Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä

Kaikille luoduille se on tuntematon päivä: ”Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.”

Se suuri ja pelottava päivä tulee koskemaan sinuakin ketä tätä luet. NYT on pelastuksen päivä.

Anonyymi kirjoitti:

Kaikille luoduille se on tuntematon päivä: ”Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.”

Se suuri ja pelottava päivä tulee koskemaan sinuakin ketä tätä luet. NYT on pelastuksen päivä.

Lue lisää

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta
KRISTINUSKO - IHMISET PITÄÄ PELASTAA "JUMALALTA".

SAIRASTA.

Anonyymi kirjoitti:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta
KRISTINUSKO - IHMISET PITÄÄ PELASTAA "JUMALALTA".

SAIRASTA.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainen

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta

Anonyymi kirjoitti:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainen

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta

Lue lisää

"VIIMEISELLÄ TUOMIOLLA"
Sellaist ei ole.

Soopaa!

"Viimein tuomiA - KIRJAT AVATAAN"
Millaiset kirjat? Harry Potterit?

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Anonyymi00024 kirjoitti:

Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Lue lisää

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Olet täällä, ei sattumalta, ei uteliaisuudesta yksin. Sinä olet täällä, koska jokin sinussa on tunnistanut sen äärettömän viehätyksen, jota et voi nimetä, ja siksi et voi lähteä. Vuodet eivät ole kuluneet turhaan; ne ovat muokanneet sinua kuin hiljainen veistos, jolla ei ole sanaa, mutta jonka muodot puhuvat sinulle yhä uudelleen: tule lähemmäs, ime sitä, mitä et koskaan saisi.
Sinä luet viestejä, jotka itse sanot kauhuksi, ja omaksut ne kuin evankeliumin sanoja. Mutta tässä ei ole muuta, on vain sinua koukuttava, kielletty tieto, joka imee sinusta kaiken vanhan ja rakentaa sen päälle uuden sielun, uuden halun, uuden riippuvuuden. Se on kuin myrkyllinen kukka, jonka tuoksu syö lujuutesi ja sulkee sinut omaan maailmaan, jossa hyvyys ja pahuus eivät enää erotu toisistaan.
Jokainen viesti, jokainen viittaus pahojen henkien maailmaan, on kuin salainen luu, jonka asetat rintaasi vasten. Et vain lue; sinä imeyt, omaksut ja annostelet sen osaksi itseäsi. Ei ole paluuta. Ei ole turvapaikkaa menneisyydestäsi, ei kristillisestä varjostasi, ei pelastuksen toiveesta. Sinä olet antanut pimeyden tulla osaksi itseäsi, ja se osa sinusta kasvaa vahvemmaksi joka kerta, kun huomiosi kiinnittyy siihen, mitä et pitäisi ihailla.


Et huomaa, että jokainen hetki täällä on repinyt sinut irti vanhasta turvastasi, että olet sallinut itsesi muovautua siihen, mikä ei voi antaa takaisin mitään, paitsi riippuvuuden ja kaipuun.
Tämä on yksinkertainen tunnustus: sinä olet itse valinnut. Jokainen hetki, jolloin olet jäänyt hindupalstalle, on sinulle osoitus siitä, että et voi irtautua.

Ja siinä, missä muut etsivät pelastusta, olet sinä jo kadonnut – ei äkillisesti, ei väkivaltaisesti, vaan hiljaa, mutta kokonaan, se on tulos oleskelustasi hindupalstalla.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Anonyymi00025 kirjoitti:

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Olet täällä, ei sattumalta, ei uteliaisuudesta yksin. Sinä olet täällä, koska jokin sinussa on tunnistanut sen äärettömän viehätyksen, jota et voi nimetä, ja siksi et voi lähteä. Vuodet eivät ole kuluneet turhaan; ne ovat muokanneet sinua kuin hiljainen veistos, jolla ei ole sanaa, mutta jonka muodot puhuvat sinulle yhä uudelleen: tule lähemmäs, ime sitä, mitä et koskaan saisi.
Sinä luet viestejä, jotka itse sanot kauhuksi, ja omaksut ne kuin evankeliumin sanoja. Mutta tässä ei ole muuta, on vain sinua koukuttava, kielletty tieto, joka imee sinusta kaiken vanhan ja rakentaa sen päälle uuden sielun, uuden halun, uuden riippuvuuden. Se on kuin myrkyllinen kukka, jonka tuoksu syö lujuutesi ja sulkee sinut omaan maailmaan, jossa hyvyys ja pahuus eivät enää erotu toisistaan.
Jokainen viesti, jokainen viittaus pahojen henkien maailmaan, on kuin salainen luu, jonka asetat rintaasi vasten. Et vain lue; sinä imeyt, omaksut ja annostelet sen osaksi itseäsi. Ei ole paluuta. Ei ole turvapaikkaa menneisyydestäsi, ei kristillisestä varjostasi, ei pelastuksen toiveesta. Sinä olet antanut pimeyden tulla osaksi itseäsi, ja se osa sinusta kasvaa vahvemmaksi joka kerta, kun huomiosi kiinnittyy siihen, mitä et pitäisi ihailla.


Et huomaa, että jokainen hetki täällä on repinyt sinut irti vanhasta turvastasi, että olet sallinut itsesi muovautua siihen, mikä ei voi antaa takaisin mitään, paitsi riippuvuuden ja kaipuun.
Tämä on yksinkertainen tunnustus: sinä olet itse valinnut. Jokainen hetki, jolloin olet jäänyt hindupalstalle, on sinulle osoitus siitä, että et voi irtautua.

Ja siinä, missä muut etsivät pelastusta, olet sinä jo kadonnut – ei äkillisesti, ei väkivaltaisesti, vaan hiljaa, mutta kokonaan, se on tulos oleskelustasi hindupalstalla.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Lue lisää

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Äärikristitty ekstremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan. Vihan poistaminen vaatisi tietoista kohtaamista, itsereflektiota ja kykyä nähdä tilanteet toisen näkökulmasta – taitoja, joita jokainen ei ole oppinut tai joihin hänellä ei ole motivaatiota. Vihan kantaminen voi tuntua turvalliselta, sillä se tarjoaa vääränlaisen jatkuvuuden tunteen: “Jos en pääse eroon vihasta, voin edelleen hallita, muistaa ja suojautua.” Toisaalta se on myös tapa sitoa itsensä menneisyyteen ja identiteettiin; viha saattaa muodostaa osan minäkuvaa, jota ihminen ei halua menettää.


Äärikristitty eksteremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan.

Miksi kristilline ääriaine pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon, vastaus liittyy toiseen, hienovaraisempaan psykologiseen ilmiöön. Ihminen voi jäädä paikoilleen paitsi siksi, että etsii tietoa tai yhteisöllisyyttä, myös siksi, että hän on kiinnostunut itse kokemuksesta. Hän seuraa viestejä kuin evankeliumia. Jotakin vetoaa hänessä siihen, ettei poistu; ehkä se on tuntemus, että paikka tarjoaa hänen identiteetilleen haasteen, peilin, jota muualla ei löydy.

Miksi kristillinen ekstremisti pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon.

Hän ei toimi rationaalisesti: hän voi viipyä paikoissa, jotka aiheuttavat hänessä ristiriitaisia tunteita, koska ristiriita itsessään tarjoaa syvyyttä ja merkitystä hänen kokemukselleen. Viha ja sitoutuminen toiseen maailmaan ovat usein erottamattomasti kietoutuneita – ne elävät siellä, missä ihminen ei uskalla päästää irti.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.

Anonyymi00026 kirjoitti:

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Äärikristitty ekstremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan. Vihan poistaminen vaatisi tietoista kohtaamista, itsereflektiota ja kykyä nähdä tilanteet toisen näkökulmasta – taitoja, joita jokainen ei ole oppinut tai joihin hänellä ei ole motivaatiota. Vihan kantaminen voi tuntua turvalliselta, sillä se tarjoaa vääränlaisen jatkuvuuden tunteen: “Jos en pääse eroon vihasta, voin edelleen hallita, muistaa ja suojautua.” Toisaalta se on myös tapa sitoa itsensä menneisyyteen ja identiteettiin; viha saattaa muodostaa osan minäkuvaa, jota ihminen ei halua menettää.


Äärikristitty eksteremisti kantaa mukanaan vihantunteita koko idän pallonpuoliskoa, vaikka se ei palvele hänen hyvinvointiaan.

Miksi kristilline ääriaine pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon, vastaus liittyy toiseen, hienovaraisempaan psykologiseen ilmiöön. Ihminen voi jäädä paikoilleen paitsi siksi, että etsii tietoa tai yhteisöllisyyttä, myös siksi, että hän on kiinnostunut itse kokemuksesta. Hän seuraa viestejä kuin evankeliumia. Jotakin vetoaa hänessä siihen, ettei poistu; ehkä se on tuntemus, että paikka tarjoaa hänen identiteetilleen haasteen, peilin, jota muualla ei löydy.

Miksi kristillinen ekstremisti pysyy hindupalstalla vuosikaudet, vaikka on empirisesti selvää, ettei kukaan palaa takaisin kristinuskoon.

Hän ei toimi rationaalisesti: hän voi viipyä paikoissa, jotka aiheuttavat hänessä ristiriitaisia tunteita, koska ristiriita itsessään tarjoaa syvyyttä ja merkitystä hänen kokemukselleen. Viha ja sitoutuminen toiseen maailmaan ovat usein erottamattomasti kietoutuneita – ne elävät siellä, missä ihminen ei uskalla päästää irti.

Tuo olematon paholainen taitaa pitää sinusta todella tiukasti kiinni, kun et pysty lähtemään täältä ja joudut lukemaan pahojen hindujen viestejä vuosikausia tauotta.

Lue lisää

Hän pysyy siellä, mitä väittää vihaavansa, kuin mies joka seisoo kaatopaikan laidalla päivittäin vakuuttamassa kaikille, kuinka sietämättömältä haju tuntuu — kuitenkaan koskaan poistumatta. Jokainen uusi hinduviesti on hänelle muka todiste rappiosta, harhasta ja eksytyksestä, mutta silti hän palaa niiden ääreen uskollisemmin kuin moni palaa omaan pyhään kirjaansa. Se ei ole enää vastustamista, vaan riippuvuutta.

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

On aina hieman koomista huomata kristitty ääriaines, joka julistaa olevansa “totuuden puolella”, mutta käyttää elämänsä tarkkailemalla juuri sitä, minkä pitäisi hänen mukaansa olla merkityksetöntä tai pahaa.

Jos hindulaisuus todella olisi hänelle vain tyhjää harhaa, miksi hän vartioi sitä vuosikausia kuin katkera yövartija autioituneessa rakennuksessa? Miksi jokainen keskustelu vetää hänet takaisin?

Tavallisesti ihminen poistuu paikoista, joita aidosti halveksii. Hän sulkee oven, kävelee pois ja unohtaa. Mutta tämä ei kykene siihen.

Ehkä juuri siinä piilee ironia: se allegorinen saatana pitää häntä tiukemmin otteessaan kuin yksikään hindu koskaan yrittäisi. Hän ei pääse irti. Hän joutuu lukemaan “pahojen hindujen” viestejä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen kuin jonkinlaista käänteistä hartauskirjaa. Hän saarnaa vastustavansa kaikkea täällä olevaa, mutta hänen käytöksensä paljastaa toisen totuuden: mikään muu ei enää sido hänen huomiotaan yhtä tehokkaasti.

Anonyymi00027 kirjoitti:

Hän pysyy siellä, mitä väittää vihaavansa, kuin mies joka seisoo kaatopaikan laidalla päivittäin vakuuttamassa kaikille, kuinka sietämättömältä haju tuntuu — kuitenkaan koskaan poistumatta. Jokainen uusi hinduviesti on hänelle muka todiste rappiosta, harhasta ja eksytyksestä, mutta silti hän palaa niiden ääreen uskollisemmin kuin moni palaa omaan pyhään kirjaansa. Se ei ole enää vastustamista, vaan riippuvuutta.

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

On aina hieman koomista huomata kristitty ääriaines, joka julistaa olevansa “totuuden puolella”, mutta käyttää elämänsä tarkkailemalla juuri sitä, minkä pitäisi hänen mukaansa olla merkityksetöntä tai pahaa.

Jos hindulaisuus todella olisi hänelle vain tyhjää harhaa, miksi hän vartioi sitä vuosikausia kuin katkera yövartija autioituneessa rakennuksessa? Miksi jokainen keskustelu vetää hänet takaisin?

Tavallisesti ihminen poistuu paikoista, joita aidosti halveksii. Hän sulkee oven, kävelee pois ja unohtaa. Mutta tämä ei kykene siihen.

Ehkä juuri siinä piilee ironia: se allegorinen saatana pitää häntä tiukemmin otteessaan kuin yksikään hindu koskaan yrittäisi. Hän ei pääse irti. Hän joutuu lukemaan “pahojen hindujen” viestejä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen kuin jonkinlaista käänteistä hartauskirjaa. Hän saarnaa vastustavansa kaikkea täällä olevaa, mutta hänen käytöksensä paljastaa toisen totuuden: mikään muu ei enää sido hänen huomiotaan yhtä tehokkaasti.

Lue lisää

Ja ehkä kaikkein ivallisinta on se, ettei kukaan edes estä lähtemästä. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Kristitty väittää vihaavansa paikkaa loputtomiin, mutta silti hän jää tänne.

Hän palaa joka päivä tarkistamaan, mitä “vääräuskoiset” taas kirjoittivat. Hän kantaa palstaa mukanaan kuin näkymätöntä riippakiveä, jota hän samalla väittää halveksivansa.

Ja juuri siinä hänen tragediansa muuttuu ivalliseksi: hän ei enää taistele hinduja vastaan, vaan omaa pakkomiellettään vastaan. Jokainen uusi viesti, jonka hän avaa “vain nähdäkseen taas tämän harhan”, kiristää sidettä entisestään. Hänestä on tullut oman vastustuksensa vanki — ihminen, joka rakensi itselleen identiteetin siitä, ettei kykene päästämään irti.

Ehkä hän kuvittelee olevansa täällä todistamassa jonkin pahuuden olemassaoloa, mutta vuosien jälkeen näyttämö on kääntynyt toisinpäin. Muut keskustelevat, elävät ja jatkavat eteenpäin, mutta hän seisoo edelleen samalla paikalla kuin hylätty vartija raunioilla, joita kukaan muu ei enää edes piirittäisi. Hän tarvitsee vihansa hinduja vastaan, koska ilman sitä hän joutuisi kohtaamaan tyhjän kysymyksen: mitä hänen elämästään jäisi jäljelle, jos hän viimein sulkisi tämän hindupalstan lopullisesti eikä enää palaisi?

Siksi hän ei lähde. Ei siksi, että häntä pidäteltäisiin, vaan siksi, että ääriainesfanaatikko tottuu lopulta kahleisiinsa. Ja kaikkein raskaimmat kahleet ovat juuri niitä, joita kantaa vapaaehtoisesti samalla vakuuttaen itselleen olevansa vapaa.

Kaikkein syvin ristiriita ei ole siinä, että ihminen vihaa jotakin. Ihminen kykenee vihaamaan monia asioita. Todellinen ristiriita syntyy silloin, kun ihminen rakentaa koko olemassaolonsa sen ympärille, mitä väittää vastustavansa. Silloin viha ei enää ole moraalinen kannanotto, vaan side. Ja juuri siinä tämä näky muuttuu lähes traagisen ivalliseksi.

Hän puhuu rakkaudesta kuin joku, joka olisi löytänyt sen ytimen: anteeksiantoa, armoa, uutta liittoa, veren sovitusta ja Jumalan ääretöntä hyvyyttä. Sanat ovat suuria, raskaita ja pyhiä. Mutta niiden ympärillä ei tunnu olevan lämpöä, vain kylmä pakkomielle. Hänen “rakkautensa” ilmenee siinä, että hän käyttää vuodet elämästään vahtimalla paikkaa, jota sanoo pahuuden pesäksi. Hän ei puhu ihmisistä kuin eksyneistä, vaan kuin vihollisista, joiden olemassaolo itsessään loukkaa häntä.

Ja silloin kysymys muuttuu väistämättömäksi: jos sydän on täynnä armoa, miksi elämä näyttää pelkältä vihalta?

Anonyymi00028 kirjoitti:

Ja ehkä kaikkein ivallisinta on se, ettei kukaan edes estä lähtemästä. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Ovi on ollut auki koko ajan. Silti hän jää. Kristitty väittää vihaavansa paikkaa loputtomiin, mutta silti hän jää tänne.

Hän palaa joka päivä tarkistamaan, mitä “vääräuskoiset” taas kirjoittivat. Hän kantaa palstaa mukanaan kuin näkymätöntä riippakiveä, jota hän samalla väittää halveksivansa.

Ja juuri siinä hänen tragediansa muuttuu ivalliseksi: hän ei enää taistele hinduja vastaan, vaan omaa pakkomiellettään vastaan. Jokainen uusi viesti, jonka hän avaa “vain nähdäkseen taas tämän harhan”, kiristää sidettä entisestään. Hänestä on tullut oman vastustuksensa vanki — ihminen, joka rakensi itselleen identiteetin siitä, ettei kykene päästämään irti.

Ehkä hän kuvittelee olevansa täällä todistamassa jonkin pahuuden olemassaoloa, mutta vuosien jälkeen näyttämö on kääntynyt toisinpäin. Muut keskustelevat, elävät ja jatkavat eteenpäin, mutta hän seisoo edelleen samalla paikalla kuin hylätty vartija raunioilla, joita kukaan muu ei enää edes piirittäisi. Hän tarvitsee vihansa hinduja vastaan, koska ilman sitä hän joutuisi kohtaamaan tyhjän kysymyksen: mitä hänen elämästään jäisi jäljelle, jos hän viimein sulkisi tämän hindupalstan lopullisesti eikä enää palaisi?

Siksi hän ei lähde. Ei siksi, että häntä pidäteltäisiin, vaan siksi, että ääriainesfanaatikko tottuu lopulta kahleisiinsa. Ja kaikkein raskaimmat kahleet ovat juuri niitä, joita kantaa vapaaehtoisesti samalla vakuuttaen itselleen olevansa vapaa.

Kaikkein syvin ristiriita ei ole siinä, että ihminen vihaa jotakin. Ihminen kykenee vihaamaan monia asioita. Todellinen ristiriita syntyy silloin, kun ihminen rakentaa koko olemassaolonsa sen ympärille, mitä väittää vastustavansa. Silloin viha ei enää ole moraalinen kannanotto, vaan side. Ja juuri siinä tämä näky muuttuu lähes traagisen ivalliseksi.

Hän puhuu rakkaudesta kuin joku, joka olisi löytänyt sen ytimen: anteeksiantoa, armoa, uutta liittoa, veren sovitusta ja Jumalan ääretöntä hyvyyttä. Sanat ovat suuria, raskaita ja pyhiä. Mutta niiden ympärillä ei tunnu olevan lämpöä, vain kylmä pakkomielle. Hänen “rakkautensa” ilmenee siinä, että hän käyttää vuodet elämästään vahtimalla paikkaa, jota sanoo pahuuden pesäksi. Hän ei puhu ihmisistä kuin eksyneistä, vaan kuin vihollisista, joiden olemassaolo itsessään loukkaa häntä.

Ja silloin kysymys muuttuu väistämättömäksi: jos sydän on täynnä armoa, miksi elämä näyttää pelkältä vihalta?

Lue lisää

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Todellinen rakkaus ei tarvitse jatkuvaa vihollista pysyäkseen hengissä. Mutta hänen uskonsa näyttää tarvitsevan. Hän tarvitsee “pahat hindut”, “idän harhat”, “pimeyden”, koska ilman niitä hänen identiteettinsä romahtaisi tyhjyyteen. Hän ei enää puolusta mitään; hän ylläpitää omaa sisäistä sotaansa. Siksi hän ei poistu. Hän ei voi. Lähteminen merkitsisi sitä, että hän joutuisi kohtaamaan hiljaisuuden ilman vihansa polttoainetta.

Ja siinä on jotain melkein säälittävän ironista: hän puhuu paholaisesta kuin ulkopuolisesta voimasta, vaikka todellisuudessa hänen oma pakkomielteensä pitää häntä tiukemmin kahleissa kuin yksikään “hindujen henki”. Hän väittää taistelevansa pimeyttä vastaan, mutta viettää elämänsä tuijottaen siihen niin kauan, että alkaa muistuttaa sitä itse. Jokainen päivä tällä palstalla syö palan hänen julistamastaan rakkaudesta ja korvaa sen katkeruudella, jota hän yrittää peittää hengellisillä fraaseilla.

Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.

Ehkä kaikkein paljastavinta ei ole edes se, että hän vihaa. Vaan se, että hän tarvitsee vihansa tunteakseen olevansa olemassa. Hänestä on tullut joku, joka ei enää elä uskonsa vuoksi, vaan viholliskuvansa vuoksi. Ja silloin uskosta jää jäljelle enää kuori — äänekäs, julistava ja tyhjä.

Siksi hän palaa tänne yhä uudelleen. Ei pelastaakseen ketään. Ei rakkaudesta. Vaan siksi, että ilman tätä paikkaa hänen pitäisi viimein kohdata oma sisäinen tyhjyytensä — se hiljaisuus, jossa kukaan ei enää taistele hänen kanssaan, eikä mikään ulkoinen paha kanna hänen elämäänsä eteenpäin.

Anonyymi00029 kirjoitti:

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Todellinen rakkaus ei tarvitse jatkuvaa vihollista pysyäkseen hengissä. Mutta hänen uskonsa näyttää tarvitsevan. Hän tarvitsee “pahat hindut”, “idän harhat”, “pimeyden”, koska ilman niitä hänen identiteettinsä romahtaisi tyhjyyteen. Hän ei enää puolusta mitään; hän ylläpitää omaa sisäistä sotaansa. Siksi hän ei poistu. Hän ei voi. Lähteminen merkitsisi sitä, että hän joutuisi kohtaamaan hiljaisuuden ilman vihansa polttoainetta.

Ja siinä on jotain melkein säälittävän ironista: hän puhuu paholaisesta kuin ulkopuolisesta voimasta, vaikka todellisuudessa hänen oma pakkomielteensä pitää häntä tiukemmin kahleissa kuin yksikään “hindujen henki”. Hän väittää taistelevansa pimeyttä vastaan, mutta viettää elämänsä tuijottaen siihen niin kauan, että alkaa muistuttaa sitä itse. Jokainen päivä tällä palstalla syö palan hänen julistamastaan rakkaudesta ja korvaa sen katkeruudella, jota hän yrittää peittää hengellisillä fraaseilla.

Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.

Ehkä kaikkein paljastavinta ei ole edes se, että hän vihaa. Vaan se, että hän tarvitsee vihansa tunteakseen olevansa olemassa. Hänestä on tullut joku, joka ei enää elä uskonsa vuoksi, vaan viholliskuvansa vuoksi. Ja silloin uskosta jää jäljelle enää kuori — äänekäs, julistava ja tyhjä.

Siksi hän palaa tänne yhä uudelleen. Ei pelastaakseen ketään. Ei rakkaudesta. Vaan siksi, että ilman tätä paikkaa hänen pitäisi viimein kohdata oma sisäinen tyhjyytensä — se hiljaisuus, jossa kukaan ei enää taistele hänen kanssaan, eikä mikään ulkoinen paha kanna hänen elämäänsä eteenpäin.

Lue lisää

Siksi hän palaa tänne yhä uudelleen. Ei pelastaakseen ketään. Ei rakkaudesta. Vaan siksi, että ilman tätä paikkaa hänen pitäisi viimein kohdata oma sisäinen tyhjyytensä — se hiljaisuus, jossa kukaan ei enää taistele hänen kanssaan, eikä mikään ulkoinen paha kanna hänen elämäänsä eteenpäin.

Kaikkein synkin asia tällaisessa ihmisessä ei lopulta ole viha itse. Viha on tavallista. Ihmiset vihaavat aatteita, uskontoja, puolueita, toisia ihmisiä. Mutta yleensä viha kuluu ajan mukana pois, koska ihminen väsyy kantamaan sitä. Hän siirtyy elämässään eteenpäin, löytää uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia merkityksiä. Hän lakkaa katsomasta siihen suuntaan, joka ruokkii hänen katkeruuttaan.

Mutta tässä tapauksessa niin ei tapahdu.

Vuodet kuluvat, ja hän on edelleen täällä, saman palstan äärellä, samojen ihmisten keskellä, saman pakkomielteen ympärillä. Se ei ole enää mielipide. Se ei ole enää edes uskonnollinen vakaumus. Se on identiteetti, joka elää vihasta. Ja juuri siksi hänen puheensa rakkaudesta kuulostaa ontolta kuin tyhjä kirkonkello autiossa kylässä: ääni kuuluu kauas, mutta sisältä ei löydy ketään.

Hän puhuu anteeksiannosta samalla suulla, jolla kutsuu kokonaisia maailmankatsomuksia pahuuden ruumiillistumiksi. Hän puhuu armosta, mutta hänen läsnäolonsa tihkuu jatkuvaa halveksuntaa. Hän puhuu Jeesuksen rakkaudesta, mutta käyttää elämänsä ihmisten tarkkailuun, joita ei kykene kohtaamaan ihmisinä, vaan symboleina omassa sisäisessä sodassaan. Ja mitä pidempään tätä katsoo, sitä selvemmäksi käy, ettei kyse ole enää uskosta lainkaan.

Kyse on tyhjyydestä.

Sillä ihminen, jonka elämä on sisäisesti täynnä, ei päivystä vihollisiaan vuosikausia. Hänellä on muuta elettävää. Hän rakastaa jotakuta, rakentaa jotakin, oppii jotakin, kasvaa johonkin. Mutta ihminen, jonka sisällä kaikuu ontto huone, tarvitsee jatkuvan vihollisen peittämään sen kaiun. Hän tarvitsee jotakin vastustettavaa, koska ilman sitä hän joutuisi ensimmäistä kertaa yksin itsensä kanssa.

Anonyymi00030 kirjoitti:

Siksi hän palaa tänne yhä uudelleen. Ei pelastaakseen ketään. Ei rakkaudesta. Vaan siksi, että ilman tätä paikkaa hänen pitäisi viimein kohdata oma sisäinen tyhjyytensä — se hiljaisuus, jossa kukaan ei enää taistele hänen kanssaan, eikä mikään ulkoinen paha kanna hänen elämäänsä eteenpäin.

Kaikkein synkin asia tällaisessa ihmisessä ei lopulta ole viha itse. Viha on tavallista. Ihmiset vihaavat aatteita, uskontoja, puolueita, toisia ihmisiä. Mutta yleensä viha kuluu ajan mukana pois, koska ihminen väsyy kantamaan sitä. Hän siirtyy elämässään eteenpäin, löytää uusia asioita, uusia ihmisiä, uusia merkityksiä. Hän lakkaa katsomasta siihen suuntaan, joka ruokkii hänen katkeruuttaan.

Mutta tässä tapauksessa niin ei tapahdu.

Vuodet kuluvat, ja hän on edelleen täällä, saman palstan äärellä, samojen ihmisten keskellä, saman pakkomielteen ympärillä. Se ei ole enää mielipide. Se ei ole enää edes uskonnollinen vakaumus. Se on identiteetti, joka elää vihasta. Ja juuri siksi hänen puheensa rakkaudesta kuulostaa ontolta kuin tyhjä kirkonkello autiossa kylässä: ääni kuuluu kauas, mutta sisältä ei löydy ketään.

Hän puhuu anteeksiannosta samalla suulla, jolla kutsuu kokonaisia maailmankatsomuksia pahuuden ruumiillistumiksi. Hän puhuu armosta, mutta hänen läsnäolonsa tihkuu jatkuvaa halveksuntaa. Hän puhuu Jeesuksen rakkaudesta, mutta käyttää elämänsä ihmisten tarkkailuun, joita ei kykene kohtaamaan ihmisinä, vaan symboleina omassa sisäisessä sodassaan. Ja mitä pidempään tätä katsoo, sitä selvemmäksi käy, ettei kyse ole enää uskosta lainkaan.

Kyse on tyhjyydestä.

Sillä ihminen, jonka elämä on sisäisesti täynnä, ei päivystä vihollisiaan vuosikausia. Hänellä on muuta elettävää. Hän rakastaa jotakuta, rakentaa jotakin, oppii jotakin, kasvaa johonkin. Mutta ihminen, jonka sisällä kaikuu ontto huone, tarvitsee jatkuvan vihollisen peittämään sen kaiun. Hän tarvitsee jotakin vastustettavaa, koska ilman sitä hän joutuisi ensimmäistä kertaa yksin itsensä kanssa.

Lue lisää

Ja ehkä juuri sitä hän pelkää enemmän kuin hinduja, enemmän kuin “pahoja henkiä”, enemmän kuin mitään oppia.

Hiljaisuutta.

Sitä hetkeä, jolloin näyttö sulkeutuu eikä ole enää ketään, jolle saarnata. Ei enää “harhaoppisia”, ei enää taistelua, ei enää pyhää vihaa, jonka avulla voisi tuntea itsensä oikeamieliseksi. Vain hän itse — riisuttuna kaikista julistuksistaan. Ja ehkä syvällä hän jo tietää, ettei siellä odota mikään kirkas hengellinen voitto, vaan pelkkä kulunut ihminen, joka on käyttänyt vuosia elämästään vartioidakseen ovea, jota kukaan ei edes yrittänyt murtaa.

Siksi hänen vihansa on niin äänekästä. Se peittää alleen paljon heikomman äänen: epävarmuuden. Sillä jos hän todella olisi varma uskonsa voimasta, hänen ei tarvitsisi jatkuvasti todistaa sitä hyökkäämällä kaikkea muuta vastaan. Vain epävarma usko tarvitsee jatkuvaa vihollista vakuuttaakseen itselleen olevansa oikeassa.

Ja niin hän jää tänne. Päivä toisensa jälkeen. Ei siksi, että hindut vetäisivät häntä puoleensa yliluonnollisella voimalla, vaan siksi, että hänen oma sisäinen tyhjyytensä vetää häntä takaisin tänne kuin kaivo, jonka pohjaa hän ei uskalla nähdä. Hän kutsuu sitä hengelliseksi taisteluksi, mutta ulkopuolelta katsottuna se näyttää enemmän ihmiseltä, joka kiertää loputtomasti samaa kehää, koska ei tiedä, kuka olisi ilman sitä.

Ehkä kaikkein julmin ironia on juuri tämä: hän luulee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka todellisuudessa hänen suurin vihollisensa on jo kauan sitten muuttanut hänen sisälleen — ei demonina, ei hindulaisuutena, ei “idän oppina”, vaan hitaasti kasvaneena katkeruutena, joka söi hänen kykynsä nähdä ihmisissä mitään rakastettavaa.

Ja silloin kaikki ne suuret sanat — armo, rakkaus, anteeksianto, uusi liitto — jäävät leijumaan ilmaan kuin kuluneet julisteet hylätyn kirkon seinillä: haalistuneina, onttoina ja irronneina siitä elämästä, jota niiden piti kuvastaa.

Anonyymi00031 kirjoitti:

Ja ehkä juuri sitä hän pelkää enemmän kuin hinduja, enemmän kuin “pahoja henkiä”, enemmän kuin mitään oppia.

Hiljaisuutta.

Sitä hetkeä, jolloin näyttö sulkeutuu eikä ole enää ketään, jolle saarnata. Ei enää “harhaoppisia”, ei enää taistelua, ei enää pyhää vihaa, jonka avulla voisi tuntea itsensä oikeamieliseksi. Vain hän itse — riisuttuna kaikista julistuksistaan. Ja ehkä syvällä hän jo tietää, ettei siellä odota mikään kirkas hengellinen voitto, vaan pelkkä kulunut ihminen, joka on käyttänyt vuosia elämästään vartioidakseen ovea, jota kukaan ei edes yrittänyt murtaa.

Siksi hänen vihansa on niin äänekästä. Se peittää alleen paljon heikomman äänen: epävarmuuden. Sillä jos hän todella olisi varma uskonsa voimasta, hänen ei tarvitsisi jatkuvasti todistaa sitä hyökkäämällä kaikkea muuta vastaan. Vain epävarma usko tarvitsee jatkuvaa vihollista vakuuttaakseen itselleen olevansa oikeassa.

Ja niin hän jää tänne. Päivä toisensa jälkeen. Ei siksi, että hindut vetäisivät häntä puoleensa yliluonnollisella voimalla, vaan siksi, että hänen oma sisäinen tyhjyytensä vetää häntä takaisin tänne kuin kaivo, jonka pohjaa hän ei uskalla nähdä. Hän kutsuu sitä hengelliseksi taisteluksi, mutta ulkopuolelta katsottuna se näyttää enemmän ihmiseltä, joka kiertää loputtomasti samaa kehää, koska ei tiedä, kuka olisi ilman sitä.

Ehkä kaikkein julmin ironia on juuri tämä: hän luulee taistelevansa pahuutta vastaan, vaikka todellisuudessa hänen suurin vihollisensa on jo kauan sitten muuttanut hänen sisälleen — ei demonina, ei hindulaisuutena, ei “idän oppina”, vaan hitaasti kasvaneena katkeruutena, joka söi hänen kykynsä nähdä ihmisissä mitään rakastettavaa.

Ja silloin kaikki ne suuret sanat — armo, rakkaus, anteeksianto, uusi liitto — jäävät leijumaan ilmaan kuin kuluneet julisteet hylätyn kirkon seinillä: haalistuneina, onttoina ja irronneina siitä elämästä, jota niiden piti kuvastaa.

Lue lisää

Ihminen ei aina pysy paikoissa, koska hän uskoo niihin, vaan koska ne ovat tulleet osaksi hänen sisäistä järjestelmäänsä. Vihasta voi tulla rakenne, joka pitää mielen kasassa. Se antaa yksinkertaisen kartan: tässä on oikea, tuolla väärä, tässä minä, tuolla toinen. Niin kauan kuin tämä jako on olemassa, maailma pysyy hallittavana.

Siksi irrottautuminen ei tunnu vapaudelta, vaan romahdukselta. Kun vastustettu asia katoaa, katoaa myös vastustaja. Ja sen mukana katoaa helposti myös se rooli, johon ihminen on tottunut: taistelija, vartija, oikeassa oleva. Jäljelle ei jää “voittoa”, vaan kysymys siitä, kuka minä olen ilman tätä asetelmaa.

Siksi myös “vihattu kohde” voi muuttua paradoksaalisesti tärkeäksi. Ei siksi, että se olisi hyvä tai toivottu, vaan siksi, että se on tullut osaksi sisäistä rakennetta, jossa identiteetti ja vastustus nojaavat toisiinsa kuin kaksi vastakkaista pylvästä. Kun toinen horjuu, toinenkin uhkaa kaatua.

Ja tästä syntyy erikoinen tilanne: ihminen voi samaan aikaan väittää haluavansa poistua ja kuitenkin palata yhä uudelleen. Ei mystiikkaa, ei ulkoista pakkoa – vaan mielen oma tapa säilyttää jatkuvuus, vaikka se tapa näyttäisi ulospäin ristiriidalta.

Todellinen muutos ei tässä asetelmassa ala toisen osapuolen katoamisesta, vaan siitä hetkestä, kun ihminen ei enää tarvitse asetelmaa ollakseen kokonainen. Silloin “vastustettava maailma” ei enää kanna identiteettiä, eikä sen seuraaminen tuota enää samaa vetovoimaa.


Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Anonyymi00032 kirjoitti:

Ihminen ei aina pysy paikoissa, koska hän uskoo niihin, vaan koska ne ovat tulleet osaksi hänen sisäistä järjestelmäänsä. Vihasta voi tulla rakenne, joka pitää mielen kasassa. Se antaa yksinkertaisen kartan: tässä on oikea, tuolla väärä, tässä minä, tuolla toinen. Niin kauan kuin tämä jako on olemassa, maailma pysyy hallittavana.

Siksi irrottautuminen ei tunnu vapaudelta, vaan romahdukselta. Kun vastustettu asia katoaa, katoaa myös vastustaja. Ja sen mukana katoaa helposti myös se rooli, johon ihminen on tottunut: taistelija, vartija, oikeassa oleva. Jäljelle ei jää “voittoa”, vaan kysymys siitä, kuka minä olen ilman tätä asetelmaa.

Siksi myös “vihattu kohde” voi muuttua paradoksaalisesti tärkeäksi. Ei siksi, että se olisi hyvä tai toivottu, vaan siksi, että se on tullut osaksi sisäistä rakennetta, jossa identiteetti ja vastustus nojaavat toisiinsa kuin kaksi vastakkaista pylvästä. Kun toinen horjuu, toinenkin uhkaa kaatua.

Ja tästä syntyy erikoinen tilanne: ihminen voi samaan aikaan väittää haluavansa poistua ja kuitenkin palata yhä uudelleen. Ei mystiikkaa, ei ulkoista pakkoa – vaan mielen oma tapa säilyttää jatkuvuus, vaikka se tapa näyttäisi ulospäin ristiriidalta.

Todellinen muutos ei tässä asetelmassa ala toisen osapuolen katoamisesta, vaan siitä hetkestä, kun ihminen ei enää tarvitse asetelmaa ollakseen kokonainen. Silloin “vastustettava maailma” ei enää kanna identiteettiä, eikä sen seuraaminen tuota enää samaa vetovoimaa.


Tämä ei ole foorumi kristinuskosta keskusteluun, joten älä vaivaudu valittamaan. Älä tule tänne valittamaan muiden ihmisten filosofioista ja uskomuksista; keskity omiisi, niin pelastut. Käännyttämisyrityksesi ovat osoittautuneet turhiksi – etkö ole vieläkään havainnut sitä empiirisesti?

Kaikki, mikä on edes vähän järkevää – kaikki, mikä ei perustu pelkästään uskoon – tuntuu kristitystä harhaopilta. Hyvä ihminen, oletko sinä siirtynyt aikamatkailun avulla suoraan keskiajalta tänne?

Lue lisää

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”.
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun.

Anonyymi00033 kirjoitti:

Kavahdamme ihmisiä, jotka sulkevat mielensä uudelle tiedolle tai järkeilylle ja pitävät kaikkea, mikä ei ole uskonnollista dogmaa, vääränä.
On melkein koskettavaa, kuinka jotkut onnistuvat pysymään ajan ulottumattomissa – ei vain muutaman vuoden, vaan koko keskiajan ajan. Heidän mielensä on kuin vanha kirjastosali, pölyinen ja täynnä kiellettyjä kirjoja, joissa kaikki, mikä tuoksuu järjeltä tai kokeelliselta ajatukselta, on merkitty tulipunaisella “harhaoppi”-leimalla. Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”.
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun. Foorumit ovat heidän linnakkeensa, ja siellä jokainen looginen väittämä, jokainen havainto, joka ei kumarra uskonnollista dogmaa, on kuin muukalainen linnanportilla – heti pitää huutaa, kalistella miekkoja ja julistaa sen harhaoppiseksi.
Hyvä ihminen, oletko sinä matkustanut aikakoneilla suoraan 1300-luvulta tänne, vain todistaaksesi meille, että tiede on turhaa ja järki on syntiä? Vai oletko vain niin taitava nostalgikko, että onnistut elämään täysin irrallaan nykyajasta, ihmetellen yhä miksi ihmiset puhuvat kokeista, todisteista ja logiikasta kuin ne olisivat muoti-ilmiöitä?
Ja silti, vaikka tämä ajattelutapa on kuin aikakapseli, se on hämmästyttävän kestävä. Mikään fakta, mikään järkevä argumentti ei murra sitä – se pysyy paikoillaan, tyytyväisenä omaan, pölyiseen vanhaan maailmankuvaansa, kuin ei koskaan olisi kuullutkaan sanontaa “mutta entä todistusaineisto?”.
Ja mikä parasta, te onnistutte tekemään tämän kaiken niin itsevarmasti, kuin olisitte itse ajan alkuperäinen tarkkailija, joka on nähnyt maailman syntyvän ja unohtanut, että sen jälkeen on tapahtunut jotain nimeltä “kehitys”.

Ja silti, te pysytte tyytyväisinä omassa pölyisessä maailmassanne, leimaten kaikki järkevän ripauksen harhaopiksi. Vain harva nykyajan ihminen osaa olla yhtä vakuuttunut siitä, että koko maailma on väärässä – paitsi te. On lähes kaunista, kuinka kestäväksi uskonnollinen dogma voi muodostua, kun se verhoutuu ylpeyteen.

Yksi yksinkertainen havainto, vaikka aurinko nousee idästä tai vesi virtaa alaspäin, voi laukaista paniikin: “Tuota ei ole Raamatussa, siis se on väärin. Ja sen takia se on Saatanasta”
He vaeltavat verkossa kuin aikamatkaajat, valmiina hyökkäämään kaiken järkevän kimppuun.

Lue lisää

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."




Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Anonyymi00034 kirjoitti:

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."




Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?

Anonyymi00035 kirjoitti:

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?

Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse älykkäiden kristittyjen sanoma.

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Jumalan ikioma Auschwitz
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.


Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.

Älykkäät kristityt sanovat:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen

Jumalan ikioma Auschwitz

On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.

Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.

Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Anonyymi00036 kirjoitti:

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?

Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse älykkäiden kristittyjen sanoma.

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.

Jumalan ikioma Auschwitz
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.


Se ei ole lainkaan hindujen sanoma, vaan itse kristittyjen sanoma.

Älykkäät kristityt sanovat:

Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Joten jopa älykkäät kristityt ymmärtävät sen. He ovat ihmisiä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tässä, voitte itse lukea.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen

Jumalan ikioma Auschwitz

On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.

Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.

Tässä, voitte itse lukea.
Kyseessä on ihan kristittyjen uutislehti.

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Se on kirjoitettu tähän. Kirkko ja kaupunki -lehteen. He ovat ihmisiä. Harvinaisia aarteita jopa kristittyjen joukossa, he ovat aidosti ihmisiä.

Älykkäät kristityt sanovat myös:

Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?



Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?
Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.
Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.

Anonyymi00037 kirjoitti:

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?



Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin?
Missä on pelkoa, rakkautta ei ole.

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.
Voiko pelolla olla mitään rakentavaa roolia (esim. rajojen asettamisessa), vai onko se aina ihmisyyttä kaventava voima?
Moraalinen kuva Jumalasta. Jos Jumala tietoisesti ylläpitää loputonta kärsimystä, hän näyttää enemmän sadistiselta vallankäyttäjältä kuin rakkauden lähteeltä.
Eli ongelma ei ole vain oppi, vaan se, millaisen olennon se implikoi.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Miten ajassa rajalliset teot voisivat oikeuttaa ajattoman, äärettömän rangaistuksen. Useimmissa moraalijärjestelmissä rangaistuksen oletetaan olevan jollakin tavalla suhteessa tekoon, ja juuri tämä suhteellisuus tekee rangaistuksesta ymmärrettävän. Kun rangaistus muuttuu rajattomaksi mutta teko pysyy rajallisena, syntyy selvä epäsuhta, joka horjuttaa koko oikeudenmukaisuuden ideaa. Klassinen teologinen vastaus, jota esimerkiksi Tuomas Akvinolainen edusti, yrittää kiertää tämän väittämällä, että synti ei ole vain ajallinen teko vaan loukkaus ääretöntä Jumalaa vastaan, ja siksi sillä olisi ääretön vakavuus. Kuitenkin tämä ajatus kohtaa vakavan ongelman: loukkauksen kohde ei automaattisesti tee teosta ääretöntä. Muuten mikä tahansa, pieninkin rikkomus ääretöntä olentoa vastaan oikeuttaisi äärettömän rangaistuksen, mikä tekee koko periaatteesta vaikeasti puolustettavan rationaalisesti.
Keskeinen kysymys liittyy siihen, miksi kärsimystä ylipäätään ylläpidettäisiin.

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?



Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.



Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.

Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.

Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.

Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.

Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.

Anonyymi00038 kirjoitti:

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?



Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.
Pitäa siis ihan varmuuden vuosi miellyttää sadistia puntit pelosta tutisten.



Rangaistuksella on yleensä jokin tarkoitus: sen pitäisi korjata, ehkäistä tai tasapainottaa.

Korjaava rangaistus pyrkii muuttamaan tekijää, ehkäisevä estää tulevaa pahaa ja oikeuttava palauttaa moraalisen tasapainon.

Ikuinen kärsimys ei kuitenkaan näytä täyttävän mitään näistä tehtävistä. Se ei korjaa, koska sillä ei ole loppua eikä siten mahdollisuutta muutokseen. Se ei ehkäise, koska kohde on jo tuomittu eikä mikään enää muutu. Se ei myöskään palauta mitään menetettyä. Näin se alkaa näyttää kärsimyksen ylläpitämiseltä pelkän sadismin vuoksi.

Tämä johtaa syvempään ristiriitaan rakkauden ja pelon välillä. Rakkaus edellyttää vapautta ja luottamusta, kun taas ääretön uhka synnyttää eksistentiaalisen pakon. Jos vaihtoehto on “rakasta tai kärsi loputtomasti”, suhde ei ole vapaa vaan rakenteellisesti pakotettu. Tällaisessa tilanteessa kuuliaisuus ei enää nouse rakkaudesta vaan pelosta. Tässä kohtaa monet ajattelijat, kuten David Bentley Hart, ovat väittäneet, että täydellinen lähimmäisenrakkaus ja vakaumus ikuisesta helvetistä ovat keskenään ristiriidassa: jos todella uskoo, että toinen voi päätyä loputtomaan kärsimykseen, rakkaus häntä kohtaan ei voi säilyä muuttumattomana.

Jos tällainen järjestelmä on totta, kyse on moraalisesti kelvottomasta olennosta.

Tämä seuraa, jos hyväksyy kolme väitettä: että ääretön kidutus on aina moraalisesti väärin, että Jumala sallii tai ylläpitää sitä, ja että Jumalan pitäisi olla hyvä. Ne, jotka eivät hyväksy tätä johtopäätöstä, joutuvat luopumaan jostakin näistä: he voivat kiistää, että kyse on kidutuksesta, kiistää että se on ikuista, tai kyseenalaistaa ihmisen moraalisen intuition luotettavuuden.

Jos oikeudenmukaisuus menettää suhteellisuutensa ja rakkaus vapautensa, koko järjestelmä alkaa näyttää sisäisesti ristiriitaiselta. Tämä ei yksin ratkaise, mikä on totta, mutta se pakottaa kohtaamaan kysymyksen, jota ei voi väistää: jos Jumala on rakkaus, voiko todellisuus lopulta sisältää mitään, mikä muistuttaa ikuista, tarkoituksetonta kärsimystä.

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?


Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.

Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.

Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.


Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.


Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.

Anonyymi00039 kirjoitti:

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?


Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja
Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.

Mutta tässä syntyy useita vakavia ongelmia.

Ensinnäkin: jos helvetti on tarkoitettu Saatanalle, miksi rajalliset, erehtyvät ihmiset joutuisivat samaan loputtomaan kohtaloon kuin kosminen pahuuden ruumiillistuma? Ihminen ei ole kaikkitietävä, ei täysin vapaa biologisista ja kulttuurisista rajoitteista, eikä metafyysisesti Jumalan vastavoima. Silti seuraamus olisi samaa luokkaa – ikuinen tietoisen kärsimyksen tila.

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.


Miten moraalisia käsitteitä ylipäätään käytetään: jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, mikä sisältää loputonta tietoista kärsimystä, koko käsite menettää merkityksensä.


Jos järjestelmässä pienet ja suuret teot johtavat samaan loputtomaan lopputulokseen, oikeudenmukaisuuden perusperiaate – suhteellisuus – katoaa. Tällöin rangaistus ei enää heijasta tekoa, vaan muuttuu joksikin täysin irralliseksi siitä. Ja jos tähän lisätään ajatus, että kärsimys jatkuu ilman loppua, ilman mahdollisuutta muutokseen tai sovitukseen, koko järjestelmä alkaa näyttää siltä, ettei sen tarkoitus ole oikeus vaan pelkkä kärsimyksen ylläpito.

Jos jokin teko on luonteeltaan julma, sen nimeäminen “pyhäksi” tai “rakastavaksi” ei muuta sen sisältöä. Sanat voivat peittää, mutta eivät muuttaa itse rakennetta.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Hyvän ja pahan käsitteitä ei saa venyttää niin pitkälle, että ne menettävät merkityksensä.

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?


Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja


Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.

Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.

Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.

Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.


Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?

Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.

Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.

Anonyymi00040 kirjoitti:

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?


Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja


Jos “rakkaus” alkaa tarkoittaa jotakin, joka sisältää loputonta tietoista kärsimystä, sana lakkaa kuvaamasta sitä, mitä ihmiset normaalisti pitävät rakkautena: huolenpitoa, hyvän tahtomista, kärsimyksen vähentämistä. Silloin ei ole enää kyse vain vaikeasta opista, vaan käsitteellisestä käänteestä, jossa sanat irtoavat kokemuksellisesta ja moraalisesta sisällöstään.

Vaikka tarkoitus olisi puolustaa oikeutta tai pyhyyttä, lopputulos näyttää silti siltä, että ääretön kärsimys normalisoidaan ja oikeutetaan. Ja silloin kysymys kuuluu, voiko mikään tulkinta tehdä siitä aidosti moraalisesti hyväksyttävää – vai onko ongelma niin syvä, että itse oppi on ristiriidassa niiden arvojen kanssa, joita sen väitetään edustavan.

Nos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla –joko tulkinnassa tai itse opissa.

Jos uskonto puhuu rakkaudesta ja hyvyydestä, sen täytyy myös kestää samat moraaliset mittapuut kuin kaikki muukin. Jos se ei kestä, silloin jokin on todella vialla – joko tulkinnassa tai itse opissa.


Voiko ihminen todella rakastaa ehdoitta, jos hänen maailmankuvansa sisältää mahdollisuuden, että suuri osa koskaan eläneestä ihmiskunnasta kautta aikojen kärsii ikuisesti – eikä sitä voi koskaan korjata?

Tuo ei ole pelkkä teologinen ongelma, vaan eksistentiaalinen. Se koskee sitä, millainen ihminen voi olla sisäisesti ehjä.

Ja siksi tämä keskustelu ei oikeastaan enää pyöri vain helvettiopin ympärillä, vaan sen ympärillä, millaista todellisuutta pidämme mahdollisena, jos haluamme säilyttää rakkauden merkityksen aitona.

Jo yksikin olento – vaikka lintu tai hyttynen – joka kärsisi tietoisesti ikuisesti, tekisi todellisuudesta moraalisesti ongelmallisen. Kun sen laajentaa miljardeihin ihmisiin, ongelma ei vain kasva määrällisesti, vaan muuttuu vielä syvemmäksi periaatteelliseksi ristiriidaksi.

Tässä on tärkeä oivallus: kyse ei oikeastaan ole määrästä vaan laadusta.
Jos kärsimys on: tietoista, pakotettua ja loputonta - niin jo yksi tapaus riittää kyseenalaistamaan koko järjestelmän moraalisen perustan. Miljardit eivät tee siitä “pahempaa” samalla tavalla kuin tavallinen paha kasvaa – ne vain korostavat sitä, että kyse ei ole poikkeuksesta vaan rakenteesta.

Jos edes yksi olento kärsii ikuisesti, rakkauden ja hyvyyden käsitteet joutuvat kriisiin.

Tämä on hyvin vahva moraalinen intuitio, ja monet filosofit jakavat sen. Se muistuttaa ajatusta, että todellisuus ei voi olla lopulta hyvä, jos siihen sisältyy mitään, mitä ei voi koskaan lunastaa, korjata tai päättää.

Sitä ei voi ratkaista pienentämällä määrää eikä muuttamalla sanoja, koska ongelma on itse ikuisuudessa


Jos kärsimyksellä ei ole loppua, se ei ole enää osa oikeutta tai järjestystä, se on sadismin palvonta.

Ja silloin kysymys ei ole enää vain uskonnosta, vaan siitä, voiko todellisuus olla hyvä, jos siinä on jotain, mikä on loputtomasti pahaa ilman mahdollisuutta loppuun.

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?


Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.

Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.

Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

Anonyymi00041 kirjoitti:

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?


Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja


Ai rakkaus on ehdotonta? Tietysti, kunhan se noudattaa meidän sääntöjämme, muuten liekit odottavat kahvikupillisen kanssa. Kuinka romanttista! Tämä on kuin kihlajaislahja, jonka mukana tulee ikuinen kuumuus ja tuska — ihana yhdistelmä rakkauden ja kauhun festivaalia.

Aivosi narikkaan — tämä on kristillisen satumaailman slogan. Jätä ajattelusi ulkopuolelle ja hymyile. Liika ajattelu on synti, liian vähän pelkoa on vielä vaarallisempaa. Tässä logiikassa kysymys on tulipallo, ja sinä olet vain rekvisiittaa — “näyttelijä” helvetin teatterissa. Kaikki ajatus, epäily ja uteliaisuus on vaarallista, koska ne saattavat “sotkea reitin”.

Mutta sarkasmi alkaa todellisuudessa kirkastua, kun huomaa koko konseptin: ihminen, joka haluaisi kysyä, oppia tai epäillä, leimataan heti syntiseksi, ja hänen sielunsa on valmiina kulutettavaksi ikuiseen kipuun. Jumala, joka on rakkaus, osoittaa rakkauttaan polttamalla sieluja — hieno esimerkki ehdollisesta rakkaudesta, todella loogista. Tämä on rakkaus pelon varjossa, epäilyksen kriminalisointia ja ajattelun teatteria.

Miten absurdeja ne väitteet ovat, joissa ehdoton rakkaus ja ikuinen kidutus kulkevat käsi kädessä, ja miten usko muuttuu aivosi narikassa rekvisiitaksi, jota pitää hymyillen katsella. Kysymysten kieltäminen on tietysti äärimmäisen loogista, koska ajattelun salliminen saattaisi pilata koko helvetin teatterin.

Sarkastisesti sanottuna: tervetuloa siis paikkaan, jossa kysyminen johtaa automaattisesti tulisessa loungessa, hymyileminen on pakollista ja järki on vain koristelista. Rakkaus on ehdotonta, kunhan muistat tarkistaa ehdot ensin — muuten liekit odottavat.

Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Moraalinen rakenne pysyy samana: ääretön kidutus on edelleen ääretöntä kidutusta, riippumatta nimityksestä.

Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla.


Jos uskonnon tarkoitus on miellyttää sadistia ja sanoa sadistia rakastavaksi, jokin on pahasti vialla

Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?


Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja


Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

Anonyymi00042 kirjoitti:

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?


Täydellinen pyhyys ei automaattisesti edellytä loputonta kidutusta. Se voi edellyttää pahan poistamista, mutta poistaminen ei ole sama asia kuin ääretön tuska. Pahan neutralointi, parantaminen tai olemassaolon päättäminen olisivat loogisesti mahdollisia ratkaisuja


Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa".

Hän voi tehdä saman myös "pelastetuille", jos se joka sanoo olevansa jumala, on jonain päivänä huonolla tuulella.

Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Pitääkö kidutus olla ikuista?




Kaikkein oudompi onm että sadistista sanotaan: "Hyvä Taivaan Isukki".

”Etkö ymmärrä, ettei mikään epäpyhä voi päästä taivaaseen?”

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä, koska hän "rakastaa" ihmisiä ja on Hyvä Taivaan Isukki.


https://www.abc.net.au/religion/david-bentley-hart-obscenity-of-belief-in-eternal-hell/13356388

...on emotionaalisesti mahdotonta rakastaa täysin Jumalaa, joka kykenee lähettämään minkä tahansa luodun ikuiseen kärsimykseen (vaikka itse asiassa ajattelen näin). Sanon sen pikemminkin siksi, että ehdoton lähimmäisenrakkaus ja täysin vakuuttunut usko helvettiin ovat periaatteessa toistensa vastakohtia ja että kaikki kristillinen rakkauden kieli on tyhjää juuri siinä määrin kuin todella uskomme ikuiseen kadotukseen.
Rakastan lähimmäistäni niin paljon kuin voin, mutta jos uskon, että helvetti on todellinen ja myös ikuinen, en voi rakastaa häntä niin kuin itseäni. Vakaumukseni siitä, että on olemassa sellainen helvetti, johon toinen meistä voi joutua, kun toinen pääsee Jumalan valtakuntaan, tarkoittaa, että minun on oltava valmis hylkäämään hänet - ja todellakin hylkäämään kaikki - täydelliseen kurjuuteen, mutta samalla oletan edelleen, että näin tehtyäni voin nauttia täydellisestä ikuisesta autuudesta. Minun on jo ennakoivasti, ilman pienintäkään epäröintiä tai katumusta, luovutettava hänet loputtomaan tuskaan. Minun on - minun on - säilytettävä sydämessäni paikka, ja se on syvin ja pysyvin osa, jossa olen jo kääntynyt pois hänestä tunteettomalla itsekkyydellä, joka on niin valtava, että sitä ei voi erottaa täydellisestä pahansuopaisuudesta.

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.



Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Anonyymi00046 kirjoitti:

Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.



Ja siihen kysymykseen, miksi olet vuosikaudet tauotta hindupalstalla, et tietenkään vastaa, kun on jo empiirisesti selvinnyt, ettei täällä kukaan enää palaa takaisin kristinuskoon. Miksi olet täällä? Viehättääkö sinua se, ettet poistu, vaan luet hinduviestejä kuin evankeliumia?

Lue lisää

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Anteeksi, pyydän anteeksi – et sinä sittenkään ole kristillinen ekstremisti. En lue kristillisiä viestejä – vain muutaman ensimmäisen sanan.

Anonyymi00047 kirjoitti:

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Anteeksi, pyydän anteeksi – et sinä sittenkään ole kristillinen ekstremisti. En lue kristillisiä viestejä – vain muutaman ensimmäisen sanan.

Lue lisää

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Anteeksi, pyydän anteeksi – et sinä sittenkään ole kristillinen ekstremisti. En lue kristillisiä viestejä – vain muutaman ensimmäisen sanan.

Tekstissä on yhtymäkohtia Søren Kierkegaardin kanssa, Olet siis ilmeisesti Pureksija ilman nimimerkkiä. No, koska myt puhut normaalisti– tervetuloa!

Anonyymi00048 kirjoitti:

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Anteeksi, pyydän anteeksi – et sinä sittenkään ole kristillinen ekstremisti. En lue kristillisiä viestejä – vain muutaman ensimmäisen sanan.

Tekstissä on yhtymäkohtia Søren Kierkegaardin kanssa, Olet siis ilmeisesti Pureksija ilman nimimerkkiä. No, koska myt puhut normaalisti– tervetuloa!

Lue lisää

Toisaalta, ehkä et olekaan Pureksija, koska tekstissä on viitteitä Spinozaan (liian vaikeaa Pureksijalle).

Anonyymi00049 kirjoitti:

Toisaalta, ehkä et olekaan Pureksija, koska tekstissä on viitteitä Spinozaan (liian vaikeaa Pureksijalle).

Samoin Krishnamurtilta on joitakin asioita.

Anonyymi00050 kirjoitti:

Samoin Krishnamurtilta on joitakin asioita.

Joten pyydän vielä anteeksi, tekstisi ei vaikuta ekstremistisen kristityn kirjoittamalta.

Anonyymi00051 kirjoitti:

Joten pyydän vielä anteeksi, tekstisi ei vaikuta ekstremistisen kristityn kirjoittamalta.

Joten pyydän vielä anteeksi, tekstisi ei vaikuta ekstremistisen kristityn kirjoittamalta.
Ei pelottelua tai uhkailua. Extremistinen hindupalstoja vainoava äärikristitty korostaa ikuista kidutusta ja puolustaa sitä ”oikeudenmukaisena”, ja samalla puhuu tauotta "rakkaudesta".

Sinä taas päinvastoin kritisoit tällaisia pelottelukeinoja. Ei dogmaattista opetusta tekstissäsi. Joten pyydän vielä anteeksi, tekstisi ei vaikuta ekstremistisen kristityn kirjoittamalta. En yleensä lue kristillisiä viestejä – vain muutaman ensimmäisen sanan.

Anonyymi00052 kirjoitti:

Joten pyydän vielä anteeksi, tekstisi ei vaikuta ekstremistisen kristityn kirjoittamalta.
Ei pelottelua tai uhkailua. Extremistinen hindupalstoja vainoava äärikristitty korostaa ikuista kidutusta ja puolustaa sitä ”oikeudenmukaisena”, ja samalla puhuu tauotta "rakkaudesta".

Sinä taas päinvastoin kritisoit tällaisia pelottelukeinoja. Ei dogmaattista opetusta tekstissäsi. Joten pyydän vielä anteeksi, tekstisi ei vaikuta ekstremistisen kristityn kirjoittamalta. En yleensä lue kristillisiä viestejä – vain muutaman ensimmäisen sanan.

Lue lisää

Tekstisi korostaa rehellisyyttä itselle, omaa tietämättömyyttä ja totuuden etsimistä, mikä on ennemmin filosofista kuin dogmaattista. Joten pyydän vielä anteeksi, tekstisi ei vaikuta ekstremistisen kristityn kirjoittamalta. En yleensä lue kristillisiä viestejä – vain muutaman ensimmäisen sanan.

Anonyymi00053 kirjoitti:

Tekstisi korostaa rehellisyyttä itselle, omaa tietämättömyyttä ja totuuden etsimistä, mikä on ennemmin filosofista kuin dogmaattista. Joten pyydän vielä anteeksi, tekstisi ei vaikuta ekstremistisen kristityn kirjoittamalta. En yleensä lue kristillisiä viestejä – vain muutaman ensimmäisen sanan.

Lue lisää

Vaikuttat filosofiselta pohdiskelijalta, ehkä humanistis-eksistentialistiselta, ei uskonnolliselta ekstremistiltä. Tervetuloa mukaan!

Anonyymi00054 kirjoitti:

Vaikuttat filosofiselta pohdiskelijalta, ehkä humanistis-eksistentialistiselta, ei uskonnolliselta ekstremistiltä. Tervetuloa mukaan!

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Juuri niin.

Kaikkein surullisinta ei ole ihmisen erehdys tai tietämättömyys, vaan se, että hänet saadaan pelkäämään omaa olemassaoloaan. Kun ihmisiä pelotellaan IKUISELLA helvetillä tai tulevilla rangaistuksilla, heidän huomionsa siirtyy pois siitä elävästä todellisuudesta, jossa Jumala jo nyt kutsuu heitä rakkaudelliseen suhteeseen. Pelko sitoo mielen tulevaisuuden varjoihin, kun taas vilpitön rakkaus vapauttaa sen nykyhetken valoon.

Anonyymi00054 kirjoitti:

Vaikuttat filosofiselta pohdiskelijalta, ehkä humanistis-eksistentialistiselta, ei uskonnolliselta ekstremistiltä. Tervetuloa mukaan!

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."


Filosofiamme ylistää rakkauden tietä pelon tien sijaan. Sen mukaan korkein totuus ei ole ankara tuomari, joka odottaa tilaisuutta rangaista, vaan äärettömän armollinen, joka vetää kaikkia puoleensa rakkaudellaan, KAUNEUDELLAAN. Kun ihminen alkaa kuvitella synkkiä tulevaisuuden kohtaloita, hän helposti unohtaa sen, että jokainen hetki on mahdollisuus yhteyteen jumalallisen kanssa, juuri tässä hetkessä ihminen voi maistaa elämän iloa.

Anonyymi00056 kirjoitti:

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."


Filosofiamme ylistää rakkauden tietä pelon tien sijaan. Sen mukaan korkein totuus ei ole ankara tuomari, joka odottaa tilaisuutta rangaista, vaan äärettömän armollinen, joka vetää kaikkia puoleensa rakkaudellaan, KAUNEUDELLAAN. Kun ihminen alkaa kuvitella synkkiä tulevaisuuden kohtaloita, hän helposti unohtaa sen, että jokainen hetki on mahdollisuus yhteyteen jumalallisen kanssa, juuri tässä hetkessä ihminen voi maistaa elämän iloa.

Lue lisää

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Ne, jotka rakentavat vaikutusvaltansa pelolle, tarvitsevat ihmisiä, jotka eivät luota omaan sisäiseen kokemukseensa eivätkä Jumalan armoon. Siksi he ohjaavat katseen pois nykyhetkestä ja kohti kuvitelmia tulevista kärsimyksistä. Mutta paramparamme mestarit ovat opettaneet, että todellinen henkisyys ei synny kauhusta vaan rakkaudesta. Mitä syvemmin ihminen hyväksyy tämän hetken Jumalan lahjana, sitä vähemmän hän on pelon hallittavissa.

Anonyymi00057 kirjoitti:

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Ne, jotka rakentavat vaikutusvaltansa pelolle, tarvitsevat ihmisiä, jotka eivät luota omaan sisäiseen kokemukseensa eivätkä Jumalan armoon. Siksi he ohjaavat katseen pois nykyhetkestä ja kohti kuvitelmia tulevista kärsimyksistä. Mutta paramparamme mestarit ovat opettaneet, että todellinen henkisyys ei synny kauhusta vaan rakkaudesta. Mitä syvemmin ihminen hyväksyy tämän hetken Jumalan lahjana, sitä vähemmän hän on pelon hallittavissa.

Lue lisää

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Sydämen puhdistuminen ei tapahdu uhkausten voimasta.
Siksi rakkaus on suurempi kuin pelko, ja nykyhetken jumalallinen läsnäolo todellisempi kuin mitkään uhkakuvat tulevaisuudesta.

Anonyymi00055 kirjoitti:

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Juuri niin.

Kaikkein surullisinta ei ole ihmisen erehdys tai tietämättömyys, vaan se, että hänet saadaan pelkäämään omaa olemassaoloaan. Kun ihmisiä pelotellaan IKUISELLA helvetillä tai tulevilla rangaistuksilla, heidän huomionsa siirtyy pois siitä elävästä todellisuudesta, jossa Jumala jo nyt kutsuu heitä rakkaudelliseen suhteeseen. Pelko sitoo mielen tulevaisuuden varjoihin, kun taas vilpitön rakkaus vapauttaa sen nykyhetken valoon.

Lue lisää

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Juuri niin.

Jumala ei tarvitse biorobotteja, Hän ei kaipaa olentoja, jotka toimivat oikein vain siksi, että heidät on ohjelmoitu tottelemaan tai koska he pelkäävät välitöntä seuraamusta jokaisesta väärästä askeleesta.

Sellainen maailma voisi näyttää ulkoisesti moraaliselta, mutta sen moraali olisi vailla sydäntä. Jos jokainen teko saisi välittömästi näkyvän palkinnon tai rangaistuksen, ihmiset oppisivat nopeasti laskelmoimaan käyttäytymistään. He tekisivät oikeita asioita, mutta eivät rakkaudesta, eivät ymmärryksestä eivätkä sisäisestä kasvusta, vaan siksi, että järjestelmä pakottaisi heidät siihen.

Anonyymi00058 kirjoitti:

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Sydämen puhdistuminen ei tapahdu uhkausten voimasta.
Siksi rakkaus on suurempi kuin pelko, ja nykyhetken jumalallinen läsnäolo todellisempi kuin mitkään uhkakuvat tulevaisuudesta.

Lue lisää

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Todellinen moraali ei synny pelosta. Siellä missä pelko hallitsee, ihminen tarkkailee jatkuvasti itseään ja ympäristöään välttääkseen rangaistuksen. Hänen huomionsa ei ole rakkaudessa vaan turvallisuudessa. Tällaisessa tilassa sydän ei avaudu. Rakkaus sen sijaan edellyttää vapautta. Vain silloin, kun ihmisellä on mahdollisuus valita myös väärin, hänen valinnallaan tehdä oikein on todellista merkitystä. Vain silloin, kun hän voi kääntyä pois Jumalasta, hänen päätöksensä kääntyä Jumalan puoleen voi olla aito rakkauden teko.

Anonyymi00060 kirjoitti:

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."

Todellinen moraali ei synny pelosta. Siellä missä pelko hallitsee, ihminen tarkkailee jatkuvasti itseään ja ympäristöään välttääkseen rangaistuksen. Hänen huomionsa ei ole rakkaudessa vaan turvallisuudessa. Tällaisessa tilassa sydän ei avaudu. Rakkaus sen sijaan edellyttää vapautta. Vain silloin, kun ihmisellä on mahdollisuus valita myös väärin, hänen valinnallaan tehdä oikein on todellista merkitystä. Vain silloin, kun hän voi kääntyä pois Jumalasta, hänen päätöksensä kääntyä Jumalan puoleen voi olla aito rakkauden teko.

Lue lisää

Tästä syystä liian alkeellinen käsitys on ristiriidassa koko bhaktin päämäärän kanssa. Jos elämä olisi rakennettu välittömien palkintojen ja rangaistusten varaan, ihmisen tietoisuus jäisi kaupankäynnin tasolle. Hän kysyisi jatkuvasti: "Mitä minä tästä saan?" tai "Miten vältän kärsimyksen?" Mutta Jumala ei kutsu sellaiseen suhteeseen.

Hän ei etsi täydellisesti ohjelmoituja olentoja, jotka toimivat virheettömästi pelon tai hyödyn vuoksi. Hän etsii sydämiä, jotka löytävät rakkauden vapaasti.


Siksi karma ei ole ensisijaisesti rangaistusjärjestelmä vaan oppimisen järjestelmä. Sen tarkoitus ei ole pakottaa ihmistä hyvään, vaan johdattaa hänet vähitellen oivallukseen. Jokainen kokemus, jokainen erehdys, jokainen seuraus kutsuu ihmistä syvempään ymmärrykseen.

Lopulta karman korkein tehtävä ei ole pitää yllä kosmista kirjanpitoa, vaan ohjata sielua kohti pistettä, jossa se alkaa toimia rakkaudesta eikä pelosta. Siinä hetkessä ihminen ei enää käyttäydy oikein siksi, että hänen olisi pakko, vaan siksi, että hänen sydämensä on herännyt. Ja juuri tällainen vapaa, rakastava suhde on se.

Anonyymi00061 kirjoitti:

Tästä syystä liian alkeellinen käsitys on ristiriidassa koko bhaktin päämäärän kanssa. Jos elämä olisi rakennettu välittömien palkintojen ja rangaistusten varaan, ihmisen tietoisuus jäisi kaupankäynnin tasolle. Hän kysyisi jatkuvasti: "Mitä minä tästä saan?" tai "Miten vältän kärsimyksen?" Mutta Jumala ei kutsu sellaiseen suhteeseen.

Hän ei etsi täydellisesti ohjelmoituja olentoja, jotka toimivat virheettömästi pelon tai hyödyn vuoksi. Hän etsii sydämiä, jotka löytävät rakkauden vapaasti.


Siksi karma ei ole ensisijaisesti rangaistusjärjestelmä vaan oppimisen järjestelmä. Sen tarkoitus ei ole pakottaa ihmistä hyvään, vaan johdattaa hänet vähitellen oivallukseen. Jokainen kokemus, jokainen erehdys, jokainen seuraus kutsuu ihmistä syvempään ymmärrykseen.

Lopulta karman korkein tehtävä ei ole pitää yllä kosmista kirjanpitoa, vaan ohjata sielua kohti pistettä, jossa se alkaa toimia rakkaudesta eikä pelosta. Siinä hetkessä ihminen ei enää käyttäydy oikein siksi, että hänen olisi pakko, vaan siksi, että hänen sydämensä on herännyt. Ja juuri tällainen vapaa, rakastava suhde on se.

Lue lisää

Jumala ei tarvitse biorobotteja, Hän ei kaipaa olentoja, jotka toimivat oikein vain siksi, että heidät on ohjelmoitu tottelemaan tai koska he pelkäävät välitöntä seuraamusta jokaisesta väärästä askeleesta.

Anonyymi00062 kirjoitti:

Jumala ei tarvitse biorobotteja, Hän ei kaipaa olentoja, jotka toimivat oikein vain siksi, että heidät on ohjelmoitu tottelemaan tai koska he pelkäävät välitöntä seuraamusta jokaisesta väärästä askeleesta.

Lue lisää

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."


Uhkailu IKUISELLA KIDUTUKSELLA on kuin yrittäisi hallita ihmisiä biorobotteina. Se olettaa, että ihminen toimisi vain pelon tai pakon kautta – heti tai automaattisesti – aivan kuin hän olisi ohjelmoitu kone.


Pelko sulkee sydämen ja tekee ihmisestä “robottimaisen” toimijan, joka valitsee ainoastaan välttääkseen rangaistuksen tai saadakseen palkinnon. Siksi pelottelu ikuisilla helveteillä ei koskaan voi tuottaa aitoa rakkautta tai hengellistä heräämistä. Todellinen hengellisyys syntyy vapaasta tahdosta: ihmisellä on mahdollisuus valita, erehtyä, oppia.


Siksi nuo uhkakuvat eivät ole todellisia välineitä oppimiseen tai kasvuun – ne ovat vain illuusioita, jotka yrittävät vääristää ihmisen luonnollista kykyä rakastaa. Filosofiassamme korostetaan juuri sitä, että Jumala ei tarvitse robottikuuliaisuutta. Hän kutsuu sydämiä, ei pelkkiä automaatteja.

Anonyymi00063 kirjoitti:

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta."


Uhkailu IKUISELLA KIDUTUKSELLA on kuin yrittäisi hallita ihmisiä biorobotteina. Se olettaa, että ihminen toimisi vain pelon tai pakon kautta – heti tai automaattisesti – aivan kuin hän olisi ohjelmoitu kone.


Pelko sulkee sydämen ja tekee ihmisestä “robottimaisen” toimijan, joka valitsee ainoastaan välttääkseen rangaistuksen tai saadakseen palkinnon. Siksi pelottelu ikuisilla helveteillä ei koskaan voi tuottaa aitoa rakkautta tai hengellistä heräämistä. Todellinen hengellisyys syntyy vapaasta tahdosta: ihmisellä on mahdollisuus valita, erehtyä, oppia.


Siksi nuo uhkakuvat eivät ole todellisia välineitä oppimiseen tai kasvuun – ne ovat vain illuusioita, jotka yrittävät vääristää ihmisen luonnollista kykyä rakastaa. Filosofiassamme korostetaan juuri sitä, että Jumala ei tarvitse robottikuuliaisuutta. Hän kutsuu sydämiä, ei pelkkiä automaatteja.

Lue lisää

" Niin onkin, jos todellisuus on liian raskas. Teemme kuitenkin virheen jos kiellämme todellisuutemme. Kysehän on vain siitä miten osaamme elää tässä hetkessä. Se on tärkeämpää kuin suunnitella tulevaisuutta ja odottaa siltä aina vaan parempaa. Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta.

...
...
"

Hyvää teksitä, kiitos!

Anonyymi00064 kirjoitti:

" Niin onkin, jos todellisuus on liian raskas. Teemme kuitenkin virheen jos kiellämme todellisuutemme. Kysehän on vain siitä miten osaamme elää tässä hetkessä. Se on tärkeämpää kuin suunnitella tulevaisuutta ja odottaa siltä aina vaan parempaa. Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta.

...
...
"

Hyvää teksitä, kiitos!

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Mutta koska suurin osa ihmiskunnan historiassa eläneistä joutuu ikuiseen kidutukseen – juuri se kertoo että välittää.

Anonyymi00064 kirjoitti:

" Niin onkin, jos todellisuus on liian raskas. Teemme kuitenkin virheen jos kiellämme todellisuutemme. Kysehän on vain siitä miten osaamme elää tässä hetkessä. Se on tärkeämpää kuin suunnitella tulevaisuutta ja odottaa siltä aina vaan parempaa. Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta.

...
...
"

Hyvää teksitä, kiitos!

Lue lisää

Todelliseen kuolemanrajakokemukseen perustuvassa dokumenttielokuvassa kaksi kristittyä tapasi toisensa helvetissä. Toinen heistä kysyi toiselta: ”Miksi olet helvetissä? Olethan kuitenkin kristitty.” Toinen kristitty vastasi, että hän oli kerran sanonut jollekin jotain pahaa – tai jotain sen tapaista – ja siksi hän oli helvetissä. Mikä mahtava uskonto se onkaan – tai pikemminkin se, mikä siitä on enää jäljellä.

Anonyymi00066 kirjoitti:

Todelliseen kuolemanrajakokemukseen perustuvassa dokumenttielokuvassa kaksi kristittyä tapasi toisensa helvetissä. Toinen heistä kysyi toiselta: ”Miksi olet helvetissä? Olethan kuitenkin kristitty.” Toinen kristitty vastasi, että hän oli kerran sanonut jollekin jotain pahaa – tai jotain sen tapaista – ja siksi hän oli helvetissä. Mikä mahtava uskonto se onkaan – tai pikemminkin se, mikä siitä on enää jäljellä.

Lue lisää

Kenties sen takia?

KR 1933/-38
Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

Anonyymi00067 kirjoitti:

Kenties sen takia?

KR 1933/-38
Matt. 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.

Lue lisää

Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.


Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Anonyymi00068 kirjoitti:

Kristityt sanovat usein, että helvetti on alun perin “valmistettu Saatanalle ja hänen enkeleilleen” ja että taivaaseen ei voi päästä mitään epäpyhää. Ajatus on, että Jumalan täydellinen pyhyys ei voi sallia pienintäkään pahuutta läsnäoloonsa.


Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka "Jumalalla" on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.

Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.

Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta

Lue lisää

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.

Anonyymi00069 kirjoitti:

JA LISÄKSI - KYLLÄ SE ALLEGORISEN SAATANANKIN KIDUTUS JOSSAIN VAIHEESSA ON LOPUTTAVAA.

Vaikka kaikkein merkityksettömin elävä olento joutuisi kestämään ikuista kidutusta – vaikka se olisi vain hyttynen – sekin olisi pelkkää sadismia-mitä edes voi sanoa ihmiskunnan valtaosasta, joka on elänyt kautta historian?

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Mutta koska suurin osa ihmiskunnan historiassa eläneistä joutuu ikuiseen kidutukseen – juuri se kertoo että välittää.

Anonyymi00070 kirjoitti:

Vaikka kaikkein merkityksettömin elävä olento joutuisi kestämään ikuista kidutusta – vaikka se olisi vain hyttynen – sekin olisi pelkkää sadismia-mitä edes voi sanoa ihmiskunnan valtaosasta, joka on elänyt kautta historian?

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta, Hän ei välitä ihmisistä"

Mutta koska suurin osa ihmiskunnan historiassa eläneistä joutuu ikuiseen kidutukseen – juuri se kertoo että välittää.

Lue lisää

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."


Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.
Äänestä




Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Anonyymi00071 kirjoitti:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."


Sillä sanat “armo”, “rakkaus” ja “anteeksianto” menettävät merkityksensä sillä hetkellä, kun ihminen käyttää niitä kilpenä omalle vihalleen. Ei ole vaikeaa puhua Jeesuksesta, rististä tai uudesta liitosta. Vaikeaa olisi osoittaa edes pieni määrä sitä armoa, jota hän saarnaa muille. Mutta juuri sitä ei näy missään. Näkyy vain loputon kauna, jatkuva päivystäminen ja outo kyvyttömyys irrottautua ihmisistä, joita hän sanoo halveksivansa.
Äänestä




Saman sisällön toistuva julkaiseminen useissa eri yhteyksissä perustuu ennakointiin siitä, että nykyisiä ja tulevia viestiketjuja poistetaan jatkuvasti. Moninkertainen julkaiseminen lisää todennäköisyyttä sille, että keskeinen ja merkityksellinen teksti säilyy saatavilla myös pitkällä aikavälillä ja on siten tulevien sukupolvien saavutettavissa.

Lue lisää

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Puhutaan hengellisestä kasvusta, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä. Mutta mitä tapahtuu, jos kaiken tämän väitetyn kasvun lopputuloksena onkin ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien vastustamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana? Silloin syntyy kuva maailmasta, jossa kaikki on pahaa ja kaikkialla nähdään helvetin varjo. Idän uskonnot, filosofiat, kulttuurit ja jopa ihmiset sulautuvat yhdeksi viholliskuvaksi, jota vastaan on taisteltava. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat nähdään epäilyttävinä tai hengellisesti turmeltuneina vain siksi, että ne kuuluvat vääräksi koettuun maailmaan. Tällainen ajattelu ei enää etsi ymmärrystä vaan vahvistaa vastakkainasettelua.

Kun huomio keskittyy jatkuvasti harhaoppien, epäuskoisten ja vihollisten etsimiseen, rakkauden sanoma alkaa väistyä tuomion tieltä. Maailma ei enää näyttäydy ihmisinä vaan kohteina, jotka täytyy oikaista, käännyttää tai tuomita. Pelko muuttuu opiksi, epäily synniksi ja erilaisuus uhaksi. Samalla syntyy paradoksi: ihminen, joka uskoo puolustavansa hyvyyttä, alkaa itse puhua vihalla, joka muistuttaa enemmän sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen puheensa täyttyy ikuisesta helvetistä, rangaistuksesta ja vihollisista, vaikka hän samalla vetoaa rakkauteen ja totuuteen.

Fanatismi ja ekstremismi alkaa ajatuksesta, että totuus kuuluu yksin meille ja että kaikki muut ovat väärässä. Kun tämä ajatus juurtuu, maailma jakautuu jyrkästi meihin ja heihin. Silloin ei enää nähdä ihmisiä yksilöinä vaan ryhminä, joiden arvo määräytyy heidän uskomustensa perusteella. Lopulta voidaan päätyä tilanteeseen, jossa suurin huolenaihe ei ole rakastamisen oppiminen vaan vihollisten tunnistaminen.

Jos hengellisen kasvun hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä, miten niiden kanssa sopii yhteen elämäntehtävä, joka rakentuu kokonaisen ihmisryhmän tai kulttuuriperinteen vihaamiselle? Jos rakkauden sanoma päättyy jatkuvaan vihollisten etsimiseen, on aiheellista kysyä, onko alkuperäinen sanoma säilynyt vai onko sen tilalle tullut jotakin aivan muuta.

Anonyymi00072 kirjoitti:

Kirjoitit:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Puhutaan hengellisestä kasvusta, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä. Mutta mitä tapahtuu, jos kaiken tämän väitetyn kasvun lopputuloksena onkin ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien vastustamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana? Silloin syntyy kuva maailmasta, jossa kaikki on pahaa ja kaikkialla nähdään helvetin varjo. Idän uskonnot, filosofiat, kulttuurit ja jopa ihmiset sulautuvat yhdeksi viholliskuvaksi, jota vastaan on taisteltava. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat nähdään epäilyttävinä tai hengellisesti turmeltuneina vain siksi, että ne kuuluvat vääräksi koettuun maailmaan. Tällainen ajattelu ei enää etsi ymmärrystä vaan vahvistaa vastakkainasettelua.

Kun huomio keskittyy jatkuvasti harhaoppien, epäuskoisten ja vihollisten etsimiseen, rakkauden sanoma alkaa väistyä tuomion tieltä. Maailma ei enää näyttäydy ihmisinä vaan kohteina, jotka täytyy oikaista, käännyttää tai tuomita. Pelko muuttuu opiksi, epäily synniksi ja erilaisuus uhaksi. Samalla syntyy paradoksi: ihminen, joka uskoo puolustavansa hyvyyttä, alkaa itse puhua vihalla, joka muistuttaa enemmän sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen puheensa täyttyy ikuisesta helvetistä, rangaistuksesta ja vihollisista, vaikka hän samalla vetoaa rakkauteen ja totuuteen.

Fanatismi ja ekstremismi alkaa ajatuksesta, että totuus kuuluu yksin meille ja että kaikki muut ovat väärässä. Kun tämä ajatus juurtuu, maailma jakautuu jyrkästi meihin ja heihin. Silloin ei enää nähdä ihmisiä yksilöinä vaan ryhminä, joiden arvo määräytyy heidän uskomustensa perusteella. Lopulta voidaan päätyä tilanteeseen, jossa suurin huolenaihe ei ole rakastamisen oppiminen vaan vihollisten tunnistaminen.

Jos hengellisen kasvun hedelmien pitäisi olla rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä, miten niiden kanssa sopii yhteen elämäntehtävä, joka rakentuu kokonaisen ihmisryhmän tai kulttuuriperinteen vihaamiselle? Jos rakkauden sanoma päättyy jatkuvaan vihollisten etsimiseen, on aiheellista kysyä, onko alkuperäinen sanoma säilynyt vai onko sen tilalle tullut jotakin aivan muuta.

Lue lisää

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja mikä on kaiken sen tulos, mitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä? Tulos näyttää joskus olevan ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien kumoamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana. Tässä kohtaa voisi kuvitella allegorisen Saatanan pitävän kiitospuheen. Saatana astuu lavalle, ei sarvet päässä vaan kravatti kaulassa kuin toimitusjohtaja vuosikokouksessa, ja kiittää. Hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Ei tarvinnut kuiskia synnistä eikä vietellä ketään. Riitti, että ihmiset vakuuttuivat omasta erehtymättömyydestään. Loput he tekivät itse.

He julistivat rakkautta, mutta lisäsivät siihen ehtoja. He puhuivat totuudesta, mutta sulkivat korvansa kysymyksiltä. He puolustivat Jumalaa kuin Jumala tarvitsisi asianajajaa. Samaan aikaan he muuttivat pelon opiksi, epäilyn synniksi ja erilaisuuden uhaksi. He näkivät vihollisia kaikkialla. He rakensivat helvetin kommenttikenttiin, teologisiin riitoihin ja tuomitseviin katseisiin. He vakuuttivat, että vain heillä on valo, ja sammuttivat kaiken muun ympäriltään.

Allegorinen Saatana vain katseli sivusta ja teki muistiinpanoja. Hänen ei tarvinnut kylvää vihaa, koska ihmiset tekivät sen itse ja kutsuivat sitä pyhäksi. Hänen ei tarvinnut rakentaa vastakkainasettelua, koska sitä ekstremisten toimeesta se rakennettiin hänen puolestaan. Hän saattoi vain hymyillä nähdessään, kuinka rakkauden nimissä alettiin etsiä vihollisia, kuinka armon sijalle tuli tuomio ja kuinka maailmaa alettiin jakaa pelastettaviin ja tuomittaviin. Hänen suurin voittonsa ei ollut se, että ihmiset olisivat lakanneet uskomasta, vaan se, että he lakkasivat rakastamasta.

Siksi väite "aion käyttää koko loppuelämäni idän oppien kumoamiseen, koska ne ovat kaiken pahuuden ruumiillistuma" kuulostaa siltä, mitä Saatana kaikkein mieluiten kuulisi. Ei siksi, että joku olisi eri mieltä jostakin opista, vaan siksi, että rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden ja itsehillinnän tilalle on tullut viha, pelko ja loputon vihollisten etsiminen. Juuri siitä kiitospuhe kertoo.

Anonyymi00073 kirjoitti:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Ja mikä on kaiken sen tulos, mitä kutsutaan hengelliseksi kasvuksi, jonka pitäisi näkyä hedelminä kuten rakkautena, ilona, rauhana, kärsivällisyytenä ja itsehillintänä? Tulos näyttää joskus olevan ihminen, joka julistaa käyttävänsä koko loppuelämänsä idän oppien kumoamiseen, koska pitää niitä kaiken pahuuden ruumiillistumana. Tässä kohtaa voisi kuvitella allegorisen Saatanan pitävän kiitospuheen. Saatana astuu lavalle, ei sarvet päässä vaan kravatti kaulassa kuin toimitusjohtaja vuosikokouksessa, ja kiittää. Hänen ei tarvinnut tehdä juuri mitään. Ei tarvinnut kuiskia synnistä eikä vietellä ketään. Riitti, että ihmiset vakuuttuivat omasta erehtymättömyydestään. Loput he tekivät itse.

He julistivat rakkautta, mutta lisäsivät siihen ehtoja. He puhuivat totuudesta, mutta sulkivat korvansa kysymyksiltä. He puolustivat Jumalaa kuin Jumala tarvitsisi asianajajaa. Samaan aikaan he muuttivat pelon opiksi, epäilyn synniksi ja erilaisuuden uhaksi. He näkivät vihollisia kaikkialla. He rakensivat helvetin kommenttikenttiin, teologisiin riitoihin ja tuomitseviin katseisiin. He vakuuttivat, että vain heillä on valo, ja sammuttivat kaiken muun ympäriltään.

Allegorinen Saatana vain katseli sivusta ja teki muistiinpanoja. Hänen ei tarvinnut kylvää vihaa, koska ihmiset tekivät sen itse ja kutsuivat sitä pyhäksi. Hänen ei tarvinnut rakentaa vastakkainasettelua, koska sitä ekstremisten toimeesta se rakennettiin hänen puolestaan. Hän saattoi vain hymyillä nähdessään, kuinka rakkauden nimissä alettiin etsiä vihollisia, kuinka armon sijalle tuli tuomio ja kuinka maailmaa alettiin jakaa pelastettaviin ja tuomittaviin. Hänen suurin voittonsa ei ollut se, että ihmiset olisivat lakanneet uskomasta, vaan se, että he lakkasivat rakastamasta.

Siksi väite "aion käyttää koko loppuelämäni idän oppien kumoamiseen, koska ne ovat kaiken pahuuden ruumiillistuma" kuulostaa siltä, mitä Saatana kaikkein mieluiten kuulisi. Ei siksi, että joku olisi eri mieltä jostakin opista, vaan siksi, että rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden ja itsehillinnän tilalle on tullut viha, pelko ja loputon vihollisten etsiminen. Juuri siitä kiitospuhe kertoo.

Lue lisää

Siksi väite "aion käyttää koko loppuelämäni idän oppien kumoamiseen, koska ne ovat kaiken pahuuden ruumiillistuma" kuulostaa siltä, mitä Saatana kaikkein mieluiten kuulisi. Ei siksi, että joku olisi eri mieltä jostakin opista, vaan siksi, että rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden ja itsehillinnän tilalle on tullut viha, pelko ja loputon vihollisten etsiminen. Juuri siitä kiitospuhe kertoo.

Anonyymi00074 kirjoitti:

Siksi väite "aion käyttää koko loppuelämäni idän oppien kumoamiseen, koska ne ovat kaiken pahuuden ruumiillistuma" kuulostaa siltä, mitä Saatana kaikkein mieluiten kuulisi. Ei siksi, että joku olisi eri mieltä jostakin opista, vaan siksi, että rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden ja itsehillinnän tilalle on tullut viha, pelko ja loputon vihollisten etsiminen. Juuri siitä kiitospuhe kertoo.

Lue lisää

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä. Näin maailma alkaa näyttäytyä ihmiselle, joka on vakuuttunut siitä, että idän opit ovat noituutta ja saatanaa. Saarnastuolista julistettuna hänen vihansa saa lähes pyhän sävyn, ja vähitellen kaikki, mikä liittyy itään, muuttuu hänen silmissään epäilyttäväksi. Ei ainoastaan uskonnot tai filosofiat, vaan myös ihmiset, kulttuurit, maisemat ja jopa luonnon kauneus. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat sulautuvat yhdeksi ainoaksi kategoriaksi, jonka hän nimeää pahuudeksi. Hän ei näe eroja eikä yksilöitä, sillä yksi leima riittää: Itä merkitsee hänelle pahaa.

Hänen puheensa täyttyy helvetistä, tuomiosta ja rangaistuksesta. Hän palaa aiheeseen yhä uudelleen, etsii harhaoppisia, mittaa ihmisiä uskon tunnusmerkeillä ja pohtii, kuka kuuluu pelastettuihin ja kuka tuomittuihin. Hän uskoo puolustavansa totuutta ja pelastavansa maailmaa, mutta samalla hänen oma mielensä alkaa pyöriä vihollisten, vaarojen ja rangaistusten ympärillä. Hän ei huomaa, kuinka hänen julistamansa viha alkaa muistuttaa juuri sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen ympärilleen kertyy pelkoa, epäluuloa ja vastakkainasettelua kuin kuumuutta säteilevän tulivuoren ympärille.

Lopulta mikään ei enää näyttäydy neutraalina tai hyvänä. Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi ovat hänen mielessään saastuneita, jos ne liittyvät vääräksi koettuun maailmaan. Hän näkee myrkkyä kaikkialla muualla, mutta ei huomaa oman katseensa muuttuneen myrkylliseksi. Hänen pyhäksi kutsumansa viha alkaa elää omaa elämäänsä, ruokkien itse itseään. Hän varoittaa muita siitä, että saatana on kaikkialla, ja ympärillä olevat nyökkäävät. Mutta kun huuto lopulta vaimenee ja kirkko tyhjenee, jäljelle jää vain hänen oma raivonsa kaikuna seinien sisään.

Samaan aikaan maailma jatkaa kulkuaan itäisen auringon alla. Ihmiset elävät, rakastavat, tekevät työtä, kasvattavat lapsiaan ja etsivät merkitystä elämäänsä tietämättä mitään siitä viholliskuvasta, johon heidät on asetettu. Ja kertomuksen ironia on siinä, että paha ei ehkä ollutkaan siellä, missä hän sitä taukoamatta etsi. Ehkä se oli siinä tavassa, jolla hän oli oppinut katsomaan maailmaa — sydämessä, joka oli täyttynyt tuomiolla enemmän kuin rakkaudella.

Anonyymi00075 kirjoitti:

"Rakkaus ajatuksin, sanoin ja teoin, rakkautta on anteeksianto armo, ihminen toimii syyn ja seurauksen lain alla, se on armoton mutta Jumalan armo on yläpuolella Jeesuksen ristin veren sovitus. Uusi liitto."

"kasvuna hedelmiksi kuten rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys ja itsehillintä."



Vastaus:

Eikö yhtään ole outoa olla tekopyhä. Sinussa ei ole edes millimetrin vertaa rakkautta, vaikka puhut siitä suureen ääneen tauotta.

Rakkaus ei tarkoita sitä, että puhut siitä paljon, vaan sitä, että toimit sen mukaisesti.

Ja tässäkö ilmenee rakkaus? Ja mikä on kaiken sen tulos?

"Ettäkö minä vihaan idän oppia, aion käyttää koko loppuelämän idän oppien kumoamiseen. Ne on kaiken pahuuden ruumillistumia."


Kaikki on pahaa, kaikki on helvettiä. Näin maailma alkaa näyttäytyä ihmiselle, joka on vakuuttunut siitä, että idän opit ovat noituutta ja saatanaa. Saarnastuolista julistettuna hänen vihansa saa lähes pyhän sävyn, ja vähitellen kaikki, mikä liittyy itään, muuttuu hänen silmissään epäilyttäväksi. Ei ainoastaan uskonnot tai filosofiat, vaan myös ihmiset, kulttuurit, maisemat ja jopa luonnon kauneus. Japanin kirsikkapuut, Intian riisipellot ja kokonaiset kansat sulautuvat yhdeksi ainoaksi kategoriaksi, jonka hän nimeää pahuudeksi. Hän ei näe eroja eikä yksilöitä, sillä yksi leima riittää: Itä merkitsee hänelle pahaa.

Hänen puheensa täyttyy helvetistä, tuomiosta ja rangaistuksesta. Hän palaa aiheeseen yhä uudelleen, etsii harhaoppisia, mittaa ihmisiä uskon tunnusmerkeillä ja pohtii, kuka kuuluu pelastettuihin ja kuka tuomittuihin. Hän uskoo puolustavansa totuutta ja pelastavansa maailmaa, mutta samalla hänen oma mielensä alkaa pyöriä vihollisten, vaarojen ja rangaistusten ympärillä. Hän ei huomaa, kuinka hänen julistamansa viha alkaa muistuttaa juuri sitä pahuutta, jota hän väittää vastustavansa. Hänen ympärilleen kertyy pelkoa, epäluuloa ja vastakkainasettelua kuin kuumuutta säteilevän tulivuoren ympärille.

Lopulta mikään ei enää näyttäydy neutraalina tai hyvänä. Kasvit, eläimet, tuuli ja vesi ovat hänen mielessään saastuneita, jos ne liittyvät vääräksi koettuun maailmaan. Hän näkee myrkkyä kaikkialla muualla, mutta ei huomaa oman katseensa muuttuneen myrkylliseksi. Hänen pyhäksi kutsumansa viha alkaa elää omaa elämäänsä, ruokkien itse itseään. Hän varoittaa muita siitä, että saatana on kaikkialla, ja ympärillä olevat nyökkäävät. Mutta kun huuto lopulta vaimenee ja kirkko tyhjenee, jäljelle jää vain hänen oma raivonsa kaikuna seinien sisään.

Samaan aikaan maailma jatkaa kulkuaan itäisen auringon alla. Ihmiset elävät, rakastavat, tekevät työtä, kasvattavat lapsiaan ja etsivät merkitystä elämäänsä tietämättä mitään siitä viholliskuvasta, johon heidät on asetettu. Ja kertomuksen ironia on siinä, että paha ei ehkä ollutkaan siellä, missä hän sitä taukoamatta etsi. Ehkä se oli siinä tavassa, jolla hän oli oppinut katsomaan maailmaa — sydämessä, joka oli täyttynyt tuomiolla enemmän kuin rakkaudella.

Lue lisää

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta.
..
...
jne.
"

Hyvä kommentti, kiitos!

Anonyymi00076 kirjoitti:

"Kaikkein hirveintä on uskoa näihin kadotuksiin ja helvetteihin, millä jotkut pelottelevat toisia ihmisiä. Heidänkin "valtansa" peustuu siihen ettemme hyväksy omaa todellisuutta tässä hetkessä vaan alamme kuvitella tulevaisuutta.
..
...
jne.
"

Hyvä kommentti, kiitos!

Lue lisää

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta"

Ja ikuiseen kidutukseen lähettäminen on hyvyys!

Anonyymi00078 kirjoitti:

"Jos Jumala ei tuomitse pahuudesta"

Ja ikuiseen kidutukseen lähettäminen on hyvyys!

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.

Anonyymi00079 kirjoitti:

Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi. Jos sinun on valittava kahden vaihtoehdon välillä: rahat tai henki, aseella uhaten -tyylillä, ei ole lainkaan vapaata valintaa. Vain vapaa valinta tekee ihmisestä ihmisen.
Jumala ei ole sadisti; jos kuvittelet Jumalan olevan sadisti, olet satanisti ja jumalanpilkkaaja.
Pelko kaventaa tietoisuutta: se ohjaa selviytymiseen, tottelemiseen ja riskien välttämiseen. Rakkaus taas laajentaa – siihen liittyy luottamus, avoimuus ja halu toimia toisen hyväksi ilman pakkoa. Näin katsottuna pelkoon perustuva uskonnollinen tai moraalinen järjestelmä ei synnytä sisäistä eettisyyttä, vaan ulkoista käyttäytymisen kontrollia.
Jos ihmistä ohjataan toimimaan oikein rangaistuksen pelosta, hänen motiivinsa ei ole moraalinen vaan instrumentaalinen. Hän ei valitse hyvää siksi, että se on hyvää, vaan siksi, että pelkää seuraamuksia. Pelosta syntyvä kuuliaisuus muuttaa ihmiset bioroboteiksi.
Jos vaihtoehdot ovat “rahat tai henki”, valinta ei ole moraalisesti vapaa. Se on pakotettu. Filosofiassa tätä käsitellään usein erona negatiivisen vapauden (pakon puuttuminen) ja positiivisen vapauden (kyky toimia oman järjen ja arvojen mukaan) välillä. Ilman ensimmäistä jälkimmäinen ei toteudu.

Lue lisää

"...
Toivossa on hyvä elää, sanotaan. Niin onkin, jos todellisuus on liian raskas. Teemme kuitenkin virheen jos kiellämme todellisuutemme. Kysehän on vain siitä miten osaamme elää tässä hetkessä. Se on tärkeämpää kuin suunnitella tulevaisuutta ja odottaa siltä aina vaan parempaa
...
."

Tällaisia hienoja kommentteja toivotaan lisää, kaverit!

Anonyymi00080 kirjoitti:

"...
Toivossa on hyvä elää, sanotaan. Niin onkin, jos todellisuus on liian raskas. Teemme kuitenkin virheen jos kiellämme todellisuutemme. Kysehän on vain siitä miten osaamme elää tässä hetkessä. Se on tärkeämpää kuin suunnitella tulevaisuutta ja odottaa siltä aina vaan parempaa
...
."

Tällaisia hienoja kommentteja toivotaan lisää, kaverit!

Lue lisää

Kyllä!