Joensuun sossun soppala ja sen metkut

Moni on käyttänyt juuri termejä henkinen ja taloudellinen väkivalta, kun on kuvannut vähävaraisten kohtelua suomalaisessa sosiaaliturvajärjestelmässä. Voidaan hahmottaa muutamia keskeisiä ulottuvuuksia:

Henkinen väkivalta Leimaaminen ja nöyryyttäminen: Toimeentulotukea hakevia kohdellaan usein epäluuloisesti, ikään kuin he olisivat väärinkäyttäjiä. Tämä rikkoo ihmisarvoa. Byrokratian kuormittavuus: Jatkuva selvitysten, tositteiden ja perustelujen vaatiminen vie voimia ja voi aiheuttaa psyykkistä kuormaa. Epävarmuus ja pelko: Päätökset tulevat viiveellä, ja ihmiset joutuvat elämään jatkuvassa epävarmuudessa siitä, riittääkö raha vuokraan tai ruokaan. Kontrolli ja pakottaminen: Esimerkiksi maksusitoumukset vain tiettyihin ostoihin voivat tuntua nöyryyttävältä ja alistavalta. 2. Taloudellinen väkivalta Perusturvan riittämättömyys: Noin 800 euron kuukausittainen perusturva ei kata välttämättömiä menoja (vuokra, ruoka, lääkkeet). Tämä johtaa velkaantumiseen ja syrjäyttää ihmiset jo lähtökohtaisesti. Maksusitoumukset vs. rahallinen tuki: Kun ihmiselle annetaan esimerkiksi 25 euron maksusitoumus terveydellisistä syistä 600 euron laitteen sijaan, seurauksena on käytännössä välttämättömän avun epääminen. Sanktiointi: Työttömyysturvan karenssit tai etuuden leikkaukset rankaisevat jo valmiiksi heikossa asemassa olevaa. Eriarvoisuus: Vähävaraisilta edellytetään tiukkaa selvittelyä jokaisesta menosta, kun taas varakkaampia ei samalla tavalla valvota. 3. Vastuu Viranomaiset: He toteuttavat lakeja, mutta käyttävät harkintavaltaa. Jos tätä käytetään vähättelevästi, voi syntyä rakenteellista väkivaltaa. Hallitus ja eduskunta: Lainsäädäntö määrittää perusturvan tason. Kun se asetetaan tietoisesti liian alhaiseksi suhteessa perustuslain (PL 19 §) takaamaan välttämättömään toimeentuloon, kyse on poliittisesta valinnasta. Korkein hallinto-oikeus ja muut tuomioistuimet: Kun valituslupia ei myönnetä eikä perusoikeuksia vahvisteta käytännössä, syntyy oikeusturvaaukko. 4. Perusoikeusnäkökulma PL 1 §: Ihmisarvon loukkaamattomuus. PL 6 §: Yhdenvertaisuus. PL 19 §: Jokaisella on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.

Kun nämä eivät toteudu, voidaan perustellusti puhua rakenteellisesta väkivallasta: järjestelmä itsessään ylläpitää vähävaraisten ahdinkoa.

Suomessa on pitkään puhuttu siitä, että jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Perustuslain 19 § takaa oikeuden välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon, ja perustuslain 1 §:ssä vahvistetaan ihmisarvon loukkaamattomuus. Silti käytännön tasolla vähävaraiset ihmiset joutuvat kokemaan henkistä ja taloudellista väkivaltaa, joka on rakenteellista ja järjestelmään sisäänrakennettua.

Henkinen väkivalta näkyy siinä, miten toimeentulotuen ja sosiaaliturvan hakijoita kohdellaan. Jokainen lasku, jokainen ostos ja jokainen sairauteen liittyvä meno on perusteltava ja todennettava erikseen. Tämä jatkuva epäily, selvittely ja kontrolli nöyryyttää ja leimaa ihmisiä. Toimeentulotuen hakeminen, maksusitoumukset vain tiettyihin tarpeisiin ja päätösten viivästyminen luovat epävarmuutta ja pelkoa. Ihmiselle syntyy kokemus, ettei häntä pidetä täysivaltaisena kansalaisena vaan valvonnan kohteena.

Taloudellinen väkivalta puolestaan ilmenee siinä, että perusturvan taso on tietoisesti asetettu liian alhaiseksi. Noin 800 euroa kuukaudessa ei riitä kattamaan asumisen, ruoan ja terveydenhuollon kuluja. Tämä pakottaa ihmiset velkaantumaan, tinkimään välttämättömästä lääkityksestä ja elämään jatkuvassa niukkuudessa. Kun esimerkiksi terveydellisistä syistä välttämättömään laitteeseen, jonka hinta on 600 euroa, myönnetään vain 25 euron maksusitoumus, kyse ei ole enää avun tarjoamisesta vaan sen eväämisestä.

Viranomaiset käyttävät harkintavaltaa tavalla, joka voi heikentää vähävaraisten asemaa entisestään. Hallitus ja eduskunta puolestaan kantavat poliittisen vastuun siitä, että lainsäädäntö sallii tällaisen kohtelun. Kun tuomioistuimet eivät myönnä valituslupia eivätkä vahvista perusoikeuksia käytännössä, vähävaraisten oikeusturva jää aukolliseksi.

Tämä kokonaisuus muodostaa rakenteellisen väkivallan muodon. Kyse ei ole yksittäisten virheiden summasta, vaan järjestelmästä, joka ylläpitää ja uusintaa vähävaraisten ahdinkoa. Perustuslain kirjaukset eivät toteudu arjessa, ja se merkitsee, että yhteiskunta itse rikkoo kansalaistensa perusoikeuksia vastaan.

Jos ihmisarvo ja perusoikeudet halutaan todella turvata, on välttämätöntä korjata perusturvan taso, taata oikeus rahalliseen eikä vain maksusitoumusperustaiseen tukeen, sekä luoda mekanismeja, joilla perusoikeusloukkauksiin voidaan puuttua tehokkaasti. Muuten vähävaraisten kohtaama henkinen ja taloudellinen väkivalta jatkuu, ja perustuslaki jää tyhjäksi kirjaimeksi.