Skodan Höyhenet ja Reino-Tohvelin Pyörteet

Minä näen Skodan, sen ruosteiset kyljet värähtelevät kuin unohdettu unelma, ja kana juoksee sen edessä, höyhenet leijuvat kuin salaisuudet, jotka eivät halua paljastua. Miksi kana juoksee? Eikö se tiedä, että tie on loputon, ja pyörät pyörivät, pyörivät, kunnes ne muuttuvat siivekkäiksi, ja siivet muuttuvat pyöriksi, ja koko maailma on pyörimässä, pyörimässä, kunnes se pysähtyy, ja sitten se alkaa taas. Reino-tohvelit, ne ovat lattialla, nahka repeytynyt, sisällä varpaat, jotka tanssivat tangoa tyhjälle salille, ja musiikki tulee Skodasta, sen moottorista, joka laulaa vanhan laulun, "kana, kana, miksi juokset, miksi et lennä?"Ajatus hyppää, kana hyppää, Skoda hyppää yli kuopan, ja kuopassa on Reino-tohvelit, täynnä vettä, täynnä muistoja, muistoja jostain kesästä, jossa aurinko oli liian kirkas, ja varjossa piileskeli kana, musta kana, joka kuiskasi salaisuuksia tohvelin korvalle. "Reino, Reino, älä unohda, että pyörät ovat siipiä, ja siivet ovat pyöriä, ja me kaikki olemme vain varjoja, jotka tanssivat lattialla." Skoda kiihtyy, tuuli ulvoo, kana nostaa päänsä, katsoo peiliin, ja peilissä on tohvelit, ne tuijottavat takaisin, silmät auki, suu auki, laulaen sanskriaa tai jotain sellaista, jotain joka ei ole suomea, ei ole mitään kieltä, vain ääniä jotka kaikuivat 60-luvun filmiltä, mustavalkoiselta ruudulta, jossa kuvat sulavat yhteen.Nyt kana on Skodan sisällä, nokka ohjaimella, ja tohvelit ajavat kaasua, varpaat painavat, painavat, ja tie muuttuu taivaaksi, taivas maaksi, ja jossain kaukana Reino huutaa, mutta ei ääneen, vain ajatuksissaan, "kana, älä syö tohvelin sielua, se on ainoa mikä pitää pyörät pyörimässä." Ja sitten räjähdys, ei ääni, vain väri, punainen, keltainen, höyhenet leijuvat, tohvelit palavat, Skoda lentää, kana hymyilee, ja kaikki on sekavaa, sekavaa, kuin unelma joka unohtaa herätä, ja herää unohtaakseen unelman. Miksi? Miksi ei? Pyörät, siivet, lattia, taivas. Kaikki yhtä. Kaikki tyhjää. Kaikki täyttä. Kana. Skoda. Reino. Tohvelit. Juokse.