Miten SSRI-lääkkeet ovat epäeettinen huijaus?

Anonyymi-ap

- Ne määrättiin vailla kertomista niiden merkittävistä ongelmista väittäen että masennus muka liittyisi jotenkin serotoniinitasoihin jota lääke olisi korjaamassa. Käytännössä tämä sai lääkkeen kuulostamaan paremmalta kuin se onkaan. Monelle on määrätty lääkkeitä paljon pitemmäksi aikaa kuin mihin laajat tutkimukset perustuvat käytännössä kertomatta siitä että potilaina he on osa kontrolloimatonta lääketutkimusta.

- Merkittävistä ongelmista jäi kertomatta vieroitusoireet, se kuinka voimakkaasti keho mukautuu niihin (esim. sähköiskut päässä jo yhdestä annosunohduksesta) ja edes kertomatta jopa seksuaalihaitoista. Potilas ansaitsisi tietää jos hän menettää orgasmin tai tuntoaan alapäästä kuten joku halvauspotilas jolla tuntuu kuin tunto alapäästä olisi lähtenyt. Lääkkeen ulottuvuuksiin voi liittyä myös esim. tunteiden turtuminen ja levottomuuden lisääntyminen tai unen häiriintyminen - kun näistä ei kerrota ihminen ei osaa aina yhdistää näitä lääkkeeseen. Pahimmillaan tällainen voi syöstä mielenterveyden vielä kovempaan syöksykierteeseen.

- Harvalle nuorille on kerrottu lääkkeen ongelmista lisääntymisterveyden suhteen : Käytännössä ongelmaksi tulee esim se että lääkettä ei vain pysty ajamaan alas vaan se voi viedä pitkää jaksoa elämästä pahimmillaan ja vieroitusoireista toipumiseen menee aikaa. Lisääntymisikkuna on rajoitetun mittainen ja käytännössä lääkeriippuvuus voi saada ihmiset lykkäilemään lapsentekoa jos ei halua hankkia SSRI-vauvaaa. On selkeää tieteellistä näyttöä kuinka lääke voi vaikuttaa haitallisesti sikiön kehitykseen ja fyysistä riippuvuutta aiheuttavan lääkkeen käyttö voi olla tässä suhteessa ongelma - myös vahinkoraskauksia voi olla. Sekään ei ole hyvä lisääntymisterveydelle että on seksuaalihaittoja. Ne kellä on PSSD kuvaavat myös muita haittoja esim aivosumua, yleistä tunnelamaa, kognition häiriöitä ja seksuaalihaitat on vain jäävuoren huippu. Kyseessä voi olla neurologisia ulottuvuuksia omaava tila jonka vain yksi ominaisuus on seksuaalihaitat.

- Käytännössä lääkkeen teho voi olla paljon olemattomampi kuin on ajateltu koska lääketutkimuksissa on rutiininomaisesti sotkettu vieroitusoireita relapsiin. Ei ole mitään erityisen vahvaa tutkimusnäyttöä että lääke tehokkaasti estäisi relapseja. Pitemmällä tähtäimellä lääke voi olla se masennuksen taustatekijä - mutta eipä siitä psykiatria tunnu olevan kiinnostunut - kuinka pitkäaikainen käyttö voi olla huonompiin hoitotuloksiin yhteydessä. Sekin mitä monet pitää tehona voi perustua täysin samaan kuin alkoholistin krapularyyppy - fyysistä riippuvuutta pidetään hallinnassa pitämällä lääkkeen pitoisuus samana. Vieroitusoireet voi olla myös henkisiä - kuten huumausaineissa ikään.

Siinäpä syitä miksi SSRI-lääkkeet ovat epäeettinen huijaus ja niitä on määrätty ihmisille ilman kunnollista informaatiota - etenkin aikana kun media ei kirjoittanut harmeista suurelle yleisölle samalla lailla.

12

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olet todella oikeessa. SSRI tuhosi osan elämääni. Itsekäytin näitä ikävuodet 15-21, vuodet täysin sumussa. Täytyisi kieltää lailla ensitilassa alle 18v, ja kaikilta muiltakin. 6-12kk lopetuksesta, niin mahdollisesti selviää vielä siitä ihminen elämään. Lopetus voi olla joillekin vaikea, mutta itse selvisin sentään siitä selville vesille.

      • Anonyymi

        Aivot kehitty sinne kolmenkympin huitteille asti. Koen että omalla kohdalla 18 vuotiaanakin aloitettu vuosien lääkitys huonolla informaatiolla oli liikaa. Ja kiitos kokemuksesi jakamisesta.


    • Anonyymi

      Varmaan annos vaikuttaa?

    • Anonyymi

      Eikö tuo psykiatriassa oleva toiminta ole aika pitkälti muutenkin epäeettistä? Kaikki potilaan, eli yksilön kertomia asioita saatetaan pitää sairauden oireina, vaikka ne johtuisivat ristiriidoista kotona omien perheenjäsenten kanssa, jos on sosiaalisia ongelmia, stressiä, yksinäisyyttä jne. Persoonallisuudenpiirteitä, kuten introverttiyttä saatetaan sekoittaa ja pitää yhtenä skitsofrenian oireena.

      Psykiatriassa on tehty ja tehdään edelleenkin virheellisiä diagnooseja. Käypähoitosuositukset päin metsiä. Psykoosidiagnoosien saaneiden kohdalla ainakin.

      Psykososiaalista tukea ei anneta ainakaan niissä tapauksissa, jos henkilöä kiusataan kotona, koulussa, tai työpaikalla. Jos niistä mainitsee, niin sitäkin saatetaan pitää yhtenä merkkinä ja todisteena jostakin sairaudesta. Voiko niissä paikoissa puhua oikeastaan mistään, ilman, että sitä ei tulkittaisi jonkin sairauden linssien läpi?

      Käytännössä se psykososiaalinen tukikin taitaa tarkoittaa vain hoitomyöntyväisyyden, sairaudentunnon ja lääkityksien käytön varmistamista.

      Mitähän se henkisen hyvinvoinnin edistäminen on käytännössä? Ilmeisesti sitä, että potilaan täytyy hyväksyä sairaan potilaan rooli ja syödä masennus, tai neuroleptilääkkeitä koko ikä. Tätähän jotkut asiantutkijat ovat jo vihjanneet sillä "hoidon tehostamisella". Koska ainakin tähän mennessä, jo yli 20 vuoden ajan avopuolellakin ne keskustelut ovat olleet lähinnä jutustelua. Mitään terapeuttista vaikutusta niillä ei ollut. En tiedä, mikä on nykytilanne.

      • Anonyymi

        Oman hyvinvoinnin edistämiseen on osallistuttava myös itse.
        Kukaan toinen ei pysty kääntämään vointia hyväksi toisen puolesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oman hyvinvoinnin edistämiseen on osallistuttava myös itse.
        Kukaan toinen ei pysty kääntämään vointia hyväksi toisen puolesta.

        Systeemissä jossa potilaita on väärininformoitu lääkkeen hyödyllisyydestä ja toimintamekanismista, jätetty informoimatta vaikutuksista psyykeeseen esim tunnelama, apatia tai seksuaalisuuden leikkautuminen tai vieroitusoireet niin on aika typerää jankata siitä miten hyvinvoinnin edistämiseen on osallistuttava myös itse ainakin ignooraten nämä puolet lääkkeistä. Itselläni lääkkeen ongelmat näytteli aika suurta roolia siinä miksi yhdessä vaiheessa en saanut tehtyä elämäni eteen oikein mitään - olin täydessä apatiassa. ja lamaannuksessa. Terapiassa en tehnyt mitään edistystä koska olin hyvin hukassa itsestäni.

        On myös hemmetin epäeettistä diagnosoida todella monimutkainen tila joksikin aivokemian häiriöksi jota lääke korjaa pitäen lääkitystä tässä suhteessa jotenkin olennaisimpana osana monesti mitä käytetään hoitokeinona paremman puutteessa aluksi aloittaen ihmisille lääkkeitä missä on tämänsorttisia ongelmia ilman kunnon tukea.

        Kaikki lähtee siitä että depressio ymmärretään monimuotoisempana ilmiönä ja oireena jostain - ei sitoen sitä aivokemioiden häiriöhön ja potilas tulee informoiduksi lääkkeen ongelmista jotta ei pidä niitä omina ongelmina. Toki itse heräsin kerran kun tuntui että en ponnistellut enää elämäni eteen ja olin lamaantunut. Heräsin ja ajattelin että ei vissiin nämä lääkkeet oikein mitään tee juurikaan. Muistan sen hetken kun lääke alkoi poistua kuinka apatiakin väistyi - too bad aloin kärsiä myös vieroitusoireista pahaa-aavistamattomana missä hermosto meni sekaisin. Sen tasapainottaminen onkin ollut melkoinen työ hermoston huidellessa ylivireydessä lääkkeen sotkun seurauksena.

        Veikkaan että sain harmia niin aivoilleni kuin hermostolleni vuosikausien lääkekuureista. Kärsin PSSD:stä ja neuropaattisista oireista nykyään, ja uskon psykiatrialla olevan tässä osa ja arpa.


    • Anonyymi

      SSRI lääkkeet pelastivat elämäni. Itse ajauduin vakavaan masennukseen olosuhteiden pakosta, enkä sen takia, että olisin luonteeltani laiska tai "tyhmä".

      Nyt kun olen lukenut miten SSRI lääkkeet toimii, niin ymmärrän miksi uhriutujat eivät kykene saamaan samaa hyötyä kuin minä.

      • Anonyymi

        Lopeta hetkeksi ssri, niin ymmärrät ja näet asian toisen puolen. Sen nimi on Todellisuus. Se on vähän sellainen, ettei kaikki olekaan niin tavallista päivistä toiseen


      • Anonyymi

        SSRI-lääkkeiden sanotaan lisäävän neuroplastisuutta mitä edistää ihan elintavatkin. Masennuksen ei ole todistettu liittyvän neuroplastisuuden puutteeseen ja esim nuorilla ihmisillä on luonnostaan erittäin neuroplastiset aivot ja uusia hermoyhteyksiä syntyy herkästi. Neuroplastisuuden ja uusien hermosolujen synnyn hetkittäistä lisääntymistä voi tapahtua myös mm.aivovammojen, aivoinfarktien ja aivojen toiminnan häiriintymisen jälkeen eli se että aivoja sotketaan jollain ja neuroplastisuus lisääntyy ei ole osoitus niiden tehosta eikä tämä välttis ole aina positiivista.

        SSRI-lääkkeiden vaikutusta neuroplastisuuteen ja sen yhteyttä masennuksen paranemiseen liioitellaan raskaalla kädellä saatika että tämä oikeasti olisi näiden lääkkeiden toimintamekanismi. Joidenkin tutkijoiden mukaan tunnelama negatiivisista tunteista voi olla se suurempi vaikuttava tekijä. Se ainakin olisi linjassa tutkimusten kanssa missä eräästäkin SSRI-lääkkeestä nähtiin hyötyä enemmän ahdistuksen turruttamiseen kuin masennukseen (sertraliini). Uskon että ssri aineilla voi toki olla jotain tehoa, esim saavathan jotkut ocd potilaatkin niistä apua mutten usko että teho on se mistä on välttämättä yleisesti puhuttu. Pitkäaikaistehosta on heikommin näyttöä ja hatarampaa tutkimusta. Esim ihminen jonka tiedän kärsivän vastaavista oireista oireet ei ole kadonneet eli teho voi olla marginaalinen.

        Mullakin yksi kaveri sanoi energiahoitojen auttaneen mielenterveyteensä - itseasiassa on tehty kokeita missä pelkällä plasebolla ja lääkärin (tai asiantuntijan tuella johon potilas uskoo) tuella on merkittävä merkitys eli kun gaslightaat muiden kokemusta voi olla että myös oma kokemuksesi ei pidä paikkaansa.

        Se ei tee kenestäkään uhriutujaa kertoa lääkkeen ongelmista ja on aika huolestuttavaa kuinka lääkkeitä on määrätty vailla kunnollisen informaation antamista


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        SSRI-lääkkeiden sanotaan lisäävän neuroplastisuutta mitä edistää ihan elintavatkin. Masennuksen ei ole todistettu liittyvän neuroplastisuuden puutteeseen ja esim nuorilla ihmisillä on luonnostaan erittäin neuroplastiset aivot ja uusia hermoyhteyksiä syntyy herkästi. Neuroplastisuuden ja uusien hermosolujen synnyn hetkittäistä lisääntymistä voi tapahtua myös mm.aivovammojen, aivoinfarktien ja aivojen toiminnan häiriintymisen jälkeen eli se että aivoja sotketaan jollain ja neuroplastisuus lisääntyy ei ole osoitus niiden tehosta eikä tämä välttis ole aina positiivista.

        SSRI-lääkkeiden vaikutusta neuroplastisuuteen ja sen yhteyttä masennuksen paranemiseen liioitellaan raskaalla kädellä saatika että tämä oikeasti olisi näiden lääkkeiden toimintamekanismi. Joidenkin tutkijoiden mukaan tunnelama negatiivisista tunteista voi olla se suurempi vaikuttava tekijä. Se ainakin olisi linjassa tutkimusten kanssa missä eräästäkin SSRI-lääkkeestä nähtiin hyötyä enemmän ahdistuksen turruttamiseen kuin masennukseen (sertraliini). Uskon että ssri aineilla voi toki olla jotain tehoa, esim saavathan jotkut ocd potilaatkin niistä apua mutten usko että teho on se mistä on välttämättä yleisesti puhuttu. Pitkäaikaistehosta on heikommin näyttöä ja hatarampaa tutkimusta. Esim ihminen jonka tiedän kärsivän vastaavista oireista oireet ei ole kadonneet eli teho voi olla marginaalinen.

        Mullakin yksi kaveri sanoi energiahoitojen auttaneen mielenterveyteensä - itseasiassa on tehty kokeita missä pelkällä plasebolla ja lääkärin (tai asiantuntijan tuella johon potilas uskoo) tuella on merkittävä merkitys eli kun gaslightaat muiden kokemusta voi olla että myös oma kokemuksesi ei pidä paikkaansa.

        Se ei tee kenestäkään uhriutujaa kertoa lääkkeen ongelmista ja on aika huolestuttavaa kuinka lääkkeitä on määrätty vailla kunnollisen informaation antamista

        Kuule kyllä se uhriutuja uhriutujan tunnistaa. Harrastin sitä touhua parikymmentä vuotta, kunnses tulin toisiin ajatuksiin, osittain hoidon ansiosta.


    • Anonyymi

      Ei elämän olekaan tarkoitus olla jatkuvasti tasaista, ja jotenkin tavallista.
      Mitä on tavallinen elämä ?
      Jonkun tavallinen elämä voi olla toiselle epätavallista, tai päinvastoin.
      Todellisuuteenkin on joskus pakko herätä, todellisuutta ei voi vältellä ja pakoilla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      249
      2839
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      3
      1594
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      1
      1257
    4. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      101
      1164
    5. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      123
      1141
    6. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      1015
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      1012
    8. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      64
      974
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      927
    10. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      132
      868
    Aihe