+70 vuotiaat kiusaajina. Missä on henkinen kypsyys?

Monasti koulukiusaajista tulee aikuiseksi kasvettuaan kelpo kansalaisia ja katuvat lapsuutensa kiusaamista. Tässä maakunnassa on tullut havaittua, että seniori-ikäiset ihmiset on kiusaajia ja yhtä lapsellisia kuin ala-asteelaiset.

Missä on henkinen kehitys kun niinkin iäkkäät on vielä kiusaajia?
4170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kiusaaja luulee, että hän nousee ylemmäs kun niittaa muita ihmisiä. Tietenkin käy juuri toisinpäin eli hän osoittaa muille kiusaamisellaan oman pienuutensa ja tyytymättömyytensä itseensä. Empaattiset ja muita auttavat ihmiset ovat suuria ihmisiä

Äänestä
  • Sitä aitoa empatiaa ei taida nykyään olla olemassa, kaikki tehdään enemmän tai vähemmän omaa etua tavoitellen eli vaikkapa hyväksyntää hakien.

    Äänestä

Luuletko että munapäät muuttuu vaikka niille ikää tulee? Oppivat vaan piilottamaan tekonsa paremmin.

Äänestä

Vanhuuden höperö dementointunut tietää että päivät luetut

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Monasti koulukiusaajista tulee aikuiseksi kasvettuaan kelpo kansalaisia ja katuvat lapsuutensa kiusaamista. Tässä maakunnassa on tullut havaittua, että seniori-ikäiset ihmiset on kiusaajia ja yhtä lapsellisia kuin ala-asteelaiset.

Missä on henkinen kehitys kun niinkin iäkkäät on vielä kiusaajia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu