Inhimillistän radikaalisti eri mieltä olevat
Mikään ei koskaan oikeuta fataalia poliittista väkivaltaa eikä edes ei-fataalia poliittista väkivaltaa. Olen vasemmistolaisten poliitikkojen kanssa eri mieltä lähes kaikesta, mutta samaan aikaan puolustan heidän sananvapauttaan.
En pidä vasemmistoliitosta tai vihreistä enkä juuri perusta demareistakaan. Mielestäni heidän politiikkansa on kajahtanutta ja vahingollista Suomelle. Mutta vasemmistolaiset, vihreät ja demaripoliitikot ovat ihmisiä kuten minä ja puolueeni perussuomalaiset. Epätäydellisiä ihmisiä kuten minä ja puolueeni. Heidän politiikkaansa tulee vastustaa ja sitä vastaan saa puhua kovaakin, mutta samalla heidän sananvapauttaan tulee kunnioittaa. Inhimillistän radikaalisti heidät väärässä olevina puolueina ja ihmisinä, mutta päivän päätteeksi ja poliittisen debatin loputtua pidän heitä vain ihmisinä.
Toivon, että näissä puolueissa kiihtyvä ”me hyvä – te paha” -ajattelumaailma saisi Kirkin näkyvän murhan myötä herätyksen. Riikka Purran inhimillistäminen ei ole väärin, kuten Veronika Honkasalo väitti – päinvastoin se on oikein, koska Purra on ihminen. Lopettakaa eri mieltä olevien epäinhimillistäminen ja käyttäkää voimanne meidän väärässä olemisemme todistamiseen ja oman oikeassa olemisenne todistamiseen sen sijaan, että rakentaisitte päänne päälle sädekehää ja meidän päähämme pirun sarvia.
Demonisointi on vaarallista
Inhimillistän radikaalisti eri mieltä olevat
Anonyymi-ap
1
84
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2663302Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201829Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241499- 811334
- 1371038
- 81984
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61799Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86746Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61677Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50626