Syntyy lakeja ja päätöksiä, jotka eivät mahdollisesti edusta kansan enemmistön tahtoa.
Vaalivalheet ovat vaarallisia, koska ne estävät kansan tahdon toteutumisen
22
154
Vastaukset
- Anonyymi
Valheitten perusteella kansa valitsee väärät ihmiset edustamaan kansaa.
- Anonyymi
Eliitti ensin sanoo persutkin .
Juuri tuon vuoksi vasemmiston esiintymistä pitäisikin rajoittaa! Vasemmistohan on vain oikeistolaisen yritysmaailman tuotoilla elävää sakkia, joka ei itse kykene talouden puitteissa itseään elättämään ilman oikeistoa!
- Anonyymi
Tuo oli oikeasti hauska.
Yritykset ja työntekijät on ja olleet tämän maan perusta. Oikeisto on se surma kuten nähty? Anonyymi kirjoitti:
Tuo oli oikeasti hauska.
Yritykset ja työntekijät on ja olleet tämän maan perusta. Oikeisto on se surma kuten nähty?Et sitten ole huomannut sitä, että ilman yrityksiä jotka kykenevät palkkaamaan ei ole edes työntekijöitä. Yrityksiä sen sijaan voi olla. Isänikin oli yksinyrittäjä ja pärjäsi sillä paremmin kuin moni tänään.
Yritysten talouspolitiikka on oikeistolaista, muutoin ne ovat entisiä. Tässä voit ajatella suhdetta SOK ja OTK, SOPK pärjää hyvin mutta vasurien OTK taas hävisi maailmasta. Erona lienee ollut suhtautuminen talouteen. Entä OP ja OP Yhteistuki? Tuo Yhtyeistuki OP kaatui muutamassa vuodessa ja joutui laittamaan hanskat naulaan. Vasemmiston talouskäsitykset eivät tuota hyvää tulosta ja siksi niitä ei pidä tuoda esiin missään vaiheessa ja se tarkoittaa ay järjestöjenkin uudelleen organisointia!
Jos halutaan kurjuutta niin vasurit remmiin jos hyvinvointiin niin oikeisto!- Anonyymi
YXKAXEX kirjoitti:
Et sitten ole huomannut sitä, että ilman yrityksiä jotka kykenevät palkkaamaan ei ole edes työntekijöitä. Yrityksiä sen sijaan voi olla. Isänikin oli yksinyrittäjä ja pärjäsi sillä paremmin kuin moni tänään.
Yritysten talouspolitiikka on oikeistolaista, muutoin ne ovat entisiä. Tässä voit ajatella suhdetta SOK ja OTK, SOPK pärjää hyvin mutta vasurien OTK taas hävisi maailmasta. Erona lienee ollut suhtautuminen talouteen. Entä OP ja OP Yhteistuki? Tuo Yhtyeistuki OP kaatui muutamassa vuodessa ja joutui laittamaan hanskat naulaan. Vasemmiston talouskäsitykset eivät tuota hyvää tulosta ja siksi niitä ei pidä tuoda esiin missään vaiheessa ja se tarkoittaa ay järjestöjenkin uudelleen organisointia!
Jos halutaan kurjuutta niin vasurit remmiin jos hyvinvointiin niin oikeisto!"Et sitten ole huomannut sitä, että ilman yrityksiä jotka kykenevät palkkaamaan ei ole edes työntekijöitä."
Noinhan se aina on ollut. Ja myös että toimiva yritys toimii kun sillä on tuloksentekijöitä/työntekijöitä. Eikö näin? Näinhän homma ja hyvinvointi rakentui, kaikki toimi siihen asti kun Kokoomus päästettiin hallituksiin. Loppu historiaa jonka kaikki tietää ja mikä ei ole kovin hyvää luettavaa.
Meistä jokainen voi miettiä kuinka hyvin Suomella ja sen kansalla nyt menisikään ilman Kokoomusta ja sen tekemiä tuhoja. Vai oletko toista mieltä ja millä perustein kun historia tunnetaan. - Anonyymi
Kos yhtään olet seurannut huomaat että hallituksen toimet vaan lisää lamaa
Ja lsisäävät eriarvoisutta toisin kuin vaaleissa luvattiin
- Anonyymi
Sanna Marin Yel- uudistus aikaansai 100.000 uutta työtöntä !
Suomella ei ole varaa Sdp- puolueeseen.- Anonyymi
Meillä on varaa vain oikeistoon joka ottaa helvetisti velkaa ja jakelee velaksi eliitille etuja.Jatketaan samaan tyyliin ja kohta suomalaisia kodittomia asuu kadulla.Kaikki mitä oikeisto säästää terveydenhuollosta,koulutuksesta ja tuista,kaatuu vielä megalaskuina niskaan.Jatkakaa vaan oikeiston peffan nuolemista kieli ruskeana!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Näin juuri. Jatketaan samaan malliin. Lopetetaan hyvinvointivaltio ja tehdään pahvikortteleita. Rakennetaan eliitin asuinaljeille muurit ympärille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin juuri. Jatketaan samaan malliin. Lopetetaan hyvinvointivaltio ja tehdään pahvikortteleita. Rakennetaan eliitin asuinaljeille muurit ympärille.
Se on hallituksen tavoite.
Anonyymi kirjoitti:
Meillä on varaa vain oikeistoon joka ottaa helvetisti velkaa ja jakelee velaksi eliitille etuja.Jatketaan samaan tyyliin ja kohta suomalaisia kodittomia asuu kadulla.Kaikki mitä oikeisto säästää terveydenhuollosta,koulutuksesta ja tuista,kaatuu vielä megalaskuina niskaan.Jatkakaa vaan oikeiston peffan nuolemista kieli ruskeana!
Kannattaa anaalinkin miettiä mihin menoihin sitä velkaa tarvitaan, onko niiden syynä nykyinen hallitus vai edelliset?
- Anonyymi
YXKAXEX kirjoitti:
Kannattaa anaalinkin miettiä mihin menoihin sitä velkaa tarvitaan, onko niiden syynä nykyinen hallitus vai edelliset?
Historian faktojen mukaan Kokoomus. Tutustu hiukan asioihin.
Nuo sinun anaali halut ja jutut kuulu ihan muille palstoille.
- Anonyymi
Poliitikot valehtelee aina,mutta kyllä persut Purran suulla sanoivat yhtä ennen vaaleja ja tekevät nyt toista.Kokoomuksen apupuolue!
- Anonyymi
Niinpä. Toinen vastaava on puoluekuri. Kumpikin ilmiö on demokratian esteitä.
- Anonyymi
Kokoomuksen työllisyyspolitiikka: 330000 työtöntä ja lisää tulee.
- Anonyymi
Orpon velkalaivan kääntäminen: Ainakin 50 miljardia l i s ä ä velkaa
kun hallituskausi päättyy.
Valhe, valhe, hallitus.- Anonyymi
Koska valheitten perusteella kansa valitsi väärät ihmiset edustamaan kansaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska valheitten perusteella kansa valitsi väärät ihmiset edustamaan kansaa.
Tänä juuri tapahtui.
- Anonyymi
Kyselytunnilla tänään hallituksella ei ollut mistään mitään todellista näyttöä.
Työmininisteri kertoi tulevaisuuden kuvitelmista.- Anonyymi
Lapanen ei kyennyt vastaamaan mihinkään. Persujen oli ilmeisesti käsketty olla hiljaa
ja työministeri selitteli sitä samaa miten kaikki muuttuu "ensi vuonna" tai tulevaisuudessa.
Toivotaan, toivotaan.
- Anonyymi
Rikkaitten hyysääminen ja rasismi ei sitten pelastanutkaan Suomea . . .
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267053Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1086157Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163467Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003380