Taas ollut parit viikot isoja kirjoituksia tuulivoimaa vastaan paikallisessa. Väitetään, että enemmistö on myllyjä vastaan.
Sen verran luulisi matikan pelaavan kun vielä keväällä oli vaalitkin, että ei voi sanoa että katsotaan kun vaalit on käyty.
Keskustalla selvä ylivoima valtuustossa ja valtuustossa selvästi vähemmistönä tuulivoiman vastaisuus.
Tyhmät ihmiset äänestivät kevään tuulivoimavaaleissa varmaan väärin kun nämä foliohatut rätnäävät, että vastustus on enemmistön mielipide.
Äänestystulos on kansan mielipide joten pistäkää uutta levyä koneeseen, kun alkaa samat jargonit kyllästyttämään. Enemmistö, eli ne muutamat vastustajat kirjoittelee. Näyttäkää se massavastustus ja järjestäkää mielenilmaisu torille niin nähdään montako kymmentä on vaikka otatte lapset ja lapsenlapset mukaan. Noin 7300 asukkaan kylästä on äänestysikäisiä n. 5800. 1% siitä on 58 henkeä. Semmoinenkin "enemmistön" torille saantiin vaatii aktivistien kuskaamista pitkin suomea jotka ei asu Kiuruvedellä eikö ole edes sitä kesämökkiä. Tuulivoimainfossakin oli melko paljon tuontivastustajia. Näyttäkää, että olen väärässä ja torille tulee edes puolet vastustamaan tuulivoimaa jos olette kerta enemmistössä eli 2900 aikuista.
Veikkaan että hiljaista on, totuus kun on, että se enemmistö ottaa mieluummin myllyt ja vakauttaa kunnan talouden jolla taataan sujuva arki palveluineen.
Matikkaa ja tuulivoimaa
24
426
Vastaukset
- Anonyymi
Nyt kannattaa curbisinit vetästä huiviin ja iltapisut hoetoo, kiireesti nukkumaan.
- Anonyymi
Veikkaan, että enemmistölle on ihan ykshailee, tuleeko myllyjä vai ei jonnekin kymmenien kilometrien päähän omasta asumuksesta. Kuten vaikka keskustasta asuntoalueineen.
- Anonyymi
Tällä tavalla saataisiin luonto pelastettua eli keskustaan myllyt. Niistä ei ole kuulema haittoja.
Toisekseen osalle on todella vielä sama tuleeko myllyjä vai ei. Nämä on niitä joiden kodit eivät ole vaarassa joutua lähelle tuulivoima alueita.
Lehdistö ei tuo julki kovin isosti näitä tapauksia missä tuulivoima firmat on esim korvannut äänieristeet taloihin.
Sitten kuinka paljon Kiuruvedellä lahjottiin porukka tuulivoima myönteiseksi?
Vaan vastustus lisääntyy heti roimasti, jos eka alue tulee. Ihmiset näkee mitä se oikeasti on.
Vaan nyt pyytäkää suunnittelemaan tuulivoimaloita keskustan alueelle niin eiköhän se tule ilmi mitä mieltä ollaan, kun oma napa on uhattuna - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä tavalla saataisiin luonto pelastettua eli keskustaan myllyt. Niistä ei ole kuulema haittoja.
Toisekseen osalle on todella vielä sama tuleeko myllyjä vai ei. Nämä on niitä joiden kodit eivät ole vaarassa joutua lähelle tuulivoima alueita.
Lehdistö ei tuo julki kovin isosti näitä tapauksia missä tuulivoima firmat on esim korvannut äänieristeet taloihin.
Sitten kuinka paljon Kiuruvedellä lahjottiin porukka tuulivoima myönteiseksi?
Vaan vastustus lisääntyy heti roimasti, jos eka alue tulee. Ihmiset näkee mitä se oikeasti on.
Vaan nyt pyytäkää suunnittelemaan tuulivoimaloita keskustan alueelle niin eiköhän se tule ilmi mitä mieltä ollaan, kun oma napa on uhattunaKorpijoki, honkaranta, niemiskylä ja koskenjoki ois parasta aluetta myllyille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällä tavalla saataisiin luonto pelastettua eli keskustaan myllyt. Niistä ei ole kuulema haittoja.
Toisekseen osalle on todella vielä sama tuleeko myllyjä vai ei. Nämä on niitä joiden kodit eivät ole vaarassa joutua lähelle tuulivoima alueita.
Lehdistö ei tuo julki kovin isosti näitä tapauksia missä tuulivoima firmat on esim korvannut äänieristeet taloihin.
Sitten kuinka paljon Kiuruvedellä lahjottiin porukka tuulivoima myönteiseksi?
Vaan vastustus lisääntyy heti roimasti, jos eka alue tulee. Ihmiset näkee mitä se oikeasti on.
Vaan nyt pyytäkää suunnittelemaan tuulivoimaloita keskustan alueelle niin eiköhän se tule ilmi mitä mieltä ollaan, kun oma napa on uhattunaEi pidä rakentaa myllyjä keskustaan, ei varsinkaan torille,
humalaiset kiipeilevät mastoihin kilpaa, tippuvat alas ja myllyjen ylläpitäjä voi joutua vastuuseen, maksamaan kivuista, säryistä ja vammoista korvauksia...
Ja yhteiskunta maksamaan sairaalahoidot ja mahdolliset invalidikuljetukset sekä vammautuneille henkistä virkistystoimintaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei pidä rakentaa myllyjä keskustaan, ei varsinkaan torille,
humalaiset kiipeilevät mastoihin kilpaa, tippuvat alas ja myllyjen ylläpitäjä voi joutua vastuuseen, maksamaan kivuista, säryistä ja vammoista korvauksia...
Ja yhteiskunta maksamaan sairaalahoidot ja mahdolliset invalidikuljetukset sekä vammautuneille henkistä virkistystoimintaa...Humalaiset saa omalla kustannuksella kiivetä.
Jos on rahaa viinaan niin on rahaa hoitokuluihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Humalaiset saa omalla kustannuksella kiivetä.
Jos on rahaa viinaan niin on rahaa hoitokuluihin.Ei se niin mene,
poliklinikalle on pakko viedä ja hoitoon ottaa,
mikä voi tulla hyvinkin kalliiksi.
Vakuutus ei korvaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei se niin mene,
poliklinikalle on pakko viedä ja hoitoon ottaa,
mikä voi tulla hyvinkin kalliiksi.
Vakuutus ei korvaa.Ja entäpä sitten, jos perheenpää tipahtaa ja vammautuu työkyvyttömäksi?
Leski ja lapset joutuvat turvautumaan yhteiskunnan sosiaaliapuun.
Sekin maksaa.
Ja perhe-elämä voi mennä sekaisin, jos pahasti vammautunut ukko vain lojuu kotona petissä, kaverit kantavat salaa viinaa ja humalluttuaan huutaa kuin kurki nurkassa...
Vaimolta voi mennä hermot, lapsista tulee häiriköitä ja lisää ongelmakansalaisia yhteiskunnan riesaksi.
Niin että ei tuulimyllyjä keskustaan, eikä varsinkaan torille.
Jos myllyt on hajasijoitettu sinne sun tänne, ne tuskin houkuttelevat ketään korpeen kännissä mahtiaan näyttämään...
- Anonyymi
kyllä tuulivoimaa!
- Anonyymi
Talojen arvot on jo tippuneet ei siihen tuulivoimaa tarvittu. Se että joku mökki maksoi 100 tonnia kymmenen vuotta sitten ja nyt siitä saa 20 tonnia niin tuntuuhan se pahalta. Tämä on vaan arkipäivää suurimmassa osassa suomen sivukyliä oli tuulivoimaa tulossa vai ei. Miten tuulihattuporukka selittää täällä Vieremällä tuon arvon romahduksen kun ei ole tuulivoimaa tulossa ja sivukylän talojen hinnat romahtaneet?
- Anonyymi
Tuo on totta. Talot ovat alunperin yliarvostettu hinnoiltaan , kaupunkien hintoja katsottu.
Vaan uskoisin, että mökkien hinnat tulevat nousemaan, jos ei ole tuulivoima maisemaa.
Moni ei tajua vielä kuinka kauaksi nämä tulevat voimalat tulevat näkymään. Tämä tuulivoimaloiden korkeuksien nosto kertoo sen, ettei tuule tarpeeksi..
Toinen asia on se, että tava Pulliainen ei usko sitä, kun Liian lähellä myllyt ovat toisiaan ne ns riitelee keskenään tuulesta. Alueita kun liian lähellä toisiaan niin niiden teho tulee kärsimään.
Vaan hauska nähdä mitä viisaammat vastaavat tähän. 🤣 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on totta. Talot ovat alunperin yliarvostettu hinnoiltaan , kaupunkien hintoja katsottu.
Vaan uskoisin, että mökkien hinnat tulevat nousemaan, jos ei ole tuulivoima maisemaa.
Moni ei tajua vielä kuinka kauaksi nämä tulevat voimalat tulevat näkymään. Tämä tuulivoimaloiden korkeuksien nosto kertoo sen, ettei tuule tarpeeksi..
Toinen asia on se, että tava Pulliainen ei usko sitä, kun Liian lähellä myllyt ovat toisiaan ne ns riitelee keskenään tuulesta. Alueita kun liian lähellä toisiaan niin niiden teho tulee kärsimään.
Vaan hauska nähdä mitä viisaammat vastaavat tähän. 🤣Liian lähellä toisiaan olevat tuulimyllyt pyörivät sinne sun tänne, kuin hullun myllyt.
Särkevät vielä toisensa. - Anonyymi
Kiinteistöveron uudistuksen voimaan tultua tulet huomaamaan, että arvokkaita ovat talot myös Vieremällä kuten Kiuruvedelläkin. Kaupaksi ne eivät toki sillä hinnalla mene.
- Anonyymi
Tuulimyllyt biokaasu laitoksen viereen.
- Anonyymi
Eikö voita vaan olla niin kuin ennenkin? Hyvinhän tässä on pärjätty ilman myllyjä ja biokaasu on haissut iätajat niin antaa sen haista vapaana.
Pistetään kiinni nuo turhuuet kun tyhjillään suurimmaksi osaksi seisova. Jäähalli, uimahalli ja kulttuuritalo sen verran kovat kulut että ne kun pistää nurin ja pitää vanhat koulut niin hyvä meijän on olla. Enempi rahhoo kaupungilla mitä joskaan mutta turhuuksiin syyvetään. Muuttakoon muualle ne kelle ei kelepoo.- Anonyymi
Mielenkiintoista miten Evijärvi pystyy hoitamaan taloutensa ilman tuulivoimaloita.
Tosin vanha sanonta pitää vieläkin paikkansa. Ei ne isot tulot vaan pienet menot.
Priorisointia mikä on pakollista ja mikä ei.
Ja sitä ihmettelen miksi pitää yhteiskunnan rahoilla rakentaa hirveitä lukaaleja.
- Anonyymi
Tuulivoimasta on enemmän haittaa kuin hyötyä nykyisellä systeemillä. Sen tulee olla ainoastaan hintaa alentava, eikä hintaa määrittelevä tekijä.
- Anonyymi
Kannatan tuulivoimaa👍
- Anonyymi
Tulee ainakin tyyntä kun myllyt muuttavat tuulen sähköksi.
Miten tuulen poistaminen vaikuttaa ilmastoon? - Anonyymi
..jos ei tuule niin pilvetkin möllöttävät paikoillaaan :D
- Anonyymi
Ulkomaalaisten pääomapiirien kotimaissaan valmistamista osista koottuja härveleitä taivaanranta täynnä , härveleitä joiden tuottama sähkö maksaa moninkertaisesti niin vesi - kuin atomivoimalla tuotettuun sähköön verraten .. Ja minkä vuoksi näitä on ollut pakko rakentaa ? Valtavia tietokonekeskuksia on jo rakennettu ympäri maa ja aina vain lisää ja lisää on suunnitteilla , liki jokainen ulkomaan tiedusteluorganisaatio on hakenut ja hakemassa lupia päästäkseen seulomaan bittiavaruudesta jokaisen tiedonjyvän , ja nämä kunnalliset päättäjämme lyövät leimat innosta kiljuen joka hakemukseen , tuleehan tuommoisesta myllystä kiinteistöveroa ihan kymppejä joka vuosi .. kiitos näiden viheli.. siis viHEriäisten , , nämä myllyt , samoin kuin nuo sähköä tarvitsevat tietokonekeskukset , olemme maksaneet itse verorahoillamme , päättäjiemme siunaamilla tuilla ja avustuksilla koska sähköä nämä keskukset nielevät ennenkuulumattomasti ...
- Anonyymi
Bittiavaruudessa mikään ei ole varmaa tietoa, kaikki on epåvarmaa, mikään ei ole faktaa internetissä.
- Anonyymi
Ei Kiuruvesi köyhä ole,on vara polttaa katuvaloja kilpaa auringon kanssa. Ei tarvita tuulivoimaa ,jos oikeasti osattais säästää asioissa.
- Anonyymi
Joo
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.1864155Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,993448SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.1002766Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.3012694Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a392376Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv1682143Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,02070Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k371782Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll81611- 451153