http://www.tieteessatapahtuu.fi/0204/eskola.pdf
>>Terveystarkastuksissa UKK kävi jatkuvasti,
ja pani aina arvot muistiin. Mutta aika alkoi
vaatia veronsa. Jo 1972 tapahtui ensimmäinen
muistikatkos. Seuraavina vuosina niitä ilmeni
silloin tällöin. Huolestuneena hän puhui niistä
henkilääkäriensä kanssa ja sai rauhoittavia
tietoja. Ruotsalaisen diplomaatin tämän kirjoittajalle
kertoman mukaan pitkä muistikatkos
sattui juuri uuden ulkoministeri Karin Söderin
ollessa esittäytymiskäynnillä vuonna 1976. Jo
silloin ruotsalaiset siis näkivät omin silmin, että
jotain on vialla. Ensi käden havainnolla oli varmaan
poliittista merkitystä. Ja se saatiin vuosia
ennen kuin Suomen kansa aavisti mitään.
>>Terveystarkastuksissa UKK kävi jatkuvasti,
ja pani aina arvot muistiin. Mutta aika alkoi
vaatia veronsa. Jo 1972 tapahtui ensimmäinen
muistikatkos. Seuraavina vuosina niitä ilmeni
silloin tällöin. Huolestuneena hän puhui niistä
henkilääkäriensä kanssa ja sai rauhoittavia
tietoja. Ruotsalaisen diplomaatin tämän kirjoittajalle
kertoman mukaan pitkä muistikatkos
sattui juuri uuden ulkoministeri Karin Söderin
ollessa esittäytymiskäynnillä vuonna 1976. Jo
silloin ruotsalaiset siis näkivät omin silmin, että
jotain on vialla. Ensi käden havainnolla oli varmaan
poliittista merkitystä. Ja se saatiin vuosia
ennen kuin Suomen kansa aavisti mitään.
Vastaukset 37
Vanhimmat
käsitellään tällä saitilla?
Miksi jotkut mieltävät asian niin, että Suomen kaikkien aikojen paras presidentti on vain keskustapuolueen omaisuutta?
keskustalaiset ovat tehneet Kekkosesta pyhimyksen, josta ei saisi kirjoittaa mitään negatiivista heidän mielestään.
Etenkään, jos se negatiivinen kirjoittelu on totta.
Keskustalaiset haluaisivat jatkaa samanlaista salailua ja sensuuria Kekkosen suhteen kuin hänen aikanaankin oli.
Oletko muuten tietoinen sitä, että Neuvostoliiton vierailuihin liittyvillä kalareissuilla Kekkosen vieheiseen laittoivat sukeltajat kaloja?
Tietenkin isoimmat kalat, koska isännillä oli hyvin tiedossa, että Kekkoselle oli tärkeää saada parempi saalis kuin isäntien edustajien.
Uskomatonta ja huvittavaa, mutta ennenkaikkea totta!
Taitaa olla taas "valioluokan valehtelija" asialla!?
Sitten voitaneen kirjoittaa jatkossakin Kekkosesta?
Vaikka siitä, kuinka hän päiväkirjoissaan kertoo juoneensa sekavuustiloissaan aamuisin vettä kengästä?
onkimaan ollenkaan, V Leskisestä ja T Sinisalosta puhumattakaan.
Päästettiinkö laulamaan kupletteja?
Pitihän isäntien miellyttää uskollista juoksupoikaansa, että uskollinen juoksupoika olisi jatkossakin uskollinen juoksupoika.
hommaa! Se ei ole tainnut sinultakaan vielä tänä aamuna onnistua?
kuitenkaan niin pitkälle, että isännät olisivat päässeet kiittämään LIITTYMISESTÄ KOALITIOON !!
Kekkosen sairastelu yritettiin viimeiseen saakka salata Suomen kansalta?
Paavo Väyrysen johtama ulkoministeriö muuten kielsi uutisoimasta siitäkin, kun Kekkonen putosi Islannissa jokeen ja oli hukkua vuonna 1977.
Se on yksi esimerkki siitä, että sairaasta Kekkosesta yritettiin pitää kansalaisten silmissä mielikuvaa teräsvaarista, jonka kunto olisi nelikymppisen tasolla ja terveys täysin kunnossa, mitä se ei ollut.
kaikesta Kekkosta kiteltiin?
Niin moni asia on vielä piilossa Kremlin arkistoissa, ellei niitä ole jo tuhottu.
Kyllä "Timoa" on voitu kiitellä monista asioista, jotka ehkä koskaan eivät tule julki.
Yhtä tarkkaa kuin sen metrimäärän noudattaminen, jonka Kekkonen oli määritellyt perässään hiihtävien ja itsensä välillä pidettäväksi.
Yksi osoitusko Kekkosen omituisuuksista vai mikä?
"kiteltiin", esim. kuplettien laulamisesta.
"Ainahan sitä eppäillä soppii, soppiihan sitä eppäillä" ???
kiiteltiin laulamisesta, mutta varsinkin "laulamisesta".
Mitä asioita "Timo" humalassa lie "laulanutkaan"?
Tuossa kuvassa näkyy Kekkosen omaperäinen hiihtotyyli, jossa saman puolen jalka ja käsi menivät aina yhtäaikaa eteen.
http://images.google.fi/images?q=tbn:ip8LsfYRfMsJ:kotisivu.mtv3.fi/puumalaseura/kuvat8/Presidentti Urho Kekkonen seurueineen tekee maihinnousun Sumsanlahdessa kirkonkylassa.JPG
vaikkapa Unkarin kansannousun kukistamiseen, Tsekkoslovakian miehitykseen, N:liiton Afganistanin sotaretkeen, Puolan tapahtumiin jne kertoo kyllä, että koaliitiossa oltiin.
http://193.143.126.85/cf/juttu.cfm?j=437193
"Tuohon aikaan keskustan nuorisopoliitikko Matti Vanhanen esitti, ettei näe syytä miksei Kekkonen voisi jatkaa presidenttinä vuoden 1984 jälkeen."
otsikossa melkein kaikki.
Valitettavasti minun täytyy nyt lähteä pienelle maakuntakierrokselle, katselemaan aukkoja.
???
Jo vuonna 1972 alkoi Kekkosen muisti pettää, mutta Vanhanen halusi hänen jatkavan presidenttinä vielä 12 vuotta senkin jälkeen.
Kuinka Kekkosen terveydentila onnistuttiin niin täydellisesti salaamaan?
8o-luvulla.
"Kaksi on maailmassa pysyvää, Neuvostoliitto ja Berliinin muuri".
Paavo V, suuri tietäjä ja ajatusten virtaava Tonava.
http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/suomettajan....htm
*************
Väyrynen kiisti kaiken ja ilmoitti, että kirje ei tarkoittanut sitä, mitä siinä luki.
*********
Niin tietysti.
Tunnistaako kukaan "perässähiihtäjiä", eli tuota muuta seuruetta?
Ei kai Kekkonen sentään mitään metrimäärää ollut määrännyt takana tulijoilleen???
>>Kekkonen harrasti ennen kaikkea kalastusta, hiihtämistä ja metsästystä. Myös näissä harrastuksissa hän halusi olla ensimmäinen ja paras. Kukaan ei saanut saada enempää tai suurempia kaloja kuin hän.
Rautkallio Hannu : Agenda Suomi: Kekkonen - SDP - NKP 1956-66
Kun Urho Kekkonen oli varmistanut toisen presidenttikautensa vuonna 1961 noottikriisillä, hän saattoi luottaa siihen, että Moskova tuki häntä jatkossakin. Näin syntyi Kekkosen ja NKP:n yhteinen Agenda. Se oli toimintasuunnitelma, jolla Kekkosen piti vakiinnuttaa sisäpoliittinen valtansa Suomessa. Agendan toimeenpanijoita olivat KGB:n erikoismiehet, jotka tosiasiallisesti tekivät työtä Suomen presidentin avustajina. Moskovan arkistojen salaiset dokumentit osoittavat kuinka tämä uskomaton liitto oikein toimi: kaikki Suomen tasavallan asiat kuuluivat yhteiseen Agendaan.
Agendan pääkohde oli sosiaalidemokraattien integroiminen Kekkosen vallankäyttöön. Siinä ei minkäänlaisia keinoja kaihdettu. SDP:n hajoitus palveli Kekkosen tavoitteita. Eräiden johtavien kokoomuslaisten ja KGB:n yhteydet pantiin alulle noottikriisin jälkeen. Agendan mukaista oli myös maalaisliiton saaminen K-linjan miesten käsiin.
Agenda Suomi tuo päivänvaloon yllättäviä piirteitä suomalaisten poliitikkojen toiminnasta ja heidän harjoittamastaan yhteistyöstä KGB:n edustajien kanssa. Kremlin, Zavidovon ja Novosibirskin keskustelut aukeavat nyt uudella tavalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4000000000000028&posting=22000000003692400&view_mode=threaded
Kekkosen isä on ollut metsätyönjohtaja ja äiti talollisen tytär. He ovat jo tuolloin pystyneet kouluttamaan poikansa Urhon ylioppilaaksi. Vuonna 1949, kun Kekkosesta on alettu tekemään presidenttiä, on Kekkosen kodin valokuvasta raaputettu savupiippu pois sillä tarkoituksella, että olisi luotu kuva, jonka mukaan Kekkonen olisi ollut lähtöisin köyhistä oloista.
Valheeseen perustuvaa siis koko Kekkosen presidenttiyskin alusta alkaen?
pois. Halonen käytti gay-kansaa astinlautanaan presidentiksi ja nyt ei ole enää tuntevinaan.
Mutta homon kosto on armoton.
Missä oli ja mitä teki ?
Mutta Halonen oli ajamassa sellaisille vähemmistöille ihmisoikeuksia, joihin Urho Kekkosen poika, Tanelikin, kuului.
Siis ihmisoikeuksia homoille.
Halonen itse on hetero, joten hänen työnsä SETAssa on sitäkin kunnioitettavampaa.
Mutta tarpeetontahan sitä olisi joka käänteessä esiin tuoda, Halonen on vaatimaton luonne ja siksi varmaan Suomen kansan syvät rivit osaavat arvostaa häntä ja hänen tekojaan, joilla hän ei turhia pröystäile.
Halosen isä oli muuten sotasankari, toisin kuin Urho Kekkonen, joka tunnetusti presidenttiaikanaan halveksi sotaveteraaneja!
http://www.iltasanomat.fi/arkisto/uutinen.asp?folder=/Uutiset/Kotimaa&pvm=11.5.2005&id=983462
---
Kolmasti haavoittunut Halonen palkittiin sodan aikana kolmella kunniamerkillä, ensimmäisen ja toisen luokan Vapauden mitalilla. Hän sai myös Vapaudenristin neljännen luokan mitalin, joka yleensä myönnettiin vain upseereille.
---
Taisi ennenaikainen kuolema johtua häpeästä? DDR, pervoilut, nimi Ei EEC:lle listassa heti Sinisalon nimen jälkeen, jne..
Olisi siinä vähempikin "isälle" riittänyt.
saattoi johtua häpeästä.
Ikävää, että Taneli häpesi itseään (vai mitä hän häpesi?) niin, että päätyi dramaattiseen ratkaisuunsa.
Mutta, hyvää yötä.
Kekkosen ollessa vapaaehtoisena sotaintoilijana kansalaissodassa teloittamassa punaisia, Tanner oli jo kokenut poliitikko, tuleva Tarton rauhan neuvottelija.
Tannerin ollessa sotien aikana puoluejohtaja ja ministeri, Kekkonen kirjoitteli puolestaan Pekka Peitsenä huonoa sotapropagandaa kulisseissa.
Olen julkaissut täällä Urho Kekkosesta käsikirjoitukseltaan n, 60-sivuisen tutkielman, jossa olen n. 30:een eri lähteeseen perustuen esittänyt näkemykseni kyseisestä merkittävästä miehestä. Sen jälkeen olen vielä lukenut yhtä ja toista hänestä, myös ylistävää, kepulaisten mielestä varmaan yllättävästi Max Jakobsoniltakin, mutta myös tuomitsevaa. Kaiken summana minussa on yhä vahvistunut käsitys Kekkosen poikkeuksellisesta kaksinaisuudesta, joka alla olevassa artikkelissa mielestäni erinomaisen hyvin todetaan:
- - -
Urho Kekkosen jälkimaine on kaksijakoinen. Yhtäältä hänen ansionsa reaalipolitiikan toteuttajana ulko- ja kauppapolitiikassa ja poliittisen taktiikan taitajana tunnustetaan. Hänen kaudellaan Suomi pysyi Länsi-Euroopan integraatiovaiheiden mukana säilyttäen Neuvostoliiton naapurina markkinatalousjärjestelmänsä. Suomen kansainvälinen asema vahvistui koko ajan. Häntä pidetään ovelana Suomen edun ajajana, idän ja lännen sillan rakentajana, joka oli venäläisten ystävä mutta myös taitava venäläisten käsittelijä.
Toisaalta hänen menettelytapojensa kovuus, valtapiirinsä laajuus ja presidenttikautensa pituus sekä ennen kaikkea sisäpoliittinen hajoita ja hallitse -asenteensa loivat pitkän varjon suomalaiseen parlamentarismiin. Vasta hänen seuraajansa Mauno Koiviston kaudella irrottauduttiin ulko-, kauppa- ja sisäpolitiikan kytkennästä hallituksia muodostettaessa ja siitä "itsesensuurin" ilmapiiristä, joka 1970-luvun alusta lähtien vaivasi etenkin valtiollista Yleisradiota. Kriitikkojen silmissä Kekkonen oli "konstien" käyttäjä, vallanhimoinen oman edun tavoittelija ja moraaliton pyrkyri.
Kekkosta voidaan verrata kolmeen Suomen historian vaikuttajaan. Hän oli Kustaa III:n kaltainen monikerroksinen persoona, älykäs reettori ja kirjoittaja, joka osasi käyttää valtiollisen teatterin draaman keinot ohjatakseen tapahtumien juonen täysimääräisesti oman valta-asemansa hyväksi. Kekkosen poliittinen linja taas oli lähimpänä poliittisen suomalaisuusliikkeen perustajan Georg Zacharias Yrjö-Koskisen luomaa myöntyvyyssuuntausta. Yrjö-Koskisen tapaan Kekkosella oli taistelijan mielenlaatu ja valmius leppymättömään toimintaan. Kummankin perusajatus oli turvata suomalaisuuden säilyminen, sisäinen autonomia, tekemällä välttämättömät myönnytykset Venäjälle. Kekkosta voidaan verrata myös G. Mannerheimin ylikehittyneeseen omanarvontuntoon ja oikeassa olemisen pakkomielteeseen sekä haluun saada hyvitystä itsetunnon loukkauksista. Tamminiemestä tuli Kekkosen päämaja, jonne kaikki langat johtivat ja josta käsin valtakuntaa liikuteltiin vuosi vuodelta yhä keskitetymmin.
- - -
Edellä oleva on ote Suomen historiallisen seuran toimittamasta Kansallisbiografian artikkelista, jonka on kirjoittanut historiantutkija, dosentti Martti Häikiö. Koko artikkelin voit lukea tästä linkistä:
http://www.tpk.fi/fin/henkilot/ukk.html
http://www.uta.fi/~ma54441/urkki.html