Ostin Anttilasta Roy Anderssonin DVD:n Toisen kerroksen lauluja ja kylkiäisinä tuli hänen 1970 ohjaamansa Eräs rakkaustarina. No vaimo oli kysellyt kotimaista elokuvaa 70-luvun alusta jossa näytteli Tiina Harpf ja joka oli Muurahaispolku, enkä löytänyt sitä. Totesin vaimolleni, että tässä sinulle Muurahaispolkua.
Olin aivan äimän käkenä kun DVD oli hoidettu niin hyvään kuntoon, ohjaaja oli restauroinut sen digitaalisesti. Se oli kuin eilen kuvattu mutta kuvista tuli mieleen oma nuoruus. Kuvaus oli todella tyylikästä ja näyttelijäsuoritukset aivan erinomaisia. Elokuva oli enemmän kuin elokuva, se oli kuin elettyä elämää. Juonta ei ollut, kuten tavallisesti, vaan elokuvaa kuljetettiin eteenpäin kuin sivusta tapahtumia seuraten ja niitä mukana eläen.
Kuinka herkästi ja kauniisti nuorten rakastumisen eteneminen kaikkine vaikeuksineen oli kuvattu. Aivan huikeaa joka toi elävästi mieleeni omat hapuilut vastaavissa tilanteissa. Annika (Ann-Sofie Kylin) oli todella kaunis ja herkkä suurine silmineen. Pär (Rolf Sohlman) leveine hymyineen oli valloittava nuorukainen. Olisi kiva tietää mitä näille näyttelijöille kuuluu tänä päivänä.
Ajan kuva oli parasta mitä olen elokuvissa 70-luvulta nähnyt. Elokuvan tyyli oli ajatonta eikä tyypillistä 60-70 lukujen tuotantoa. Uskon niiden jotka osaavat arvostaa elokuvaa pitävän Eräästä rakkaustarinasta, mutta nykyajan hektisen tyylin elokuvista pitäviin tämä ei taida upota. Kaikesta huolimatta suosittelen tätä helmeä kaikille uteliaille elokuvan ystäville.

Vastaukset 1
Vanhimmat
se on, ja hymyilyttää kun sitä katsoo.Ruotsalainen synkkyys eli tragikoominen meininki sekä parin herkkä suhde ovat parasta antia.Omassa laina DVD:ssäni oli extroissa näytteliöiden haastattelu aikuisina.
Toisen kerroksen lauluja on myös hyvä, analyysiä tästä mitä on.