7-nuorta. 8-hoitaja palvelijaa talossa. Luksus olosuhteet . Suomalainen vanhus. Ei muuta hoitajaa kuin omaishoitaja joka asuu 100km päässä.
Mamunuori maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle 16 000€ kuussa. Tuleeko tekemään yhteiskunnan eteen koskaan töitä?
Vanhus on tehnyt töitä koko elämänsä täällä. Saa pientä eläkettä joka riittää tuskin lääkkeisiin, ruokaan.
Mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on vikana?
Mamunuori maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle 16 000€ kuussa. Tuleeko tekemään yhteiskunnan eteen koskaan töitä?
Vanhus on tehnyt töitä koko elämänsä täällä. Saa pientä eläkettä joka riittää tuskin lääkkeisiin, ruokaan.
Mikä suomalaisessa yhteiskunnassa on vikana?
Vastaukset 564
Vanhimmat
Vikana on se, että talolla on niin sikamainen hinta, että kukaan yksityinen ei ole halunnut sitä ostaa. Se on ollut myynnissä, vaan halukkaita ostajia ei ole ollut. Parempi se on olla vaikka asuntolana kuin tyhjillään.
Paljonkohan talon omistaja nettoaa vuokraa eli veronmaksajat maksaa? Veikkaan, että paljon ja on varmasti myös demaritaustainen, kuten homojohtaja.
Yleensä persut sijoittavat asuntoihin. Sekä puolue, että yksittäiset persut kuten Purra ovat kertoneet asuntosijoituksistaan ja Halla- aho kiinteistörahastoon sijoittamisestaan.
Vassaritaustaiset naiset haluaa lisää näitä maahan yksin tulleita miehiä, ne palvoo ja hoivaa niitä. Rantakartanossa matuilla on myös omat naispalvelijat paapomassa ->
https://www.youtube.com/watch?v=22WiuqacFVI
Huomioitavaa: naiset on tyrkkyavokaulaisissa paidoissa, melkein tissit näkyen ja kireissä housuissa seksiä tihkuen....
Varmaan huomioit sellaiset asiat hyvin tarkasti.
Ei tuo videossa esiintynyt tyyppi onnelliselta vaikuttanut .
Sinä olet ilmeisesti sokea, vai esitteletkö sinäkin mamuille paljasta pintaa?
Sitä emme tiedä, tiedämme vain, että talon omistava yhtiö teki halvimman tarjouksen palvelusta parhailla laatupisteillä.
Eihän Tynkkynen tuota firmaa johda?
"Se ei meille käy " ja Heti kävi!! Heti PS petti ! petosjytky...
" Parempi olla asuntolana kui tyhjillään "
Hyvää bisnestä näitten "alaikäisten" majoittaminen luksusoloihin.
Kaverin kaverin ja oman yritysryppään sisäiset ostot ilman lainvoimaista kilpailuttamisata nykypäivää.
Hyvä tarjota kun tietää valtion raha-automaatin suoltaman huomattavan rahan.
Onko tutkittu näiden hyvä-veli kauppojen lisäksi mitkä yhteydet ostajalla on uusien vuokralaisten kanssa.
Nämä valtion syytämät rahat näiden huostaanotettujen lasten ja alaikäisten pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden majoittamiseksi ovat käsittämättömiä.
Katkeruutta herättää suuri tasoero kantasuomalaisen ja näissä asuvien oloissa ja velvollisuuksissa.
Tuskin moni maahan päässyt kotimaassaan on asunut ja elänyt nykyisen tasoisissa oloissa.
Kukas sen kiinteistön omistaakaan ?
Maanmittauslaitoksesta saa karttakoordinaattien perusteella ilmaisen tiedon ihan soittamalla .
Alkuun pääsee Kansalaisen karttapaikka sivuilta.
Puna-
vihreät suomalaiset naiset eivät pidä asian esille tuomisesta:
www.mvlehti.net/2018/03/06/paivan-video-intiimi-hetki-vastaanottokeskuksessa
On niin iso pöksä, että sinne mahtuu useampikin koditon ja kodittomia pakolaiset yleensä ovat. Pitäisi oikeistokristillisfundamentalistien lopettaa tukemasta ihmisten kodittomiksi ajamista maailmanlaajuisesti, Lähi-Idässäkin.
Vikana on se että veronmaksajien rahoilla pelataan.
Ei ole ainoa majoitukseen kelpaava pytinki.
Kyllä se on niin että jos ei mene kaupaksi, niin hintaa alaspäin.
Asunnon ostaja on ostaessaan tiennyt että kyllä yhteiskunta majoittaa ja kustantaa mamuja.
Varma nakki.
ja tiesi paljonko muut ovat tarjonneet
kaikki skakalliit ökyasunnot pakolaisille vaan jos ei mene kaupan, niinkö ?
Miksei valtio osta näitä ja vuokraa suomalaisille asunnottomjlle ?
Vain naiset kykenee tuollaiseen matujen paapomiseen. Itsellä moraali ei antaisi periksi ja kuvotus olisi liian suuri.
Olet ihan sekaisin, mitä pskaa olet tunkenut suuhusi?
Sitä kai mitä persut syöttävät.
Oikeistovaltio myy kaiken mikä irti lähtee.
Mamua herätellään ja patistellaan verensokerin mittaukseen. Ei nouse ja kun vihdoin pääsee sängystä ylös ( varmaan nälkä herätti) niin yks täsät naisparvesta sanoo että haluaisi puhua tämän henkilön kanssa klo 16.00, niin mamu sanoo että ei käy, kun vasta äsken heräsin.
Että silleen. Katso video.
Onko niillä kaikilla vihervassuilla vain Tapola mielessä?
Voi helv...mitä Suomessa oikein tapahtuu, maahanmuuttajat saavat kuninkaallista kohtelua ja kantasuomalaiset saa kärsiä joka asiassa. Ollaanko täällä ihan järkyttävän tyhmiä.
On hoitajien mitoitus ainakin kohdallaan.
Oma diacnoosini videosta on, että on, että tyyppi on todella masentunu niin, ettei pääse ylös sängystä ja ympärillä parveillaan ja patistellaan. Varmaan ajattelee välillä, että siellä kumiveneessä säiden armoilla sai sentään olla oma itsensä.
Nyt puhut täysin puutaheinää, lyhytjalkaset on tuollaisia.
...pompottaako poikanahiaisella?
Oletko jatkuvasti persujen ruokinnassa, vai tarkoitatko, että tunget kätesi niiden taskuille?
Ei tietenkään , vakava paikka jos suuri yleisö ja veronmaksajat pääsevät jyvälle kuinka yhteiskunnan varoja tuhlataan ...
Mihin meni joululahjarahat, siis veronmaksajien rahoja; naispappeuden kiltävälle, vanhoilliselle lähetysliikkeelle, ampumaradalle ja muuhun turhaan, mistä taviskansalainen ei mitään hyödy.
Mitäs vikaa demarissa tai homossa on? Onhan niitä homoja joka puolueessa. VAi mitä?
Ei niitä vassarinaiset halua eikä tänne ole värväämässä sen enemmän kuin muutkaan. Tuohan on vain sitä persupropagandaa. Mutta jotta ei oltaisi ihan tiellä fasismiin, niin ulkomaalaisiakin on Suomeen otettava, vaikka rasistit persujen johdolla sitä kovasti vastustaa. Muistakaapa, tai ottakaa selvää, mitä tapahtui fasistien johtamassa maassa 80 - 90 vuotta sitten. Viha valtavirrasta poikkeavia kohtaan johti keskitysleireihin ja ihmisten teolliseen murhaamiseen. Eiköhän olisi edes se kehitys korkea aika lopettaa. ennen kuin on myöhäistä.
TAitaapi käyvä katteeks!
En vieläkään ymmärrä missä on ongelma. Kiinteistön omistaja vuokrasi omistamansa talon eniten maksavalle, ja lapset saivat katon päänsä päälle. Eikös siinä olisi syytä kiitollisuudelle eikä katkeruudelle ja vihalle. En minä ymmärrä tuollaista ajatuksen juoksua. Ei kai ihmisen ole hyvä elää tuollainen katkeruus päänalusenaan. Eläkää elämäänne ja antakaa muittenkin elää. Pakolaistenkin. Enkä minä todellakaan kadehtisi pakolaisena olemista. Siinä kun joudut jättämään kotisi hengenlähdön pelossa on kyllä tietämistä. Ja joutua sen päälle tuollaisen kateuden ja katkeruuden kohteeksi. Heii! Mitä teiltä oikein puuttuu, paitsi empatiaa huono-osaistan lähimmäistä kohtaan?
Missä asiassa sinä muka olet kärsinyt? Taitaa käydä vain katteeksi, jos mamu pääsee kerrankin asumaan muuhun kuin telttaan. Aika veivari oot!
Toiminta edustaa Woke ja Dei-saastan huipentumaa!
Kyllä se nautinnosta voihki
Onnellisuusprofessori sanoo, että kiltit ihmiset voivat paremmin ja ovat onnellisempia ja toinen samaa tutkinut totesi, että toisen auttaminen tuo onnellisuutta.
Persut vetävät onnettoman roolia imagonaan. Se on valhetta äänestäjille.
👼🧚♂️🧚♀️🧚😇
Kyllä
Niin on.
Pitäiskö säkki laittaa .
Mikä on vikana ?
No vikana on: Sdp.
Oi pellehermanni. Perustele!
Et siis edelleenkään tajua, että olet yksi maksajista vaikka huomaat sen, kun tukiaisesi pienenee pienenemistään. Älä sitten märise täällä. Hyväksyt täysin noiden ulkomaisten loisien luksuksen?
On ollut siinä käytössä jo kokoomuspormestarin aikana.
No, sinun täytyy seuraavalle kilpailutuskierrokselle tehdä halvempi tarjous!
Kyllä vituttaa tämä tänne tulevien hyysääminen kun oma väki kulkee ryysyissä, parisuhde hajoaa, lapset voi huonosti, vanhuksia kuskataan ympäri suomea paskavaipoissaan ja se minkä on saanut omaa asuntoa maksettua, menee ulosottoon kun ei ole töitä.
Ja kun ei oe töitä eikä niitä saa, koska niitä ei kerta kaikkiaan kaikille ole, täällä sitten haukutaan ja mollataan.
Kun kuppi menee nurin, mitään ei ole enää menetettävissä.
Siinä teille yhteiskunnan tuottama uusi peukku.
Valtiovalta on itse säätänyt minkälainen majoituksen taso on oltava ja paljonko henkilökuntaa on oltava.
Kyllä kantasuomalaisten hoitohenkilökunnan määrää lasketaan pilkun tarkkuudella, eli montako hoitajaa kutakin hoidettavaa kohti on. Ja nämä ovat petipotilaita, eivät ruumiillisesti terveitä ja työkykyisiä ihmisiä, kuten nissä luksusoloissa palvelijoiden auttavat ihmiset.
Minun täytyy seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestää sellaista puoluetta joka pistää nämä rahahanat kiinni.
Näissä all inclusive hoitolaitoksissa täytyisi kaikki sopeuttaa yhteiskuntaan pakollisella suomen kielellä kommunikoimisella, itse asuntonsa ja yhteistilojen siivoamisella, itse ruokansa laittamisella, itse pyykkäämisellä, tottumalla siihen että 7,5 tuntia päivässä on osallistuttava työntekoon verrattavaan toimintaan.
Nämä toiminnot kuuluvat normaalielämässä työnteon lisäksi peruskansalaisille ja tähän ei opeteta näissä laitoksissa.
Näissä laitoksissa opetetaan että kaikki on ilmaista ja yhteiskunta maksaa.
Olettaa voi, ettei siellä ole tarkoitus vain makoilla vaan asumiseen liittyy kaikenlaista sopeuttamista ja oppimista.
Sama
Olettaa voi mihan mitä vaan,
useita vuosia on oletettu että yhteiskunnan maksamat sopeutustoimet mamuille tuottavat yhteiskuntakelpoisia ja yhteiskuntarakenteta ylläpitäviä kansalaisia.
Kuinkas on käynyt ?
Onko kielitaito hyvä ?
Onko työhalukkuus hyvä ?
Onko opiskeluhaluja ?
Pysytäänkö rikollisuudesta erossa ?
Noudatetaanko Suomen lakeja ?
Ollaanko kiitollisia Suomelle ?
Vitut !
Keskustelun yhteydessä oleva you tube video kyllä näyttää kuinka usean naishenkilön toimin näitä aikuisia miehiä paapotaan ja heille lässytetään kuin pikkumukuloille, eikä minkäänlaista vastuuta opeteta mistään.
Nämä ovat oikeita kasvatuslaitoksia siihen että saa heittäytyä toisten passattavaksi yhteiskunnan varoilla.
ON SE KUMMA KUMN MATUILLE ON KAIKKI MAHDOLLISTA,
kalliit vuokrakämpät ilman sähkölaskuhiolia. ei ruokarahaongelmia, hienot vaatteet ja kengät, huushollitavarat, matkoja pakomaihinsa, ajokortit,
kaikki mahdollinen
lapsiölisät ja elatusmaksut, koulutuskulut ja perhe mukana niillekin jotka tulee mukana maksetaan kaikki kulut korvataan ja mitään työntekovelvoitetta paperien saannin jälkeen
saa liput huvipuistoihin uimahalllit ja kuntosalit
terveydenhoito on aina vapaa päääsy , suomalainenvainmaksaa kaikesta ,jos
maahanmuuttajatkin maksaisivat hiv, syyyhy ja sankkerihoitonsa ihan itse ja jos ei niin sitten kärsivät niinkuin suomalaisetkin ei pääse terveyskeskuslääkäreille ja tämä 65 v lääkäri on monella paikkakunnalla pois, suljettu , ei ole yksityisillälääkäreitä
ei hammaslääkäriin ei hammaslääkäriin jos ei varaa maksaa kallista yksityistä
ei pääse kaihi, e ipolvi eikä lonkkaleikkauksiin vaan kärsivät vuoden ja enemmän kipuja ja kunto heikkenee kun pääse liikkeelle.
vanhukset kotonaan yksin kun ei ole kokopäivälaitospaikkoja sokeille, dementoituneille jopa yli 90 vuotiaat kotona
sillai hyvinvointivaltiossa suomessa kun meillä ei varaa
rakennettu isoja sairaaloita vuosia ja korjattu vanhoja mutta niissä yksiköitä kiinni monta kuukautta vuodesta ja tilat käyttämättä kun ei varaa lääkäreihin ei hoitajiin
lastensairaala rakennettiin lahjoitusvaroin kun muuten suomlaiset lapset olisivat jääneet hoitamatta
Tuopa se juuri on fasistien taktiikka jo Aatuj ajoista lähtien. OMista ongelmista syytettiin siellä juutalaisia. Tässä persulandiassa syyllisiä ovat maahanmuuttajat. Herätkää, ennen kuin on myöhäistä.
Hyvin on sopeutuneet. Kyllä minunkin kahta somalivävyäni vihattiin, kun tänne 15 vuotiaian tulivat. Ja nyt vihataan vieläkin enemmän, kun molemmilla on hyvä koulutus ja hyvä työpaikka. Saivat muuten parin tonnin vuotuisen veronalennuksen tämän kokoomus - persuhallituksen toimesta. Ovat molemmat filosofian tohtoreita ja yhteiskunnan eliittiä nyt. Kyllä meillä appivanhemmilla on iso syy olla ylpeitä kummastakin vävystä. Fiksuja ovat ja älykkäitä, eivätkä välitä, vaikka persut heitä nyt vihaavat, kun eivät suostuneet olemaan sellaisia, kuin perussuomalaiset ja kaikenmaailman keskisarjat heistä väittävät.
Vanhus sattaa olla elänyt tuilla ja puolison varoilla suurimman osan elämästään ja lopuksi leskeneläkettä nauttinut.
Vanhus on saattanut olla ukkonsa pakollisena panopuuna ja pakotettu synnyttämään lapsia liukuhihnalta. Näitä lapsia jotka ovat tämän hyvinvointiyhteiskunnan työnteollaan ja veromarkoillaan mkusanteneet.
Puolison varat ovat saattaneet mennä kaljakuppilaan ja viinakauppaan ja muu perhe on nähnyt nälkää ja ajettu juoppohullun toimesta yöllä ulos pakkaseen ilman kenkiä.
Vai käy tämän pullamössösukupolven edustajan kateeksi jonkun leskeneläkettä.
Sopii elää samanlainen elämä kuin tämä leskeneläkettä saava.
Kateellinen tyhmä paska jonka hyvät sosiaalietuudet on saattanut oma mummu tai pappa olla mahdollistamassa.
Tämän leskeneläkettä saavan kurjuus on osittain ollut sotasyndroomasta kärsivien miesten
(osan, ei kaikkien ) syytä.
Sotakorvauksia maksettiin raatamalla selkä vääränä ja vihkisormukset annettiin sotateollisuuden hyväksi ilmatorjuntakaluston hankkimiseksi. Ja siihen ne ei edes menneet.
Kyllä on murheet leskeneläkkeestä kateellisena olevalla. Ainoa murhe tuntuu olevan se mitä muut saavat, eikä tiedosta sitä mitä itse saa syntymästään lähtien.
Tulee joskus mieleen onko niistä mitään hyötyä kun jälki on tällaista.
Nyt näillä nykysukupolven puolisoaan hakkaavilla ja rahat kuppaavilla ei ole mitään tekosyytä toiminnalleen.
Tämän järjestelmän ja sukupolven on luonut suomen liian ymmärtävä "mulle kuuluu" sukupolven kasvattaminen.
Pitäisikö mielestäsi elää sota-ajan jälkeisten sukupolvien elämää yhä edelleen vuodesta toiseen vai yrittää parantaa yhteiskuntaa, ihmisten elinoloja ja mahdollisuuksia?
Sota-ajan jälkeisiä sukupolvien elinolosuhteita on parannnettu juuri näiden kurjimmista oloista kärsineiden toimesta.
On parannettu koulutusmahdollisuuksia ja elinolosuhteita.
On lisätty lisäämästä päästyä sosiaalitukia sun muita tukia.
Mikä on tulos ?
Nämä jotka eivät tunne muita olosuhteita kuin missä ova itse eläneet, ja saaneet kaiken lahjasi, kuvittelevat että kenellä hyvänsä olisi mahdollisuus heittäytyä yhteiskunnan elätettäväksi ja yhteiskunta sen kestäisi.
Kysynpä sulta pitäisikö mielestäsi tämän yhteiskuntavastuunsa ymmärtävän vuodesta toiseen yrittää parantaa toisten oloja ja mahdollisuuksia omalla kustannuksellaan ?
Ja minkä helvetin takia ?
Sota-aikana oltiin Suomen puolesta.
Nyt ollaan lähi-idän puolella.
Silloin kun vanhus oli tämänkin valittajan ikäinen tukia ei kerta kaikkiaan ollut.
Tämäkin pullahiiri on saanut nykyisen elmänsä aikana yhteenlaskettuja tukia enemmän kuin vanhus kerkiää saamaan vaikka eläisi satavuotiaaksi.
Olettaako tämä kaikia kadehtiva että kaikilla on ollut puoliso ja että näiden puolisoiden varoila on pystytty elämään.
Kuvitteleeko tämä äitinsä helmoissa elävä että vanhusten nuoruudessa kaikilla oli juokseva vesi, sisäklosetti, keskuslämmitykset automaattipesukoneet ja kuivurit, lapsille kolmipyöräiset, rullalaudat, skuutit, polkupyörät, skootterit, mopoautot, mönkijät, moottoripyörät ja autot ?
Ei todellakaan ollut.
Kuvitteleeko tämä vikisijä että nykypäivänä kukaan haluaa elää "puolison varoilla" ilmaisena piikana ja kenties nauttia "suurta leskeneläkettä" +
Ei todellakaan halua. Siksi pysyviä parisuhteita ei enää ole. Siksi lapsia ei enää tehdä kun kumppaniin ja yhteiskuntaan ei voi enää luottaa.
On ollut muutamia vuosia vanhoillismeinikiä, että naiset pienemmille palkoille ja mielellään kotiin ja ainakin suu kiinni epätasa-arvosta.
Jotkut haluavat sugarbabeja ja toiset sugardaddejä koska joillekin on sitä hynää kertynyt ja toiset ovat ilman.
Turha huutaa vanhusten, joilla sentään oli töitä kun nuorilla ei ole.
Miljoona asunnossa on varmaan halpa vuokra?
8 ohjaajaa 7 mamulle.
Yksi mamu maksaa 200 000 vuodessa.
7 mamua maksaa yhteiskunnalle 1200 000 vuodessa.
Pakolais bisneksellä menee ilmeisen hyvin.
Tätä varmaan miettii vanhus joka on raskaita töitä täällä koko ikänsä.
Suomella valtiovelka vaan kasvaa.
Missähän on vikaa.
Afrikasta ja Lähi idästä tullut maksaa 700 000-1 300 000 e yhteiskunnalle miinusta.
Voitte laskea näiden "nuorten" kustannukset tuosta suoraan.
Suomessa on eri kikkailujen kautta jo 600 000 työtöntä ja näitä tyyppejä vain tänne otetaan lisää..
Törttöilevät persut ovat käyneet jo kalliimmaksi suomalaisille.
Mitä teet omassa tilanteessasi jos oma pankkitili on tyhjä ja rahahanat menee kiinni ja talo on menossa vasaran alle ja töitä ei ole ?
Mistä karsit ?
Mikä on tärkeintä ?
Kenen keksintö on ottaa tänne näitä "alaikäisiä" määrätty määrä ja kenen keksintö on se että heitä varten on oltava luxus olosuhteet ja hoitaja per mamu ?
Onko tämä EU:n vaatimus vai suomen kukkahattutätien keksintö.
Pakolaisten perheitä yhdistetään (toistaiseksi).
Kasvattaako tämä hyysääminen normaaliin yhteskuntarakenteeseen jossa aikuiset ja lapset elävät yhdessä ?
Kannattiko käydä töissä?
Miksi päättäjillä ei ole ns munaa hoitaa ensin
suomen kansalaisten asiat kuntoon ja sitten
vasta lähteä avustamaan muita.
Taitaa näissä hoiva ja maahanmuutto palveluissa
olla päättäjien omat taskut lähempänä kuin yhteinen etu.
Noita tyhjiä asuntoja on maa väärällään ja kasvukeskuksetkin täynnä.
Samaa mieltä. Tasoero työssäkäyvän kansalaisen elinolosuhtesiin ja työhön kuluvaan aikaan on liian suuri.
Se on väärin !
Justiinsa niin. Minkä takia nämä yksiköt pitää olla juuri kasvukeskuksissa joissa vuokrat ovat kalliimmat.
Eikös tässä justiin tehty asumistukien osalta päätös muuttaa halvempaan ?
Tartteehan paikan olla ilman hyväksyntää saaneiden hyvä-veli verkoston lähellä.
Ravintolasta sinne ylijäämäraaka-aineet täyteen hintaan ja ravintolaan uudet tuoreet tilalle.
Ja molemmissa kirjanpito täsmää ja tuloslaskelmass näkyy kuluina.
Sama homma muissa artikkeleissa.
Mitä tiiviimpi ketju sitä suurempi tuotto.
Ennen kannatti kun ei tarvinnut elättää näitä mamuja.
Silloin työnantajan lisäkulut oli säällisellä tasolla ja palkoilla saattoi jopa tulla toimeen.
Silloin tuettiin investointeja ja uusia työpaikkoja.
Nyt tuetaan mamuja ja niitä henkilöitä jotka eivät haluakaan tehdä töitä.
Näiltä kyllä tulee marinaa ja lisävaatimuksia.
Samaa eopäilen. Taustalla pyörii suuri organisaatio, joka vetää itselleen ison siivun valtion varoista
Säästöjä haetaan ja ne iskee mamujen vuoksi kantasuomalaisiinkin.
Miten työttömällä mamulla on varaa vaalloittaa pääkaupunkiseutu, mutta kantasuomalaisella ei ole ?
Millähän nämä mamut rahoittaa elämisensä ?
Minkähän takia huumeita tulee koko ajan enemmän ja enemmän Suomeen ?
Paljonko maksaa näiden huumeorjien hoito ja kuntoutus ja montako henkeä se pelastaa ?
ei ole mamuilla huolta lapsiluvun määrästä kun yhteiskunta kustantaa lhtömaata suuremman elintason ja muija on pakotettu nuoresta pitäen lisääntymään, halusi tai ei
vanhoille ukoille pakkonaitetaan väestöpohjaa kasvattamaan näitä hedelmälliseen ikään juuri juuri tulleita lapsia
LAPSIA
ja me maksetaan ja maksetaan ja maksetaan
ja me maksetaan jo paljon muutakin kuin rahaa
Valtion?
Valtio olemme me veronmaksajat joiden rahoilla näitä pyöritetään, se on hyvä pitää mielessä kun seuraavan kerran äänestätte niitä tv:stä tuttuja tosielämäspektaakkeileihn osallistuvia , samaan aikaan palkkioilla eleleviä itsensä edustajia joiden piti olla kansan luottoenkilöitä.
Valta on lahja, jolla osoitetaan luottamustatyöhönotto tai balintatilanteissa (vaalit).
Mikäli halutaan välttyä väärinkäytöksiltä, vallan on oltava näkyvää.
.Organisaatiosa täytyy olla mekanismeja ,joilla mahdollistuu vallan jäljittäminen (EK/hallitusohjelma)..
Se pitää nähdä, sitä pitää pystyä hallitsemaan ja ja se pitää voida ottaa pois, jos/kun sitä käytetään väärin.
Ja tuon vallan antaja siis työnantaja on kansa ja se on kokonaan jäänyt unhoon näitlä valtaa pitäviltä.
Suomalaiset vanhukset jotka rakensi maamme on petetty. Mamunuoret saa heidän rahansa.
Hävettää tällainen maanpetos.
Kiitos vanhukset omasta puolestani.
Kaikki kunnia teille
Samat sanat. On häpeällistä nähdä, miten Suomi kohtelee omia vanhuksiaan, jotka tämän maan on rakentanut! Todella häpeällistä!!
Ovat keksineet (joku aika sitten uutisoitiin) rahastuskeinon. Kiinnitä omaisuutesi tulevaan hoitoon eli valtio ja sote veisi kaiken ja perilliset jäisi ilman. Tämä, jos mikä on kommunismia!! VAROKAA JA MIETTIKÄÄ OIKEASTI,.KETÄ/MITÄ PUOLUETTA ÄÄNESTÄTTE!
Joku oli saanut perinnöksi joutomaata taipaleiden takaa ja häneltä perittiin saamansa tuet jälkikäteen pois. Nykyään perinnöt saattavat olls este ja haitta paitsi jos ne ovat rahaa ja arvopapereita.
Kiitos vanhukset.
Nämä nykynuoret unohtavat että heilläkin on isovanhemmat ja iso-iso vanhemmat.
He valittavat ja valittavat ja odottavat josko tältä leskeneläkettä saaneelta tulis jotain perintöä.
Omia vanhempiaan he pahoinpitelevät viedäkseen heidän varansa.
Kun ei asiat mene jakeluun hyvällä siihen on tultava muutos.
Ottakaas muuten kantaa siihen miksi työnteko on niin kamalaa ?
Samaten siihen onko kaikilla mieluinen työpaikka ?
Sanopa muuta. Toinen saa suuren asumistuen omistusasuntoon , nauttii eläkkeestään, ja on osallisena jakamattomaan pesään . Nauttii pesän omistamasta asunnon vuokrasta. jne.
Ja myykää kaikki omaisuutenne ennekuin olette seniiejä.
Takavuosina jo yritettiin saada vanhukset maksaan omat kulunsa ja pankit tarjosi asuntoa vastaan lainaa jolla kustantaa hoitokulujaan.
Asuntojen arvostus olisi ollut ala-arvoista.
Myy sitten vaikka eurolla joutomaansa pois jos haluaa säilyttää sosiaalitukensa.
Meinaakko ettei pesän vuokraa ilmoiteta mihinkään ?
Jos saa asumistukea eläke ei voi olla suuri, kuten ei myöskään maksettava asumistuki, ja sen voi tarkistaa Kelan sivuilla olevasta laskurista.
Yksikin perintöön oikeutettu voi vaatia pesän jakamista heti perunkirjoituksen jälkeen ja se on pakko tehdä.
Nuoret pitää terapioida järvenrannalla, viis kuivissa lähiöissä asuvien suomalaisten tuista ja leivänkannikoista.
Justiinsa näin.
Onhan se hyvä että muualta tulleita alaikäisiä ja mamujen lapsia hyysätään ja avustetaan, mutta suomalaisten lapset jä heikommille.
Ja sitten ihmetellään miksei lapsia tehdä ?
Kuka nykypäivänä uskaltaa tehdä lapsia kun niitä ei pysty välttämättä elättään jos itsellä ei ole töitä, eikä lapsilleaan ole töitä ?
Ja ne jotka ovat niin onnekkaita että ovat töissä, elättävät nyt ja tulevaisuudessakin näitä työtävieroksuvia mamuja ?
Kuka nykyisen mukaiseen maailmaan uskaltaa tehdä lapsia.
Paitsi hyvin toimeentuleva sopeutumiseläkettä nostava Timo Soini, joka pakottaisi raiskauksen seurauksena naisen synnyttämään mamun lapsen, jota tulisi vihaamaan koko loppuelämänsä.
Kuka tosiaan tällaiseen toisia elättävään yhteiskuntaan haluaa lapsia laittaa.
Itselle ei jää mitään muuta kuin ikuinen taakka ja virkaatekevät ja mamut porskuttaa.
Jalkapalloilija Ari zico Hjelm myi talonsa mamu bussinekseen.
Toimi samoin kuin Juha Sipilä.
Tarttee heikompiosasia avittaa
Kylä valtion tarttis lunastaa ne napurikiinteistöt käypään hintaan ja majoittaa sinne sitten näitä mamujen vuoksi huumeisiin koukutettuja
Toiseen huumevierotettavat ja toiseen vanhustenhoitopaikka
Toiseen sitten vaikka Minnesotakesus alkoholisoituneille. Se onkin ainoa parantola joka tuottaa tulosta eli saa ihmiset jaloilleen.
Tuskin talon ostaja avasi mihin käyttöön talo tule, vaikkakin suunitelmat rahoituksineen olikin ennen kauppaa jo sovittu.
maaseutu on tyhjiä asuntoja täynnä on jo kymmeniä vuosia kerrottu.miksei ne kelpaa.ai niin .sdp muut ensin .sitten oma puolue ja jos jotain jää.ehkä 10 senttiä sairaanhoitajille.jota suurta uhrausta korostetaan joka haastattelussa.koivisto.halonen .lipponen.tuomioja.tuppurainen.kyllönen.aina ensin muut kuin suomalaiset.marin oli erilailla se oli sitä mieltä että hän itse ensin sitten ehkä jotain tai ei lähden parempiin hommiin.pitäkää uppoava maa .minä käyn silloin tällöin esittelemässä kalliita vaatteita ja koruja ja ulkolaisia kavereita joiden kanssa biletämme ja lentokentällä kopistelemme kengät ennen koneeseen nousua ettei vaan köyhyys tule mukana isoon maailmaan.
Kun Ruotsi vei matuja maaseudulle linja-autolla 2015,kun se invaasio päästettiin maahan, niin nämä kieltäytyivät poistumasta autosta!
He haluavat kaupunkeihin, mitä on jo Suomessakin.
Näitte varmaan sen haastattelun itä Helsingistä, missä nämä ulkoloiset sanoivat suoraan, että he eivät halua asua muualla Suomessa.
Tuli heti kysymys, että miten se on mahdollista, jos käy töissä, koska työpaikan lähellähän sitä mielellään asuisi.
Mutta nämähän eivät käy töissä. Kelan tuet rullaa..
Kainuun pieniin kuntiin otetaan joka vuosi 25 matuperhettä, heti kun saavat oleskeluluvat, niin nämä muuttavat etelän kaupunkeihin!
Minkä takia ?
Miksi kukaan sinne Kainuun korpeen jäisi?
näitä etuja keksitään että puolue saa kannatusta ja puoluetukea
samalla voidaan säätää taas uutta omaa puoluetta nostattavaa lainsäädäntöä
kun on satamat ja lentokentät lähellä huumeet liikkuu ja mamut lomailee kotimaassaan suomen maksamat soteavustukset kassissa
samaten rikollisorganisaatiot on keskittyny pääkaupunkiseudulle
vuokranantajat vastuuseen että ensisijainen vuokralainen on aina työssäkäyvä ja kuukauden määräaikaiset vuokrasopimukset kehiin
Taitais Kainuun korpikin alkaa kiinnostaan jos olisi kotimaa toinen vaihtoehto.
tää sosiaalihomma toimii niinkun venäjällä
lyödään suurta rumpua kuinka heikompia muka autetaan ja samalla kun pysytään vallassa on valtion kirstu levällään omien rahanjakoon
ja sitä rahaa ei jaeta yritysten pystyssä pysymiseen
tekopyhää touhua ja pikkuhiljaa rupee silmät aukeen
En nähny tätä linja-auto episodia, mutta muistaakseni Saksassa nämä imastoaktivistit meni autoliikkeeseen osoittaan mieltään ja kahlitsi ittensä kettingeillä kiinni aulaan.
No henkilökunta lähti työpäivän päätteeksi kotiin ja sammutti valot ja jätti ituhipit kahleisiinsa lattialle yöksi.
Aamulla oli toinen ääni kellossa, kun ei oltu päästy vessaan, oli nälkä ja kylmä
Eivät menneet toista kertaa.
Sama homma olis pitäny tehdä tälle bussilastilliselle. Jättää autoineen päivineen maaseudulle ilman ruokaa ja majoitusta kun ei kerran kelpaa.
tässäkin näkee eron
suomalaisia kännipäissään kuskataan sivutaipaleille ettei tarvi kymmenien kilometrien päähän kuskata putkaan
voi tosn olla että henkiinjäämis% on suurempi täällä mettätaipaleella kun putkassa
Jos ei jää Kainuun korpeen lähteköön takaisin tulomaahansa , tervemenoa.
Tampereella on kolme matunuorten muodostamaa ryhmittymää, joita poliisi pitää otollisina jengiytymiselle. Ryhmittymät ovat kertoneet olevansa Härmälästä, Tesomalta ja Hervannasta.
Tampereen ryhmittymät eivät täytä poliisin määritelmää katujengeistä.
Jos poliisi pitää määrättyjä ryhmiä otollisina jengiryhmittysille, se tarkoittaa sitä että niistä on kehittymssä jengejä.
Määritelmät eri ryhmistä eivät poista niiden vaarallisuutta ja uhkaa.
Muutama kunnon rikos niin Johan alkaa kriteerit täyttyä!!
mutta sehän on rasismia jos maamun rikoksesta uskaltaa ottaa edes kuulusteluun !
Pakolaisteollisuus on joillekin vihervasemmistolaisille mahtava bisnes.
Lisäksi heistä saa tunnollisia äänestäjiä, ainakin niin kauan kun veronmaksajilla riittää rahaa.
Seuraaavaksi voisi mamut majoittaa vaikka Stubbilaan.
Itse asukas kun käy harvoin kotona.
Hyvä huomio, oikein hyvä. Muistatko Juha Sipilän "mamut saa muuttaa mun isoon taloon Kempeleessä", tätä uhosi. Veikkaanpa, ettei yhtäkään muuttanut. Se äijähän valehteli muutenkin, "turpiin tuli ja kunnolla" vaikka filmi näytti tönäisyn, ja vahti joka laittoi filmin julkiseksi, sai kiitokseksi potkut tai kun heilutteli tyhjää A4:sta lentokoneensa ikkunasta "lähden viemään tän eropaperin pressalle Naantaliin".
No ei vieläkään ole saanut lentolupaa😂
Pakolaiseollisuuden taustalla pyörii suuri bisnes ja hyväveli järjestelmä.
Ja siinä toimitaan salaa yli puoluerajojen.
Vihreet saa varmaan pössyteltävää ilmaiseksi kun puolustaa mamuja.
Nehän vaati hassiksen vapauttamistakin.
Sosiaaliministerikö sitä heille jakaa?
Eikös siä Sipilän paikkakunnalla nää tervetulleiksi toivotetut mamut raiskannu heti alkuunsa yhden 14 vuotiaan suomalaistytön
että silleen toimi tämä putinin alustava Ukrainaan hyökkäyssotaa alustava Suomen talouden ja sisäisen yhtenäisyyden nakertaminen
epäilen että koronaviruksenkin maailmalle päästäminenkin oli yksi osa putinin alustavia sotatoimia
heikennettyjen maiden puolustuskyky on huonompi
ei voi olla edelleenkään kahden puolueen jäsenkirjoja! Puhut siis satuja, kun et tällaista ymmärrä.
Maaseutua autioitetaan myös poliittisilla päätöksillä. Ensin sitä asutettiin rintamamiestaloilla ja pienviljelijöillä. Nyt ovat toiset ajat.
Pääkaupunkiseudun asujista on suuri osa muualta suomesta muuttaneita.
Sitten on näitä kantastadilaisia jotka ihan oikeesti kuvittelee olevansa viisaampia kuin muut.
No, kohta sieltä tullaan mottitöihin ja navetoihin paskaa luomaan että työvelvoite täytyy.
Niin kauan ryssä lentelee Naton ilmatilassa että ensimmäinen kone posautetaan alas.
Se on sitten siinä.
Tampereelta muutetaan lähikuntiin.
Työmatka saattaa jopa lyhentyä kun ei tartte valoissa seisoskella.
Vanhukset kituu yksin vaipoissaa yönsä kun terveille nuorille löytyy 8 hoitajaa.
Tyhmempikin tajuaa että sote uudistus oli vain pakolaisteollisuuden käyttöön ja rahankuppareille.
Politiikkoja on helppo höynäyttää kun he eivät ole välttämättä olleet koskaan oikeissa töissä.
Hävettää tämä isänmaamme alas ajo.
Kunka kauan jaksat jauhaa samaa?
Minusta vastuuminuateri Kaisa Juuso on kyllä tehnyt oikeita töitäkin. Onko puoluejohto höynäytyänyt häntä?
Hävettää lisäksi tämä koko EU:n alasajo.
Sen alkuperäinen ajatus Euroopan yhtenäisyydestä ja vahvuudesta on unohdettu.
Sitäkin on tullut omaa etuaan ajavien maiden yleinen kuppauskenttä ja sen säännöt nimenomaan pakolaisasiassa ovat käsittämättömiä.
Mikä helvetin pakolaiskiintiökin meillä on ?
Silloin kun Suomeen tuli ensimmäiset pakolaiset Chilestä ja Vietnamista heitä ei vieroksuttu.
He sopeutuivat yhteiskuntaan ja tekevät töitä.
He olivat kiitollisia kun saivat turvapaikan ilman hengenmenon uhkaa he saivat asunnon ja ruokaa. He ymmärsivät olevansa onnekkaita.
Oli kova hinku Unkarillakin päästä EU:hun.
Nyt taitaa olla kovempi hinku päästä liittymään Venäjään.
Osa poliitikoista on ulkona kun lumiukot ja nämä oman etunsa kanavoijat käyttää niitä armotta hyväkseen.
Ja nämä tollot ovat vielä ylpeitä yhteyksistään näihin hyväksikäyttäjiin.
Oikea Tukholman syndrooma menossa.
Joo paska ei jauhamalla lopu, mutta haju leviää.
Eikös tää sote uudistus pistäny helsingin kaupungin tarkasteleen mamujen aiheuttamia kustannuksia kun valtion raha-automaatti alkoi yskiin ?
Ottaako tosiasiat kupoliin? Mamuteollisuus imee yli 2 miljardia vuodessa veronmaksajien rahoja eli noin 160 000 ihmisen maksamat verot.
Samaan aikaa toisaalla...
Oman maamme hyvinvoinnin tekijät eli vanhukset.
Ei saa tarvittavaa lääkärihoitoa eikä muutakaan.
Asiolla on oltava tärkeysjärjestyksensä.
Mamuteollisuuden kupparit on kuin huumekauppiata.
Eivät välitä kuin omista voitoistaan.
Veronmaksajia Suomessa on reilusti enemmän, kuin tuo mainittu 160 000.
Vanhukset riutuu köyhinkodeissa, siis ihmiset jotka rakensi tän maan. Mamut kävelee rajan yli ja majoitetaan palatsiin.
Vihervasemmistolainen unelma on toteutunut.
Bisnestä se on vanhustenhoitokin ja nykyvanhukset ovat varakkaampia kuin nuoremmat sukupolvet tulevat olemaan.
Niin, Suomessa on kyllä vallassa oikeistolainen hallitus!
Suomesta puuttuu oikeistopuolueet kokonaan.
Työluvillakin maahan tulleet terveydenhoitoalalla työskentelevät rupeevat hyppiin silmille ja omaksuvat suomalaisen työkulttuurin.
Vanhuksista ei välitetä, ohi kävellään eikä viitsitä edes vastata.
Tämmöstä porukkaa ei täällä tarvita.
Nykynuorisossa on tosi varakkaita piilaakso aika kauden ja some alustojen pyllistelijöiden porukkaa.
Only flans kuvankäsittelyohjelmilla tekee miljönäärejä.
Samaten nämä kuvat sukupuolisesti poikkeavista ja myös heteroist ovat joillekin intohimo.
" minä eestä, minä takkaa, katson kun istun, katso kun makkaan "
kalustin huushollia, kato joulukuustani, matkustin, kato pikku-pikku bikinessä rannalla, kato kato, mulla kuohujuomaa, mulla ruokalautanen, mulla uus arvoitusmiesystävä, mulla uus hom-lesbo-kaikki kelpaa petikaveri, kävin kauneusleikkauksessa: pantiin uusiks koko päänuppi, hammasimplantit, luomet, naaman kiristykset, hiusistutteet, nenä uusittiin, botoksia sinne sun tänne, otsaa höylättiin, leukaa suurennettiin rintoja päivitettii: uudet implantit, isot pienempiin pienet isompiin, nännien paikkaa vaihdettiin, vatsaa kiristettiin, laitettiin samalla panta ettei liho, persusta kohotettiin, pohkeet ja hauikset päivitettiin . leikattiin pari kylkiluuta, lyhennettiin varpaita, vetäsin ensimmäsitä kertaa elämässäni viivan, anteeks. isäni oli alkoholisti, koulussa kiusattiin, on mmielenterveysongelmaa ja autisti diagnoosi, hirveä siraus iski, muutin ulkomaille, velat kyllä maksetaan . . . . . . . . . .
Kaikki on kuitenkin hyvin koska rahaa tulee ja olen kaunis.
Omasta mielestäni.
Nämä kriteerit ja vaadittava koulutus esim. päiväkodeissa, kouluissa ja terveyden-sairaanhoidossa ovat ay-liikkeen keinotekoisesti haluamia uudistuksia.
Näillä saadaan keinotekoisesti aikaan uusia palkkaryhmiä ja estetään maalaisjärjen käyttö töitä organisoidessa.
Porataan suureen ääneen etä ei ole työvoimaa ja jaksaminen on äärirajoilla.
Samaan aikaan ei kuitenkaan apuja sallita vaikkapa luuttuamaan lattioita tai ulkoiluttamaan vanhuksia tai vahtimaan toisen hpitajan avuksi ja silmälläpidon alaisena lapsia päiväkodeissa ja koulujen välitunnilla.
Monia töitä on ulkoistettu ja esim. siivousfirmojen hinnoittelu ylittää huimasti verrattuna suoraan palkattaviin työntekijöihin. Erinomaista että sairaalloiden käytävillä näitä siivouskärry henkilöitä näkyy laahaamassa luuttujaan pitkin laattioita ja omakohtaisesti puolen tunnin juttutuokiokaan ei haitannut tahtia.
Miksi työttömiä ei ohjata näihin töihin ?
Valtio on ulkoistanut pakolaismajoitusen ja sisäpiiri osaa hyödyntää tuet.
Niin on kuin osakekauppojen sisäpiiritietojen jakaminen, joka on rikos.
Alkaa kuuluun enenemässä määrin kommentteja että Hitleriltä jäi hommat kesken.
Nykyiset vanhukset eivät ole mitään rakentaneet.. elät jossakin 50-60 luvulla, sillä silloin sodassa palvelleet varusmiehet pääasiassa rakensi kotejaan.
Eikös politiikot puhu hyvinvointivaltiosta. jossa mm. Marinin mukaan rahaa riittää.
Kun mamut on kupannut tämän maan tyhjiin ne siirtyy seuraavaan hölmölään.
Toivottavasti ottavat nämä vihervasemmisto feministit mukaan lähtiessään mutta tuskin ne niin hölmöjä ole.
Persut ovat Suomen hölmöimpiä hölmöläisiä.
On tässä sydteemissä muutenkin vikaa kun osaa porukkata ei voi laittaa määrättyihin töihin joissa on huutava pula.
Kun tarvii olla melkein tohtoritutkinto että osaa lapsia vahtia tai lattiaa luututa tai vanhusta ulkoiluttaa. Ei tarvi työskennellä yksin, voi olla tohtoristutkinnon suorttaneen lapsenhoitajan apuna lasta pukiessa ja pihalla vahtimassa.
Täällä on joka puolueessa Suomen hölmöimpiä hömälisiä.
Näitä todellisuudesta erkaantuneita ja omassa kuplassaan eläviä päättäjiä on paljon.
Ja omilla aivoillaan ajattelevia kansanedustajia on eduskunnassa vähemmistö.
Ja koskee näitä meppejä EU:ssa myös.
Maailmalla ruvetaan ymmärtään että mamut ei koskaan lopu. Ei koskaan, kun niitä jatkuvasti hyysätään.
Nämäkin rantahuvilassa muka alaikäiset asustelijat pistää kotimaahan viestiä että kattokaa kuinka me elellään ja jokaista kohti on yksi avustaja. Eikä maksa mitään !
Tulkaa tänne. Pistäkää ensin alaikäinen matkaan, kyllä perheiden yhdistämisohjelma hoitaa loput.
On ne suomalaiset sen verta tyhmiä.
Maahanmuuttajat nauraa ja nauttii Suomessa kuin ruhtinaat, mikäs on ollessa sukujuhlia pitäen. Maikkari voisi tehdä totuudenmukaisen dokumentin miten hienosti maahanmuuttajat täällä elelee. Kun kaiken saa ilmaiseksi,ei velvoitteita, pyöritään kaupungeilla aina uudet merkkivaatteet päällä kuljetaan 5-6 hengen jätkäporukoissa keskellä päivää vuodesta toiseen. Kaikki saadaan irtaimisto,kodinkoneet, pyörät, harrastusrahat , matkarahat kotimaahansa lomailemaan. Jne. Tätä sakkia on täällä liikaa, aivan liikaa.
Ruhtinaat? Oletko varma, etteivät oikeasti ole ruhtinaita? Ainakaan suomalaiset eivät ole pystyneet ostamaan miljoonataloja itselleen - hyvä siis saada porukkaa, jolla on varaa näihinkin. Muutenhan miljoonatalot seisoisivat tyhjänpanttina.
Varmasti hyvää kokoutuspalvelua saavat kaikki.
Peruskoulut käymättä Suomessa? Mietin vaan, kun et osaa kirjoittaa.
Itse olen köyhä ja vaatteidenpesukone hajosi ja kysyin sossusta apua niin kysyttiin ensin että ketä asuu sinun taloudessa ja kun sanoin että vain minä (mies) niin heti sanottiin ettet ole oikeutettu mihinkään apuun.Sitten luen miten maahanmuuttajat elää tässä maassa niin eipä enään kiinnosta tehdä mitään tämän maan eteen
Nämä sossun tädit ja kaikki muutkin päättäjät on peloteltu yhdellä sanalla pistään mamut kaikessa sosiaaliturvan jakamisessa etusijalle kantasuomalaiseen nähden.
Ja se sana on rasisti.
Eihän yksinäiselle suomalaiselle köyhälle mitään jää, mutta matut halevat maksusitoumuksilla kaikki härpäkkeet.
Ja kunnat ostavat jopa auton käyttöön .
On kaksi konetta: Pesukone ja tiskikone. Erillistä määrettä vaatteidenpesulle ei siis tarvita. Tiskikoneeseen ei käy pyykit.
Kyllä jotain pitäisi tehdä asioiden eteen kun politiikkoja asia ei tunnu kiinnostavan.
Kyseessä on enemmänkin se, että joku tekee kovaa bisnestä maahanmuuttajilla. Tämä boku voi hyvinkin olla Kokoomuksen tai perussuomalaisten edustaja.
Se minne kukin päätyy asumaan ei ole varmaan pakolaisen itsensä päätettävissä.
Oliko Ari Hjelmin omistama huvila. Oli joskus Sihti vuokratyöfirmassa joku asiakkuuspäälikkö. Asiakkaat tykkää kun saa keskustella entisen kuuluisan jalkapallosankarin kanssa. Kyllä miljonääri Hjelm rahat ottaa pois jos sitä on tarjolla. Jos ei asunto kaupaksi mene, kai se parikolme tuhatta vuokrahaa kuussa vähän auttaa, ettei jalkapalloilija ihan nälkään kuole.
älä sekota. huvia on myyty eikä asia liity Hjelmiin.
Mamunuoret saa hyvän kuvan suomalaisesta elintasosta kun heitä paapotaan kunnolla.
Vanhainkodissa puristetaan nyrkkiä ja mietititään että tämänkö vuoksi sodittiin.
Raha mielummin suomalaiseen vanhustenhoitoon olisi kunnivelkamme maksamista parhaimmillaan. Mamuille emme ole penniäkään velkaa.
Moni nykyinen vanhus on entinen nuori eikä ketään silloinkaan hyvällä katsottu. Kaikenlaista hyväksikäyttöä on aina tapahtunut. Nyt houkutellaan kauempaakin marjanpoimijoita ja muita hyväksikäytettäviä. Kuinka heille kunniavelkoja maksetaan?
Kevan ennuste paljastaa, että lääkärillä, lähihoitajalla, laitosapulaisella ja opettajalla on riski päätyä työkyvyttömäksi.15 000 työntekijää uhkaa työkyvyttömyys jo pian
Nykyisiä vanhuksia katsottiin hyvällä kun he olivat nuoria ja kävivät töissä.
Näitten marjanpoimijoitten hyväksikäyttäjät on käräjillä istuneet ja korvaukset marjanpoimijoille on määrätty.
Johan se nyt olisi kummaa jos kaikkien rikollisten rötökset muuttuisivat kunniavelaksi !
Pitäisikö muka huumeidenmyyjien aiheuttamat kuolematkin ja niiden aiheuttamat rikokset kantaa kunniavelkana.
Jotain rajaa tähän vanhuskeskusteluun ja syyllistämiseen.
Työkyvyttömyys ja börn aut näillä valtion kustantamilla työpaikoilla johtuu juuri tästä ylipaisuneesta organisaatiosta ja kaiken maailman säännöistä tiukkoine tehtävärajauksineen, joissa maalaijärjen käyttö on kielletty.
Ja tässä keinotekoisessa sääntöviidakossa joka on turhaa touhua.
Ja kallista.
Ovat läpsytelleet perheenyhdistämisen toivosta tänne asti omatoimisesti ja nyt tarvitsevat 8 ohjaajaa pitämään kädestä kiinni ja kauhomaan suuhun halallia. Majoitetaan miljoonataloon. Eikö tämä ole juuri sitä,mitä pitäisi välttää eli annetaan heille indikaatio siitä, että tänne kannattaa tulla, pääsette sinne mihin tavallinen keskiluokkainen ei pääse ikinä. Miljoonataloon passattavaksi. Tai en tiedä, ehkä Sanna Marinin opetuslapset aka Bile-Ilmari poikaystävineen näitä haluavat pelastamaan työvoimapulalta. Totuushan on kuitenkin se, ettei tämä porukka ole edes enää työvoimassa vaan ovat toimeentulotuella eli työvoiman ulkopuolella. Lopullisesti.
Kattelin tässä kaupassa kun kaksi naisenpuolta etsi kaupasta shia-siemeniä näille alaikäisille.
Kampaukset ja vaatetus viimmesen päälle. Rahaa on.
Kuka näistä rahoista päättää näille mamubisnesyksiköille.
Onko se kunta vai valtio vai molemmat.
Ainakin jotkut lähtivät busseilla hakemaan Ukrainasta ja taisivat kerätä lahjoituksia sitä varten.
Ja se viereinen talo on myynnissä... arvaa ostaako joku ?? heh heh hee he.
Mistä muualta olisi löytynyt isoja tyhjillään olevia rakennuksia esim. ukrainalaisten majoitukseen?
Tyhjeneviä kansakouuja on pilvin pimein ja lisää tulee kun niihin ei riitä lapsia.
Yksi mamulapsi maksaa siis 16 000€ kk.
Tämänkö vuoksi hyvinvointi alueet perustettiin.
Kuinka monta suomalaista paapotaan samalla rahalla.
Jos tienaisi 16 000€ kk niin kuuluisi pienimpään prosenttiin varakkaimmista.
Miten noin vassarin mielestä verovarojamme käyttetään?
Brändejä joista maat tunnetaan maailmalla.
USA Apple
Saksa Mersu
Ruotsi Ikea
SUOMI KELA
Suomi: kauhukabinettihallitus
Suomalaisia nistejä,juoppoja asuu palvetaloissa.
Hinta 20 000 ecua per luuseri.
Bisnes joka kannattaa.
Palelutaloissa maksetaan vuokraa idiootti.
Palveluista maksetaan määrätty hita.
Palvelutaloissa on nimensä mukaan palveluita saatavilla.
No nöissäkin on palveluja jos o n.
Harvemmassa on ja niistäkin pitää maksaa erikseen.
Koulupudokkuus käy kalliiksi:
– Pelkästään se, että toinen aste jää käymättä, maksaa yhteiskunnalle noin 400 000 euroa per nuori muun muassa etuuksien lisääntymisen, palvelujen käytön ja menetetyn veroeurojen vuoksi. Tarkoittaa yli kahta miljardia per ikäluokka,
Asiantuntija huomauttaa, että sijoitettujen osalta mukaan tulee laskea sijoituksen kustannukset ja tällöin päästään noin miljoonaan euroon per nuori.
Suomi on suomalaisten.
Ei koko maailman sosiaalitoimisto.
Suomalaiset ensin. Aina.
Luuseri pelkää menettävänsä etunsa. Mee töihin.
Lapsista tulee pitää huolta eikä vain synnyttää heitä varastoon.
Vassarit eivät ymmärrä, että nämä matut syö samoja tukirahoja kuin he itse ja ne rahat ovat loppumassa. Kohta tulee vassarille vilu ja nälkä ;D
Sehän oikeistoa eniten naurattaa, mitä enemmän voivat aiheuttaa toisille kärsimystä mutta kostoksi vihervassari tai mamu saattaakin olla hyvin toimeen tuleva kuten jotkut heistä ovat.
muistat kai, että vihervassari on satuolento? Ei voi olla kahden puolueen jäsenkirjoja kellään.
Suomalainen sosiaalijärjestelmä on rakennettu suomalaisten käyttöön.
Jokaisen pitäisi turvautua oman maansa fattaan.
Vai mitä vihervasemmistolaiset?
Suomi on maa joka toimii demokratian säännöin.
Suomeen muuttanut on suomalainen.
Perdut ovat tarttuneet viimeiseen oljenkorteensa eriarvoistamalla suomalaiset.
Hallituspervot lrikjasivat vanhustenhoitotukea,asuntotukea,työttömyystukea.
Koulutustukea,.
Oerdut on tukenut Rikkaitten suomalaisten pankkitiliä.
Persut, 12% suomalaisista on tyhmiä.
88 prosrnttia tietää teidät hillotolppakärkkyjöiksi.
Negatiivinen viestintä on teidän elinkeino.
Suomeen muuttaneesta ei tule ikinä suomalaista, kuten ei somaliaan muuttaneesta suomalaisesta tule somaliakaan. Tosin sinun kaltaiset punikit pitäisi lähettää sinne somaliaan.
Elon Musk oli etelä-afrikkalainen ja kas vain nyt hän on niin amerikkalainen, että on masteroinut maan hallintoakin. Noin vain sitä voi muuttua aivan toisenmaalaiseksi.
Suomen kansa muodostuu lähi-idän heimoista sekoittuen ugrilaisiin matkan varrella. Saamelaiset ovat Suomen alkuperäisin kansa.
Ei Suomeen muuttanut ole Suomalainen.
Mitä höpäjät ?
Tunnelma ja lait kiristyy.
Entistä enemmän vaaditaan että pääsee Suomen kansalaiseksi.
Onhan Teemu Selännekin muijansa kanssa Yhdysvaltain kansalainen.
Vaikkei ihan yhtä paljon olekaan hilloa kun Muskilla.
Nythän Trump lanseeraa kultaisen passin jonka saa miljoonalla vai oliko se miljardilla.
Äkkiä kaikki oligarkit ja jotain omistavat Usaan, ennekuin tapaturma iskee.
Siellä on sitten hyvä tehdä Trumpin kanssa salaista yhteistyötä Venäjän pussiin.
Nythän Trump seuraa Kremlin oppeja siinäkin että kaikki sosiaalinen media olisi ainoastaan Trumpin hallussa.
Koskahan suomi myy näitä kultaisia passeja. Jaa niin, sehän on turhaa, kun tänne pääsee muutenkin ilmaiseksi.
Suomen kansa muodostuu sisäsiittoisesti Aatamista ja Eevasta.
Viher-vassari on satuolento. Kysyt siis mielipidettä satuolennolta? Tiedätkö, mitä se tekee uskottavuudellesi?
"Suomeen muuttaneesta ei tule ikinä suomalaista"
-Siispä karjalasta toisen maailmansodan jälkeen muuttanutkaan ei ole suomalainen?
-Uskotko itseäsi edes itse?
Sipilä lupasi oman luxusasuntonsa ja 32 000 mamua tupsahti maahan ja hintalappua ei uskalla kukaan laskea. Demaritaustainen Tampereen pormestari pisti vielä paremmaksi ja ongelma-alueiden ankkurilapset ja heidän perässä tulevat omaiset täyttävät koko Tampereen.
Perdun suu heiluu niin p*tuubaa pukkaa.
Onko valehtelu persuilla synnynnäistä.
Järki ei riitä totuuteen, niin lässyttävät kuin lapset satumaailmassa.
Hauki on kala,vai onko.
Persu on ainakin tyhmyyden tiivistymä.
Voisiko vassarifemakko perustella, mikä edellä esitetyistä ei pitänyt paikkaansa.
-kommentti sivusta
Niitä oli jo tullut maahan ja tiloja tarvittiin. Sipilällä oli talo tyhjillään ja hän sanoi, että sitä voi käyttää majoitukseen.
Kaikki mitä persun suu suoltaa on persfaktaa.
Vassarifemakko on taas tunne- ja hormonimyrskyssä, ei se kykene järkevään ajatteluun, saati mitään perustelemaan,
Missä yhteydessä Tampereen pormestari on markkinoinnut kaupunkia palolaisille? Taidat puhua omiasi.
Pistä persun tilalle tolvana ja kerro jotain asiaa äläkä omaa mielipidettäsi, koska sillä ei ole mitään merkitystä.
Vai mihin tämä mielipide johtaa ?
Kylläpä nyt ahdistaa, silti aloituksen otsikko kertoo totuuden, puuttuu vaan vastaus kysymykseen, että miksi näin on .
Vanhus on aikoinaan muuttanut korpeen ja lapset ovat lähteneet muualle elannon perässä. Miksi persun mielestä on näin?
mitä vanhuksen korpeen muutolla on tekemistä mamujen laittomaan maahantuloon ja asiattomaan turvaaikanhakuun ?
Persu on oletettu ihminen, joka valehtelee pakonomaisesti ja toistuvasti ilman ulkoista syytä, usein keksimällä monimutkaisia valheita ja tarinoita. Tätä tilaa kutsutaan myös mytomaaniaksi tai pseudologia fantasticaksi. Patologinen valehtelu ei ole itsenäinen sairaus, vaan se on oire jostakin muusta mielenterveyden häiriöstä, kuten persoonallisuushäiriöstä. Persukaiset saattavat olla manipuloiva ja menettää otteensa todellisuudesta.
Kerro mikä tuossa jutussa on valetta.
Nyt heitit pahan, ei vassarifemakko koskaan pysty perustelemaan omia väittämiään.
Juttua persu on suoltanut niin paljon, ettei itsekään tiedä mihin sillä pyrkii paitsi siihen pisteeseen, joka on aina sama, että täällä Suomessa pitäisi kaikkien olla vain persuja, mutta luonnonvalinta tilastot ja gallupit osoittavat, että onneksi se on mahdotonta.
Olet päästäsi sekaisin, et kykene tuottamaan edes yhtä ainutta järjellistä lausetta. Tuon on niin tyypillistä vassarifemakolle.
Ei kaikki osaa persua,eivätkä haluakaan osata.
Mikä on totta.
Fakta on persut on tyhmiä.
Kehitysmaista tulleiden peitefirmat Hämeenkadulla myyvät sellaista kamaa, että käyttäjät suoltavat tuollaista sekopää tekstiä ?
Persu sekoilee silti.
Tuollaisen aivopierun sitten sait puserrettua tyhmästä päästäsi, kun oikein yritit, tuloksena kirjoitusvirheitä ja typerää vassarifemakon mölinää.
Ymmärsitkö, se on iso juttu persulta.
Herääkö kysymys, miten perstollo tietää.
Elä mee enempää sekaisin.
Ikävää että mielenhäiriöiden hoito vaikeutuu. Otan osaa.
Peukun käyttö lisää hallusinaatioita ja ulkopuolisen vaaran aiheetonta pelkoa.
Eli olet vassarifemakko kun et pysty perustelemaan omia väittämiäsi.
ketä on hallituksessa ?
Tuota kannattaa kysyä vastuuministeri Juusolta!
Jos jättäsit sen vastuun pois, niinkuin juusokin.
Muistakaa painaa torvea kun ajatte tuon miljoonalukaalin ohi. Minä teen kohta niin...
Minulla ei ole torvipersua vieressä, enkä todellakaan halua painaa torveloa.
Persut elää tavallaan.
Persut ovat torvia.
töööööööööööööööööt!
Kohta menee naapurikiinteistöt halvalla.
Sitten siellä on aikuisiakin mamuja rantakiinteistössä.
Ai, tuleeko kiinteistöt sinunkin ulottuvillesi kun hinnat putoaa? Tästä toki kiitämme!
Tampere on surkea kaupunki vanhuksille, maahanmuuttajien suosiminen vaan jatkuu omat nuoret eivät saa mitään.
Tampere on surkea kaupunki,rikollisuus on kolmantena poliisin tilastossa Suomessa.
Tampere on kaupunki, jossa persut on rikollisimpia.
Miksi se olisi poikkeus? Sitä paitsi ei persuissa ole sen enempää rikollisia, kuin keskimäärin äänestäjissäkään, muissa puolueissa on vain vähemmän.
Ukrainalaisia sotalapsia ja aloittaja Homopersu rupee huuteleen. Ei ihme että Suomella menee huonosti.
Heh,heh mitä ukrainalaisia sotalapsia..Jos Ukrainassa olisi sama prosentti miehiä rintamalla kuin Suomella oli sodissa,niin siellä olisi viisi miljoonaa ukkoa taistelemassa.
Nyt on vain puolisen miljoonaa.
Loput ovat ulkomailla sotilaskarkureina.Suomessakin varmaan tuhansia.
Yksistään täällä pikkupitäjässä on kymmeniä.
Ennen sotaa nämä tekivät kyllä töitä Suomessa.Mutta nyt ei tarvitse vaivautua,koska pakolais statuksella maksetaan kaikki.
Siis ihan kaikki, näille raavaille ukon vötkyille...
Jäit jo kiinni valehtelusta
Kaiiki oersut ei taida olla kotona vai onko liikaa.
Miksi persut vastustaisi ukrainalaisia? Nehän on valkoisia. Ei ne ole mamuja, koska mamut on ruskeita.
YLE kertoo, huvilaan muuttaneet nuoret ovat ympäri maapalloa, perässä tulee sitten koko suku.
En minä kyllä tuollaista Ylen juttua ole lukenut tai kuullut. Onkohan sinulla vaikkua korvissa vai rähmää silmissä?
venäjän trolli ei pääse Suomen rajan yli piitkäään aikaan .
Kaikki suomen puolueet ovat yhtenäisesti Ukrainalaisten sotaa paossa olevien puolella.
Kukin voi ottaa yhteyttä annattamansa puolueen kansanedustajaan ja ilmoittaa eriävän mielipiteensä perusteluineen.
Kongo nyt ei yllä ympäri maapallon.
ja yle kertoo mitä agendaa kuuluu, tosiasioiden kanssa sillä on harvoin tkemistä.
Jokainen kateellinen voi ruveta yrittäjäksi pyörittämään vastaanottokeskus bisnestä. Alalla kilpailu on kovaa ja heikot ei pärjää. Oi aikoja oi tapoja, mistä näitä valittavia ja kateellisia persuja oikein riittää
Vai kilpailu kovaa..
Jos et ole poliittisen hyväveli kerhon jäsen, et ole mukana vokkibisneksessä.
Höpö höpö homopersu.
Höpö höpö, katsoppa peiliin
Tämä vastaanottokeskusten taso on keinotekoisesti nostettu liian korkealle.
Se lisää kustannuksia turhaan ja vuokraustoiminnassa pyörii iso raha ja suhteet.
Minkähän takia alalla on kilpailu kovaa jos toiminta ei ole kannattavaa ?
Minkähän takia eduskuntaan pyritään velkarahalla, kun sitten valitetaan kuinka raskasta on ?
Taitaa ollakin tänä päivänä kannattavinta yritystoimintaa, ei tarvitse valitella kansan ostohaluttomuutta/-kyvyttömyyttöä.
Vokkibisnekseen pääsee voitelemalla vihreitä politiikkoja. Toki Marin kuuluu samaan konklaaviin.
Miten persuhallitus on päästänyt vihreät päättämään puolestaan?
Siellä asuu alaikäisiä sotalapsia ja perssut kritisoi, miten kehtaatte...se on kateus mikä persua pyörittää...
Heh,heh.Olen nähnyt esittelyvideon.
Nämäkö partaiset kollit muka alaikäisiä.
On nämä viherpunikit tyhmiä.
Huooh..
Wwe.persuidiooteillefulmeekeri.com.
Ja tyhmyys pyörittää vasemmistoa.
Jotkut persut kiittelivät palstalla niitä, jotka hakivat sotapakolaisia Ukrainasta. Nyt on toinen ääni kellossa.
Persuille ihmisarvo on lajuttelun arvoinen asia.
Meidän paikkakunnalla oli hyvin kehittyneitä alaikäisiä miehiä parrankasvusta ja möreästä äänestä päätellen.
Venäjän trolli haluaa että Ukrainaa ei kannusteta.
EU ja Suomi ovat samassa rintamassa.
Sitä ei jonkun tietämättömän persu fobia muuta.
Niinhän se pyörittää, se käy työstä kun naureskelee persidiooteille.
Free Palestine, free beardchildren, we shall overcome, kumbaijaa, kumbaijaa...
Taas yksi lasten murhaajien ja terroristien puolestapuhuja ilmaisi kantansa.
Sori,tuo taisikin olla ironiaa
Muuta takaisin Irakiin ai Somaliaan.
Koskas se ramadan taas alkaakaan ?
Sen ajaksi perustoimeentulotuen voiskatkaista.
Persnuoret ovsn vanhempiensa huostassa vielä aikuisena .
Peräkammariilmiö on tosiasia.
Tuskastuneet vanhemmat ovat tehneet sosiaalihuoltoon ilmoituksia josko he pääsivät joko palvelutaloon tai perskarvakapsoset häädettäisiin.
Tähänkö koulutuksen taso on johtanut ?
Ei pärjätä urheiussa
Ei pärjätä koululaisten kisoissa
Miten on mahdollista että tuollainen miljoonalukaali on ollut kilpailutuksessa halvin vaihtoehto? Seuraavaksi mamut savat varmaan tornihotellin käyttöönsä koska sinne on helponpi raahata mukaan vihervasemmistolaisia woke tyttöjä jotka tykkäävät kumibanaaneista ja joiden äidit on samanlaisia antisuomalaisia.
Se miljoonalukaali maksoi 567 000€, joten siellä on arvottomia taloja verrattuna pyyntihintoihin.
Perskarbalapsoset ovay hätää kärsimässä kun vahemmat pakenevat palvelutaloihin.
Peräkammarista uhkaa häätö.
Persujen arvo on alentunut yli 9 %: lla.
Persujen tulevaisuus on perskarvan varassa. Rekkamiehenpastillit on nakattu Suomalaisten niskaan.
Kiitos.
Luulin, että avauksessa oli pilkkuvirhe, mutta ei. Järjestävän firman tarjous halvin! 5,5 M€ vuodessa + alv = 6,9 miljoonaa siis, jaettuna vaikka 32 tenavaa ompi ”vaatimattomat 18000 €/kk per nokka”…JUMALAUTA!!!
Mistä oikea tieto "luulin että avauksessa oli pilkkuvirhe "
Ylen uutisesta, ”neljä samankokoista yksikköä”
Ei pidä 16000€ paikkaansa. Ei edes yhteensä niistä mamuista.
Kalliimmaksi käy kun pitää lisäksi maksaa viranomaistoimista nyt kun persut lähtivät älämölisemään:
Maahanmuuttajalapsia majoittavan perheryhmäkodin työntekijät ovat joutuneet uhkailun kohteeksi Tampereella.
Työntekijät ovat saaneet somessa osakseen ”vihapuheeksi luokiteltavia kommentteja ja yksittäisiä uhkauksia”, Olemme puuttuneet tilanteeseen käynnistämällä juridisia toimenpiteitä, kuten tekemällä rikosilmoituksen.
Persut käyvät kalliiksi
Ihan oikein, että ovat saaneet palautetta, mokomatkin moraalittomat lutkat.
Jonkun on niistä nuoristakin pidettävä huolta.
Kuule, persuissa on hyvin vähän naisia, eli vaikka he ovat moraalittomia, lutkia he eivät taida olla.
lutka on aika lutkuttava sana
suomen kieli on rikas ja sen käyttäjillä laaja sanavarasto
ja vielä ollaan vasta lauantai-illan alussa
Ketkä on puuttunee tilanteeseen ?
Miten poliisi suhtautui rikosilmoitukseen ?
Vastahan se ilmoitus on tehty ja poliisi on muutenkin ylikuormittunut kotiväkivallan tutkinnasta. Taas kuoli yksi nainen sellaisen epäilystä.
Voi kai vetää johtopäätöksen, että mamuteollisuudessa on vähän kilpailua. Ostaatko laskea paljonko maksaa vanhusteollisuus vuodessa? Vanhuksilla luulisi olevan kuitenkin jo omat rahat taskussa? Lasten huostaanottobisnes on varmaan myös tuottavaa ja terveystavaratalot ovat kokoomuksen erityissuojeluksessa
Miten niin luulisi vanhuksilla olevan omat rahat taskussa ?
Eihän sinne taskuun mitään ole jäänyt kun on saanut näitä mamuja ja vinkuvillejä elättää ja maksaa korkeita veroja.
Mikä vanhusteollisuus ?
Lapset ne rahat ovat kupanneet, jos niitä on ollut.
On tuo oikeistohallituksen tukemaa vanhusteollisuutta kun holvaa veronmaksajien rahaa yksityisille terveyslääkäreille yli 65- vuotiaiden potilaiden vastaanottamisesta.
Perspastillit,olisiko aika muuttaa peräkamnarista.
Aloittajalla ei ole kyllä kaikki kotona.
16 000€ ei pidä paikkansa.
Päälle pitää laskea myös "hoitohenkilökunnan" palkat, kääntäjät, koulutus etc.
Veikkaan että yksi mamulapsi maksaa yhteiskunnalle ainakin tuplat tuon.
Siinä yksinäinen vanhus ihmettelee korppua järsiessään että mikä meni vikaan kun itse ei pääse edes lääkäriin.
Ilmarin olisi aika ottaa pois käsi pyllyltä, kääriä hihat ja alkaa töihin.
Varmaan kaikki kulut on laskettu mukaan.
Myös päivittäiset tulkkipalvelut...
Peräkammarissa perdu hoilaa kansaivälistä.
Mees auttaa äitäsi.
Sdp asutti mamut miljoonataloon
JA SINÄ MAKSAT !
ei ole härskiydellä mitään rajaa !!!
Äkkiä siirrettävä halvempaan majoitukseen !!!!!
Mistä pälkähti päähäsi taas esittää tuollaista? Tampereella on ollut kokoomusjohtoiset kaupungin- ja aluevaltuustot tämän vuoden kesäkuuhun asti ja toiminta tuossa talossa oli aloitettu jo viime vuonna, eli kokoomuksen aikana.
Pro markkinatalous.
Taloa on myyty yli miljoonalla mutta ilmeisesti se ei ole sen arvoinen.
Persuilla menee ruplat ja eurot sekaisin.
minäkin ehkä haluaisin asua jotta niin joa marjojakin...
o Nalle 4 viljaa puuro voisilmällä j
mutta harmittavaa sitten kun itse pitää keittää puuro ja pestä katytilkin viwelä...
Aloitus paljastaa suomesta karun totuuden: Emme ole rikas valtio, vaikka näin uskotellaan. Tänne tulevat pakolaiset ovat tottuneet paljon korkeampaan elintasoon - suomen elintaso on heille alhainen. Vai luulitko, että köyhät lähtee pakolaisiksi? Kyllä ne ovat aina maan rikkaat, joilla on varaa lähteä!
Oppivat, että kaiken saa ilmaiseksi ja elintaso on hyvä...
Mamut kun tulevat täysi-ikäisiksi palaavat kotimaahansa.
Kiva loma.
Täysihoito ja kaikki.
Pitäisikö tollopersun se tehdä? Varjelkoon siltä.
Persut on pian historiaa jumalle kiitos
Kelapersut vauhkona
Persut haluaa ruskeat lapset kaduille potkittaviksi
Persuilla kaikki putinit kotona.
Kokoomus ei ole kiristänyt moottorinsa muttereita koneistoon.
Kalliiksi tulee etelän hedelmät
Jumalle kiitos.
Persut on tauti, Sdp on lääke.
Suomi on vauras valtio. Monet panttaa ja rohmuaa saakelinmoisia metsäomaisuuksia, rahastoja, osakkeita, sijoitusasuntoja, talletuksia tileillä ym. varallisuutta. Samalla osa kärvistelee. Raha pitäisi saada kiertoon.
Suomi on jumiutunut junttura ääliöoikeistovallan myötä. Edes palestiinakysymyksestä ei hihhulien vuoksi päästä hhteisymmärrykseen. Auta armias...
Jaa että omaisuus pitäisi jakaa? Laita sille walroosille postia kun vielä ruotsiin muutti perintäverojen vuoksi.
Wahlroon muutti kirjansa Ruotsiin ennen kartanonsa lahjoitusta mutta keräsi sitä ennen vuosia veronmaksajien varoja tukina taskuihinsa. Vältti perintöverotkin loikatessaan Ruotsiin ja köyhät vain kituuttavat edelleen leipäjonoissa
Wahlroosin poika saa nyt ne satojen tuhansien eurojen mastaloustuet.
Mummot käy leipäjonossa.
Peräkammarin perspoika odottaa koska mummo tuo ja tekee sapuskaa.
Rahaa kasaantuu koko ajan enemmän ja enemmän niille, joilla sitä on jo ennestään paljon. Raha tulee rahan luokse ja tekee työtä. On myös niitä, jotka ovat säästäneet kohtalaisen paljon ihan keskiluokkaisissa oloissa olemalla tarkkoja ja ahkeria. Ongelma on, että nyt Suomen talous nuutuu ja raha ei kierrä tarpeeksi. Monet kärvistelevät ja osa vaan säästelee tai jopa hilloaa lisää.
Oikeistohallitus pitää huolen siitä, että rahaa kertyy edelleen varakkaille mutta Suomen taloutta se ei silti paranna.
Säästäväisyys on nyt pakko. Orpoloisineen ei ottanut huomioon mikä vaikutus on leikkauksilla ihmisten ostohalukkuuteen.
Asuntolainoineen lapsiperheet varautuvat.
Työttömyys on pahin uhka, johon ansiosidonnaisen heikennykset pakoittavat säästäväisyyteen. Lasten harrastukset, ruoka, liikkuminen.
Raha ei voi kuluttaa.
Työttömyys vain kasvaa, eikä tuo säästöä valtion menoihin.
Orpolonjengi möhlii, leikataan ja siirretään rahaa pois kulutuksesta.
Keinotekoinen kasvu saatiin aikaan EU tuella viimevuosikymmeninä.
0 korot pidettiin biljoonien Eurojen jakamisella keskuspankin toimesta.
Nyt on laskun aika,
Putin ei ole syypää vaan löysä rahapolitiikka.
Tämähän on luopio maa nykyään!
Niin en minä Suomea ole pettänyt, ei se niin mene,
Suomi on MINUT PETTÄNYT!
Tämän kaiken raukkamaisuuden takia en enään pidä tätä maata minään, enkä voi muuttaa poiskaan elämäntilanteessa johtuen vaikka paljon haluaisin!
En ennen ajatellut näin, niin miten sekään minusta johtuisi? Ei! Se johtuu teistä pettämistä Suomalaisista jotka olette nämä maahanmuuttajat ottaneet Suomeen aiheuttamaan tämän kaiken muille (Suurelle osalle) Suomalaisia!
Yrität epätoivoisesti väittää kuten aatu, poista tuuleen kaikki vieramaalaiset niin SSuomi pelastuu.
9% uskoo tuohon enään.
Muutama majoitettu mamunuori normaaliin asumiseen myyntikelvottomassa tönössä saa persut hyppimään seinille.
Jaahas,mistä viherpunikki on saanut kunto tarkastus raportin,että se on asumiskelvoton..?
Normaaliin arkiasumiseen kelvoton. Ylisuuri tavalliselle perheelle tai pariskunnalle.
Suurin osa suomalaisista uskoo, että huonosti sopeutuvia, joilla on useimpaan maahan portit kiinni, ei tule ottaa Suomeenkaan. Vasurit, demarit ja osa vihreistäja kepulaisista sekä tietysti Biaudet ovat toista mieltä, koska ovat Kremlin ruplien ohjauksessa.
77 % suomalaisista pitää perduja ylijäämäihmisinä.
Sitäkö yrität selittää?
16500 euroa kuukausi nämäkultamunat kustantaa veronmaksajille!
Perdutollot luulevat, että asunnonhinta on se millä se yritetään kaupata.
2 miljoonan pyyntihinta oli utopiaa, todellisuus iski näpeille niin kovas, ettei viitsi edes kertoa.
Hyvä kun sai puolimilliä.
Käyttökulutkin talolla ovat 30 000 tuhannen luokkaa vuositasolla.
Lisäksi talon arvo laskee koko ajan.
Talo meni tontin hinnalla.
Suunitelmissa on purkaa talo, rakentaa siihen rivari.
Rahat saa takaisin moninkertaisena.
Aina voi kaavamuutoksia hakea ja sellaisen perään jotkut ovat kysyneet nykyisen toiminnan vuoksi.
Kokoomuksen toive on aina ollut sääntöjen purku varsinkin kaavoituksessa. Maisemat onkin pilattu sikarumilla yksiökopperotorneilla tai tylyillä liikerakennuksilla
Vihervasurin ongelma on se että kaikkia muita pitää syytellä vaikka ongelma katsoo peilistä.
Onneksi taivaassa on paikka kaikille hölmöille.
Mamuteollisuus on kytköksissä mafian tavoin politiikkoihin. Toki itse he eivät käsiään voi liata mutta lähipiiriistä saavat varmasti osansa.
Ei ole sattumaa että esim. Marin sai hillotolpan ulkomailta. Jos korruptiota suomen politiikassa alettaisiin oikeasti tutkia niin moni jäisi kiinni.
Mutta eikän korppi korpin silmää noki.
Sinähän tuon tiedät! Eipä ole Vigeliuksella ja kumppaneilla silmälappuja näkynyt.
Eivätköän oikeistopersut ole tämänkin tekstuaalisen vouhauksen aloittaneet ja ketäpä muita syyttelevät kuin vihervassareita vaikka ensimmäinen suuri mamuerä saapui Suomeen Sipilän oikeistohallituksen aikana, jolloin Orpo oli sisäministeri Marinin hallituksen aikana rajat laitettiin koronan vuoksi kiinni.
Persuja on kyllä aiheeellisesti moitittu rasismista ja oikeudessa heitä on sellaisesta syytetty. Tuomioitakin on tullut.
Suomalaista sorretaan ja syrjitään valtio taholta asti...
Se on kuule individualismiin perustuvaa oikeistopolitiikkaa ja persujenkin mantra, että kukin tulkoon toimeen omillaan ja jos mitään ei ole niin so what, ei kuulu muiden taskulle tulla.
Nyt toivonkin että Venäjä valloittaa suomen muuttuisi ainakin meininki
Alkaa täällä jo olla samanlaista nationalistisoikeistolaista, autoritääristä meininkiä kuin siellä.
Valistuneita arvauksia mhin kuntoonn kehitysmaalaiset saavat talon? Entä kuka maksaa talon tuhonnan korjaamiset (K-e-l-a).
Tuskin kukaan pakolainen toimii kuten jotkut kantisvuokralaiset, jotka ovat töhrineet vuokra-asuntoja kattoja myöten ja rikkoneet seiniä. Pelkosi perustuvat ilmeisesi maassa maan tavalla omaksumisen kulttuuriin.
Mamut ovat melkoisia tuholaisia ja kiittämättömiä kaikesta siitä mitä täällä saavat, muiden rahoittamana. Kohdassa 3:35 mamu "kiittää" vuokranantajaa.
https://www.youtube.com/watch?v=Yf8N424OHXc
Kuinka persut kiittävät mistään? Eivät mitenkään kiitä ketään. Pilkkaavat ja väheksyvät kaikkia muita ja kuvittelevat aina olevansa saamapuolella.
En yhtään ihmettele että Suomessa kritisoidaan maahanmuutto politiikkaa,onhan tuokin tapaus jo naurettavaa. Nopeasti asiat kuntoon, karkoitukset kehiin heti. Koko haittamaahanmuutto on lopetettava, työpaikkavelvoite,kielemme oppiminen ja elääköön maassa maan tavalla. Ei Suomalaisen kantaväestön velvollisuus ole maksaa veroistaan tätä pelletouhua.
Karkotuksetkin maksavat ja lähtömaissa se mamubisnes rehottaa. Ilmastonmuutos on myös asia, joka pakottaa ihmiset siirtymään pois elinkelvottomilta alueilta. Hullut sotaboomerit ovat ehkä sitäkin pahempia ihmisten alueiltaan pois pakottajia.
Persut vouhottaa yhen asunnon puolesta. Suomessa on 300 000 asuntoa jotka ovat myyntikelvottomia.
1 saatiin hyötykäyttöön.
Hyvö.
Haluaisin joskus olla kärpäsenä katossa kun nämä vihervassut kokoontuvat. Varmasti ei kuuluisi yhtään järjen sanaa vaan rasistifasistipersu ööööm rasistii ööööääää.
Sofia virta puheenjohtajana vetäisi sokeri överit niin että kuola valuisi suusta hänen mölytessään.
Vassujen puheenjohtaja taas katoaisi rahasalkun kanssa gambiaan. Paavo maalaisi itseensä graffiteja ja Pekka vikittelisi lapsia.
Persujen kokoontumisiin ei kukaan halua joutua edes kärpäsenä. Puhe niissä olisi tämän ketjun aloituksen tasoista aivotonta ja paksua molinää, joka on niin turhaa hapen kulutusta, että kärpänenkin tuukehtuisi kuoliaaksi. Ei auta vaikka siellä veisattaisiin suvivirsi ja Finlandia sillä happi loppui jo eikä kukaan halua jatkoille
Persujen bileissä on aina hautajaistunnelma. Se on heidän parhainta ilotteluaan.
Paskazza pyörit jo,vaikket ole kärpänenkään.
Korot pitää laskea kohta taas lähes nollille, että saadaan kulutus liikkeelle 2026-2027.
Kulutusmäärä tältä vuodelta käytetty jo aikaa sitten suhteessa luonnon uusiutumiseen.
Saattaa jotkut kommentit olla kirjoittaneet jotkut maahanmuuttajat jotka oppineet Suomea?!
Walta-osa wanhoja Suomalaisia EI HALUA yhtä ainutta näitä viime vuosien maahanmuuttajia, ovat eri asia kymmeniä vuosia sitten tulleet Vietnamilaiset jotka ovat hyvin olleet kaikkialla muissakin maissa!
Persut eivät osaa vieläkään käyttäytyä vaikka ovat asuneet aika kauan maassa.
16 000 € joka menee kuukaudessa yhden mamulapsen kotiuttamiseen on enemmän rahaa kuin mitä peruspäivärahalla oleva työtön saa vuodessa.
Se on jopa kaksi kertaa enemmän jos lasketaan käteen jäävä raha.
Yks mummo joutuu elättään pienellä eläkkeellä yhden peräkammariperdun.
Verrataanko peruskoulaisen koko vuoden kustannuksiin?
Noiden kk enemmän kuin koululaisten koko vuosi ja sitten lapset ei saa säästösyistä kirjoja, vaan kaikki tehdään vihkoihin jne.
Sinulla on anaalinen luonnehäiriö.
Yritä parantua.
Lepää rauhassa.
Suomi ei nouse perseilemällä eikä persuilla, he ovat saaneet jo monia mahdollisuuksia näyttää osaamistaan.
Suomalaiset vaan yleisesti ei ole kovin hyviä missään,
ovat keskinkertaisia lähes kaikessa, eivät ole huonoimmasta päästä mutt myös kaukana parhaista!
Jotkut ovat änkyräjuntturoita, joilta puuttuu sivistys ja tahto olla hyviä edes ihmisinä.
Suomessa on nöyriä, hyviä ihmisiä mutta myös
erikoisen vittumaisia ihmisiä.
On myös monia wannabes, olevinaan jotain enemmän ihmisiä vaikka ovat kokemattomia nobodys!
Myös yleisesti vähän "Erinlainen" Kansa mentaliteetiltään
tosin kaikissa maissa on jotain vastaavanlaisia erillaisuuksia ja se tekeekin Maailmasta mielenkiintoisen!
Persnökkösen kasvattaminen 0-vuotiaasta 23-vuotiaaksi peräkammarihemmoksi maksaa Suomen valtiolle keskimäärin noin 325,000 EUR.
Mummomaksaa lopun niin kauan ku jaksaa.
Mummon kuoltua persnökkönen alkaa riehua, kun rahaa ei kasvakaan mummon piironginlaatikossa.
Entinen kokoomuksen edustaja kuppasi iäkkään isänsä tililtä rahaa ja yleensäkin kokoomuspuoli tykkää ajatella, että kaikki rahat ovat heidän rahojaan. Se on kai sitä pro markkinatamoutta, että rahat, edut ja voitot heille.
Sitten kun pääsevät yhteisen kassan äärelle tasaamaan yhteiskunnan varoja niin ovat pihejä tai törsäävät humpuukiin.
Missäs tynnyrissä sinä olet kasvanut, nykymummot ei ajattele noin kuin kuvasit. Mummot matkustelee ja käyttää rahaa itseensä.
Perussuomalaiset pitää pyörät pyörimässä ja tekee oikeaa ruumiillista työtä jotta sinullekin riittää jaettavaa.
Saattaapi olla ettei kenenkään kannata maksella veroja jos niitä käytetään holtittomasti.
Persut tyhmyyksissään ylläpitävät luokka- ja muita ihmisjakoja yhteiskunnassa.
Suomea oppinut maahanmuuttaja?
Kun viikonloppuna Tammelan Stadionilla pidettiin jalkapallo-ottelu poliisi varautui lisämiehityksellä ja ratsupoliiseilla kaduille. Mistä se persun mielestä kertoo?
16 000 eurolla kuussa mitä yhden mamulapsen kotouttaminen maksaa ruokittaisiin monta vanhusta ja työtöntä.
Persut eivät halua ruokkia muita kuin kokoomuksen nousukasöykkäretä, koska ovat persusluonteeltaan niin tyhmiä hännystelijöitä
Tarkoitat persnökköstä.
Pelkäävät joutuvsnsa töihin.
Mummonelätit panikoi.
Anaaliseen luonnehäiriöön on hoitoa. Tyhmyyteen ei.
Yli 190 000€ menee siis yhden mamulapsen hoivaamiseen vuodessa. Todennäköisesti tämäkään ei riitä.
Tällä summalla voitaisiin viedä kaikki suomalaiset vanhukset vaikka viikonlopuksi tallinnan matkalle.
Suomalaiset ensin pitäisi olla itsestöönselvyys kaikille.
Persu haluaa Tallinnaan mummun siivellä.
Muuta hyvä ihminen , jätä mummo rauhaan.
Persua ei huoleta yhtään veroja kiertävien, etuja saavien muutto ulkomaille. Sen he tekevät huolimatta siitä, ettei heiltä verotettaisi mitään, joten parasta alkaa laittaa verotus kuntoon. Miksi esim. ylimmille virkahenkilöille maksetaan jumalattoman suuria palkkoja vaikka he ovat kansan palvelijoita ja silti saavat tuloluokkansa perusteella parhaimmat veroedut? Työttömiä piiskataan etsimään työtä veren maku suussa, jotta valtiolle kertyisi verotuloja tämän ylimmän rälssin ylläpitoon. Byrokratiaa tarvitaan mutta virkahenkilöt ja yritysjohtajat laiskistuvat kun rahaa tulee ilman ponnisteluja.
Suomalaiset ensin ajattelu ei ole fasismia, rasismia etc. Suomalaiset vanhukset on tehteet työtä koko ikänsä maamme eteen.
Kukaan muualta tullut ei saa viedä vanhuksiemme ansaitsemaa hoivaa ja kunnioitusta nyt kun he sitä tarvitsevat.
Joka muuta ajattelee pitää kuskata mielisairaalaan.
Tarvitko sinä, kysynpä vaan. Olet niin syvällä persussa ettei valoa näy.
Eivät kaikki vanhukset ole työtä tehneet koko ikäänsä, ainakaan palkallista työtä. Persut kehittävät pseudohistoriaa päivät pääksytysten ja huijjuumeininkiä kaikessa.
Oman maan vanhukset ensin kaikkiin etuihin.
He ovat tämän maan rakentaneet.
Kenelläkään muulla ei ole aihetta asiasta valittaa.
Jos on voi mennä omaan maahansa.
Jaksasjaksas, muttei jaksa.
Nuorissa on tulevaisuus.
Heitä vain ei ole tarpeeksi.
Ulkomailta saa hyvää uutta suomiainesta.
Muutoin ei vanhukset saa hoivaa eikä eläkkeensä maksajia.
Ulkomaalainen ei ole suomiainesta ei vaikka valkopesussa käyttäisi.
Tähän mennessö tänne on tuotu porukkaa joka ei pärjää edes kotimaassaan saati täällä.
Aivokirurgeja, astronautteja, professoreita. Koska alkaa se hyvä aines tulemaan?
Persuista ei tule kunnollisia millään. Täytyy vain odottaa, että luonto korjaa asiat. Se kestää varmaan yhtä kauan kuin hallituksen kaavailema velkajarru.
Kyllä tarve on työntekijoillä,ihan perusuunari on tarpeelisin.
Toko proffst voi velvoittaa hoivapalveluihin töihin.
Osaisko ne?
Suomi on asukeiltaan jo muutenkin aika sekasikiö.
Suomalaisiksi kaikkia haukutaan
Mikä on ongelma? Pitäähän niidenkin jossakin asua. Sitä paitsi joku rikashan heille sellaisen kämpän on tarjonnut, Miksei tuo ökyäijä sitten pistä sinne niitä sinun haluamiasi omi köyhiä?
Suomi on hölmöläisten talo 🏠!
Perssuikkijat, onko nolo olo, kun MahtiMunat ovat Suomen tulevaisuus.
Suomen vanhustenhoidossa laki määrää 0,6 hoitajaa potilasta kohden
Nuoria terveitä mamuja kohden on 1,2 hoivaajaa per nokka.
Oikeudenmukaista? Tasa-arvoista?? Suomalaista suosivaa???
Orponhallitus on alentanut hoitajamitoitusta. Marinin hallitus sai vanhustenhoitoa parempaan suuntaan mitoittamalla lisää tekeviä käsiä lakisääteisesti.
Orpon hallitus esti mitoituksen persujen tuella.
Persut olette olleet mukana päättämässä vanhustenhoidosta.
Älkää mussuttako suolipalstalla, persut teillä on valta päättää mummojen hoiva.
Miksi terveen mamu nuoren hoitaja mitoitus on puolta suurempi kuin vanhuksen.
Pelkääkö joku että nuori eksyy miljoonatalossa ja saa traumoja.
Siellä on kai lähinnä sossutyöntekijöitä ja opettajia koska ne mamut ovat nuoria ja kielitaidottomia.
Hallitus, pers-orpanat ottakaas mittatikku ja mitoittakaa.
Te möhlitte mitoituksen ,jonka Marin sai aikaan.
Leikkasitte alapäin mummojen hoivan.
Miksi???
Tuntuu, että persuille tärkein asia on se "miljoona"talo, jonka arvo oli ollut alentunut kiinteistömarkkinoilla.
Muistan lapsena käyneeni kesäleirillä hulppeassa, kartanomaisessa, rapistuvassa pappilassa, jonka tilaan meitä oli majoitettu jotain yli kaksikymmentä lasta. Jännä paikka oli ja hauskaa koska ohjaajana oli hieman anarkistinen vaikkakin tunnollinen ohjaaja ja vaikka seurakunnan järjestämä leiri olikin. Nykyään laatuvaatimukset ovat varmaan erilaiset kuin silloin mutta se oli kuin seikkailu jostain viisikosta tai muusta nuortenkirjasta linnamaisen miljöönsä ja ympäristönsä suhteen.
Tiedän että sinulla on ylikiihottunut anaalirauhanen. Pers sitä ja pers tätä.
Mitä jos ottaisit hieman lomaa kirjoittelustasi, kertoisit psykiatrille ongelmistasi, ottasit lääkkeesi ja hoitasit anaalirauhasesi kuntoon.
Sitten palaat palstalle.
Jooko.
Orpon hallitus alensi ikääntyneiden
Orpo ja Persut laskivat ympärivuorokautisen hoivan vähimmäishenkilöstömitoitusta 0,65:stä 0,6:een 1. tammikuuta 2025 alkaen.
Tehy toteaa tiedotteessaan, että hallituksen hoitajamitoituspäätös on täysin vastuuton ja kuormittaa entisestään muita terveydenhuollon palveluita. Tehy muistuttaa, että riittävää henkilöstömitoitusta tarvitaan hoidon laadun ja asiakasturvallisuuden takaamiseksi.
Ei sille voi mitään, että persujen nimi perseilijöiden itsensä mielestä viittaa anaalitoimintoihin.
Mamujen hoitosuhde on miljoonatalossa 1,2.
Onko oikein että ikänsä maahan veroja maksaneet vanhukset saavat huonompaa hoitoa kuin mamulapset jotka ei ole panneet tikkuakaan ristiin maamme puolesta?
Siinä on vihervassuilla selittämistä ja tekosyiden etsintää kerrakseen.
Hallitus Perussuomalaisten opastuksella alensi,leikkasi hoitajamitoitusta.
Onko oikein ,että vanhus jää hoitamatta.
Sakset annettu syyntakeettoman käsiin.
Tänään oli uutispätkissä, että 80-vuotias pappa kouri ja nimitteli ulkomaalaistaustaista hoitajaansa kahden vuoden ajan kunnes hoitaja kyllästyi siihen. Pappa sai sakkotuomion. Eivät kaikki vanhukset mitään uhriutuneita pyhimyksiä ole olleet tai ole.
Tanskalaiset ovat jo heränneet. Suomalaisten herääminen tapahtuu liian myöhään.
Vika näkyy vasta silloin kun mamunuoret alkavat aikuistua. Heistä kasvatettiin ahneita luksukseen totutettuja päällepäsmareitä, joille ei minkäänlainen työ kelpaa. Kuninkaatkin tekevät työtä, vaan mamutnuoret eivät
Luulet siis, että heistä kasvatetaan kaltaisiasi ilkiöitä, maassa maan tavalla tyyliin?
Joutuvat asumaan kimppakämpässä patistelevien ohjaajien armoilla. Hallimainen rakennus kuin jokin liiketila tai laitos tuo pulju
Pitkäniemi tai Paimion parantola ovat olleet hienoja laitoksiaja rakennuksia ja tuskin kukaan kadehti niihin joutuneita ihmisiä.
Tsekkaa, miltä näyttää Vilppulan vankila. Sinne varmaan moni rötöstelijä tahtoisi päästä tuomiotaan suorittamaan.
Rinteen ja Marinin hallitusten pysyvät menolisäykset (vuoden 2026 tasossa):
Vanhustenhoidon henkilöstömitoitus 260 miljoonaa euroa,
Pienten eläkkeiden korottaminen 230 miljoonaa euroa (ei huomioitu verotulojen kasvun vaikutusta),
Oppivelvollisuuden laajentaminen ja maksuton toinen aste 129 miljoonaa euroa,
Peruspalveluiden 7 päivän hoitotakuu 128 miljoonaa euroa,
Työllisyyspalveluiden vahvistaminen 100 miljoonaa euroa,
Kehitysyhteistyörahoituksen kasvattaminen 40 miljoonaa euroa (vaalikauden alussa 80, mutta puolitettiin puoliväliriihen säästöpaketin yhteydessä),
Ammatillisen koulutuksen rahoituksen lisäys 50 miljoonaa euroa,
Sote-uudistuksen rahoitus 50 miljoonaa euroa
Oikeudenhoidon lisämenot tuomioistuimissa, syyttäjälaitoksessa ja rikosseuraamuslaitoksessa 40 miljoonaa euroa
Tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan lisärahoituksen (T&K-rahoitus) parlamentaarisen sovun toimeenpano 30 miljoonaa euroa, kasvaen 180 miljoonaa euroa vuosittain 2024 alkaen.
Nykyinen hallitus laittaa menolisäyksiä yksityiseen sotebisnekseen ja veronalennuksiin, jotka lisäävät suurituloisten tulokertymiä.
Orpon hallituksen toteuttamat sosiaaliturvaleikkaukset osuvat kaikkein kipeimmin pienipalkkaisiin, ja erityisesti palvelualoilla työskenteleviin naisiin.
Niinpä ja moittivat, Orpo ja Purra edellisen hallituksen menolisäyksiä vastuuttomiksi.
Mihin 7 mamunuorta tarvitsee 8 hoitajaa.
Kääntelemään sängyssä ettei tule makuuhaavoja?
...Hoitotakuun lisätiukennus peruttiin Orpon ja Purran toimesta.
Marinin hallituksen päätös hoitotakuun parantamisesta 14 päivästä 7 päivään peruttiin. Tiukennus olisi tullut voimaan marraskuussa 2024.
Vain Suomessa eikö tätä hoitoa voi ulkoistaa vaikka Puolaan.
2000:- kuukaudessa ja 7 matua saa ruuan,hoidon ja majoituksen.
Miljoonatalossa lapsien asuttaminen on hyveposeeraamista jonka ainut tulos on suomalaisten veronmaksajien taakan lisääntyminen.
Maailmassa on miljardeja ihmisiä jotka elää alle köyhyysrajan mutta joilla ei ole varaa matkustaa elintasopakolaiseksi.
Tyhjän saa pyytämättäkin.
Ei ole veronmaksajien tehtävä tehdä vihervassuja onnelliseksi. He voivat pyytää Punilta rahaa hyveposeeramiseen.
Vuokranantaja päättää mitä vuokraa ja mitä pyytää vuokraa ja kenelle vuokraa.
Vuokraaja hyväksyy tai sitten ei.
Miljoonatalo ei kelvannut kenellekään.
Vuokraaja teki tarjouksen, vuokranantaja hyväksyi.
Halvalla verrattuna vastaaviin sopimuksiin.
Hieno peliliike molemmille.
Arvoton talo tuottaa, edes jotain.
Tontinarvo se on se pihvi, johon ostaja sijoitti.
Pointtihan on se, että kuka tämän lystin maksaa, asukoon vaikka presidentinlinnassa, mutta ei veronmaksajien rahoilla.
Persut vastaa rahaministerin salkusta.
Pontti on se, että ne on pihalla putinit.
Haluat lisää työttömäksi, se onnistuu hyvin hallitukselta.
TODISTETTAVASTI.
Talon vuokraaminen mamuille osoittaa sen että suomessa on paljon piilokorruptiota, virkamiesten lahjontaa ja hyväveliverkostoja.
Se että ketään ei saada kiinni näistä kertoo että korruptio ulottuu ylempiin oikeuslaitoksiin asti.
Sen vielä ymmärtää että vihervasemmistolaiset pettävät isänmaansa mutta myyriä löytyy kaikista puolueista.
Tämä on demokratian valuvika.
Siis talo olla kökötti siellä ilman tarkoitusta tyhjillään. Vuositolkulla yritetty myydä kuten naaputitönöjäkin. Persuilla sellainen heittää kierroksille.
Ihmiset ylemmillä tahoilla ovat luultavasti putinin kätyreitä.
Joopajoo ja hölkynhölskyn, persun aivotoimintaa.
Arvotontalo,jolle keksi bisnesidean.
Hienoa.
Vihervasemmistolaiset toimii täysin Putinin pelikirjan mukaan.
Tällaisilta ihmisiltä pitäisi ottaa kansalaisuus pois ja lähettää kumivenellä etsimään onnenmaatansa.
Persut tietää, kun ovat lukeneet putininsa opukset.
Kauppaavat tapojansa niinkuin pahaiset pikkufasistit.
En se minä ollu vaan joku muu.
Puninillista itsepetosta persnökkö.
Olen kommari, viherpesty ja ylpeä siitä.
Persurraajilla on yksi ja vain yksi rooli politiikassa. Persnököt liian tyhmiä tajuamaan sitä roolia ja siksi tuomitsevat itsensä ikuiseksi oppositiopuolueeksi. Se rooli on olla talousoikeiston apupuolue maan palauttamisessa kehitysmaaksi.
Hyvin on kokoomus kyykyttänyt apupuolueensa.
Jos sanoo olevansa kommari kannattaa ehkä muuttaa sellaiseen maahan jossa tälläinen systeemi on.
Täällä teitä ei tarvita.
Ps. Veikkaisin että kovin montaa viikkoa ei vihervassu kestäisi järjestelmää mutta ainahan voi palata kotimaahan paapottavaksi.
Kas kun kommarimaassa joutuu töihin ja sepäs selkärangatonta rasittaa.
Oikeistonationalisti-persukka ei kommariudesta paljoakaan tiedä. Se on yhtä moninainen aate kuin Trumpin USA:n, Saudi-Arabian, Xin tai monen muun markkinatalous
Kero missä on kommunistinen järjestelmä. Muutan heti.
Persupolo pysy sinä vaan fasismin miinanpolkijana.
Terve menoa Pohjois-Koreaan <:)
Ei ole lähelläkään kommunismia.
Tieto on valtaa.
Miten voin ruveta matuksi?
Kun mun Äiti ja Iskä ei tarjoo mulle tommosta taloa ja 8 palvelijaa.
Peräkammari on sun kohtu.
Kommunisti Kuubassa riittäisi vihervassu pirkolle nieltävää.
Voivoi, käypäs kiertokoulu uudestaan.
Tieto on valtaa.
Jos kommunistiksi tunnustava ei tiedä kommunistimaita niin on.
A. Tyhmä
B. Koulupudokas
C. Mielenvikainen
D. Vihervassujen aivopesemä joka ei osaa itse ajatella.
Pohjois-Korean talous on monimutkainen sekoitus virallisia kommunistisia periaatteita ja kasvavaa, epävirallista markkinataloutta. Todellinen hintataso ja kulutustottumukset paljastavat, kuinka paljon markkinataloudella on valtaa maan arjessa.
Siellä on jonkin sortin perimysvaltajärjestelmä tai mitä lie. Trump kiejoitteli rakkauskirjeitä Unin kanssa ensimmäisellä kaudellaan.
Kuuban talousjärjestelmä on ainutlaatuinen sekoitus sosialistista suunnittelua ja markkinatalouden elementtejä.
Tieto on valtaa.
Tiedoksi myös, että USA kokeili kapitalistista järjeltelmää, mutta se toi liiaksi ongelmia talouden pyörittämiseen.
Sosalismi todettiin hyväksi keinoksi palauttaa luottamus talouteen.
Srkatalous on oikeampi termi.
Kommunismi ja Kapitalismi ovat kavereita keskenään.
Tieto lisää valtaa.
Vihervasemmistolaisen oikeampi nimimitys on tyhmä.
Turha tänne on monistaa tekoälyn tuotoksia.
Opetelkaa ajattelemaan omilla aivoilla jos pystytte.
Kommunismi ei ole tuonut maailmaan kuin sotia, kurjuutta ja köyhyyttä.
Jos sellaisesta pitää niin sitten...
Kannattaa muuttaa kommunistimaahan.
Onko persulla matka- tai muuttoesitteitä? No, ei varmaan ole ja mamunuoret jatkavat rauhassa kotoutumistaan siellä missä ovat.
Tutkittua tietoa pitää osata hyötykäyttää.
Perduna höpiset tyhmyyksiä, joita ei tervejärkinen edes mieti.
Pyörä on muuten kekditty, sitä ei persun kannate pohtia.
Netistä löytynee rautalankamalli.
Aatu, siinäpä malliesimerkki.
Jaskanjauhanta,propagsnda uppoaa parhaiten henkilöihin,jotka
"Omilla Aivoillaan"
tietävinään kaiken.
Persujen kivireki ei saa alleen ikinä pyöriä.
Tyhmät koulupudokkaat, ylipainoiset siiderivalaat haluavat monikulttuurisen ihanneperheen, synnyttävät ankkurilapsia ja lopulta päätyvät yh-äiteinä fattan luukulle ruikuttamaan köyhyyttään.
Kaikki, aivan kaiken pitäisi yhteiskunnan järjestää ja oma-aloitteisuus on vieras sana.
Kuulostaako tutulta?
Kuulostaa.
Jatkat edelleen perspropolinjalla.
Omin-Avoin et kehity olkenkaan.
Kysy uudet ohjeet siperian sukulaisilta.
Pikku kikkararapäät juoksee yh-äidin jaloissa. Kaikilla eri isä.
Yhteiskunnan ja varsinkin persujen syy.
Siiderivalas on jätetty heitteille.
Kuulostaako tutulta
Kuka nyt persujen kanssa mitään alkaisi kun nämä ovat niin tylyjä ja nyrpeitä.
Persujenkannattajien ydinporukka on johdateltavia ominaivoin ajattelijoita.
Kikkarapäiden äiti pakotetaan pukeutumaan burkhaan, olelemaan kotona lapsia kaitsemassa kun äijät heiluu kaupungin yössä.
Tähänkö feminismi on teitä opettanut.?
Ihana vapaus.
Oiket feminismin puolustajat kääntyvät haudoissaan.
Mutta vapaa maa ja kaikkihan on lopulta persujen vika.
Kuulostaako tutulta?
Alat käydä liian kovilla kierroksilla.
Rauhoitu
Viimeksi on murhattu useita naisia, ihan ilman burkhaa olleita.
Tekijänä aina ollut ihan perus Suomalainen mies.
Et taida ymmärtää mistä puhutaan. Viet asisa harhatielle.
Persut ovat yleensä harhateillä ja yrittävät johdatella muitakin sinne.
Taas yksi persupoliitikko on saanut Lapin käräjillä tuomion tökeryydestä ja joutuu maksamaan kohteeksi joutuneille alakouluikäisille lapsille korvauksia. Oppisitte jo aikuiset persuihmiset käyttäytymään sivistyneesti.
Tietääkö tyhmä että prosentuaalisesti mamut on yliedustettuina vankiloissa ja rikostilastoissa. Lisäksi tietyt kansanryhmät pitää tilastoissa sosiaalitukien nauttijoina kärkitilaa.
Mutta hei.
Vapaa maa. Pukeudu vaan burkhaan ja nauti feminismin hedelmistä ja muusta joita ihailemasi uskontokunnat edustaa.
Ja muista käydä sosiaalitoimiston luukulla ennen kuin perussuomalaiset lopettaa lomasi.
Tiedätkö persupolo, että vankiloita täyttää ihan perus Suomalaiset miehet
Persun feminismi on yhtä outoa kuin muukaan ymmärrys mistään.
3500 vankia, suurin osa perus Suomalaisia.
Pieni vähemmistö ulkomaalaisia, joten prosentit ovat isoja kun määrä kasvaa muutamalla yksilöllä.
Suomalaisten vankien määrä lisääntyi sadoilla, mutta prosentti pieni kasvussa.
Matematiikka on suhteellista.
Matemamatiikka ei ole suhteellista. Se on faktoja.
Mutta mitäpä tyhmä jätesäkkiin pukeutuva koulupudokas yh-äiti ymmärtää.
Mene keittiöön leipomaan.
Jos jaksat ja sossusta on tullut rahaa.
Ymmärrät suhteellisen vähän mstemaattisista laskentatavoista.
Derivointisi on alkeellista
Seuraavaksi tyhmä väittää että maapallo on litteä.
Ota lisää peukkua.
Argumenttisi ovat tyhmiä js ivailusi tyhmempiä.
Persu olet nolla, mutta tarpeellinen.
Varoittava esimerkki mihin tietämättömyys johtaa.
anna puu koko talo homehtuu elä kylään tuu sädesieniä siellä täällä sisälle vettä joka säällä
uus lauluko ei ei elekee elekee jotain mätää..
Muusikkopariskunta Anna Puu ja Jukka Immonen ovat laittaneen kotinsa myyntiin. Omakotitalo löytyy Etuovi.com -sivustolta. Myynti-ilmoituksesta uutisoi ensimmäisenä Seiska.
Kauttaaltaan muutama vuosi sitten remontoitu omakotitalo sijaitsee Helsingin Kulosaaressa. Vuonna 1969 rakennetussa talossa on viisi makuuhuonetta, iso keittiö saarekkeineen, neljä wc-kylpyhuonetta, kodinhoitohuone, uima-allas, baari, sauna, kuntosali sekä autotalli ja ”erillinen kellutettu studiotila”.
Kaksikerroksisessa talossa on yhteensä yli 400 neliötä.
Seiska uutisoi vuonna 2020 pariskunnan ostaneen kyseisen omakotitalon. Tuolloin talon pyyntihinta oli lähes kaksi miljoonaa euroa.
Tänä päivänä omakotitalon hintapyyntö on 2,44 miljoonaa euroa. Anna Puu kommentoi Iltalehdelle syksyllä 2020 omakotitalon laajamittaista remonttia.
Tyhmä ei huku. Puupäät kelluu.
Miksi jotkut puupäät rakentelevat isoilla rahoilla epäkäytännöllisiä lukaaleita, joista haluavat sitten päästä eroon?
Ne ovat kuin hotelli-imitaatioita mutta niistä puuttuvat toiset asukkaat ja tiloja huoltava henkilökunta.
Onhan talossa henkilökuntaa. 8 hoivaa seitsemää hoivattavaa.
Olisipa meidän mummoilla ja papoilla samanlaiset oltavat niin voitaisiin puhua hyvinvointivaltiosta.
He ovat sentään tämän maan rakentaneet.
Taikka onhan tää hyvinvointivaltio.
Mamuille.
Suomalaiset ensin joka paikkaan ja luukulle pitäisi olla itsestäänselvyys.
Mutta tyhmille se ei ole.
PerSutkit leikkas mummohoivasta 240 miljoonaa.
Petteri siiri ne veroeduksi varakkaille.
Palkkaa siinä sitten apukasiä mummojen hoivaan.
Ei ole ihme jos ei työpaikkoja löydy, niitä Petterin 100 000 uutta.
Tyhmä ei osaa edes valehdella hyvin.
Miten ne Sirola-opiston kokeet noi omasta mielestä meni?
Tyhmähän se olisikin jos persua uskoo.
Jokainen voi käydä eduskunnansivuilla toteamassa leikkausten täsmä summsn.
Myös ne rikkaille siirretty verorahaetu..
Faktaa.
Hallituksen tekemät leikkaukset osuvat heikoimmassa asemassa oleviin ikäihmisiin
Tullaan kysymykseen, milloin on vaarana, että hoivan laatu laskee, Lausvaara sanoo.
Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Anni Lausvaaran mukaan leikkaukset heikentävät etenkin pienituloisten vanhusten asemaa.
Nyt tulee niin paksua tekstiä tyhmältä että viikonlopun peukkuannos on taidettu imaista jo tänään.
Toipumisiin tai uusia trippejä.
Respektiä.
Kokoomus on pitänyt kaikki lupauksensa vaalien jälkeen.
Entä se toinen, kysynpä vaan.
Ei ainoatakaan.
Hillotolppa oli tavoitteena.
Missä ne 100.000 uutta työpaikkaa, talouskasvu ja velkaantumisen taittaminen? Ne olivat kai vaalilupaukset muuta mitään niistä ei ainakaan kokoomuksen aikasnsaannoksina näy.
Vsro yliannostusta ja pidä huoli narkkikavereista.
Me pidämme huolta kaikista, kaikesta.
Te tyhmät pidätte huolta yleensä siitä että töihin ette mene.
Mutta onneksi perussuomalaisilla on suunnitelmat varallenne.
Persujen on parasta kertoa suunnitelmansa äänestäjille ennen vaaleja niin, ettei taas tule petosjytkyä.
Kertokaa te vassarit omanne. Tuleeko kolhooseja gulakkeja ja poliittisia vankeja.
Tuleeko rupla takaisin?
Ai niineihän teitä kukaan äänestä. Kaalimaan kakakarat.
Suomella ei ole koskaan ollut rupla valuuttana. Ehkä kruunu oli Ruotsin vallan aikana mutta autonomian ajoista lähtien Suomella oli valuuttana markka. Poliittisia vankeja Suomessa oli ainakin sisäällissodan ja jatkosodan aikana, jolloin vassareita laitettiin poliittisen katsomuksensa vuoksi vankiloihin.
Perspolo on huono agitaattori.
Oisko aika vaihtaa.
Palaa isin luo,Siperiaan.
Luulisi että mamuja on tuotu jo tarpeeksi suomeen että jolainen vihervassari olisi saanut jo miestä.
Ylipainoinen mutterihuuli woke nainen ei suomalaismiestä paljoa kiinnosta.
Oikeistohallitus nyt hoitaa asioita.
Ehkä myös niinkin, ettei änkyräväärä suomalaismies kiinnosta.
Kesäkuun lopussa noin 2 000 ikäihmistä odotti hoivapaikkaa, kertoo sosiaali- ja terveysalan yrityksiä ja järjestöjä edustavan Hyvinvointiala Hali ry. Luku kattaa vain ikääntyneet, joille oli jo tehty palvelupäätös. https://www.savonsanomat.fi/uutissuomalainen
Vanhustenhoito on kai yksityisbisnestä enimmäkseen.
Niin törkeetä toimintaa ettei keksi sanoja.
https://img.ilcdn.fi/no651MNbiSea3iemTrzRhRG_76o=/full-fit-in/920x0/img-s3.ilcdn.fi/28d23b38bfddfd2e76e62d38ca2892800dae27fa148f911c1d28a1028e2d225d.jpg
Suomalaiseksi ei voi tulla, Suomalaisia ollaan.
Geenit määräävät, ei mielikuvat
.https://www.vastavalo.net/albums/userpics/19763/normal_it_nainen_Oman_0779.jpg
Mitä me opimme tästä.
Pitäisikö opetusta ja tukea järjestää myös maaltamuuttaneille nuorille.
Ratikankäyttö koulutus.
Jälkäkäytävän ja pyörätien ero.
Kulkusuunta kyseisillä väylillä , jotta tila riittäisi.
Auton pysäköinti etc.
Persukokoomusoikeisto haluaa vähentää kaikenlaista kotoutuskoulutussopeutusta mamuille.
Suomen ei kannata houkutella tänne sellaisia, jotka eivät täällä pärjää muuten kuin elätteinä. Sipilä teki valtavan munauksen ja Tampere demaripormestarin siunauksella yrittää vieläkin suurempaa munausta.
Kaikki asiat Tampereella päin peetä. Kun matut sieltä luxuskämpästä laittaa kuvia lähtömaihinsa niin tulee olemaan rajalla tungosta. Mutta kyllähän suomalaiset maksaa. On niin tyhmää porukkaa. Oma porukka seisoo leipäjonossa ja tonkii roskiksia. Vanhuksille ei ole hoitopaikkoja joten maatkoon kotonaan ja kuolkoon sinne. Turha huutaa että persujen syytä sekin. Täällä on jonkun aivoihin niin sana persu syöpynyt että huutaa sitä joka palstalla.
Persu vaan jaksaa persuilla. Pakkomielle on hänellä voimakkaampi kuin järki.
Perdut leikkasivat vanhushoivasta 230 miljoonaa.
Siirrettiin varakkaiden veroetuun.
Persut käsi ylös virheen merkiksi.
Vasureiden järki ja Kremlin tahto kulkevat käsi kädessä.
Bensanhinta alas, mutta ensin nostettiin työssäkäyvien omavastuuta.
Järkevämpää olisi tukea työssäkäyviä.
Järjenköyhyyttä persuilta.
Vasuri saa vieläkin liikaa avustuksia ja kelarahaa kun jaksaa halveksia vanhuksiamme jotka ovat tämän maamme rakentaneet.
230 miljoonaa vanhusten hoidosta rikkaille.
Kiitos persut.
T.Nalle.
Joko ne mamunuoret saivat sukunsa isovanhemmatkin Tampereelle ?
Vanhuksia kuolee hoidon puutteeseen, tarvitaan maahanmuuttoa .
Laskette bensan hintaa vanhustenhoiva rahalla.
Sekö on persujen saavutus.
4 cnt litra alas ja mummo hautaan.
Perduhallitus on pitänyt huolen,
miljoonataloja, myyntihinnaltaan ei ole enään monta.
Vihervassut saa liikaa avustuksia koska kadehtivat vanhuksiamme.
Toivottavasti perussuomalaiset laittaa nämä parasiitit ja suomalaisten vanhusten vihaajat töihin.
Ja pian.
persut, Leikkaatteko lisää 230 miljoonan lisäksi.
Puheet ja teot on ristiriidassa.
Lopettakaa ittenne kehuminen ja tehkää edes jotain vanhusten hyväksi.
Aikoinaan oli vanhainkoteja ja kunnalliskoteja, kuka nämä lopetti ?
Nykyään iäkkäiden ihmisten pitää olla kotona sen surkean kotihoidon piirissä vaikka kuinka huonossa kunnossa.
Kotihoito on aivan surkeaa. Ovella käydään kääntymässä ja lähdetään. Jokaiseen käyntipaikkaan pitäisi saada tallentava kamera joka tarkistetaan.
https://img.ilcdn.fi/no651MNbiSea3iemTrzRhRG_76o=/full-fit-in/920x0/img-s3.ilcdn.fi/28d23b38bfddfd2e76e62d38ca2892800dae27fa148f911c1d28a1028e2d225d.jpg
Suomalaiseksi ei voi tulla, Suomalaisia ollaan.
Geenit määräävät, ei mielikuvat
.https://www.vastavalo.net/albums/userpics/19763/normal_it_nainen_Oman_0779.jpg
Mitä me opimme tästä.
Naisoletettujen kuvia persu lataa.
Naisviha ja antifeminismi kietoutuvat rasistisiin ajatuksiin ja ylipäätään konservatiivisiin arvoihin ja näkemyksiin.
Vihervassu kadehtii kaikkea ja kaikkia. Rikkaita, terveitä, töissä käyviä, työttömiä, lapsiperheitä, lapsettomia, erivärisiä, samanlaisia mutterihuulia, kaikkea mitä sairas mieli voi tuottaa
Ankeeta onvihervassun elämä.
Tai ei elämää ollenkaan.
Mutta persu, hyvänen aika kadehdit kodittomia, alaikäisiä pakolaislapsia.
Pahiten taidat kuitenkin kadehtia sodan runtelemia gazalaisia, joille monet haluavat osoittaa myötätuntoa.
Gazalaiset on terroristeja joten vihervassu hyväksyy heidät. Ihailevat massamurhaajia mutta arvostelevat vanhuksia jotka on raataneet koko elämänsä että vihervassut jaksaisivat heitä vihata.
Ja kyllä he jaksavat.
Kyllä kaikille pitäisi olla yhtä hyvä. Eivät vihervassut yleensä vihaa muuta kuin epäoikeudenmukaisuutta mutta viha on usein väärä tunne ja sen sijaan tulisi toimia epäoikeudenmukaisuuksien poistamiseksi.
Tänne vaan kaikki matut. Pian on tämäkin maa tuhottu. Ei siinä Putinia tarvita.
Persut tekevät parhaansa tuhotyössään
Eivät anna tuhota tätä maata.
Se ei ole orpolasten syy.
Ei orpolasten vaan demaripormestarin luotsaaman Tampereen päättäjien syy. Orpolasten sukulaiset saapuvat perässä Tampereelle sankoin joukoin.
Se on ollut siinä käytössä jo ennen kuntavaaleja ja pormestarin vaihtumista,
...pöljä
Vihervassut haluaisivat gazan terroristit suomeen koska heidän äidinvaistonsa pakottaa murhaajia paapomaan ja ehkä lisääntymään.
Oman maan vanhuksia he halveksivat.
Eivät vihervassarit halua gazalaisia Suomeen vaan rauhalliset olot ja ihmisoikeudet heidän omaan maahansa.
Vihervassut haluaa koko maailman pakolaiset tänne hyysättäväksi. Viis vanhuksistamme.
Persut,
siirsi vanhushoivarahat, satojamiljoonia.
Veronkevennyksiin.
Varakkaat hyöty. He voivat ostaa hoivaa omille vanhemmilleen.
Persut olette antaneet viestin köyhemmille mummoille.
Menkää töihin ja maksakaa itse mummokullat.
Kepeät mullat.
Tässä näkee vihervassujen isänmaallisuuden.
Vanhukset jotka ovat raataneet, säästäneet, maksaneet veronsa ja kasvattanut sekä kouluttaeet perheensä saa kuraa niskaan vihervassuilta jotka oksentavat siniristilippumme päälle jotta saisivat kumibanaaneita.
Kiitollisuus paistaa hullunkiiltona näiden yhteiskunnan toivojen silmissä.
Kiitos persu.
Saimme köyhät kyykkyyn.
Ylijäämämummot vaille hoivaa.
Rahaa on , taas enemmän.
Orpo antaa teille perspolot fudut, mutta se on vain elämää.
Hyvä että annetaan nuorille virikkeitä ja hyvät lähtökohdat elämään👍 Toivottavasti Wolt saa palkattua näistä uutta työvoimaa ja minä saan sen mäkkärin hampurilaisen edelleen kotiini vaan sohvalla maaten
Purra jatkaa ennätystehtailua. Velka kasvoi eniten tilaston historiassa. Purra leikkaa lisää mummoilta, mikään ei riitä kun jaetaan rahaa rikkaille.
Onko Purra historiamme suurin velkaministeri.
Vihervassut toimivat kuten uskonlahkot,yrittävät haalia sairaiden perinnön että kaikille riittäisi peukkua.
Persun peukku on aina persussa kun itkeskelee olemattomia.
Oikeisto sanoo, että sairaiden on itse kustannettava hoitonsa mutta, että jotkut eläkeikäiset saattavat päästä bisneslekurille veronmaksajien piikkiin.
Persut kaivaa hautaa mummoille.
Vihervassut häpäisee suomen lipun mutta palestiinan terroristi lippua heilutellaan marsseilla.
Sairasta porukkaa.
Persujen liitännäisjoukko sinimustat heiluttavat Amerikan oikeistolaisen Active Clubin ja Soldies of Odinin lippuja ja tunnuksia Suomen lippujen rinnalla mikä on suomalaisu uden häpäisemistä.
Perdut joutuvat omaan kuoppaansa.
Siirtäneet mummojen rahat rikkaitten tileille.
Vihervasemmistolaisia ei voi ottaa työharjoitteluun vanhainkoteihin.
Käyttävät itse vanhusten lääkkeet tai myrkyttävät potilaat.
Palestiina lippu vaan heilahtaa kun työhaastatteluun ilmestyy mutterihuuli vihervassu narkki.
Joillakin vihreillä menee työmarkkinoilla persujakin paremmin:
Ex-kansanedustaja Ozan Yanar Danske Bankin ekonomistiksi
Ozan Yanar on toiminut Helsingin yliopistossa väitöskirjatutkijana.
Persun jäljiltä Armomurha on parasta mummoparalle.
Persut vei mummojen hoivarahat ja antoivat Riikalle.
Rikkaille, freudilainen lipsahdus.
Persut antoivat mummojen hoivarahat rikkaille.
Riikka tai rikkaat, mummon rahat persut vei.
Miksei vihervasemmisto matkusta palestiinaan auttamaan samanmielisiä terroristeja?
Autamme isänmaallisia ihmisiä, hyljeksimme perspettureita,Suomen syöjiä.
Mummon rahat persut vei.
Persu on niin ulalla, ettei edes ymmärrä, että Israel ampuu kaikki Gazaan auttamaan pyrkivät ja rikkoo kulkuvälineet.
Yritetään edes pelastaa kotimaan asioita persujen sotkuilta.
Tässä kulkevat
Persu, rahat ja Mummo.
Hoivaa rikkaalle,
käsikynkässä.
Vihervassut ei pääse töihin.
Ne huumeseulat...
Mummut tyhjäs peräkammarin.
Perspoijat on sotajalalla mummoja vastaan.
Eläkerahat menee omaan hoivaan, ei perspojan kurkkuun
Vihervassut vaatii huumeiden käyttöhuoneita ja ilmaisia värkkejä.
Itselleen.
Käyttöhuoneiden tarkoitus olisi vähentää huumekuolemia mutta persu vääristelee tahallisesti asioita. Joka neljäs menehtynyt nuori kuoli huumeisiin
Joka neljäs vihervassu kuolee huumeisiin.
Loput tekee harakirin.
Persukokoomuksen politiikka tekee monet onnettomiksi. Oikeistovalta on tylyä ja tympeää.
Vihervasemmisto sysää ihmiset narkomaaneiksi ja köyhiksi. Ainoana ajatuksena itsetuho.
Niinkö sinulle kävi.
Katso peiliin.
Vihervasemmistolaiset pyörii sängyissään kylmä hiki otsallaan. Perussuomaisten nousu on alkanut.
Narkomaanit laitetaan ensiksi töihin. Eli vihervasemmisto.
Nähtiin mitä lie sniftanneita kokoomusministereitä kesällä festareilla
Mummon peräkammariin muuttaa uudet asukkaat.
Perssetäset joutuu mierontielle.
Vihervassujen esikuvat, Gaffadi, Stalin, Idi Amin olivat myös narkkeja ja juoppoja.
Ei se omena puusta kauas pomppaa.
Persu ei pompannu ollenkaan. Ei edes setämiehenä.
Nykymummot onneksi tyhjää peräkammarin, ottavat verevän nuoren tilalle.
Eläkeläisiltä vietiin miljoonia euroja – poliisi epäilee, että yli setämiehet auttoivat kansainvälisiä rikollisia.
Vihervassut suojelevat metsämme kuoliaaksi.
Hasis piiput käryää vihervassujen kokouksissa mutta turve saastuttaa.
Narkit olisivat pakkohoidon tarpeessa kun kaikki valkoihoiset vastaantulijat on rasisteja.
Peräkammarisedät, on siinä porukka.
Mummoilta veivät rahat rikkaille ponsseille.
Mielenkiintoista on juudasefekti.
Juudas kielsi 3 kertaa.
Persut kieltää kaiken. Syyllinen löytyy muusta porukasta.
Tuuliviirikin on rauhallisempi myrskysäässä suunnanmuutoksinen.
Vihervassujen sossurahat kuluu huumeisiin.
Valtion kannattaisi jakaa sossutuki rauhoittavina pillereinä koska muuten mt häiriöiset vihervassu narkit ja sekopäät ajaa maamme terveydenhuollon kriisiin.