Jollei ole mitään sairautta, joka aiheuttaa lihomista eli lihoo vaikkei syö, niin suurin
syy lihavuuteen on, että syö enemmän, kuin kuluttaa.
Lihavien ruokavalio on suurimmaksi osaksi hiilihydraattipitoista, kuten peruna, pasta, leipä, riisi.
Leipää varsinkin syödään paljon ja kahvipöydässä on pullaa ja kakkua.
Kun on syöty ja tuntuu, että vielä jaksaa syödä, niin eikun mätetänn lisää ruokaa lautaselle, kunnes ei ole enää nälkä.
Jos illalla ennen nukkumaan menoa on nälkä, niin aletaan syömään, vaikkei pitäisi.
Jos aterialla syö joka kerta saman määrän ruokaa ja liikkumiseen lihasvoimaa, kuten pyöräilee ja kävelee, niin kyllä silloin painon pitäisi kurissa pysyä.
Lihavuus johtuu usein laiskuudesta ja mukavuudenhalusta.
Kuntoileminen, lihasvoimalla liikkuminen ja herkuttelusta pidättäytumien vaatii itsekuria ja selkärankaa ja jos kuntoilu ja liikkuminne ei ole elämäntapa, niin se on silloin vaikeaa selaiselle, jolle se ei ole elämäntapa.
Jos lihavalle sanoo, että jätä auto kotiin ja liiku pyörällä, niin lihava toteaa, että en minä millään pyörällä jaksa polkea, autolla on mukavampaa ajella ja olen tottunut autolla ajamiseen.
Tai sitten, jos lihava on menossa mäkkäriin ja sanot, että jätäpä välistä, niin lihava tiuskaisee, että mitä se sinulle kuuluu, jos menen mäkkäriin, kai ihmisellä saa jotain nautintoja elämässä olla.
Lihavuuteen vaikuttaa mitä syö ja liikkuminen
15
419
Vastaukset 15
- Anonyymi
Kuivan kesän orava taas vinkuu.
Tule nyt pois siltä heinäseipään takaa, korvasi näkyy. - Anonyymi
Eletään kaikki omaa elämäämme, antaa lihavien elää omaansa, laihojen omaansa, ja ihan kaikkien muidenkin sitä omaansa.
- Anonyymi
👍👍👍👍👍👍
- Anonyymi
Niinpä, lopettakoot myös jouluna jouluherkkuja ja jouluruokia itsensä ähkyyn syöneet sen muiden syyllistämisen todeten: kyllä sinunkin pitäisi ottaa minusta mallia ja alkaa kinkkurasvojen sulatuksen joulun jälkeen, kuten minäkin, kun olet joulua mässäillyt joulupöydän herkkuja.
Kellekään tuntematomalle ei tuollaisia pidä mennä eisttämään, ei toinen voi tietää mitä toinen on syönyt.
Eivät kaikki edes mitään jouluherkkuja syö, kun ei ole sellaisiin varaa ja moni kuntoilee silloinkin, kun jouluherkkuja ahminut ei kuntoile ja ahmii niitä jouluherkkuja napansa täyteen.
- Anonyymi
joulupöytään kuuluu pavut sekä tilli
- Anonyymi
Ja tuota myöten, pierut!
- Anonyymi
Nerokas päätelmä!
Sietäisi hieman käsitellä hiilareiden laatuerojen merkitystä!
Liikunnalla ja "liikunnalla" on myös eroa. Kuormitus on yksilökohtainen asia. Sama kuormitus kuormittaa eri ihmisiä eri asteisesti. Ensin olisi syytä oppia tuntemaan itsensä pystykseen suunnittelemaan itselleen sopivan ja tehoavan liikunnan muodon ja kuormitusasteen.
Itsensä tuntemisellä tarkoitan perehtymistä oman elimistön reagointiin eri tyyppisissä ja asteisissa kuormitustilanteissa.
Esimerkiksi matkassa ilmaistu kävely ei itsessään kerro vielä muuta kuin mahdollisesti ulkoilma on aiheuttanut kasvavan näläntunteen.
Oleellista on käytetty aika ( riittävä ) ja suorituksen aikainen syketaso suhteessa omaan maksimiin.
Hieman ennakointia. Muuttaessamme ok:sta keskustan kerrostaloon vaihdoimme samassa yhteydessä ruokalautasemme pienempiin. Sapuskapesän 20cm:n halkaisija vaihtui 15cm:iin. Lautanen näyttää pienemällä sapuskamäärällä yhtä täydeltä kuin aikaisemminkin. Itsepetosta? Kyllä kai mutta tehosi.
Rautalankaa! 140m2:n omalla tontilla rinnetalon väistämättömät työt jäivät pois joten itsestään selvän puuhastelun vähäinenkin kulutus uhkasi kertyä ihon alle.. - Anonyymi
Aivan ensin olisi määritettävä käsite "lihavuus"!
Mitä se on
Minusta ainoa, oikea mittari on kehon rasva% ja vatsaontelon viskeraali!
Yhden runsaat kilot ovat merkki hyvästä lihaskunnosta. Toiselle samat kilot ovat merkki suuresta laardimäärästä.
Lähellä keskiarvoja kuten BMI, on turha arvioida yksilötasolla ketään!! Näkemättä. - Anonyymi
Kyllä se vanhempaa immeistä ihmetyttää kuinka paljon on ylipainoisia ihmisiä nykyisin Kun itse olin nuori 66-75 vuosina,ei ollut ylipainoisia ollenkaan.Ei puhuttu lihavuudesta mitään. Tansseissa käytiin ja kävellen mentiin joka paikkaan esim:linja-autoille ja takaisin ym.Pyörillä kirkonkylille jne. Ruokaa ei ollut kaupoissa noin valtavia valikoimia kuin nykyisin.Nythän ei monikaan tiedä mitä marketeissa myydäänkään,ei jaksa edes perehtyä tuotantoon. Niin ja lisäaineet ja muut erikoiset mausteet,tarviiko niitä ruokavaliossa edes ollakkaan.Voi noita juomia niitä on paljon ja mitä ne elimistölle saa aikaan?Pitäisi varmaan syödä vaan oman maan ruokia,olisi ehkä luonnollista ja sopisi Pohjolan asukkaalle paremmin Niin ja kohtuudella kaikkea ja liikkua paljon.
- Anonyymi
Nykyinen ruoka ei ole sitä samaa, mitä ennen syötiin. Pelkästään leipään käytetty vilja, on geneettisesti manipuloitua ja säilöntäaineilla rikastettua.
https://www.youtube.com/watch?v=YtWokSMmC3Q
Jauhojen sokeriarvo (glycemic indeksi) on 70:n luokkaa, kun puhdas sokeri vastaa arvoa 100. Eikä nykyisten taikinoiden anneta fermentoitua 24-48 tuntia ennen leivontaa ja paistoa. Teollisesti muokattuja hiilihydraatteja ei lasketa edes sokereiksi, vaikka ne käyttäytyvät kehossa sokereiden tapaan. Molekyyleistä poistetaan hiiliatomeja. Kun syöt tuota pitkälle muokattua massaa, kiinnittyvät poistettujen hiiliatomien tilalle ruoansulatuksessasi olevat vapaat hiiliatomit poistettujen tilalle ja kasassa on ravintoarvoltaan melkein puhdasta sokeria.
Eikä sitä luetella sokeriksi tuoteselosteessa.- Anonyymi
"Teollisesti muokattuja hiilihydraatteja ei lasketa edes sokereiksi, vaikka ne käyttäytyvät kehossa sokereiden tapaan. Molekyyleistä poistetaan hiiliatomeja."
Kerro lisää tästä. Kerro myös lisää siitä, kuinka suomalaisesta rukiista ja kaurasta poistetaan hiiliatomeja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Teollisesti muokattuja hiilihydraatteja ei lasketa edes sokereiksi, vaikka ne käyttäytyvät kehossa sokereiden tapaan. Molekyyleistä poistetaan hiiliatomeja."
Kerro lisää tästä. Kerro myös lisää siitä, kuinka suomalaisesta rukiista ja kaurasta poistetaan hiiliatomeja.Hän kirjoitti teollisesti muokatuista hiilihydraateista. Suomalainen ruis tai kaura ei taida olla sellaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hän kirjoitti teollisesti muokatuista hiilihydraateista. Suomalainen ruis tai kaura ei taida olla sellaisia.
Älä puutu muiden asiohin, osaan itse hoitaa jutut.
- Anonyymi
Syömishäiriö on korvien välissä.
Vääristymille voi olla monia syitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561