurhaamaan itsensä, vuosien kokemuksella. Valtion Rautatiet yhtyy tähän varmasti rataosuuden Kokemäki- Pori radanpuhdistajien lausunnolla.

    • Anonyymi

      Kyllä kortisoni haurastaa luita, mutta vasta suurilla annoksilla. Silloin puhutaan 300 mg ja sitä suuremmista annoksista. Reumalääkkeenä kortisonia syödään ylläpitohoidossa varsin matalilla annoksilla. Tyypillisesti 5-10 mg päivässä.
      Tuon luunsyöjän maineen kortisoni sai 50-60- luvuilla, kun sitä uutena ihmelääkkeenä annosteltiin pitkiäkin aikoja 500 - 1000 mg annoksina. Nykyään noin korkeita annoksia käytetään lyhyinä kuureina suonen sisäisesti annettuna. Tarkoitus on pysäyttää tulehdukset ja hoitoa jatketaan muilla lääkkeillä, kun alkusammutus on saatu tehtyä. Nuo suuria annoksia kortisonia ottamaan joutuvat henkilöt, erottautuvat mistä tahansa ihmisjoukosta "kuukasvojensa" ansiosta. Kortisoni kun turvottaa ihmistä valtavasti.
      Itsellä Euforia ei ole käynyt koputtelemassa ovella ja pyytämässä pääsyä sisään, vaikka olen käyttänyt Prednosolia pienenä annoksena jo yli 30 vuotta.

      • Anonyymi

        Pienemmätkin annokset kortisonia kauan käytettynä haurastuttaa luita sanoo sairas sukulainen.
        Jotenkin oudoksuttaa miksi pitää 30v napostella kortisonia eikö sitä vaivaa voi korjata ettei tarvitsisi lääkettä ollenkaan?


      • Anonyymi

        Euforiaa kokee vain suuremilla alkuannoksilla. Jaettu päiväannos 40 + 20 mg on jo aika massiivinen. Siitä saa kunnon kyydit.

        Normaalimpi kortisonilääkityksen alkuannos 40 mg kerran päivässä antaa ihan tosissaan euforisen olon, mutta heti kun annos pienenee (viikoittain) 5 mg, niin kaikki euforia katoaa. Edes lääkekuurin toisen viikon 35 mg ei anna enää euforiaa ja aina annoksen pienentyessä mieliala laskee, kun keho odottaa "normiannosta", mutta tuleekin 5 mg vähemmän.

        Normaalisti kortisonikuuri kestää noin 2 kk, jos ei hoideta jotain pitkäaikaista sairautta matalalla annoksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Euforiaa kokee vain suuremilla alkuannoksilla. Jaettu päiväannos 40 20 mg on jo aika massiivinen. Siitä saa kunnon kyydit.

        Normaalimpi kortisonilääkityksen alkuannos 40 mg kerran päivässä antaa ihan tosissaan euforisen olon, mutta heti kun annos pienenee (viikoittain) 5 mg, niin kaikki euforia katoaa. Edes lääkekuurin toisen viikon 35 mg ei anna enää euforiaa ja aina annoksen pienentyessä mieliala laskee, kun keho odottaa "normiannosta", mutta tuleekin 5 mg vähemmän.

        Normaalisti kortisonikuuri kestää noin 2 kk, jos ei hoideta jotain pitkäaikaista sairautta matalalla annoksella.

        Ei aamua ilman "kortsua". Kortisoni herättää kuolleenkin ja syöpäsairas ihminen jaksaa lähteä tekemään normi työpäivän ja siihen päälle vielä pari ylityötuntia. Todellinen ihmelääke.


    • Anonyymi

      Märkänäppylän puristaminen voi työntää sen sisällön syvemmälle tai tuoda ihoon lisää bakteereita likaisista sormista. Turvallisempaa on levittää näppylää kevyesti painelemalla, jolloin se saattaa joskus tyhjentyä painumatta syvemmälle

      • Anonyymi

        Kortisonia taitaa olla myös jossain voiteissa. Se on totta. Ketjun aihe koskettaa enemmän tablettimuotoista sisäistä käyttöä.


      • Anonyymi

        jep, kortisolia ei tarvita kun potilasta painelee kevyesti päästä niin kusi tulee ulos


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      82
      7086
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      108
      6157
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5394
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5228
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5185
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5098
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4585
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3380
    Aihe