Jyväskylän yliopisto

Hippu

Onko jyväskylän yliopisto mukava opiskelupaikka? Olen tulossa yhteiskuntatieteelliseen tänä syksynä. Ollaanko siellä joustavia sivuaineitten valinnassa? Kertokaa jyväskylän yliopiston plussia ja miinuksia, sillä vielä voisin valita toisenkin opinahjon.

11

2906

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ......

      Itse olen myös yhteiskuntatieteellisessä ja hyvin olen viihtynyt. Yhteiskuntatieteellisen opiskelijoilla on sikäli hyvä asema että me voidaan valita sivuaineina melkein kaikkia oman tiedekkunnan aineita aineopintoihin asti ja lisäksi meillä on suoraan sivuaine oikeudet taloustieteiden ja informaatioteknologian tiedekunnan aineisiin. Esimerkiksi yritysten taloustieteiden perusopintoihin ei edes voi hakea sivuaineoikeutta jos ei ole taloustieteiden tiedekunnasta tai meiltä.

      Jos vapaa-ajan viettoa miettii niin ei varmasti lopu tekeminen kesken... Ja me järjestetään uusile fukseille hyvät kekkeri syyskuussa=)

      Opetushenkilökunta ja opintojen ohjaus on osaavaa eikä sen puoleen ole mitään valittamista. Tenttitulokset tulee lähes poikkuksetta ajallaan ja palautettakin saa jos haluaa.

      Mikä on muuten pääaineesi? Tervetuloa vaan ja onnea opiskelupaikasta

      • Hippu

        Siltä musta on tuntunutkin että jkl:n yliopisto on kiva paikka opiskella. Pääaineeni on yhteiskuntapolitiikka. On kyllä kiva aloittaa opinnot siellä!

      • taala80
        Hippu kirjoitti:

        Mä olen tulos kans opiskelemaan yht.kuntapolitiikkaa nyt syksyllä...mistäpäin sä olet? minkä ikäinen? ois kiva vähän tutustua muihin näin etukäteen.

      • Hippu
        taala80 kirjoitti:

        Mä oon tulossa täältä pohjanmaalta ja syksyllä on ikää jo 21. mistäs ite oot? Olis kiva tosiaan tietää ketä muita on tulossa kun ei nimiä julkasta missään, ni ei pääse lurkkimaan etukäteen et onko tuttuja.
        Millä mielellä oot tulos jyväskylään? Oliko jyväskylä ja yht.kuntapolitiikka sulla ensisijaisena toiveena?

      • ................

        Noita nimiä muuten on tiedekunnan kanslian ovessa paikkakunnatkin on listattu

      • taala80
        Hippu kirjoitti:

        Mä oon tulossa täältä pohjanmaalta ja syksyllä on ikää jo 21. mistäs ite oot? Olis kiva tosiaan tietää ketä muita on tulossa kun ei nimiä julkasta missään, ni ei pääse lurkkimaan etukäteen et onko tuttuja.
        Millä mielellä oot tulos jyväskylään? Oliko jyväskylä ja yht.kuntapolitiikka sulla ensisijaisena toiveena?

        Mä olen myös pohjanmaalta, keskipohjanmaalta. Mutta me asutaan nykyään Laukaassa (kesäkuun alusta lähtien). Jyväskylässä asuttiin sitä ennen pari vuotta, ja sitä ennen pk-seudulla pari vuotta.

        Mä olen siis 24, kohta 25. Kuten nimimerkistäkin voi varmaan päätellä...:)

        Mikäs se sun toinen opinahjo on, mihin olet päässyt sisään?

        Niin, mä olen tosi innoissani alottamassa opiskeluja syksyllä, motivaatio on täys kymppi!!! Mulla/meillä on JO kaks lastaki... kohta neljä vee olen kotiäitinä ollut, ja nyt sain tarpeekseni ;). Joten eikun opiskelemaan!!!

        Turku oli mun toinen vaihtoehto. Mutta eipäs ole enää, nyt on asuntokin vuokrattu jyväskylästä! Hitto kun ne on tehny ton yliopistoon ilmoittautumisen vaikeaks, pitää olla kaikenmaailman kopioita notaarin tai nimismiehen oikeaksi todistamina.. mutta eiköhän niistäkin taas kerran selvitä. Kauheeta kun on rasittunu jo ennenku opinnot on edes alkanu!! :)

        mua alko vaivaan, että mihin tarvii kopioita, jotka on nimismiehen oikeiks todistamia? En oo törmänny sellaseen tekstiin missään ja alko vaivaan. viitsisitkö vielä vastata?

      • Hippu
        taala80 kirjoitti:

        mua alko vaivaan, että mihin tarvii kopioita, jotka on nimismiehen oikeiks todistamia? En oo törmänny sellaseen tekstiin missään ja alko vaivaan. viitsisitkö vielä vastata?

        Mulla ei oo just nyt niita papereita tässä lähellä, mutta jossain niistä lapuista, missä lueteltiin mitä lomakkeita ja lappuja mitä pitää palauttaa jos haluaa säilyttää opiskelupaikkansa (siis mm. kopio maksetusta yo-kuntamaksusta). Niin siinä käskettiin lähettää notaarin tai nimismiehen oikeaksi todistama kopio yo- ja lukion päättötodistuksesta, tai käydä näyttämässä niitä. Soitin ja kysyin onnistuuko näyttää sitten ku aloittaa opiskelut, ei käyny. Mutta tais vastaaja vissiin olla joku joka ei oikeen tienny asiasta. soitin vielä uudestaan ku olivat poliisilaitoksella aivan ihmeissään, niin joku toinen henkilö sanoi että voi nyt vaan lähettää tavalliset kopiot, ja näyttää sit 1.9. ne alkuperäiset. No selvispä sekin.

        tutkin lappuja itsekin sitten tarkemmin ja löytyihän se kohta sieltä...kiitos muuten vielä siitä vinkistä (koskien siis niitä todistuksia)

        :)

      • Sanna
        taala80 kirjoitti:

        tutkin lappuja itsekin sitten tarkemmin ja löytyihän se kohta sieltä...kiitos muuten vielä siitä vinkistä (koskien siis niitä todistuksia)

        :)

        Onneksi olkoon ja tervetuloa Jyväskylän yhteiskuntatieteelliseen! Kannattaa ihmeessä tulla mukaan ainejärjestömme Fokuksen toimintaan, syksylle on luvassa Berliinin matkaa ja kaikenlaista kivaa!

        Yliopistoon ilmoittautumisesta sen verran, että kyllä ihan rehtorin allekirjoittama yo-todistus pitäisi kelvata. Itse ainakin sain lukiosta niitä muutaman kopion, niin ei tarvinnut notaarin palveluista maksaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      383
      8436
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2800
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1142
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      988
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      886
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      863
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      46
      806
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      792
    Aihe