kaupunki teki ostotarjouksen Bio Olavin kiinteistöstä

Lautakunnan esityslistan mukaan Savonlinnan kaupunki on neuvotellut myös viereisen yksityisomistuksessa olevan Olavinkatu 51:n kiinteistön saamisesta kaavamuutokseen mukaan. Tontti tunnetaan Bio Olavin kiinteistönä.
Kaupunki on jo tehnyt kiinteistöstä ehdollisen ostotarjouksen, joka edellyttää teknisen lautakunnan päätöstä. Asiassa ei ole kuitenkaan päästy vielä sopimukseen.
3223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos Jouko myy tämän, niin myisikö Savolankin tonttinsa? Kaupungin kannattaa laittaa kättä taskuun, maksaa kelpo korvaus ja Joukon osoittaa suuruutensa tekemällä yhteistyötä eli myymällä kiinteistöt savonlinnalaisten takia. Nyt kaupunkilaiset kärsii, kun alfaurosten taistelu estää kehittymisen. Yksi alfa sai potkut, toinen jäi eläkkeelle, joten kolmas on jo voittaja ja voi osoittaa suuruutensa nousemalla tilanteen yläpuolelle ja siirtyä ansaittujen eläkepäivien viettoon. Jos Jouko tähän suostuisi, niin tehdään hänelle Savolan taistelun patsas!

Äänestä

Kauppakeskus Ja Iso Automarket Esimerkisi Cittari Savolaan Ja Pienempi Liikerakennus Esimerkisi Biltema Savolaan

Äänestä

Kyllä

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lautakunnan esityslistan mukaan Savonlinnan kaupunki on neuvotellut myös viereisen yksityisomistuksessa olevan Olavinkatu 51:n kiinteistön saamisesta kaavamuutokseen mukaan. Tontti tunnetaan Bio Olavin kiinteistönä.
Kaupunki on jo tehnyt kiinteistöstä ehdollisen ostotarjouksen, joka edellyttää teknisen lautakunnan päätöstä. Asiassa ei ole kuitenkaan päästy vielä sopimukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu