Onko Pieksämäki Suomen kuollein "kaupunki"?

Anonyymi-ap

Ajelin tässä lauantai-iltapäivällä Jyväskylästä Mikkeliin ja Pieksämäki sattui sopivasti matkalle. Jäin hämmentyneenä ihmettelemään, että mikäs "kaupunki" tämä tämmöinen on kun ei ristinsielua missään. Pelkkää kulunutta asfalttia ja säiden raiskaamaa betonia.

Isoimmassa kaupassa riitti yksi avoin kassa (ettekö syö mitään?). Eläinkauppa oli kiinni (eikö teillä ole koiria/kissoja?). Alkossa valikoima alta arvostelun (juotteko vaan pirtua?).
Suomessa on satoja eläväisempiä kuntia laajemmin palveluin kuin "kaupungissanne". Kuka piru teille kaupunki-oikeudet on edes myöntänyt, kun ette niitä selvästikään ansaitse?

Onneksi ympärillä on hyvät ohitustiet. Suosittelen, että poistatte niistä kaikista liittymät keskustaan etteivät turistit vahingossa eksy näkemään ankean käpykylänne kaameutta - kärsii vielä koko Savon maine. Liikennevalot voisi myös sammuttaa syömästä sähköä - vai onko kyseessä ympärivuotinen joulukoriste Pieksämäkiläisittäin? Ketä varten, metsäjäniksiä?

36

777

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Just just. Teki kuitenkin sen verran hyvän vaikutuksen, että tulit tänne Suomi24seen asiaa kommentoimaan.

    • Anonyymi

      Itselle ei alko ole tärkeä. Eläimiä en myöskään omista. Prisma on aivan hulppean kokoinen. Citymarket myös hyvä. Ja Lidl .

    • Anonyymi

      Ei ole yhtään sen suurempi kirous olla pieksämäkeläinen kuin minkä tahansa kaupungin "kansalainen". Täällä ei vaan ole oikeastaan mitään muuta kuin ne suurimman ajan tyhjinä olevat kaupat sekä loppuunajetut kadunpätkät, jotka silloin tällöin jostain syystä keräävät rallinsa. Sitten loppunsahatut pätkät joksikin aikaa eristetään aidoilla korjattavaksi ja liikenne siirtyy toiselle pätkälle. Kunhan ei oikeastaan mitään ajattele ja antaa ns kuppikuntien pitää rauhassa mukeistaan kiinni niin ei edes sairastu.

      • Anonyymi

        Olet kyllä melko tyhmä kun et aja Laukaasta Kangasniemelle ja suoraan Mikkeliin. Oliko sitten pakko mussuttaa Niemisjärven rasvapallo hamppareita.


    • Anonyymi

      Taidat olla entinen Pieksämäkeläinen, ja ikävissä tänne ajelit.

      • Anonyymi

        Onko sillä edes ajokorttia?


    • Anonyymi

      hallitsematonta käyttäytymistä ja/tai seksin jatkuvaa ajattelemista siten, että se aiheuttaa ongelmia.

      Pakonomaisesta seksikäyttäytymisestä voi olla kyse jos

      Porno, eroottinen kuvamateriaali, itsetyydytys, seksiseuran etsiminen, maksullinen seksi, nettiseksi, erilaiset fetissit, ihastuminen tai suhteiden tavoittelu tai jokin muu seksuaalinen toiminta vie suhteettoman paljon aikaa ja huomiota vähintään kuuden kuukauden ajan.
      Seksikäyttäytyminen aiheuttaa vakavia sosiaalisia, psyykkisiä ja/tai fyysisiä haittoja.
      Haitoista huolimatta käyttäytymistä ei pysty lopettamaan.
      Käyttäytyminen ei juurikaan tuota nautintoa tai voi aiheuttaa omien arvojen vastaista käyttäytymistä.

    • Anonyymi

      Jyväskylä on aika sekava City. Mieluummin käyn vaikka Mikkelissä tai Kuopiossa tästä Pieksämäeltä ostoksilla. Ja enpä suurempia ostoksia tee kuin muutaman kerran vuodessa. Lähinnä autoon jotain ja niitäkin kyllä saa täältä omalta "kylältä". Jos ei saa niin voi tilata tai ajaa sitten muualla käymään. Maaseutumainen elämä on itselle mieluinen niin siksi tässä Pieksämäellä tulee eleltyä. Isolla kirkolla välillä eli Stadissa. Mutta kyllä kuulkaa se Stadi ei mikään paratiisi ole. Meluisa sotkuinen iso paikka ja vaarallinen.

      • Anonyymi

        Jyväskylä on myös mielestäni vähän omituinen kaupunki.


    • Anonyymi

      Arvoisa Pieksämäen ohittaja,

      Kiitos että jaksoit pysähtyä – vaikka vain haukkuaksesi. Meillä Pieksämäellä ei ole tapana sylkeä vieraita päin naamaa, mutta kun kerran aloitat, niin vastataan samalla mitalla. Savolaisittain, tietenkin.

      Hämmennyksesi kaupungin hiljaisuudesta kertoo enemmän sinusta kuin meistä. Täällä ei tarvitse metelöidä, kun elämä sujuu ilman turhaa hötkyilyä. Jos kaipaat tungosta ja stressiä, suosittelemme Kehä III:n ruuhkaa – siellä riittää sieluja ja savua.

      Yksi avoin kassa riitti, koska meillä ei tarvitse jonottaa ostamaan einespitsaa ja energiajuomaa. Eläinkauppa oli kiinni? Totta – se menee lauantaisin kiinni klo 13.00, koska täällä ihmiset osaavat hoitaa ostoksensa ajoissa. Meillä ei tarvitse olla 24/7 auki, kun elämä ei ole jatkuvaa paniikkia.

      Alkon valikoima? Sama kuin muissakin vastaavissa kaupungeissa. Jos et löytänyt muuta kuin pettymyksen, ehkä makuaistisi on kehittynyt lähinnä kiljun ympärille. Tukehtua voi moneen – mutta jos se on omaan asenteeseen, suosittelemme varovaisuutta.

      Kaupunki-oikeudet? Me saimme ne, koska täällä on historiaa, kulttuuria ja yhteisöä. Ei ehkä sellaista, joka näkyy sinulle ohikiitävässä hetkessä, mutta sellaista, joka rakentuu vuosikymmenten aikana. Jos se ei kelpaa, ohitustie on tosiaan hyvä – mutta älä huoli, Pieksämäki ei kaipaa ohikulkijoiden hyväksyntää.

      Liikennevalot? Ne toimivat ihan hyvin, mutta jos ne näyttävät sinulle joulukoristeilta, ehkä kannattaisi miettiä, millä silmillä maailmaa katselee. Meillä ei ole tapana sammuttaa valoja vain siksi, että joku ei ymmärrä niiden tarkoitusta. Metsäjänikset kiittävät – hekin arvostavat turvallista ylitystä enemmän kuin sinun sarkasmiasi.

      Lopuksi: Pieksämäki ei ole sinua varten – eikä tarvitse ollakaan. Me emme pyydä anteeksi sitä, että emme ole muovinen kuluttajaparatiisi, vaikkakin kauppojemme tarjontamme on erittäin monipuolinen ja rittää hyvin, kiitos kauppiaiden.
      Me olemme Pieksämäki. Ja jos se tuntuu sinusta ankealta, ehkä ongelma ei ole kaupungissa – vaan peilissä.

      • Anonyymi

        Ja Pieksämäellä on pakettiautomaatteja,jos jotain ei löydy kaupoista niin voi tilata. Ennen vanhaan tilattiin paljon Anttilasta,Ellokselta,Hobby hallista...


    • Anonyymi

      Kyllä kuullosti ihan pieksämäkeläiseltä nuo jutut.

    • Anonyymi

      On se ainakin täynnä aivokuolleita?

    • Anonyymi

      Pieksämäkeläinen kommentointi oli.

      • Anonyymi

        Pieksämäellä on mukavaa, Feria kirpputori on upea nykyään. Tykkään. Prisma on myös oikein hieno. Välillä käyn Pieksämäellä,vaikka en ole asunut vuoteen siellä. Moilasen leipomo on myös joka kerta pakko käydä. Pakkaseen leipää ja leivoksia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pieksämäellä on mukavaa, Feria kirpputori on upea nykyään. Tykkään. Prisma on myös oikein hieno. Välillä käyn Pieksämäellä,vaikka en ole asunut vuoteen siellä. Moilasen leipomo on myös joka kerta pakko käydä. Pakkaseen leipää ja leivoksia.

        kallein leipäkauppa täällä.


    • Anonyymi

      Et ole sitten käynyt Kouvolassa tai Heinolassa?

      • Anonyymi

        Tai Keravalla.


    • Anonyymi

      Ei ole Pieksämäki, vaan kuollein kaupunki on Varkaus.

      • Anonyymi

        Niinkun ei lämmennyt se neito siellä ja teki sinusta TikTok videon "red flag".


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkun ei lämmennyt se neito siellä ja teki sinusta TikTok videon "red flag".

        Kuule, meni sulla nyt pahasti ohi. Olen mummi, jolla on kokemuksen korkea ääni tässä asiassa. Varkaus on kuollut kaupunki. Meneppä kurkistamaan viiden jälkeen, ei ristin sielua missään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule, meni sulla nyt pahasti ohi. Olen mummi, jolla on kokemuksen korkea ääni tässä asiassa. Varkaus on kuollut kaupunki. Meneppä kurkistamaan viiden jälkeen, ei ristin sielua missään.

        ihmiset on joka kaupungissa siihen aikaan esim syömässä eikä sinun käyntiäsi kunnioittamassa.täällä liikkuu monenlaista tolvanaa kerjäämässä huomiota.


      • Anonyymi

        Ei ole. Varkaudessa on tulevaisuuden hyvä ote menossa. Paljon kansainvälisiä yrityksiä joita Pieksussa ole yhtään. Varkauden konepaja teollisuuskin maailman kärkeä. Ei siis alkuunkaan kuollut ....päinvastoin!!!!


    • Anonyymi

      Mitä odotat kun väestöstä on lähtenyt lähes 10 000 ihmistä, mutta kaupunkirakenne on edelleen olemassa? Kyllä hiljaista on ja tulee olemaan, mutta eikös se ole vain hyvä asia?

      • Anonyymi

        Pieksämäki on kaunis kaupunki.


    • Anonyymi

      Mukava pikkukaupunki Pieksämäki on. Lomatriolla usein majoitutaan. Kivat luontoreitit ja talvella moottorikelkkaillaan Naiskankaalla.

      • Anonyymi

        Lomatrio on aina ollut kiva paikka. Myös harrastuksena purjelento. Nuorena isän kanssa käytiin Naarajörven kentällä lentää.


    • Anonyymi

      Kaikkea on mitä tarvitsee. Rauhaa, työtä, tilaa harrastaa ja elää. Ruuhkat ja ylihintaiset asunnot puuttuu. Ne ketkä ei pärjää niin on enimmäkseen muuttaneet pois, muutama valittaja eksyy joskus.

      • Anonyymi

        Töitä en kyllä omalta alalta löytänyt Pieksämäellä. Muuten mukava kaupunki.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Töitä en kyllä omalta alalta löytänyt Pieksämäellä. Muuten mukava kaupunki.

        Sama, ei täällä töitä ole kaikille tarjolla eikä edes oppisopimuksella hoitoalalle paikkaa vaikka kaupunki kuhisee alan ammattilaisiata. Pari vuotta oli ns haku päällä, eikä mitään tarjolla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama, ei täällä töitä ole kaikille tarjolla eikä edes oppisopimuksella hoitoalalle paikkaa vaikka kaupunki kuhisee alan ammattilaisiata. Pari vuotta oli ns haku päällä, eikä mitään tarjolla.

        Ensin opiskelee diakilla ja sitten pois muualle töihin. Kävin itse yli 15vuotta sitten diakilla lähihoitajaksi ja muutin etelämmäksi töihin. Silti Pieksämäellä on sydämeni.


    • Anonyymi

      Kuoleva pikkukaupunki kasvukeskusten ulkopuolella ihan kuten Nivala, Haapajärvi, Kauhajoki jne. Sellainen joissa lähinnä hautaustoimistoyrittäminen on kannattavaa. Työpaikat vähenee, nuoret muuttaa pois, lapsia ei synny, kerrostalot täynnä tyhjiä asuntoja jne.
      Luonto tietysti lähellä mutta muuta ei juuri lähellä olekaan.
      Noita on Suomessa paljon ja määrä senkun lisääntyy.
      Silti niissä elää ihan onnellisia ja tyytyväisiä ihmisiä.o

      • Anonyymi

        Paljon on myös kehittyviä ja selviytyviä pikkukaupunkeja.


    • Anonyymi

      Pieksun alueen vilkkain keskustelu on siitä, "onko pieksu Suomen kuollein kaupunki", paha sanoa, mistä tämä kertoneen.

      • Anonyymi

        Vuokrat edullisia, ihmisillä joillain tarve olla muka jotain,vaikka on luuseri,ei edes ammattia kaikilla. Mutta se siitä . Jokainen oman onnensa seppä ja laki on laki.


    • Anonyymi

      Mukava City.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      237
      5464
    2. Mikä vasemmistolaisista jankkaavaa vaivaa?

      Pahasti on ihon alle, siis korvien väliin sinne tyhjään tilaan, päässeet kummittelemaan. Ei ole terveen ihmisen merkki
      Maailman menoa
      84
      3474
    3. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      132
      3301
    4. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      42
      3063
    5. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      72
      2929
    6. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      93
      2764
    7. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      17
      2440
    8. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      103
      2307
    9. Miksi eristäydyt?

      Onko jokin syy kun vetäydyt omiin oloihin?
      Ikävä
      170
      1837
    10. Vapaa- ajan asunto palanut Haapavedellä

      Haapavesi päässyt Iltalehteen Vapaa- ajan asunto palanut 35 neliötä palanut. Missä päin tämä on ollut? Poliisin tutkinn
      Haapavesi
      9
      1430
    Aihe